Pyhä Raamattu, Jehovan henkeytetty sana, on tunnustettu kaikkien aikojen huomattavimmaksi kirjaksi. Syynä tähän on sen ikä, sen kokonaislevikki, niiden kielten määrä, joille se on käännetty, sen ylivertaisuus kirjallisena mestariteoksena ja sen suunnaton merkitys koko ihmiskunnalle. Se on riippumaton kaikista muista kirjoista eikä jäljittele mitään niistä. Se voi nojautua omiin ansioihinsa, mikä tuottaa kunniaa sen ainutlaatuiselle Tekijälle. Raamattu erottuu muista kirjoista myös siksi, että se on joutunut selviytymään kiihkeämmistä kiistoista kuin mikään muu kirja, koska sillä on paljon vihollisia.

Nimi. Suomalainen sana ”Raamattu” johtuu venäjän ja mahdollisesti viron kautta kreikkalaisesta sanasta gramʹma·ta ’kirjoitukset’. Rinnakkaisnimitys ”Biblia” (Piplia) on taas sellaisenaan kreikkaa ja tarkoittaa ’pieniä kirjoja’. Se on peräisin sanasta biʹblos, joka merkitsee alkeellisen paperin valmistukseen käytettyä papyruskasvin sisäosaa. Foinikialainen Gebalin kaupunki oli kuuluisa papyruksella käymästään kaupasta, ja kreikkalaiset olivat antaneet tuolle kaupungille nimen ”Byblos” (ks. Jos 13:5, Rbi8, alav.). Aikanaan sana bi·bliʹa alkoi merkitä erilaisia kirjoituksia, kirjakääröjä, kirjoja ja lopulta sitä pienten kirjojen kokoelmaa, josta Raamattu muodostuu. Hieronymus käytti tuosta kokoelmasta nimeä Bibliotheca Divina ’jumalallinen kirjasto’.

Jeesus ja Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat käyttivät tästä pyhien kirjoitusten kokoelmasta nimityksiä, jotka on Uuden maailman käännöksessä suomennettu ilmauksilla ”Raamatun kirjoitukset”, ”pyhät Raamatun kirjoitukset” ja ”pyhät kirjoitukset” (Mt 21:42; Mr 14:49; Lu 24:32; Joh 5:39; Ap 18:24; Ro 1:2; 15:4; 2Ti 3:15, 16; ks. RAAMATUN KIRJOITUKSET). Tuo kokoelma on viestivän Jumalan ajatusten kirjallinen ilmaus, Jumalan sana, ja tämä tunnustetaan mm. ilmauksissa ”Jehovan suun ilmaus” (5Mo 8:3), ”Jehovan sanat” (Jos 24:27), ”Jehovan käskysanat” (Esr 7:11), ”Jehovan laki”, ”Jehovan muistutus”, ”Jehovan määräykset” (Ps 19:7, 8) ja ”Jehovan sana” (Jes 38:4; Mt 4:4; 1Te 4:15). Näistä kirjoituksista puhutaan tuon tuostakin ”Jumalan pyhinä julistuksina” (Ro 3:2; Ap 7:38; Hpr 5:12; 1Pi 4:11).

Jaottelu. Raamatun kaanonin muodostavat 66 erillistä kirjaa 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan. Juuri näiden kirjojen valitseminen ja monien muiden hylkääminen osoittaa, että jumalallinen Tekijä ei ainoastaan henkeyttänyt niiden kirjoittamista vaan myös huolellisesti valvoi niiden kokoamista pyhään luetteloon ja säilyttämistä siinä. (Ks. APOKRYFIT; RAAMATUN KAANON.) Noista 66 kirjasta 39 eli kolme neljännestä Raamatun sisällöstä tunnetaan Raamatun heprealaisina kirjoituksina. Ne kaikki kirjoitettiin alun perin tuolla kielellä lukuun ottamatta muutamia lyhyitä jaksoja, jotka kirjoitettiin arameaksi (Esr 4:8–6:18; 7:12–26; Jer 10:11; Da 2:4b–7:28). Juutalaiset yhdistivät joitakin näistä kirjoista, niin että heillä oli vain 22 tai 24 kirjaa, jotka kuitenkin sisälsivät saman aineiston. Ilmeisesti heillä oli myös tapana jakaa Raamattu kolmeen osaan: ’Mooseksen lakiin, Profeettoihin ja Psalmeihin’. (Lu 24:44; ks. RAAMATUN HEPREALAISET KIRJOITUKSET.) Raamatun viimeinen neljännes tunnetaan Raamatun kreikkalaisina kirjoituksina, koska ne 27 kirjaa, jotka muodostavat tämän osan, kirjoitettiin kreikaksi. Myös näiden kirjojen kirjoittaminen, kokoaminen ja järjestäminen Raamatun kaanoniin osoittaa Jehovan valvoneen tuota työtä alusta loppuun asti. (Ks. RAAMATUN KREIKKALAISET KIRJOITUKSET.)

