Jotakin, mikä on lähtöisin Jumalasta, tehdään tunnetuksi vasta Jumalan määräaikana ja paljastetaan vain niille, joille hän haluaa sen paljastaa.

 ”Pyhäksi salaisuudeksi” käännetty kreikan sana my·stēʹri·on tarkoittaa ensisijaisesti sellaista, minkä vain asiaan vihityt tietävät. Varhaiskristillisen seurakunnan päivinä kukoistaneissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa oli niiden, jotka halusivat osallistua salamenoihin, käytävä läpi tietyt vihkimisrituaalit; vihkimättömät eivät saaneet ottaa osaa näihin ns. pyhiin toimituksiin, eikä heille kerrottu niistä. Vihittyjä sitoi vaitiololupaus: salaisuuksia ei saanut paljastaa. Sanalla oli myös maallinen merkitys, jota käytettiin jokapäiväisessä puheessa esimerkiksi henkilökohtaisesta salaisuudesta, ystävien välisestä salaisuudesta tai perhesalaisuuksista. Apostoli Paavali käyttää sanan my·eʹō passiivimuotoa tässä jälkimmäisessä merkityksessä, kun hän sanoo: ”Olen oppinut sekä kylläisenä olemisen että nälän näkemisen, sekä runsaudessa olemisen että puutteen kärsimisen salaisuuden [kirjm. ”Minut on vihitty – – salaisuuksiin”].” (Fil 4:12.)

Erilainen kuin mysteeriuskonnoissa. Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 3. osa, s. 97) selittää kreikan sanasta my·stēʹri·on: ”[Uudessa testamentissa] se ei tarkoita jotakin mystistä – – vaan sellaista, mikä on pelkän luonnollisen käsityskyvyn ulottumattomissa ja mikä voidaan siksi tehdä tunnetuksi vain jumalallisen ilmoituksen avulla ja mikä tehdään tunnetuksi Jumalan tavalla ja hänen määräämänään aikana ja vain niille, joita hänen henkensä valaisee. Tavallisessa merkityksessä salaisuus tarkoittaa kätkettyä tietoa, raamatullisessa merkityksessä paljastettua totuutta. Tähän käsitteeseen liitetäänkin erityisesti ilmaukset ’tehty tunnetuksi’, ’tehty ilmeiseksi’, ’paljastettu’, ’saarnattu’, ’ymmärtää’ ja ’jakaminen’.”

Jumalan pyhiä salaisuuksia ja muita Raamatussa mainittuja ’salaisuuksia’, kuten Suurta Babylonia koskevaa salaisuutta, ei pidetä salassa ikuisesti, vaan Jehova Jumala paljastaa ne omana aikanaan niille, jotka luottavat häneen ja joille hän haluaa paljastaa ne. Apostoli Paavali käsittelee tätä piirrettä 1. Korinttilaiskirjeen 2:6–16:ssa. Hän puhuu tuossa kohdassa Jumalan ”pyhästä salaisuudesta” ”kätkettynä viisautena”, jonka Jumala paljastaa kristityille palvelijoilleen henkensä välityksellä. Se on jotakin sellaista, mistä maailman henki tai aineellisten ihmisten inhimillinen viisaus ei pysty pääsemään perille mutta mistä ne, jotka ’yhdistävät hengelliset asiat hengellisiin sanoihin’, puhuvat ja minkä he ymmärtävät. Jeesus Kristus oli aiemmin sanonut opetuslapsilleen: ”Teille on annettu Jumalan valtakunnan pyhä salaisuus [kreik. my·stēʹri·on], mutta noille ulkopuolella oleville kaikki esiintyy kuvauksina, jotta vaikka he katsovat, he katsoisivat eivätkä kuitenkaan näkisi, ja vaikka he kuulevat, he kuulisivat eivätkä kuitenkaan tajuaisi merkitystä eivätkä koskaan kääntyisi takaisin eikä heille annettaisi anteeksi.” (Mr 4:11, 12; Mt 13:11–13; Lu 8:10.)

