Heprean ja kreikan kielessä on useita sanoja, jotka merkitsevät puhdasta ja puhdistusta eli palauttamista moitteettomaan ja tahrattomaan tilaan, sellaiseksi mikä ei ole saastunut eikä turmeltunut. Nämä sanat kuvailevat fyysisen puhtauden lisäksi vielä useammin moraalista tai hengellistä puhtautta. Fyysinen ja palvontamenojen mukainen puhtaus ovat usein sama asia. Heprean verbi ta·herʹ (olla puhdas, puhdistaa) viittaa tavallisesti palvontamenojen mukaiseen tai moraaliseen puhtauteen. Sanan ta·herʹ hepreankielinen synonyymi on ba·rarʹ, joka eri muodoissaan tarkoittaa ’puhdistaa  pois, valikoida, pysytellä puhtaana, osoittautua puhtaaksi, puhdistaa’ (Hes 20:38; Sr 3:18; Ps 18:26; Jer 4:11). Kreikkalaista sanaa ka·tha·rosʹ ’puhdas’ käytetään fyysisessä, moraalisessa ja uskonnollisessa merkityksessä (Mt 23:26; 5:8; Tit 1:15). Sana ”epäpuhtaus” on heprealaisen sanan ta·meʼʹ johdoksen ja kreikkalaisen sanan a·ka·thar·siʹa käännös (3Mo 5:3; Mt 23:27; Ga 5:19).

Fyysinen puhtaus. Israelilaiset olivat henkilökohtaisten tapojensa vuoksi suhteellisen tervettä kansaa huolimatta siitä, että he vaelsivat paimentolaisten tavoin erämaassa 40 vuotta. Tämä johtui kiistatta niistä Jumalan laeista, jotka säätelivät heidän leirielämäänsä, mm. tautien määritystä ja hoitoa. Erityisesti tähdennettiin puhtaan veden merkitystä. Kaikkia eläimiä ei luokiteltu puhtaiksi eli syötäviksi (ks. ELÄIMET). Kuolleiden ruumiiden käsittelystä ja hävittämisestä oli annettu erilaisia varotoimisäännöksiä. Karanteenimääräykset estivät tarttuvien tautien leviämistä. Se että ulosteet piti hävittää hautaamalla ne maahan, oli paljon aikaansa edellä ollut hygieniavaatimus (5Mo 23:12–14). Kansakunnan lakikokoelman vaatimukset usein toistuvasta peseytymisestä ja vaatteiden pesusta olivat myös hyödyllisiä.

Raamatussa käytetään usein fyysistä puhtautta kuvaamaan tai edustamaan hengellistä puhtautta. Puhutaan esimerkiksi ”hohtavasta, puhtaasta, hienosta pellavasta”, jonka sanotaan edustavan ”pyhien vanhurskaita tekoja” (Il 19:8). Jeesuskin käytti erästä kirjaimellisen puhtauden piirrettä valaistessaan fariseusten hengellistä epäpuhtautta ja ulkokultaisuutta. Heidän vilpillistä käytöstään verrattiin siihen, että malja tai vati puhdistettiin ulkopuolelta, mutta sisäpuoli jätettiin puhdistamatta. (Mt 23:25, 26.) Jeesus käytti myös samantapaista kuvausta puhuessaan viimeisellä pesah-aterialla opetuslapsilleen, kun Juudas Iskariot oli vielä paikalla. Vaikka he olivat peseytyneet ja Herra oli pessyt heidän jalkansa ja he olivat siten ruumiillisesti ’kokonaan puhtaita’, niin hengellisessä mielessä Jeesus kuitenkin sanoi: ”Ette kaikki ole puhtaita.” (Joh 13:1–11.)

Raamatussa luetellaan noin 70 syytä fyysiseen epäpuhtauteen ja siihen, että on palvontamenojen kannalta saastunut. Näitä syitä ovat mm. seuraavat: kosketus kuolleisiin ruumiisiin (3Mo 11:32–40; 4Mo 19:11–19); kosketus epäpuhtaaseen ihmiseen tai esineeseen (3Mo 15:4–12, 20–24; 4Mo 19:22); spitaali (3Mo 13:1–59); vuoto sukupuolielimistä, myös siemensyöksy yhdynnän aikana (3Mo 15:1–3, 16–19, 32, 33); synnytys (3Mo 12:1–5); epäpuhtaiden lintujen, kalojen tai muiden eläinten lihan syöminen (3Mo 11:41–47). Varsinkin pappien velvollisuus oli pysyä sekä fyysisesti että palvontamenojen kannalta puhtaana palvellessaan Jehovan edessä (2Mo 30:17–21; 3Mo 21:1–7; 22:2–8). Myös maa saattoi erikoismerkityksessä saastua murhasta ja epäjumalanpalveluksesta (4Mo 35:33, 34; Hes 22:2–4; 36:25).