Alkuperäiset kirjoittajat eivät jakaneet Raamattua lukuihin ja jakeisiin (englanninkielisessä Kuningas Jaakon käännöksessä on 1189 lukua ja 31102 jaetta), vaan tämä erittäin hyödyllinen keksintö otettiin käyttöön satoja vuosia myöhemmin. Masoreetit jakoivat Heprealaiset kirjoitukset jakeisiin, ja 1200-luvulla teksti jaettiin  myös lukuihin. Lopulta vuonna 1553 julkaistu Robert Estiennen laitos ranskalaisesta Raamatusta oli ensimmäinen koko Raamattu, jossa oli nykyinen luku- ja jaejako.

Yhdessä kaikki Raamatun 66 kirjaa muodostavat yhden teoksen, ehjän kokonaisuuden. Luku- ja jaemerkinnät ovat vain tarkoituksenmukainen apukeino Raamatun tutkimista varten, eikä niiden tarkoitus ole vähentää sen yhtenäisyyttä. Sama koskee Raamatun jaottelua niiden kielten mukaan, jotka olivat meidän ajallemme säilyneiden käsikirjoitusten vallitsevia kieliä, ja niinpä meillä on nykyään sekä Raamatun heprealaiset että Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset.

”Vanha testamentti” ja ”Uusi testamentti”. Hepreaksi ja arameaksi kirjoitetusta Raamatun osasta käytetään nykyään yleisesti nimitystä ”Vanha testamentti”. Tämä perustuu siihen, miten 2. Korinttilaiskirjeen 3:14 on käännetty latinalaisessa Vulgatassa ja vuoden 1776 kirkkoraamatussa. Tässä kohdassa käytetty vastine ”vanha testamentti” on kuitenkin virheellinen. Kreikankielinen sana di·a·thēʹkēs tarkoittaa tässä ’liittoa’, kuten niissä 32 muussakin kohdassa, joissa se esiintyy kreikkalaisessa tekstissä. Monissa uudemmissa käännöksissä käytetään aivan oikein ilmausta ”vanha liitto” (KR-92, UTN, KR-38, NE, RS, JB). Apostoli Paavali ei tässä viittaa Raamatun heprealaisten ja aramealaisten kirjoitusten kokonaisuuteen. Hän ei myöskään tarkoita, että Raamatun henkeytetyt kreikkalaiset kirjoitukset muodostaisivat ”uuden testamentin (tai liiton)”. Apostoli puhuu vanhasta lakiliitosta, jonka Mooses kirjoitti Pentateukkiin ja joka muodostaa vain osan esikristillisistä Raamatun kirjoituksista. Tämän vuoksi hän sanoo seuraavassa jakeessa: ”Aina kun Moosesta luetaan.”

Ei siis ole mitään pätevää perustetta käyttää Raamatun heprealaisista ja aramealaisista kirjoituksista nimitystä ”Vanha testamentti” ja Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista nimitystä ”Uusi testamentti”. Itse Jeesus Kristus käytti pyhien kirjoitusten kokoelmasta puhuessaan ilmausta ”Raamatun kirjoitukset” (Mt 21:42; Mr 14:49; Joh 5:39). Apostoli Paavali käytti niistä ilmauksia ”pyhät Raamatun kirjoitukset”, ”Raamatun kirjoitukset” ja ”pyhät kirjoitukset” (Ro 1:2; 15:4; 2Ti 3:15).

Tekijä. Seuraavan aukeaman taulukko osoittaa, että yksi Tekijä käytti noin 40:tä ihmissihteeriä eli kirjuria merkitsemään muistiin Jehovan henkeytetyn sanan. ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä”, ja se sisältää sekä Kreikkalaisten kirjoitusten tekstin että ”muutkin Raamatun kirjoitukset” (2Ti 3:16; 2Pi 3:15, 16). Ilmaus ”Jumalan henkeyttämä” on käännetty kreikkalaisesta sanasta the·oʹpneu·stos, jonka merkitys on ’Jumalan hengittämä’. ’Hengittämällä’ uskollisiin miehiin Jumala sai oman henkensä eli vaikuttavan voimansa toimimaan heissä, ja se ohjasi heitä merkitsemään muistiin sen, minkä hän halusi, sillä kuten on kirjoitettu, ”profetiaa ei milloinkaan tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan pyhän hengen johtamina ihmiset puhuivat sen, minkä saivat Jumalalta” (2Pi 1:21; Joh 20:21, 22). (Ks. HENKEYTYS.)