Jumalan pyhän salaisuuden ja mysteeriuskontojen salaisuuksien välillä on suuri ero: Ensinnäkin Jumalan salaisuus koostuu hyvästä uutisesta eikä valheesta tai ihmisten keksimästä petoksesta (Joh 8:31, 32, 44; Kol 1:5; 1Jo 2:27). Toiseksi niitä, jotka valitaan ymmärtämään Jumalan pyhä salaisuus, ei velvoiteta pitämään sitä salassa vaan julistamaan sitä mahdollisimman laajalti. Tämä ilmenee, kuten jo edellä todettiin, siitä, että Raamatussa käytetään ”hyvän uutisen pyhän salaisuuden” yhteydessä sellaisia ilmauksia kuin ”saarnattu”, ”tehty tunnetuksi”, ”tehty ilmeiseksi” sekä ”julistaa” ja ”puhua”. Tosi kristityt ponnistelevat erittäin tarmokkaasti kertoakseen tätä hyvää uutista, johon sisältyy pyhää salaisuutta koskeva ymmärrys, ”kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on”. (1Ko 2:1; Ef 6:19; Kol 1:23; 4:3, 4.) Jumala päättää, ketkä eivät ole arvollisia saamaan tätä ymmärrystä, ja hän pidättää sen heiltä. Näin toimiessaan Jumala ei ole puolueellinen, vaan heidän ”sydämensä tunnottomuuden vuoksi” hän ei suo heidän ymmärtää pyhää salaisuuttaan (Ef 4:17, 18).

Keskittyy Kristukseen. Koska ”Jeesuksesta todistaminen on profetoimisen henki”, ”Jumalan pyhän salaisuuden” täytyy keskittyä Kristukseen (Il 19:10; Kol 2:2). Kaikki Jumalan ”pyhät salaisuudet” liittyvät hänen messiaaniseen Valtakuntaansa (Mt 13:11). Apostoli Paavali kirjoittaa kristityille tovereilleen: ”Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet huolellisesti kätkettyinä” ja: ”Hänessä asuu jumalallisen ominaisuuden koko täyteys ruumiillisesti” (Kol 2:2, 3, 9).

Paavali nimitti itseään ”Jumalan pyhien salaisuuksien” taloudenhoitajaksi (1Ko 4:1). Hän sanoo kykenevänsä käsittämään ”Kristusta koskevan pyhän salaisuuden” (Ef 3:1–4). Hän selittää, että tämä pyhä salaisuus on kätkettyä viisautta, jonka Jumala ennalta määräsi ennen asiainjärjestelmiä (1Ko 2:7). ”Jumalan pyhän  salaisuuden” julistaminen alkoi 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä olevalla Jehovan omalla profetialla. Satojen vuosien ajan uskon miehet odottivat lupauksen ”siementä”, joka vapauttaisi ihmiskunnan synnistä ja kuolemasta, mutta he eivät ymmärtäneet selvästi, kuka tuo ”siemen” olisi, miten ”siemen” tulisi ja saisi aikaan vapautuksen. Tämä asia selvisi vasta, kun Kristus tuli ja loi ”valoa elämään ja turmeltumattomuuteen hyvällä uutisella” (2Ti 1:10). Siitä pitäen alettiin ymmärtää ’naisen siemenen’ salaisuutta.

Messiaaninen valtakunta. Paavali esittää kirjoituksissaan perusteellisen katsauksen Kristusta koskevan pyhän salaisuuden paljastumiseen. Efesolaiskirjeen 1:9–11:ssä hän puhuu siitä, että Jumala on tehnyt tunnetuksi tahtonsa ”pyhän salaisuuden”, ja sanoo: ”Se on hänen mielisuosionsa mukaista, joka hänellä oli itsessään tarkoituksena, päämääränä hallinto määräaikojen täyttymisen rajalla, nimittäin kaiken kokoaminen jälleen yhteen Kristuksessa, sen mitä on taivaissa ja sen mitä on maan päällä. Niin, hänessä, jonka yhteydessä meidätkin asetettiin perillisiksi määräämällä meidät ennalta hänen tarkoituksensa mukaan, hänen joka saa kaiken aikaan sen mukaan kuin hänen tahtonsa neuvoo.” Tähän ”pyhään salaisuuteen” liittyy hallitus, Jumalan messiaaninen valtakunta. Ne jotka tulevat perimään tuon taivaallisen Valtakunnan Kristuksen kanssa, ovat ”se mitä on taivaissa”, kuten Paavali sanoo. Sen maalliset alamaiset ovat ”se mitä on maan päällä”. Jeesus osoitti opetuslapsilleen, että pyhä salaisuus liittyi Valtakuntaan, kun hän sanoi heille: ”Teille on annettu Jumalan valtakunnan pyhä salaisuus.” (Mr 4:11.)

