Prostituoitu. Sanaa käytetään tavallisesti naisesta, joka on avioliiton ulkopuolisissa sukupuolisuhteissa, varsinkin jos hänellä on  tapana tehdä niin jonkinlaista korvausta vastaan. Kreikan sana porʹnē (portto, prostituoitu) johtuukin kantasanasta, jonka merkitys on ’myydä’ (Il 17:1, Rbi8, alav.). Heprean sana zō·nahʹ (portto, prostituoitu) on peräisin verbijuuresta za·nahʹ, joka merkitsee ’olla portto, olla moraalittomassa suhteessa, syyllistyä porttouteen, harjoittaa haureutta’.

Jumala tuomitsi porttouden alusta lähtien. Kun Aadam ja Eeva vihittiin avioliittoon Eedenissä, Jumala itse asetti täydellisen avioliittonormin sanoessaan: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja hänen on liityttävä vaimoonsa ja heidän on tultava yhdeksi lihaksi.” (1Mo 2:24.) Vaikka Jumala tuomitsi porttouden, hän salli sivuvaimojen pitämisen ja moniavioisuuden, jopa palvelijoittensa keskuudessa, kunnes tuli hänen aikansa saattaa taas Jeesuksen Kristuksen välityksellä voimaan täydellinen avioliittonormi. Jeesus lainasi edellä mainittuja Isänsä sanoja, ja apostoli Paavali kiinnitti huomiota tämän säännön sitovuuteen kristillisessä seurakunnassa. Hän osoitti, että kristitty, joka rikkoo tätä sääntöä, liittää itsensä porttoon ja heistä tulee ”yhtä ruumista”. (Mt 19:4–9; 1Ko 6:16.)

Abrahamin pojanpojanpojan Juudan tapaus valaisee sitä, millainen näkemys Jumalan palvelijoilla oli alkuaikoina porttoudesta. Asuessaan muukalaisasukkaana Kanaanissa, missä porttoutta suvaittiin, suvun päämies Juuda oli suhteissa poikansa Erin lesken Tamarin kanssa, joka tekeytyi portoksi. Kun Tamarin havaittiin olevan tämän johdosta raskaana, siitä ilmoitettiin Juudalle: ”Miniäsi Tamar on ollut porttona, ja katso, hän on myös raskaana porttoudestaan.” Silloin Juuda käski polttaa Tamarin (ts. ensin surmata, sitten polttaa inhon osoitukseksi), koska tätä pidettiin Juudan pojan Selaan puolisona. Saatuaan selville koko totuuden Juuda ei puolustellut sitä, että hän oli ollut suhteissa portoksi luulemansa naisen kanssa, vaan sanoi Tamarista: ”Hän on minua vanhurskaampi siitä syystä, etten antanut häntä pojalleni Selaalle.” Juuda antoi Tamarille anteeksi sen, että tämä oli sillä tavoin yrittänyt saada jälkeläisen hänen kauttaan, kun Juuda ei ollut antanut Tamarille poikaansa Selaata, jonka olisi pitänyt solmia lankousavioliitto Tamarin kanssa. (1Mo 38:6–26.)

Lain alaisuudessa. Jumalan Israelille antama laki sanoi: ”Älä häpäise tytärtäsi tekemällä hänet portoksi, jottei maa syyllistyisi porttouteen ja maa täyty siveettömyydellä.” (3Mo 19:29.) Seitsemäs käsky kielsi aviorikoksen (2Mo 20:14; 5Mo 5:18); kumpaakin osapuolta rangaistiin kuolemalla (3Mo 20:10). Tyttö, jonka havaittiin teeskennelleen naimisiin mennessään olevansa neitsyt, piti surmata (5Mo 22:13–21). Kihloissa olevan tytön, joka syyllistyi haureuteen toisen miehen kanssa, katsottiin olevan samassa asemassa kuin aviorikokseen syyllistynyt vaimo, ja hänet oli surmattava (5Mo 22:23, 24). Haureuteen syyllistyneen naimattoman tytön oli mentävä naimisiin sen miehen kanssa, joka oli vietellyt hänet, paitsi jos tytön isä ei antanut lupaa avioliittoon (2Mo 22:16, 17; 5Mo 22:28, 29).