Tämä Jumalan näkymätön pyhä henki on hänen vertauskuvallinen ’sormensa’. Niinpä kun ihmiset näkivät Mooseksen tekevän jotain yliluonnollista, he huudahtivat: ”Se on Jumalan sormi!” (2Mo 8:18, 19; vrt. Mt 12:22, 28:ssa ja Lu 11:20:ssä oleviin Jeesuksen sanoihin.) Jumalan voima ilmeni myös silloin, kun ”Jumalan sormi” pani alulle Raamatun kirjoittamisen kaivertamalla kivitauluihin kymmenen käskyä (2Mo 31:18; 5Mo 9:10). Jehovan oli siis helppo käyttää kirjureinaan ihmisiä, vaikka jotkut heistä olivatkin ”koulunkäymättömiä ja tavallisia ihmisiä” (Ap 4:13), riippumatta siitä, oliko kyseinen yksilö ammatiltaan paimen, maanviljelijä, teltantekijä, kalastaja, veronkantaja, lääkäri, pappi, profeetta tai kuningas. Jehovan vaikuttava voima pani ajatukset kirjoittajan mieleen ja antoi hänen joissakin tapauksissa esittää Jumalan ajatuksen omin sanoin, mikä salli persoonallisten ja yksilöllisten piirteiden näkyä kirjoituksesta mutta säilytti samanaikaisesti teeman ja tarkoituksen suurenmoisen yhdenmukaisuuden kauttaaltaan. Tämän syntytapansa vuoksi Raamattu, joka heijastaa Jehovan ajatuksia ja tahtoa, ylitti runsaudessaan ja laajuudessaan pelkkien ihmisten kirjoitukset. Kaikkivaltias Jumala piti huolen siitä, että hänen kirjoitettu totuuden Sanansa oli helposti ymmärrettävää kieltä ja että sitä oli helppo kääntää mille kielelle tahansa.

Minkään muun kirjan kirjoittaminen ei ole kestänyt niin kauan kuin Raamatun kirjoittaminen. Mooses aloitti sen 1513 eaa. Henkeytettyihin Raamatun kirjoituksiin lisättiin muita pyhiä tekstejä, kunnes Nehemia ja Malakia saivat kirjansa valmiiksi jolloinkin vuoden 443 eaa. jälkeen. Sitten Raamatun kirjoittamisessa oli melkein 500 vuoden tauko siihen asti, kun apostoli Matteus kirjoitti muistiin historiallisen kertomuksensa. Lähes 60 vuotta myöhemmin  Johannes, apostoleista viimeinen, täydensi Raamatun kaanonin kirjoittamalla evankeliuminsa ja kolme kirjettään. Näin ollen Raamatun valmistamiseen kului kaikkiaan noin 1610 vuotta. Kaikki sen kirjoittajat olivat heprealaisia ja kuuluivat siten kansaan, jolle ”uskottiin Jumalan pyhät julistukset” (Ro 3:2).

Raamattu ei ole irrallinen valikoima tai kokoelma sekalaisia katkelmia juutalaisesta ja kristillisestä kirjallisuudesta. Sen sijaan se on järjestyksellinen kirja, jonka osat ovat erittäin yhdenmukaisia ja liittyvät tiiviisti toisiinsa, mikä todella heijastaa sen Luoja-Tekijän systemaattista järjestyksellisyyttä. Tämä Raamatun järjestyksellisyys kuvastuu ja korostuu siinä, että Jumala antoi israelilaisille laajan lakikokoelman ja säännöksiä, jotka hallitsivat asioita aina pienimpiä leirielämän yksityiskohtia myöten ja jotka heijastuivat myöhemmin Daavidin valtakunnassa ja ensimmäisen vuosisadan kristittyjen seurakuntajärjestelyssä.

Sisältö. Tämän kirjojen Kirjan sisältö paljastaa menneisyyden, selittää nykyhetken ja ennustaa tulevaisuuden. Tällaiset asiat voivat olla peräisin vain Häneltä, joka alusta asti tietää lopun (Jes 46:10). Raamattu alkaa aivan alusta kertomalla taivaan ja maan luomisesta, minkä jälkeen siinä kuvaillaan yleisluontoisesti tapahtumat, jotka liittyivät maan valmistamiseen ihmisen asuinpaikaksi. Sitten paljastetaan se ihmisen alkuperän todella tieteellinen selitys, että ainoastaan Elämänantaja  voi luoda elämää. Vain Luoja, joka tällä kertaa on kirjailijan roolissa, voi kertoa tällaista. (1Mo 1:26–28; 2:7.) Kerrottaessa siitä, miksi ihmiset kuolevat, esitettiin koko Raamatun läpi kulkeva hallitseva teema. Tuo teema, Jehovan suvereeniuden kunniaansaattaminen ja hänen maata koskevan tarkoituksensa lopullinen toteutuminen luvatun Siemenen eli Kristuksen hallinnassa olevan Valtakunnan välityksellä, sisältyi ensimmäiseen ennustukseen, joka koski ’naisen siementä’ (1Mo 3:15). Yli 2000 vuotta kului ennen kuin tämä lupaus ”siemenestä” mainittiin uudelleen, kun Jumala kertoi Abrahamille: ”Sinun siemenesi välityksellä kaikki maan kansakunnat siunaavat itsensä.” (1Mo 22:18.) Yli 800 vuotta myöhemmin tuo vakuutus toistettiin Abrahamin jälkeläiselle kuningas Daavidille, ja ajan kuluessa Jehovan profeetat pitivät tuon toivon säteen kirkkaana (2Sa 7:12, 16; Jes 9:6, 7). Yli 1000 vuotta Daavidin jälkeen ja yli 4000 vuotta alkuperäisen, Eedenissä lausutun profetian jälkeen itse luvattu Siemen ilmaantui. Hän oli Jeesus Kristus, ”isänsä Daavidin valtaistuimen” laillinen perijä. (Lu 1:31–33; Ga 3:16.) Tämä ”Korkeimman Poika”, jonka ”käärmeen” maallinen siemen murskasi kuolemaan, maksoi lunastushinnan Aadamin jälkeläisten menettämästä elämän oikeudesta ja järjesti siten ihmisille ainoan keinon, jonka avulla he voivat saada ikuisen elämän. Sitten hänet korotettiin odottamaan määräaikaa, jolloin hän heittäisi ”sen alkuperäisen käärmeen, jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi”, alas maahan ja tuhoaisi hänet lopulta ikuisiksi ajoiksi. Niinpä 1. Mooseksen kirjassa esitelty suurenmoinen teema, jota kehitellään ja laajennetaan läpi koko Raamatun, saavuttaa Ilmestyskirjan viimeisissä luvuissa loistoisan huipentuman, kun Jehovan suurenmoinen, hänen valtakuntansa välityksellä täyttyvä tarkoitus tehdään ilmeiseksi (Il 11:15; 12:1–12, 17; 19:11–16; 20:1–3, 7–10; 21:1–5; 22:3–5).