Sisältää seurakunnan. Pyhän salaisuuden tuntemukseen liittyy monia piirteitä. Apostoli esitti lisää yksityiskohtia selittäessään, että pyhään salaisuuteen sisältyy seurakunta, jonka Pää on Kristus (Ef 5:32; Kol 1:18; Il 1:20). Seurakunnan jäsenet ovat hänen perijätovereitaan, jotka ovat hänen kanssaan osallisia Valtakunnasta (Lu 22:29, 30). Heitä otetaan sekä juutalaisten että pakanoiden keskuudesta (Ro 11:25; Ef 3:3–6; Kol 1:26, 27). Tätä ”pyhän salaisuuden” piirrettä ei voitu tehdä selvästi tunnetuksi, ennen kuin Pietari ohjattiin vuonna 36 vierailemaan Corneliuksen luona, joka oli pakana, ja hän näki tämän pakanahuonekunnan saavan pyhän hengen lahjoja (Ap 10:34, 44–48). Paavali kirjoitti pakanakristityille: ”Te olitte – – ilman Kristusta, – – vieraita lupauksen liittoihin nähden, eikä teillä ollut toivoa, ja te olitte ilman Jumalaa maailmassa. Mutta nyt Kristuksen Jeesuksen yhteydessä te, jotka olitte kerran kaukana, olette tulleet lähelle Kristuksen veren välityksellä.” (Ef 2:11–13.) Seurakunnan yhteydessä ilmenevien Jumalan menettelytapojen kautta tehtäisiin ”taivaallisissa oleville hallituksille ja valloille” tunnetuksi ”Jumalan erittäin moninainen viisaus” (Ef 3:10).

Ilmestyskirjassa kuvaillun Johanneksen näyn mukaan tämä seurakunta koostuu 144000 jäsenestä, jotka ”ostettiin ihmisistä ensi hedelmäksi Jumalalle ja Karitsalle”. He seisovat Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, kanssa Siioninvuorella, missä sijaitsee ”elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem”. Muinaisessa maallisessa Jerusalemissa sijaitsi ”Jehovan valtaistuin”, jolla istui Daavidin sukuhaaraan kuuluvia kuninkaita; siellä oli myös Jehovan temppeli. Taivaallisessa Jerusalemissa valtaistuimelle on asetettu Jeesus Kristus, ja hänen uskolliset hengellä voidellut seuraajansa hallitsevat hänen kanssaan Valtakunnassa. (Il 14:1, 4; Hpr 12:22; 1Ai 29:23; 1Pi 2:4–6.) Heidän herättämisensä kuolemattomuuteen ja turmeltumattomuuteen Kristuksen läsnäolon aikana on yksi niistä piirteistä, jotka liittyvät Jumalan menettelytapoihin seurakunnan yhteydessä, mikä on itsessään ”pyhä salaisuus” (1Ko 15:51–54).

Jumalisen antaumuksen pyhä salaisuus. Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Kirjoitan sinulle näistä asioista – –, jotta tietäisit kuinka sinun pitää käyttäytyä Jumalan huonekunnassa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja tuki. Ja jumalisen antaumuksen pyhä salaisuus on tunnustetusti suuri: ’Hänet [Jeesus Kristus] tehtiin ilmeiseksi lihassa, julistettiin vanhurskaaksi hengessä, hän näyttäytyi enkeleille, hänestä saarnattiin kansakuntien keskuudessa, häneen uskottiin maailmassa, hänet otettiin ylös kirkkauteen.’” (1Ti 3:14–16.)