Palvontamenojen mukainen puhtaus. Israelilaisten piti noudattaa palvontamenojen mukaista puhtautta kuolemanrangaistuksen uhalla. ”Teidän on pidettävä Israelin pojat erillään heidän epäpuhtaudestaan, etteivät he kuolisi epäpuhtaudessaan keskellään olevan tabernaakkelini saastuttamisen vuoksi.” (3Mo 15:31.) Puhdistamismenoihin käytettiin tavallisesti vettä ja punaisen lehmän tuhkaa, ja ne suoritettiin ihmisten, paikkojen ja esineiden puolesta (4Mo 19:2–9). Kolme yleisintä syytä, jotka tekivät ihmisen epäpuhtaaksi, luetellaan 4. Mooseksen kirjan 5:2:ssa: ”[1] jokainen spitaalinen ja [2] jokainen, jolla on vuotoa, sekä [3] jokainen kuolleen sielun takia epäpuhdas.”

Spitaali. Tämä oli inhottavin kaikista taudeista ja vaati ankaraa valvontaa, mm. pitkäaikaista eristämistä ja huolellista, toistuvaa tarkastusta sen määrittämiseksi, milloin siitä oli parannuttu (3Mo 13:1–46; 5Mo 24:8). Epäpuhtaalta spitaaliselta vaadittiin sen vuoksi suurta uskoa, kun hän sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos vain haluat, niin sinä voit puhdistaa minut.” Jeesus osoitti, että hän ei ainoastaan halunnut parantaa tätä inhottavaa tautia, vaan myös todella pystyi parantamaan sen, minkä vuoksi hän käski: ”Puhdistu.” Sitten Jeesus sanoi parantuneelle miehelle: ”Mene, näytä itsesi papille ja uhraa lahja, jonka Mooses on määrännyt.” (Mt 8:2–4; Mr 1:40–44.) (Ks. SPITAALI.)

Ennen kuin spitaalista parantunut saattoi palata normaaliin elämään, oli Mooseksen laissa alun perin asetettujen säännösten mukaan välttämätöntä suorittaa hyvin yksityiskohtainen kaksiosainen toimitus. Ensin käytettiin vettä, setripuuta, karmosiininpunaista materiaalia, iisoppia ja kahta lintua. Spitaalista toipunut toi ne mukanaan esittäytyessään papille Israelin leirin ulkopuolella. Toinen lintu tapettiin sitten raikkaan veden päällä, ja sen veri otettiin saviastiaan. Setripuu, karmosiininpunainen materiaali, iisoppi ja elävä lintu kastettiin linnun  vereen, pappi pirskotti sitä seitsemän kertaa spitaalista parantuneen päälle, ja elävä lintu päästettiin vapaaksi. Kun parantunut oli julistettu puhtaaksi, hän ajoi hiuksensa, peseytyi vedessä, pesi vaatteensa ja meni leiriin, mutta hänen oli asuttava seitsemän päivää telttansa ulkopuolella. Seitsemäntenä päivänä hän ajoi jälleen kaikki karvansa, myös kulmakarvansa. Seuraavana päivänä hän vei kaksi pässiä ja alle vuoden ikäisen naaraskaritsan sekä vähän jauhoja ja öljyä syyllisyysuhriksi, syntiuhriksi, polttouhriksi ja viljauhriksi. Pappi esitti syyllisyysuhriksi uhrattavan pässin ja öljyn ensin heilutusuhrina Jehovan edessä, sitten hän tappoi pässin, pani sen verta puhdistautuvan oikeaan korvalehteen, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen. Veren päälle kolmeen edellä mainittuun paikkaan pantiin sen jälkeen myös öljyä; sitä pirskotettiin myös seitsemän kertaa Jehovan edessä, ja jäljelle jäänyt öljy pantiin puhdistautuvan päähän. Sen jälkeen pappi toimitti sovituksen uhraamalla synti-, poltto- ja viljauhrit ja julisti spitaalista parantuneen puhtaaksi. Jos puhdistautuva oli olosuhteittensa vuoksi hyvin köyhä, hän saattoi uhrata karitsan ja toisen pässin sijasta kaksi turturikyyhkyä tai kaksi kyyhkysenpoikaa synti- ja polttouhreiksi. (3Mo 14:1–32.)