Kristuksen, luvatun Siemenen, hallinnassa olevan Valtakunnan välityksellä Jehovan suvereenius saatetaan kunniaan ja hänen nimensä pyhitetään. Tämän teeman mukaisesti Raamattu korostaa Jumalan persoonanimeä suuremmassa määrin kuin mikään muu kirja; tämä nimi esiintyy Uuden maailman käännöksen Heprealaisissa kirjoituksissa 6979 kertaa. Sen lisäksi sitä käytetään lyhennetyssä muodossa ”Jah”, ja se on yhdysosana lukuisissa nimissä, esim. nimessä ”Jeesus” (Jehosua), joka tarkoittaa ’Jehova on pelastus’. (Ks. JEHOVA: Nimen tärkeys.) Me emme tietäisi Luojan nimeä, hänen suvereeniuteensa liittyvää suurta kiistakysymystä, jonka Eedenin kapina herätti, emmekä Jumalan tarkoitusta pyhittää nimensä ja saattaa suvereeniutensa kunniaan koko  luomakunnan edessä, ellei näitä asioita olisi paljastettu Raamatussa.

Tässä 66 pienen kirjan kirjastossa Valtakunta-teema ja Jehovan nimi kytkeytyvät monen eri alan tietoihin. Sen viittaukset sellaisiin tiedonaloihin kuin arkkitehtuuri, etnologia, hallinto, hygienia, kauppa, kemia, kielitiede, maanviljely, musiikki, runous, sotataito, tekniikka ja tähtitiede eivät ole tieteellisiä tutkielmia vaan liittyvät ainoastaan teeman kehittelyyn. Se sisältää kuitenkin todellisen tietojen aarreaitan arkeologeille ja paleografeille.

Raamattu vie ylivoimaisen voiton kaikista muista kirjoista, koska se on tarkka historiateos ja ulottuu hyvin kauas menneisyyteen. Sillä on kuitenkin paljon enemmän merkitystä profetioiden alueella, sillä se kertoo etukäteen tulevaisuuden, jonka vain Ikuisuuden Kuningas voi paljastaa täsmällisesti. Maailmanvaltojen marssi halki vuosisatojen aina nykyisten instituutioiden nousuun ja niiden vallan lopulliseen päättymiseen asti kerrottiin profeetallisesti Raamatun kauaskantoisissa ennustuksissa.

Jumalan totuuden sana vapauttaa ihmiset hyvin käytännöllisellä tavalla tietämättömyydestä, taikauskosta, ihmisfilosofioista ja ihmisten järjettömistä perinteistä (Joh 8:32). ”Jumalan sana on elävä ja voimaa uhkuva.” (Hpr 4:12.) Ilman Raamattua emme tuntisi Jehovaa, emme tietäisi, miten suurenmoisella tavalla Kristuksen lunastusuhri hyödyttää meitä, emmekä ymmärtäisi niitä vaatimuksia, jotka on täytettävä ikuisen elämän saamiseksi Jumalan vanhurskaassa valtakunnassa tai sen alaisuudessa.