”Elävän Jumalan seurakunnalla” oli totuus, se tunsi täsmällisesti aidon jumalisen antaumuksen ”pyhän salaisuuden”, eikä sillä ollut pelkästään jumalisen antaumuksen muotoa, vaan sillä oli myös sen voima (vrt. 2Ti 3:5). Seurakunta voisi näin olla ”totuuden pylväs ja tuki” erheen ja väärän uskonnon maailmassa, jonka ’salaisuudet’ ovat pyhiä Saatanalle ja hänen sokaisemilleen (2Ko 4:4). Jeesuksen Kristuksen jumalinen antaumus ennustettiin henkeytetyissä Raamatun  heprealaisissa kirjoituksissa, ja sitä kuvailtiin niissä. Vuosisatojen ajan, aina siitä lähtien kun Jumalan suvereeniutta vastaan singottiin haaste ja ihmisen nuhteettomuus asetettiin kyseenalaiseksi, pysyi ”pyhänä salaisuutena”, voisiko kukaan Panettelijan painostuksen alaisena säilyttää ehyttä, horjumatonta, moitteetonta jumalista antaumusta. Kuka – jos ylipäänsä kukaan – pystyisi kestämään koetuksessa ja läpäisemään sen täysin puhtaana, synnittömänä ja tahrattomana ilmaisten yksinomaista antaumusta Jehovaa kohtaan? Tähän liittyi kysymys, kuka olisi se ’naisen siemen’, joka murskaisi Käärmeen pään. Se paljastui täysin, kun Kristus ”tehtiin ilmeiseksi lihassa, julistettiin vanhurskaaksi hengessä, hän näyttäytyi enkeleille, hänestä saarnattiin kansakuntien keskuudessa, häneen uskottiin maailmassa, hänet otettiin ylös kirkkauteen” (1Ti 3:16; 6:16). Tämä oli eittämättä merkittävä asia. Jumalista antaumusta koskeva suuri kysymys keskittyi yhden persoonan, Jeesuksen Kristuksen, ympärille. Kristuksen jumalista antaumusta ilmaiseva vaellus oli todella suurenmoinen! Miten se hyödyttääkään ihmiskuntaa ja korottaakaan Jehovan nimeä! (Ks. JUMALINEN ANTAUMUS.)

Saatetaan päätökseen. Näyssä, jonka apostoli Johannes sai, hänelle sanottiin: ”Seitsemännen enkelin äänen kuulumisen päivinä, jolloin hän on puhaltamaisillaan trumpettiinsa, Jumalan pyhä salaisuus sen hyvän uutisen mukaan, jonka hän julisti omille orjilleen, profeetoille, on tosiaan saatettu päätökseen.” (Il 10:7.) Tämä pyhän salaisuuden saattaminen päätökseen liitetään läheisesti siihen, kun seitsemäs enkeli puhaltaa trumpettiinsa, jolloin taivaassa esitetään julistus: ”Maailman valtakunnasta on tullut meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja hän tulee hallitsemaan kuninkaana aina ja ikuisesti.” (Il 11:15.) Jumalan pyhä salaisuus saatetaan näin ollen päätökseen, kun Jehova alkaa hallita Valtakunnassaan Messiaansa eli Kristuksen välityksellä. Jeesus Kristus puhui paljon Jumalan valtakunnasta opetuslapsilleen, Jumalan ”orjille”, ja hän sanoi, että ”valtakunnan hyvää uutista” saarnattaisiin aina ”asiainjärjestelmän” loppuun (kreik. teʹlos) saakka. Sen jälkeen kun ’Jumalan pyhä salaisuus on saatettu päätökseen’, saarnattavaan ”hyvään uutiseen” sisältyisi sen vuoksi se, mitä taivaassa kuuluvat äänet ilmoittivat: ”Maailman valtakunnasta on tullut meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta.” (Mt 24:3, 14.)

”Laittomuuden salaisuutta” (2Te 2:7) käsitellään artikkelissa LAITTOMUUDEN IHMINEN. Aihetta ”salaisuus: ’Suuri Babylon’” (Il 17:5) käsitellään artikkelissa SUURI BABYLON.