Vuodot. Oli olemassa lakeja, jotka koskivat kummankin sukupuolen ruumiista, ts. sukuelimistä, tapahtuvia luonnollisia tai sairaudesta johtuvia vuotoja. Jos miehellä oli tahdosta riippumaton siemenvuoto yöllä, hänen tuli peseytyä ja pestä vaatteensa sekä pysyä epäpuhtaana seuraavaan iltaan asti. Naisen piti laskea seitsemän päivää epäpuhtauden ajaksi kuukautistensa vuoksi.

Jos naisella kuitenkin oli epäsäännöllistä, tavallisuudesta poikkeavaa tai pitkittynyttä vuotoa, hänen tuli laskea seitsemän päivää myös sen päättymisestä. Myös miehen tuli laskea seitsemän päivää vuodon päättymisestä. (Tällaisia miehen virtsaelinten sairauksia ei tule sekoittaa normaaliin siemenvuotoon.) Kaikki, mihin mies tai nainen koski tai minkä päällä hän istui (vuoteet, tuolit, satulat, vaatteet jne.) epäpuhtautensa aikana, tuli epäpuhtaaksi, ja jokaisen, joka kosketti näitä esineitä tai epäpuhdasta ihmistä itseään, piti peseytyä, pestä vaatteensa ja pysyä epäpuhtaana iltaan asti. Peseytymisen ja vaatteiden pesemisen lisäksi sekä miesten että naisten täytyi kahdeksantena päivänä viedä kohtaamistelttaan kaksi turturikyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa, ja papin piti uhrata ne, toinen syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi, toimittaakseen puhdistuneelle sovituksen. (3Mo 15:1–17, 19–33.)

Kun mies ja hänen vaimonsa olivat sukupuoliyhteydessä ja tapahtui siemensyöksy, heidän täytyi peseytyä ja olla epäpuhtaita iltaan asti (3Mo 15:16–18). Jos vaimon kuukautisvuoto vahingossa alkoi yhdynnän aikana, aviomies oli vaimonsa tavoin epäpuhdas seitsemän päivää (3Mo 15:24). Jos he osoittivat tahallaan halveksivansa Jumalan lakia ja olivat sukupuolisuhteissa vaimon kuukautisten aikana, niin sekä miehelle että naiselle määrättiin kuolemanrangaistus (3Mo 20:18). Kun vaadittiin palvontamenojen mukaista puhtautta, kuten silloin kun miehet pyhitettiin sotaretkeä varten, miesten täytyi edellä mainittujen syiden johdosta pidättyä sukupuoliyhteydestä vaimonsa kanssa (1Sa 21:4, 5; 2Sa 11:8–11).

Myös synnyttäminen merkitsi äidille epäpuhtauden aikaa. Jos lapsi oli poika, äiti oli epäpuhdas seitsemän päivää, kuten kuukautistensa aikanakin. Kahdeksantena päivänä lapsi ympärileikattiin, mutta äiti oli vielä 33 päivää epäpuhdas niin, ettei hän saanut koskea mihinkään pyhään eikä mennä pyhäkköön, vaikka hän ei tehnytkään epäpuhtaaksi sitä, mihin hän koski. Jos lapsi oli tyttö, tämä 40 päivän jakso kaksinkertaistui: 14 päivää ja 66 päivää. Mooseksen laissa tehtiin siis syntymästä lähtien ero miespuolisen ja naispuolisen välillä asettamalla jälkimmäinen alamaisuusasemaan. Kummassakin tapauksessa äidin piti tuoda puhdistumisajan päätyttyä vajaan vuoden vanha pässi polttouhriksi ja kyyhkysenpoika tai turturikyyhky syntiuhriksi. Jos vanhemmilla ei ollut varaa pässiin, kuten Marian ja Joosefin tapauksessa, niin puhdistusuhriksi riitti kaksi turturikyyhkyä tai kaksi kyyhkysenpoikaa. (3Mo 12:1–8; Lu 2:22–24.)

Miksi Mooseksen laissa sanottiin, että yhdyntä ja synnytys tekivät ihmisen ”epäpuhtaaksi”?