Raamattu on hyvin käytännöllinen myös muulla tavoin, sillä se antaa kristityille terveitä neuvoja siitä, kuinka elää nyt, miten jatkaa palvelustaan ja millä tavoin selviytyä tässä jumalankielteisessä, nautintoja tavoittelevassa asiainjärjestelmässä. Kristittyjä kehotetaan olemaan mielensä uudistamisen avulla ’enää muovautumatta tämän asiainjärjestelmän mukaan’ ja luopumaan maailmallisesta ajattelutavasta, ja he voivat tehdä sen omaksumalla saman nöyrän asenteen, ”joka oli myös Kristuksella Jeesuksella”, sekä riisumalla pois vanhan persoonallisuuden ja pukemalla ylleen uuden (Ro 12:2; Fil 2:5–8; Ef 4:23, 24; Kol 3:5–10). Se merkitsee sitä, että ilmaisee Jumalan hengen hedelmää, ”rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, huomaavaisuutta, hyvyyttä, uskoa, lempeyttä, itsehillintää”, joista kerrotaan hyvin paljon kautta koko Raamatun (Ga 5:22, 23; Kol 3:12–14).

Oikeaperäisyys. Raamatun totuudenmukaisuuden kimppuun on käyty useilta eri tahoilta, mutta mikään näistä yrityksistä ei ole hiukkaakaan horjuttanut tai heikentänyt sen asemaa.

Raamatun historia. Raamatun totuudellisuus on moitteetonta, pannaanpa se koetukselle missä kohdin hyvänsä. Sen historia on tarkkaa ja luotettavaa. Esimerkiksi sitä, mitä se sanoo Babylonin kukistumisesta meedialaisten ja persialaisten edessä, ei voida osoittaa vääräksi (Jer 51:11, 12, 28; Da 5:28), ei myöskään sitä, mitä se sanoo mm. Babylonin Nebukadnessarista (Jer 27:20; Da 1:1), Egyptin kuninkaasta Sisakista (1Ku 14:25; 2Ai 12:2), Assyrian Tiglat-Pileser III:sta ja Sanheribista (2Ku 15:29; 16:7; 18:13), Rooman keisareista Augustuksesta, Tiberiuksesta ja Claudiuksesta (Lu 2:1; 3:1; Ap 18:2), sellaisista roomalaisista kuin Pilatuksesta, Felixistä ja Festuksesta (Ap 4:27; 23:26; 24:27), eikä sitä, mitä se sanoo Efesoksessa sijainneesta Artemiin temppelistä ja Ateenan Areiopagista (Ap 19:35; 17:19–34). Se mitä Raamattu kertoo näistä ja mistä tahansa muista paikoista, ihmisistä tai tapahtumista, pitää historiallisesti paikkansa kaikkia yksityiskohtia myöten. Arkeologi W. F. Albright kirjoitti: ”Yleensä on palattu arvostamaan Israelin uskonnollisen historian sekä ylimalkaista että yksityiskohtaista tarkkuutta.” (Ks. ARKEOLOGIA.)

Rodut ja kielet. Myös se, mitä Raamattu sanoo ihmiskunnan roduista ja kielistä, on totta. Kaikkien kansojen ihmiset ovat ruumiinrakenteestaan, kulttuuristaan, ihonväristään tai kielestään riippumatta saman ihmissuvun jäseniä. Ihmissuvun jakautumista kolmeen – jafetilaiseen, haamilaiseen ja seemiläiseen – rotuun, jotka kaikki polveutuvat Nooan kautta Aadamista, ei voida hyvin perustein kiistää (1Mo 9:18, 19; Ap 17:26). Sir Henry Rawlinson toteaakin: ”Jos seuraisimme pelkästään eri kielten polkuja niiden risteyskohtaan vähääkään välittämättä mistään viittauksista Raamatun muistiinmerkintöihin, joutuisimme silti hakemaan Sinearin tasangoilta polttopistettä, josta eri haarat ovat säteilleet.” (G. Rawlinson, The Historical Evidences of the Truth of the Scripture Records, 1862, s. 287; 1Mo 11:2–9.)

Käytännöllisyys. Raamatun opetukset, esimerkit ja opit ovat erittäin käytännöllisiä nykyajan ihmiselle. Tämän kirjan vanhurskaat periaatteet ja korkeat moraalinormit kohottavat sen korkealle muiden kirjojen yläpuolelle. Sen lisäksi, että Raamattu vastaa tärkeisiin kysymyksiin,  se sisältää monia käytännöllisiä ehdotuksia, joiden noudattaminen edistäisi suuresti maapallon väestön fyysistä ja henkistä terveyttä. Raamatussa esitetään oikean ja väärän periaatteet, jotka ohjaavat rehellisyyteen liikeasioissa (Mt 7:12; 3Mo 19:35, 36; San 20:10; 22:22, 23), ahkeruuteen (Ef 4:28; Kol 3:23; 1Te 4:11, 12; 2Te 3:10–12), moraalisesti puhtaaseen käytökseen (Ga 5:19–23; 1Te 4:3–8; 2Mo 20:14–17; 3Mo 20:10–16), rakentavaan seuraan (1Ko 15:33; Hpr 10:24, 25; San 5:3–11; 13:20) ja hyviin perheenjäsenten välisiin suhteisiin (Ef 5:21–33; 6:1–4; Kol 3:18–21; 5Mo 6:4–9; San 13:24). Kuuluisa pedagogi William Lyon Phelps sanoikin: ”Uskon, että Raamatun tuntemus ilman yliopistokurssia on arvokkaampi kuin yliopistokurssi ilman Raamattua.” (The New Dictionary of Thoughts s. 46.) Yhdysvaltain entinen presidentti John Quincy Adams kirjoitti Raamatusta: ”Kaikista maailman kirjoista juuri se auttaa eniten tekemään ihmisistä hyviä, viisaita ja onnellisia.” (Letters of John Quincy Adams to His Son, 1849, s. 9.)

