Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa kreikan kielen sana gra·fēʹ (’kirjoitus’) tarkoittaa vain Jumalan sanan, Raamatun, pyhiä kirjoituksia. Sekä Raamatun heprealaisten että Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat käyttivät muitakin asiakirjoja, esimerkiksi virallisia, julkisia sukuluetteloita, historiakirjoja jne., mutta niitä ei pidetty henkeytettyinä eikä samanarvoisina kanonisiksi luokiteltujen kirjoitusten kanssa. Jopa apostolit ovat voineet kirjoittaa muitakin kirjeitä joillekin seurakunnille. Esimerkiksi se, että Paavali sanoi 1. Korinttilaiskirjeen 5:9:ssä: ”Kirjoitin teille kirjeessäni”, osoittaa, että hän oli jo sitä ennen kirjoittanut korinttilaisille kirjeen, jota nykyään ei ole enää olemassa. Jumalan pyhä henki ei ilmeisesti säilyttänyt noita kirjoituksia kristilliselle seurakunnalle, koska niillä oli merkitystä vain niiden saajille.

Kreikkalainen sana gramʹma, joka tarkoittaa kirjainta, tulee verbistä graʹfō. Kun se merkitsee ’asiakirjaa’, se käännetään toisinaan vastineella ”kirjoitus”. Johanneksen 5:47:ssä ja 2. Timoteuksen kirjeen 3:15:ssä tuota sanaa käytetään henkeytetyistä Heprealaisista ”kirjoituksista”. (Ks. RAAMATTU; RAAMATUN HEPREALAISET KIRJOITUKSET; RAAMATUN KREIKKALAISET KIRJOITUKSET.)

Kristus ja apostolit vetosivat Raamatun kirjoituksiin. Jeesus Kristus ja Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat käyttivät usein sanaa gra·fēʹ vedotessaan Mooseksen ja profeettojen kirjoituksiin opetustensa tai työnsä auktoriteettina sillä perusteella, että Jumala oli henkeyttänyt nämä kirjoitukset. Näiden Heprealaisten kirjoitusten kokonaisuudesta käytettiin toistuvasti sanan gra·fēʹ monikkomuotoa, joka Uuden maailman käännöksessä on erotukseksi sanasta gramʹma·ta (kirjoitukset) käännetty ”Raamatun kirjoituksiksi” (Mt 21:42; 22:29; Mr 14:49; Joh 5:39; Ap 17:11; 18:24, 28). Joskus käytettiin tämän sanan yksikköä (”Raamattu”, UM) lainattaessa jotain raamatunkohtaa, joka edusti Raamatun heprealaisia kirjoituksia (Ro 9:17; Ga 3:8). Yksittäisiin raamatunjakeisiin viitattiin samalla sanalla (”raamatunkohta”, UM), mikä osoitti, että sen sisältämillä sanoilla oli arvovaltaa (Mr 12:10; Lu 4:21; Joh 19:24, 36, 37). Paavali ja Pietari näyttävät 2. Timoteuksen kirjeen 3:16:ssa ja 2. Pietarin kirjeen 1:20:ssä käyttävän tuon sanan yksikköä (”Raamattu”, UM) sekä Heprealaisista että Kreikkalaisista henkeytetyistä kirjoituksista. 2. Pietarin kirjeen 3:15, 16:ssa Pietari sanoo Paavalin kirjoitusten kuuluvan ”Raamatun kirjoituksiin”.

Ilmauksella ”profeetalliset Raamatun kirjoitukset” (Ro 16:26) viitataan ehkä kaikkien Heprealaisten kirjoitusten profeetalliseen luonteeseen (vrt. Il 19:10).

Voidaan personoida. Koska Raamatun kirjoitukset (”Raamattu”, ”raamatunkohta”) tunnustettiin Jumalan henkeyttämäksi, hänen Sanakseen, Jumalan ääneksi – jonka kautta Jumala itse asiassa puhui – ne personoitiin joskus ikään kuin puhumaan Jumalan valtuuttamana (samoin kuin Jeesus personoi Jumalan pyhän hengen eli vaikuttavan voiman sanomalla, että se opettaisi ja todistaisi [Joh 14:26; 15:26]) (Joh 7: 42; 19:37; Ro 4:3; 9:17). Samasta syystä Raamatusta puhutaan ikään kuin sillä olisi ennaltanäkemisen taito ja kyky saarnata itse (Ga 3:8; vrt. Mt 11:13; Ga 3:22).

Tärkeä kristityille. Koska Jeesus Kristus viittasi tämän tästä Heprealaisiin kirjoituksiin opetustensa tueksi, on tärkeää, etteivät hänen seuraajansa poikkea niistä. Apostoli Paavali tähdentää niiden arvoa ja merkitystä sanoessaan: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” (2Ti 3:16, 17.)