Herää kysymys, miksi sellaiset luonnolliset, sopivat asiat kuin kuukautiset, aviopuolisoiden väliset sukupuolisuhteet ja synnytys tekivät ihmisen Lain mukaan ”epäpuhtaaksi”. Ensiksikin se kohotti avioliiton intiimeimmät suhteet pyhälle tasolle ja opetti molemmille puolisoille itsehillintää, arvostusta lisääntymiselimiä kohtaan sekä kunnioitusta elämän ja veren pyhyyttä  kohtaan. Sitä terveydellistä hyötyä, jota näiden säännösten tunnollisesta noudattamisesta myös koitui, on jo käsitelty. Mutta asiassa on vielä yksi piirre.

Jumala loi alusta lähtien ensimmäiselle miehelle ja naiselle sukupuolivietin ja lisääntymiskyvyn sekä käski heidän yhtyä ja synnyttää lapsia. Täydellisen ihmisparin sukupuolisuhteet eivät siis olleet syntiä. Mutta kun Aadam ja Eeva olivat tottelemattomia Jumalalle – eivät sukupuolisuhteittensa vuoksi vaan siksi, että he söivät kiellettyä hedelmää – tapahtui jyrkkiä muutoksia. Yhtäkkiä he tulivat synnin painaman, syyllisen omantuntonsa vuoksi tietoiseksi alastomuudestaan ja peittivät heti sukuelimensä Jumalan näkyvistä. (1Mo 3:7, 10, 11.) Siitä lähtien ihmiset eivät voineet toteuttaa lisääntymiskäskyä täydellisyydessä, vaan vanhemmat siirsivät sen sijaan lapsilleen perinnöllisen synnin tahran ja kuolemanrangaistuksen. Kaikkein oikeamielisimmätkin Jumalaa pelkäävät vanhemmat tuottavat synnin tahraamia lapsia. (Ps 51:5.)

Lisääntymiselinten toimintoja koskevat Mooseksen lain vaatimukset opettivat miehille ja naisille itsekuria, intohimojen hillitsemistä ja kunnioitusta Jumalan antamaa lisääntymistapaa kohtaan. Lain säännökset eivät olleet pelkästään hygienian vuoksi säädettyjä terveydenhuoltolakeja eivätkä varotoimia, joihin ryhdyttiin tautien leviämisen ehkäisemiseksi, vaan ne muistuttivat ihmisiä voimakkaasti heidän syntisestä tilastaan. Yksi sopiva muistutus tästä perinnöllisestä syntisyydestä oli se, että niin miehen kuin naisenkin, jolla ruumiinsa normaalien toimintojen vuoksi oli vuotoa sukuelimistään, piti olla epäpuhdas tietyn ajan. Jos jollakulla oli sairaudesta johtuva epätavallisen pitkäaikainen vuoto, vaadittiin pitempi epäpuhtausaika, ja lopuksi hänen täytyi synnyttäneen äidin tavoin sekä peseytyä että uhrata syntiuhri, jotta Jumalan pappi olisi toimittanut hänelle sovituksen. Jeesuksen äiti Maria tunnusti perityn syntisyytensä tällä tavoin ja myönsi, ettei hän ollut synnitön eikä saastaton, uhraamalla synnit sovittavan uhrin, sen jälkeen kun hän oli synnyttänyt esikoisensa. (Lu 2:22–24.)

Kuolleet ruumiit. Kuolleita ruumiita koskevan Mooseksen lain mukaan oli olemassa eriasteista epäpuhtautta: kuollutta eläintä koskettanut oli epäpuhdas vain sen päivän; kuolleen ihmisen koskettaminen teki epäpuhtaaksi viikon ajaksi. Ensimmäisessä tapauksessa ihmisen piti vain pestä vaatteensa tai, jos hän vahingossa söi itsestään kuollutta tai petoeläimen raatelemaa eläintä, hänen piti vaatteittensa pesemisen lisäksi peseytyä itsekin. (3Mo 5:2; 11:8, 24, 27, 31, 39, 40; 17:15.) Sama käsky koski pappeja, ja sen lisäksi oli olemassa määräys, jonka mukaan heidät oli surmattava, jos he epäpuhtaana ollessaan söivät jotakin pyhää (3Mo 22:3–8).