Näistä ja muista syistä Israelin portot olivat epäilemättä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, vierasmaalaisia naisia. Sananlaskuissa varoitetaan toistuvasti ”vieraasta naisesta” ja ”vierasmaalaisesta naisesta”, joka houkuttelisi miehen moraalittomuuteen (San 2:16; 5:20; 7:5; 22:14; 23:27).

Laki kielsi pappia menemästä naimisiin porton kanssa, ja porttouteen syyllistynyt papin tytär piti surmata ja sitten polttaa tulessa (3Mo 21:7, 9, 14). ”Porton palkkaa” ei saanut ottaa anniksi Jehovan pyhäkköön, koska portot olivat inhottavia Jehovan silmissä (5Mo 23:18).

Kahden porton riita-asia, jonka Salomo käsitteli viisaasti ja ymmärtäväisesti, vahvisti suuresti kansan luottamusta siihen, että Salomo oli sopiva Daavidin seuraaja Israelin valtaistuimelle. Alempien oikeusasteiden tuomarit eivät olleet luultavasti kyenneet ratkaisemaan tuota tapausta, ja se oli siksi jätetty kuninkaan ratkaistavaksi (5Mo 1:17; 17:8–11; 1Sa 8:20). Nämä naiset eivät ehkä harjoittaneet prostituutiota ansaitakseen rahaa, vaan he ovat saattaneet olla joko juutalaisia tai – mikä oli hyvinkin mahdollista – syntyperältään vierasmaalaisia naisia, jotka olivat syyllistyneet haureuteen. (1Ku 3:16–28.)

Temppeliprostituoidut. Temppeliprostituoiduilla oli merkittävä osa väärässä uskonnossa. Historioitsija Herodotos (Historiateos, I, 199) kertoo: ”Häpeällisin tapa babylonilaisilla on seuraava. Jokaisen syntyperäisen naisen täytyy istuutua Afroditen pyhättöön ja kerran elämässään pitää yhteyttä vieraan miehen kanssa.” Temppeliprostituoidut liittyivät myös Baalin, Astoretin ja muiden Kanaanissa ja muualla palvottujen jumalien ja jumalattarien palvontaan.

Myös miespuoliset temppeliprostituoidut kuuluivat rappeutuneeseen palvontaan (1Ku 14:23, 24; 15:12; 22:46).

 ’Kuolemaan johtava tie’. Sananlaskujen 7. luvussa kuningas Salomo kuvailee näkemänsä tapauksen ja havainnollistaa prostituoidun toimintaa ja sitä, mitä tapahtuu hänen ansaansa joutuneille. Hän puhuu nuoresta miehestä, joka yön lähestyessä kulkee pitkin katua lähellä porton taloa. Salomo kertoo, että nuorelta mieheltä ”puuttui sydäntä” eli tarkkanäköisyyttä tai järkevyyttä (ks. SYDÄN). Nainen, säädyttömästi pukeutunut portto, on väijyksissä ja lähestyy häntä. Lipevin huulin hän puhuu kauniisti, mutta todellisuudessa hän on riehakas ja itsepäinen; hän on viekassydäminen. Tämä portto esittää vanhurskasta sanomalla, että hän on uhrannut yhteysteurasuhreja tuona samana päivänä (hän antaa ymmärtää, että tarjolla olisi juhlaruokaa, koska uhraaja otti tavallisesti osan yhteysteurasuhrista itselleen ja perheelleen). (San 7:6–21.)

Salomo osoittaa, että nyt kun nuori mies on houkuteltu näin pitkälle, hän tekee väistämättä syntiä naisen kanssa, heittäytyy mielettömäksi ja kulkee eteenpäin ”niin kuin teuraaksi menevä sonni”, niin kuin mies, joka on jalkaraudoissa eikä pääse pakoon hänelle annettavaa kuritusta. Salomo jatkaa: ”Kunnes nuoli viiltää auki hänen maksansa”, ts. kunnes hän haavoittuu kuolettavasti – sekä hengellisesti että fyysisesti –, sillä sen lisäksi, että hänen ruumiinsa on altistunut hengenvaaralliselle sukupuoliteitse tarttuvalle taudille (kupan myöhäisvaiheessa bakteerit valtaavat maksan), ’hän ei ole tiennyt oman sielunsa olevan kyseessä’. Hänen koko olemuksensa ja elämänsä ovat vakavassa vaarassa, ja hän on tehnyt vakavaa syntiä Jumalaa vastaan. Salomo päättää kertomuksensa seuraavin sanoin: ”Hänen talonsa on Šeoliin johtavia teitä; ne laskeutuvat kuoleman sisähuoneisiin.” (San 7:22, 23, 27; vrt. San 2:16–19; 5:3–14.)