Tieteellinen tarkkuus. Raamattu on tarkka tieteellisissä asioissa. Se on tieteellisesti luotettava esimerkiksi käsitellessään niiden tapahtumien järjestystä, jotka liittyivät maan valmistamiseen ihmisen asuinpaikaksi (1Mo 1:1–31), puhuessaan siitä, että maa on pallonmuotoinen ja riippuu ”tyhjyyden” päällä (Job 26:7; Jes 40:22), luokitellessaan jäniksen märehtijäksi (3Mo 11:6) tai julistaessaan, että ”lihan sielu on veressä” (3Mo 17:11–14).

Kulttuurit ja tavat. Raamatun ei havaita milloinkaan olevan väärässä kulttuureihin ja tapoihin liittyvissä asioissa. Raamattu puhuu poliittisista hallitsijoista aina niillä arvonimillä, joita he käyttivät tekstin kirjoittamisaikaan. Esimerkiksi Herodes Antipasta ja Lysaniasta sanotaan piirihallitsijoiksi (tetrarkeiksi), Herodes Agrippaa (II) kuninkaaksi ja Galliota prokonsuliksi (Lu 3:1; Ap 25:13; 18:12). Voittaneiden armeijoiden ja niiden saamien vankien voittokulkueet olivat yleisiä Rooman hallinnon aikaan (2Ko 2:14). Raamatussa puhutaan muukalaisille osoitetusta vieraanvaraisuudesta, itämaisesta elämäntavasta, omaisuuden ostamiskäytännöstä, sopimusten laillisista solmimistavoista ja heprealaisten ja muidenkin kansojen parissa vallinneesta ympärileikkaustavasta, ja Raamattu on kaikissa näissä yksityiskohdissa täsmällinen (1Mo 18:1–8; 23:7–18; 17:10–14; Jer 9:25, 26).

Avoimuus. Raamatun kirjoittajien avoimuus on ainutlaatuista muiden entisaikojen kirjoittajien keskuudessa. Alusta alkaen Mooses kirjoitti rehellisesti omista synneistään sekä kansansa synneistä ja erehdyksistä, ja muut heprealaiset kirjoittajat noudattivat tätä samaa tapaa (2Mo 14:11, 12; 32:1–6; 4Mo 14:1–9; 20:9–12; 27:12–14; 5Mo 4:21). Suurmiesten, esimerkiksi Daavidin ja Salomon, syntejä ei peitelty, vaan ne kerrottiin (2Sa 11:2–27; 1Ku 11:1–13). Joona kertoi omasta tottelemattomuudestaan (Jn 1:1–3; 4:1). Muutkin profeetat osoittivat samaa suorapuheisuutta ja avoimuutta. Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat ilmaisivat samaa kunnioitusta totuudenmukaista kerrontaa kohtaan kuin Heprealaisissa kirjoituksissa osoitettiin. Paavali kertoo aiemmasta syntisestä elämäntavastaan. Lisäksi mainitaan Markuksen luopuminen lähetystyöstä ja kerrotaan apostoli Pietarin erehdyksistä. (Ap 22:19, 20; 15:37–39; Ga 2:11–14.) Tällainen rehellinen ja avoin kerronta vahvistaa luottamusta siihen, että Raamattu on väitteensä mukaisesti rehellinen ja totuudenmukainen.

Väärentämättömyys. Tosiasiat vahvistavat Raamatun väärentämättömyyden. Raamattu nivoutuu erottamattomasti eri aikakausien historiaan. Se antaa suorasukaisia, totuudenmukaisia neuvoja erittäin yksinkertaisesti. Sen kirjoittajat olivat hartaan vilpittömiä ja uskollisia, he ilmaisivat palavaa intoa totuuden puolesta sekä näkivät huolellisesti vaivaa yksityiskohtien täsmällisyyden varmistamiseksi, ja näitä piirteitä odottaisimmekin Jumalan totuuden sanalta (Joh 17:17).

Profetiat. Profetiat jos mikään yksittäinen Raamatun piirre voivat todistaa, että Raamattu on Jehovan henkeytetty sana. Raamatussa on joukoittain kauaskantoisia ennustuksia, jotka ovat toteutuneet. Osa niistä on lueteltu kirjassa ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen” sivuilla 343–346.

