Heprealaisen sanan ʼaše·rahʹ (mon. ʼaše·rimʹ) katsotaan tarkoittavan 1) pyhää paalua, joka edusti kanaanilaista hedelmällisyyden jumalatarta Aseraa (Tu 6:25, 26), ja 2) Asera-jumalatarta itseään (2Ku 13:6, Rbi8, alav.). Aina ei ole kuitenkaan mahdollista päätellä, tarkoitetaanko jossain tietyssä raamatunkohdassa tuota epäjumalanpalveluksessa käytettyä esinettä vai jumalatarta. Joissakin nykyisissä raamatunkäännöksissä alkukielen sana on käännetty vastineella ”pyhä paalu [tai pylväs]”, mutta translitteroitu, kun se selvästi viittaa jumalattareen (AT, JB). Toisissa käännöksissä ei ole yritettykään tehdä tätä eroa, vaan heprealainen sana on yksinkertaisesti translitteroitu (RS) tai käännetty johdonmukaisesti vastineella ”pyhä paalu” (UM). Vuoden 1992 kirkkoraamatussa tämä sana on translitteroitu muotoon ”asera” tai käännetty vastineilla ”asera-paalu” ja ”asera-tarha”; vuoden 1938 kirkkoraamatussa vastineita ovat ”asera”  ja ”asera-karsikko [karsikko = karsittu muistopuu]”. Joissakin vanhemmissa raamatunkäännöksissä tuo heprealainen sana on tavallisesti käännetty vastineella ”lehto” (KJ, Le) tai ”metsistö” (KR-1776). Tämä vastine ei kuitenkaan sovi esim. Tuomarien 3:7:ään ja 2. Kuninkaiden kirjan 23:6:een (KJ, KR-1776), joissa puhutaan ”lehtojen” tai ”metsistöjen” palvelemisesta ja ”lehdon” tai ”metsistön” viemisestä pois Jerusalemin temppelistä.

Pyhät paalut. Ilmeisesti pyhät paalut olivat pystyasennossa ja ne tehtiin puusta tai ainakin ne sisälsivät puuta, koska israelilaisten käskettiin hakata ne maahan ja polttaa ne (2Mo 34:13; 5Mo 12:3). Ne ovat voineet olla yksinkertaisesti veistämättömiä paaluja, kenties joissakin tapauksissa jopa puita, sillä Jumalan kansaa neuvottiin: ”Et saa istuttaa itsellesi pyhäksi paaluksi minkäänlaista puuta.” (5Mo 16:21.)

Sekä Israel että Juuda jättivät huomioon ottamatta Jumalan nimenomaisen käskyn olla pystyttämättä pyhiä patsaita ja pyhiä paaluja. He asettivat niitä ”jokaiselle korkealle kukkulalle ja jokaisen rehevän puun alle” uhraamiseen käytettyjen alttarien rinnalle. On arveltu, että paalut edustivat naispuolisuutta ja patsaat miespuolisuutta. Nämä epäjumalanpalveluksessa käytetyt välineet, jotka olivat todennäköisesti fallossymboleita, liittyivät törkeän moraalittomiin sukupuoliorgioihin, mikä käy ilmi siitä, että maassa kerrotaan olleen miespuolisia prostituoituja jo Rehabeamin hallituskaudella. (1Ku 14:22–24; 2Ku 17:10.) Valtaan nousi vain harvoin sellaisia kuninkaita kuin Hiskia (ja Josia), joka ”poisti uhrikukkulat ja särki palasiksi pyhät patsaat ja hakkasi maahan pyhän paalun” (2Ku 18:4; 2Ai 34:7).

Asera. Ras Shamran teksteissä tämä jumalatar esitetään El-jumalan, ”Luomusten luojan”, vaimona, ja niissä käytetään hänestä nimiä ”Asera, meren valtiatar” ja ”Jumalien kantaäiti”, jolloin hän on myös Baalin äiti. Ilmeisesti Baalin palvonnan kolmen keskeisen jumalattaren (Anatin, Aseran ja Astoretin) roolit menivät kuitenkin usein päällekkäin, kuten käy ilmi sekä Raamatun ulkopuolisista lähteistä että Raamatun omasta kertomuksesta. Astoret on tosin kuvattu Baalin vaimoksi, mutta myös Aseraa on voitu pitää sellaisena.

Tuomarien aikaan luopioisraelilaiset ”palvelivat Baaleja ja pyhiä paaluja [aseroita]” (Tu 3:7, Rbi8, alav.; vrt. 2:13). Näiden jumalien mainitseminen monikossa voi merkitä sitä, että kullakin paikkakunnalla oli oma Baalinsa ja Aseransa (Tu 6:25). Israelin kuninkaan Ahabin sidonilaisen vaimon Isebelin pöydässä söi 450 Baalin profeettaa ja 400 pyhän paalun eli Aseran profeettaa (1Ku 18:19).

Aseran turmeltunutta palvontaa alettiin harjoittaa itse Jehovan temppelissä. Kuningas Manasse asetti sinne jopa pyhän paalun veistetyn kuvan, joka ilmeisesti esitti Asera-jumalatarta (2Ku 21:7). Manassea kuritettiin niin, että hänet vietiin vangiksi Babyloniin, ja palattuaan Jerusalemiin hän osoitti hyötyneensä tuosta kurituksesta ja puhdisti Jehovan huoneen epäjumalanpalvelukseen liittyvistä esineistä. Hänen poikansa Amon omaksui kuitenkin jälleen Baalin ja Aseran rappeutuneen palvonnan ja palvontamenoihin kuuluneen prostituution. (2Ai 33:11–13, 15, 21–23.) Tämän vuoksi Amonin seuraajan, vanhurskaan kuninkaan Josian, täytyi hajottaa ”miespuolisten temppeliprostituoitujen talot, jotka olivat Jehovan huoneessa, missä naiset kutoivat telttapyhäkköjä pyhää paalua varten” (2Ku 23:4–7).