”Hävittää kalleuksia”. Sananlasku sanoo: ”Viisautta rakastava mies saa isänsä iloitsemaan, mutta porttojen seuralainen hävittää kalleuksia.” (San 29:3.) Ensinnäkin hän hävittää arvokkaimman omaisuutensa, suhteensa Jumalaan; sitten hän tuottaa häpeää perheelleen ja tuhoaa sukulaisuussuhteitaan. Eräässä toisessa sananlaskussa varoitetaankin, että sellainen mies ’antaa toisille arvokkuutensa ja vuotensa julmuudelle; vieraat tyydyttävät itsensä hänen voimallaan, ja hänen tuskalla hankkimansa tavarat päätyvät vierasmaalaisen taloon’ (San 5:9, 10).

Viisas mies neuvoo sen vuoksi: ”Älä himoitse sydämessäsi hänen [vierasmaalaisen naisen] kauneuttaan – –, sillä porttonaisen takia jää varaa vain pyöreään leipään, mutta kallisarvoista sielua metsästää toisen miehen vaimo.” (San 6:24–26.) Tämä voi tarkoittaa sitä, että seurustellessaan porton kanssa israelilainen mies tuhlasi omaisuutensa ja vajosi köyhyyteen (vrt. 1Sa 2:36; Lu 15:30), mutta toisen miehen vaimon kanssa aviorikokseen syyllistynyt mies kadotti sielunsa (Lain alaisuudessa aviorikoksesta seurasi kuolemanrangaistus). Tai portolla voidaan tässä raamatunkohdassa tarkoittaa vaimoa, joka on tehnyt aviorikoksen.

Luvun viimeisissä jakeissa (San 6:29–35) sanotaan: ”Samoin käy jokaisen, joka yhtyy lähimmäisensä vaimoon; ei kukaan, joka häneen koskee, jää rankaisematta. Varasta ollaan halveksimatta vain siksi, että hän varastaa täyttääkseen nälissään sielunsa. Mutta kun hänet yllätetään, hän korvaa sen seitsenkertaisesti; kaikki talonsa arvoesineet hän antaa. Sydäntä puuttuu jokaiselta, joka tekee aviorikoksen naisen kanssa; joka niin tekee, se saattaa oman sielunsa turmioon. Hän saa vitsauksen ja häpeän, eikä hänen häväistystään pyyhitä pois. Sillä voimakkaan miehen raivo on mustasukkaisuutta, eikä hän sääli koston päivänä. Hän ei ota huomioon minkäänlaisia lunnaita, eikä hän myönny, teetpä lahjan miten suureksi tahansa.”

Sananlaskujen 6:30–35 voi tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät halveksi kovin paljon varasta, joka varastaa pahimpaan nälkäänsä; hänen toimintansa on jossain määrin ymmärrettävää. Jos hänet saadaan kiinni, hänen on kuitenkin palautettava korkoineen se, mitä hän varasti (näin oli etenkin Lain alaisuudessa [2Mo 22:1, 3, 4]; sananlaskussa käytetään ilmausta ”seitsenkertaisesti” ehkä sen osoittamiseksi, että hänen on kärsittävä rangaistus kokonaisuudessaan). Mutta avionrikkoja ei voi hyvittää syntiään; hänen häpeänsä – joka on suuri – pysyy, eikä hän voi mitenkään lunastaa tai ostaa itseään vapaaksi ansaitsemastaan rangaistuksesta.

Jos kristitty, joka on Kristuksen hengellisen ruumiin jäsen, on sukupuolisuhteissa porton kanssa tai syyllistyy haureuteen, hän ottaa Kristuksen jäsenen pois ja tekee siitä porton jäsenen ja liittää itsensä porttoon ikään kuin he olisivat yhtä ruumista. Näin hän tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan, koska se on ’Kristuksen jäsen’. (1Ko 6:15–18.)