Säilyminen. Nykyään ei tiettävästi ole jäljellä ainoatakaan Pyhän Raamatun kirjoitusten alkuperäistekstiä. Jehova piti kuitenkin huolta siitä, että ikääntyviä alkuperäiskappaleita jäljennettiin. Lisäksi ennen Babylonin pakkosiirtolaisuutta ja sen jälkeen Palestiinan ulkopuolelle syntyi monia juutalaisyhdyskuntia, joten Raamatun kirjoituksista tarvittiin entistä enemmän jäljennöksiä. Tämän tarpeen tyydyttivät ammattijäljentäjät, jotka ponnistelivat erityisesti varmistaakseen käsin kirjoittamiensa tekstien tarkkuuden. Esra oli juuri sellainen mies, ”Jehovan, Israelin Jumalan, antaman Mooseksen lain taitava jäljentäjä” (Esr 7:6).

 Vuosisatojen ajan Raamatun kirjoituksista tehtiin käsinkirjoitettuja jäljennöksiä, ja tuona aikana Raamattuun lisättiin myös Kreikkalaiset kirjoitukset. Näistä Pyhistä kirjoituksista ilmestyi myös käännöksiä muille kielille. Raamatun heprealaisten kirjoitusten katsotaankin olevan ensimmäinen huomattava kirja, joka on käännetty toiselle kielelle. Nykyään näitä Raamatun käsikirjoituksia ja käännöksiä on jäljellä tuhansia. (Ks. RAAMATUN KÄSIKIRJOITUKSET; RAAMATUNKÄÄNNÖKSET.)

Ensimmäinen painettu Raamattu, Gutenbergin Raamattu, valmistui vuonna 1456. Nykyään koko Raamattua tai sen osia on levitetty yli viisi miljardia kappaletta yli 3000 kielellä. Monet eri tahot ovat kuitenkin suuresti vastustaneet sen levittämistä. Raamatulla on tosiaankin ollut enemmän vihollisia kuin millään muulla kirjalla; paavit ja kirkolliskokoukset jopa kielsivät Raamatun lukemisen kirkonkirouksen uhalla. Tuhannet Raamattua rakastavat ihmiset menettivät henkensä, ja tuhansia Raamattuja heitettiin liekkeihin. Yksi Raamatun säilymisen puolesta käydyn taistelun uhreista oli kääntäjä William Tyndale, joka keskustellessaan erään papin kanssa julisti: ”Jos Jumala säästää henkeni, niin ennen kuin montakaan vuotta on kulunut, panen kyntöpojan tuntemaan Raamattua paremmin kuin sinä.” (John Foxe, Actes and Monuments, Lontoo 1563, s. 514.)

Kaikki ansio ja kiitos Raamatun säilymisestä tuon väkivaltaisen vastustuksen keskellä kuuluu Jehovalle, Sanansa säilyttäjälle. Tämä antaa lisämerkityksen apostoli Pietarin lainaukselle profeetta Jesajan sanoista: ”Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen loisto on kuin ruohon kukinta; ruoho kuihtuu, ja kukka varisee, mutta Jehovan sana pysyy ikuisesti.” (1Pi 1:24, 25; Jes 40:6–8.) Meidän on siksi tällä vuosisadalla hyvä kiinnittää ”siihen huomiota niin kuin pimeässä paikassa loistavaan lamppuun” (2Pi 1:19; Ps 119:105). Mies, joka ”iloitsee Jehovan laista ja lukee hänen lakiaan hiljaisella äänellä päivin ja öin” ja joka soveltaa lukemaansa käytäntöön, menestyy ja on onnellinen (Ps 1:1, 2; Jos 1:8). Raamatussa ilmoitetut Jehovan lait, muistutukset, määräykset, käskyt ja oikeudelliset päätökset ovat hänelle ”makeammat hunajaa”, ja niistä saatava viisaus on ’tavoiteltavampaa kuin kulta, kuin puhdistetun kullan paljous’, sillä se merkitsee hänelle elämää (Ps 19:7–10; San 3:13, 16–18). (Ks. RAAMATUN KAANON.)

[Taulukko s. 654]

TAULUKKO RAAMATUN KIRJOISTA VALMISTUMISJÄRJESTYKSESSÄ

(Raamatun kirjojen kirjoitusjärjestys ja niiden keskinäinen suhde ovat likimääräisiä. Jotkin vuosiluvut [ja kirjoituspaikat] ovat epävarmoja. Lyhenne e. merkitsee ”ennen”; j. ”jälkeen” ja n. ”noin”.)

Raamatun heprealaiset kirjoitukset (eaa.)