Kuolleen ihmisen ruumiiseen koskeneilta vaadittiin monimutkaisempia puhdistusmenoja. Tätä tarkoitusta varten valmistettiin tuhkaa teurastamalla punainen lehmä leirin ulkopuolella. Pappi pirskotti sen verta seitsemän kertaa kohtaamistelttaa kohti. Sen jälkeen koko lehmä (nahka, liha, veri ja rapa) poltettiin, ja tuleen heitettiin setripuuta, iisoppia ja karmosiininpunaista materiaalia. Tuhka säilytettiin ”puhdistusvettä varten”, johon sitä sekoitettiin ja jota kolmantena ja seitsemäntenä päivänä vihmottiin kuolleeseen koskeneen päälle hänen puhdistamisekseen. Seitsemän päivän kuluttua hänen oli pestävä vaatteensa ja peseydyttävä, minkä jälkeen hänet julistettiin puhtaaksi. (4Mo 19:1–13.)

Tämän säädöksen mukaisesti kaikki ihmiset, jotka jonkun kuollessa olivat sisällä talossa tai teltassa, samoin kuin itse asunto ja kaikki peittämättömät astiat tulivat epäpuhtaiksi. Jopa taistelukentällä kuolleen miehen luuhun tai johonkin hautapaikkaan koskeminen teki ihmisen epäpuhtaaksi. Jeesuksen aikana oli sen vuoksi tapana kalkita haudat valkoisiksi kuukautta ennen pesahia, jotta ihmiset eivät olisi epähuomiossa törmänneet hautaan ja tulleet siten kelvottomiksi osallistumaan juhlanviettoon. (4Mo 19:14–19; Mt 23:27; Lu 11:44.) Jos joku kuoli nasiirilupauksen tehneen ihmisen läsnä ollessa tai hänen läheisyydessään, niin aika, jonka nasiiri oli siihen mennessä viettänyt lupauksensa alaisena, mitätöityi, ja hänen täytyi uhrata teurasuhri (4Mo 6:8–12; ks. NASIIRI; SIMSON).

Lakiliiton alaisuudessa oli saastuneet paikat ja esineet puhdistettava. Jos joku tuntematon hyökkääjä oli tehnyt murhan, niin ensin määritettiin mittaamalla, mikä kaupunki oli lähinnä rikospaikkaa. Sen kaupungin vanhinten piti sitten ottaa (murhaajan vastineeksi) hieho, jolla ei ollut tehty työtä, ja taittaa siltä niska purolaaksossa, jossa oli virtaavaa vettä, ja heidän täytyi vertauskuvallisesti puhdistautua kaikesta vastuusta pesemällä kätensä viattomuudessa eläimen päällä ja pyytää hartaasti, ettei heitä vastaan nostettaisi syytettä tapahtuneesta. (5Mo 21:1–9.)

Vaatteet ja astiat, jotka joutuivat kosketuksiin kuolleiden ruumiiden kanssa tai saastuivat muilla  tavoin, tuli puhdistaa annettujen määräysten mukaisesti (3Mo 11:32–35; 15:11, 12). Spitaalin ilmaantuminen vaatteeseen tai talon seiniin oli paljon vakavampi asia, sillä jos sitä ei saatu pysäytetyksi ja se näytti leviävän, piti vaate hävittää tai koko talo repiä maan tasalle (3Mo 13:47–59; 14:33–53).

Sotasaaliit oli puhdistettava, ennen kuin ne voitiin tuoda leiriin. Tulenarat esineet puhdistettiin vedellä, mutta metalliset oli käytettävä tulessa. (4Mo 31:21–24.)

Kristillinen puhtaus. Kristityt eivät ole Mooseksen lain ja sen puhdistusvaatimusten alaisia, vaikka tuo laki ja sen mukaiset tavat olivatkin vielä voimassa, kun Jeesus oli maan päällä (Joh 11:55). Laissa oli ”tulevan hyvän varjo”; ”todellisuus kuuluu Kristukselle” (Hpr 10:1; Kol 2:17). Sen vuoksi Paavali kirjoitti puhdistusta koskevista asioista: ”Miltei kaikki puhdistetaankin verellä Lain mukaan [Mooses vihmoi verellä kirjan, kansan, teltan ja astiat], ja ellei verta vuodateta, ei anteeksiantoa tapahdu. Sen tähden oli tarpeellista, että taivaallisten esikuvat puhdistettaisiin näillä keinoin.” ”Sillä jos vuohien ja sonnien veri ja hiehon tuhka saastuneiden päälle vihmottuna pyhittää aina lihan puhtauteen asti, niin kuinka paljon enemmän Kristuksen veri, hänen joka ikuisen hengen välityksellä uhrasi itsensä virheettömänä Jumalalle, tuleekaan puhdistamaan meidän omantuntomme kuolleista teoista suorittaaksemme pyhää palvelusta elävälle Jumalalle?” (Hpr 9:19–23, 13, 14.)

