Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Puteoli

Puteoli

 

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla Rooman kaakkoispuolella sijainnut tärkeä satama. Paavali saapui Puteoliin vuoden 59 tienoilla ollessaan matkalla keisarin eteen Roomaan (Ap 28:13). Etelätuulen kuljettamana hänen laivansa tuli ”toisena päivänä” Puteoliin Regiumista, joka oli n. 320 km:n päässä eteläkaakossa.

Puteolissa asuvat kristityt veljet pyysivät hartaasti Paavalia ja hänen matkatovereitaan jäämään heidän luokseen viikoksi (Ap 28:14). Tämä osoittaa, että vaikka Paavali oli vanki, hänellä oli jonkin verran vapautta. Aiemminkin, kun Paavali oli ollut vangittuna Kesareassa ja Sidonissa, hänelle oli samaan tapaan suotu hieman vapautta. (Ap 24:23; 27:3.)

Puteoli samastetaan tavallisesti nykyiseen Pozzuoliin, joka sijaitsee n. 10 km Napolista länsilounaaseen ja josta sen edustalla oleva lahti on saanut nimensä. Muinaisen aallonmurtajan laajat rauniot ovat yhä nähtävissä. Josefus kutsuu paikkaa sen vanhalla nimellä Dikaiarkheia ja sanoo, että siellä sijaitsi juutalainen siirtokunta (Jewish Antiquities, XVII, 328 [xii, 1]).