Kirja

Kirjoittaja

Valmistumisvuosi

Tapahtumien aika

Kirjoituspaikka

1. Mooseksen kirja

Mooses

1513

”Alusta” vuoteen 1657

Erämaa

2. Mooseksen kirja

Mooses

1512

1657–1512

Erämaa

3. Mooseksen kirja

Mooses

1512

1 kuukausi (1512)

Erämaa

Job

Mooses

n. 1473

Yli 140 vuotta välillä 1657–1473

Erämaa

4. Mooseksen kirja

Mooses

1473

1512–1473

Erämaa ja Moabin tasangot

5. Mooseksen kirja

Mooses

1473

2 kuukautta (1473)

Moabin tasangot

Joosua

Joosua

n. 1450

1473 – n. 1450

Kanaan

Tuomarit

Samuel

n. 1100

n. 1450 – n. 1120

Israel

Ruut

Samuel

n. 1090

11 vuotta tuomarien hallitessa

Israel

1. Samuelin kirja

Samuel, Gad, Natan

n. 1078

n. 1180–1078

Israel

2. Samuelin kirja

Gad, Natan

n. 1040

1077 – n. 1040

Israel

Laulujen laulu

Salomo

n. 1020

—

Jerusalem

Saarnaaja

Salomo

e. 1000

—

Jerusalem

Joona

Joona

n. 844

—

—

Joel

Joel

n. 820 (?)

—

Juuda

Aamos

Aamos

n. 804

—

Juuda

Hoosea

Hoosea

j. 745

e. 804 – j. 745

Samarian alue

Jesaja

Jesaja

j. 732

n. 778 – j. 732

Jerusalem

Miika

Miika

e. 717

n. 777–717

Juuda

Sananlaskut

Salomo, Agur, Lemuel

n. 717

—

Jerusalem

Sefanja

Sefanja

e. 648

—

Juuda

Nahum

Nahum

e. 632

—

Juuda

Habakuk

Habakuk

n. 628 (?)

—

Juuda

Valituslaulut

Jeremia

607

—

Jerusalemin lähistö

Obadja

Obadja

n. 607

—

—

Hesekiel

Hesekiel

n. 591

613 – n. 591

Babylon

1. ja 2. Kuninkaiden kirja

Jeremia

580

n. 1040–580

Juuda ja Egypti

Jeremia

Jeremia

580

647–580

Juuda ja Egypti

Daniel

Daniel

n. 536

618 – n. 536

Babylon

Haggai

Haggai

520

112 päivää (520)

Jerusalem

Sakarja

Sakarja

518

520–518

Jerusalem

Ester

Mordokai

n. 475

493 – n. 475

Susa Elamissa

1. ja 2. Aikakirja

Esra

n. 460

1. Aikakirjan 9:44:n jälkeen: 1077–537

Jerusalem (?)

Esra

Esra

n. 460

537 – n. 467

Jerusalem

Psalmit

Daavid ym.

n. 460

—

—

Nehemia

Nehemia

j. 443

456 – j. 443

Jerusalem

Malakia

Malakia

j. 443

—

Jerusalem

[Taulukko s. 655]

Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset (ya.)

Kirja

Kirjoittaja

Valmistumisvuosi

Tapahtumien aika

Kirjoituspaikka

Matteus

Matteus

n. 41

2 eaa. – 33 ya.

Palestiina

1. Tessalonikalaisille

Paavali

n. 50

—

Korintti

2. Tessalonikalaisille

Paavali

n. 51

—

Korintti

Galatalaisille

Paavali

n. 50–52

—

Korintti tai Syyrian Antiokia

1. Korinttilaisille

Paavali

n. 55

—

Efesos

2. Korinttilaisille

Paavali

n. 55

—

Makedonia

Roomalaisille

Paavali

n. 56

—

Korintti

Luukas

Luukas

n. 56–58

3 eaa. – 33 ya.

Kesarea

Efesolaisille

Paavali

n. 60–61

—

Rooma

Kolossalaisille

Paavali

n. 60–61

—

Rooma

Filemonille

Paavali

n. 60–61

—

Rooma

Filippiläisille

Paavali

n. 60–61

—

Rooma

Heprealaisille

Paavali

n. 61

—

Rooma

Apostolien teot

Luukas

n. 61

33 – n. 61 ya.

Rooma

Jaakobin kirje

Jaakob

e. 62

—

Jerusalem

Markus

Markus

n. 60–65

29–33 ya.

Rooma

1. Timoteukselle

Paavali

n. 61–64

—

Makedonia

Titukselle

Paavali

n. 61–64

—

Makedonia (?)

1. Pietarin kirje

Pietari

n. 62–64

—

Babylon

2. Pietarin kirje

Pietari

n. 64

—

Babylon (?)

2. Timoteukselle

Paavali

n. 65

—

Rooma

Juudaan kirje

Juudas

n. 65

—

Palestiina (?)

Johanneksen ilmestys

Johannes

n. 96

—

Patmos

Johannes

Johannes

n. 98

Johdannon jälkeen: 29–33 ya.

Efesos tai sen lähistö

1. Johanneksen kirje

Johannes

n. 98

—

Efesos tai sen lähistö

2. Johanneksen kirje

Johannes

n. 98

—

Efesos tai sen lähistö

3. Johanneksen kirje

Johannes

n. 98

—

Efesos tai sen lähistö