Herran Jeesuksen Kristuksen veri siis puhdistaa kristityt kaikesta synnistä ja epävanhurskaudesta (1Jo 1:7, 9). Kristus ”rakasti seurakuntaa ja luovutti itsensä sen puolesta, jotta hän pyhittäisi sen puhdistaen sen vedellä pesten sanan avulla”, niin että se olisi tahraton, pyhä ja moitteeton, ”kansa, joka on erityisesti hänen omansa, palavan innokas hyviin tekoihin” (Ef 5:25–27; Tit 2:14). Kenenkään tähän kristilliseen seurakuntaan kuuluvan ei sen vuoksi pidä ’unohtaa puhdistuneensa vanhoista synneistään’, vaan kaikkien tulee jatkuvasti ilmaista Jumalan hengen hedelmää (2Pi 1:5–9) ja muistaa, että ”jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän [Jumala] puhdistaa, jotta se kantaisi enemmän hedelmää” (Joh 15:2, 3).

Kristittyjen täytyy sen vuoksi säilyttää korkea fyysisen, moraalisen ja hengellisen puhtauden taso ja varoa ”kaikkea lihan ja hengen saastutusta” (2Ko 7:1). Nämä Kristuksen puhdistavasta verestä hyötyvät panevat suuremman painon hengelliselle puhtaudelle ottamalla huomioon Jeesuksen sanat, ettei mikään, mikä menee ihmisen sisään, saastuta häntä, vaan se, mikä hänestä tulee ulos. He säilyttävät ”puhtaan sydämen” ja ”puhtaan omantunnon” Jumalan edessä. (Mr 7:15; 1Ti 1:5; 3:9; 2Ti 1:3.) ”Kaikki on puhdasta” sellaisille, joilla on puhdas omatunto, kun taas niille uskottomille, joiden omatunto on saastunut, ”ei mikään ole puhdasta” (Tit 1:15). Ne, jotka haluavat säilyttää puhtaan sydämen, noudattavat Jesajan 52:11:n neuvoa, joka kuuluu: ”Älkää koskeko mihinkään epäpuhtaaseen, – – pysykää puhtaina, te Jehovan välineiden kantajat.” (Ps 24:4; Mt 5:8.) Kun he toimivat näin, heidän ”kätensä” on kuvaannollisessa mielessä puhdistettu (Ja 4:8), ja Jumala kohtelee heitä puhtaina ihmisinä (2Sa 22:27; Ps 18:26; ks. myös Da 11:35; 12:10).

Vaikka apostoli Paavali ei enää ollutkaan lakiliiton alainen, hän noudatti erään kerran Mooseksen lain vaatimuksia puhdistautumalla palvontamenojen mukaisesti temppelissä. Toimiko hän epäjohdonmukaisesti? Paavali ei taistellut Lakia eikä sen menettelytapoja vastaan, vaan ainoastaan osoitti, ettei Jumala vaatinut sen noudattamista kristityiltä. Kun Lain menettelytavat eivät olleet ristiriidassa uusien kristillisten totuuksien kanssa, ei ollut mitään todellista estettä, jonka vuoksi siinä annettuja Jumalan määräyksiä ei olisi voitu noudattaa. Paavali toimi tällä tavoin siksi, ettei hän olisi tarpeettomasti estänyt juutalaisia kuuntelemasta hyvää uutista Jeesuksesta Kristuksesta (Ap 21:24, 26; 1Ko 9:20). Samansuuntaisesti apostoli todisteli myös, että ruoka itsessään voi olla puhdasta, mutta jos hän sitä syömällä kompastuttaisi veljensä, niin hän olisi syömättä sitä (Ro 14:14, 15, 20, 21; 1Ko 8:13). Kaikessa tässä Paavali osoitti olevansa suuresti kiinnostunut toisten pelastumisesta ja teki siinä suhteessa kaikkensa. Sen vuoksi hän saattoikin sanoa: ”Olen viaton kaikkien ihmisten vereen.” (Ap 20:26; 18:6.)