Tämä elämäntapa täytyy hylätä jotta voi pelastua. Portoilla on toivoa, jos he jättävät tuon inhottavan tavan ja uskovat Jeesuksen Kristuksen lunastusuhriin. Kirjoittaessaan Korintin  kristityille apostoli palautti heidän mieleensä, että jotkut heistä olivat olleet haureellisia ja avionrikkojia mutta he olivat hylänneet tuon menettelytavan ja heidät oli pesty puhtaiksi ja julistettu vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä (1Ko 6:9–11). Monet Israelissa olleet portot osoittivat, että heillä oli parempi sydämentila kuin uskonnollisilla johtajilla. Nämä naiset, joihin kirjanoppineet ja fariseukset suhtautuivat ylenkatseellisesti, ottivat nöyrästi vastaan Johannes Kastajan saarnaaman sanoman, ja Jeesus käytti heitä esimerkkinä puhuessaan uskonnollisille johtajille: ”Totisesti minä sanon teille, että veronkantajat ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan.” (Mt 21:31, 32.)

Rahab. Rahab on esimerkki sellaisesta portosta, joka uskoi Jumalaan ja joka luettiin vanhurskaaksi (Ja 2:25). Miehet, jotka Joosua oli lähettänyt vakoilemaan Jerikoa, majoittuivat Rahabin taloon (Jos 2:1). Ei olisi järkevää otaksua heillä olleen moraalittomia aikeita. Professorit C. F. Keil ja F. Delitzsch toteavat heidän motiivistaan: ”Heidän menemisensä sellaisen ihmisen taloon ei herättänyt kovin paljon epäluuloja. Lisäksi hänen talonsa sijaitsi kaupunginmuurin vieressä tai sen harjalla, mikä helpotti pakoa. Mutta Herra ohjasi vakoojien kulkua niin, että he havaitsivat tämän syntisen olevan juuri se henkilö, joka sopi parhaiten heidän tarkoituksiinsa ja jonka sydämeen uutiset elävän Jumalan Israelin hyväksi tekemistä ihmeistä olivat tehneet niin syvän vaikutuksen, että hän kertoi vakoojille kanaanilaisten epätoivosta ja lisäksi uskoen ja luottaen Israelin Jumalan voimaan kätki vakoojat kaikilta maanmiestensä tiedusteluilta, vaikka joutuikin itse suureen vaaraan.” (Commentary on the Old Testament, 1973, II osa, Joshua, s. 34.) Kun otetaan huomioon Jumalan käsky, jonka mukaan israelilaisten piti häätää kanaanilaiset näiden moraalittomien tapojen vuoksi, ja myös se, että Jumala siunasi Jerikon valloitusta ja Rahabia itseään, olisi aivan järjetöntä olettaa, että vakoojat syyllistyivät moraalittomuuteen Rahabin kanssa tai että hän jatkoi porttouden harjoittamista myöhemmin (3Mo 18:24–30).

Siitä, että Jeftan sanotaan olleen porttonaisen poika (Tu 11:1) ja Simsonin yöpyneen porton talossa Gazan kaupungissa (Tu 16:1), kerrotaan enemmän artikkeleissa JEFTA ja SIMSON.

Kuvaannollista käyttöä. Jumalalle vihkiytynyttä ihmistä, kansakuntaa tai seurakuntaa, joka liittoutuu maailman kanssa tai kääntyy väärien jumalien palvontaan, sanotaan Raamatussa ”portoksi”. Israelin kansakunta oli sellainen. Israel vieteltiin ”moraalittomaan suhteeseen” vieraiden jumalien kanssa, ja niin kuin uskoton vaimo etsi käsiinsä vieraita miehiä, se odotti vieraiden kansakuntien suojelevan sitä vihollisilta ja pelastavan sen niiden käsistä, sen sijaan että se olisi luottanut ’aviomiesomistajaansa’ Jehova Jumalaan (Jes 54:5, 6). Jerusalem vajosi niin alas uskottomuudessaan, että se meni vielä pitemmälle kuin portoilla on yleensä tapana. Profeetta Hesekiel henkeytettiin sanomaan tämän vuoksi: ”Kaikille portoille annetaan tavallisesti lahja, mutta sinä olet antanut lahjojasi kaikille sinua intohimoisesti rakastaville ja tarjoat lahjusta heille, jotta he tulisivat luoksesi joka taholta porttoudentekoihisi.” (Hes 16:33, 34.) Sekä Israelin kymmenen heimon valtakunta että Juudan kahden heimon valtakunta tuomittiin kuvaannollisesti portoiksi (Hes 23:1–49).

Kuuluisin esimerkki hengellisestä porttoudesta on ”Suuri Babylon, maan porttojen ja iljetysten äiti” (Il 17:5; ks. SUURI BABYLON).