Vaihtoväline. Vaihtokaupassa, jossa jokin hyödyke vaihdetaan toiseen ja joka oli ilmeisesti liiketoimien vanhin muoto, käytettiin muinoin usein karjaa vaihdon välineenä. Tästä on osoituksena se, että rahaa merkitsevä latinan sana (pecunia) johtuu sanasta pecus ’karja’. Karja (1Mo 47:17) ja elintarvikkeet (1Ku 5:10, 11) eivät kuitenkaan aina olleet käteviä vaihtovälineitä. Sen vuoksi alettiin käyttää metalleja, esim. kultaa ja hopeaa. Jalometallit olivat maksuvälineinä jo Abrahamin aikoina. Kyse ei kuitenkaan ollut tietynlaisiksi lyödyistä kolikoista, vaan hopeasta ja kullasta, jotka oli epäilemättä mukavuussyistä muovattu määräpainoisiksi harkoiksi, renkaiksi ja muiksi vakiomallisiksi kappaleiksi. (Vrt. 1Mo 24:22; Jos 7:21.) Tavallinen ”rahaksi” käännetty heprean kielen sana merkitsee kirjaimellisesti ’hopeaa’ (1Mo 17:12, Rbi8, alav.). Kaupanteossa mukana olevat punnitsivat usein metalliesineet maksua suoritettaessa (1Mo 23:15, 16; Jer 32:10).

Koska liiketoimien yhteydessä kappaleita punnittiin, painoyksiköt olivat ymmärrettävästi myös rahayksiköitä (ks. MITAT). Israelilaiset jakoivat ne viiteen pääyksikköön: gera, puoli sekeliä (beka), sekeli, mina (mane) ja talentti (2Mo 25:39; 30:13; 38:25, 26; 1Ku 10:17; Hes 45:12; ks. GERA, II; MINA; SEKELI; TALENTTI). Niiden keskinäiset suhteet sekä kullan ja hopean vastaavat nykyarvot esitetään oheisessa taulukossa. (Kullan ja hopean arvo on vaihdellut viime vuosina. Tässä julkaisussa kullan hinnaksi lasketaan 350 Yhdysvaltain dollaria unssilta [31,10 g] ja hopean hinnaksi 6 dollaria unssilta; kullan ja hopean arvon muinaisen suhteen katsotaan kuitenkin olleen 13:1.)

—

—

Kulta

Hopea

1 gera

= ¹/20 sekeliä

$6,42

$0,11

1 beka

= 10 geraa

$64,23

$1,10

1 sekeli

= 2 bekaa

$128,45

$2,20

1 mina

= 50 sekeliä

$6422,50

$110,10

1 talentti

= 60 minaa

$385350,00

$6606,00

Sen ”metallirahan” tai ”rahan” (hepr. qesi·tahʹ) arvoa, joka mainitaan 1. Mooseksen kirjan 33:19:ssä, Joosuan 24:32:ssa ja Jobin 42:11:ssä, ei pystytä määrittämään tarkasti. Myöskään pimin arvoa ei tiedetä varmasti. Se on voinut olla noin kaksi kolmasosaa sekelin arvosta. (1Sa 13:21; ks. PIM.)

Kolikot Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa. Yleisesti uskotaan, että ensimmäiset kolikot lyötiin n. 700 eaa. Kenties israelilaiset ovat alkaneet käyttää kolikoita kotimaassaan palattuaan Babylonin pakkosiirtolaisuudesta. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen kirjoitetuissa Raamatun kirjoissa puhutaan persialaisesta dareikista (1Ai 29:7; Esr 8:27) ja drakhmoista (hepr. dar·kemō·nimʹ), joita yleensä pidetään samanarvoisina kuin dareikit (Esr 2:69; Ne 7:70–72). Persialainen kultadareikki painoi 8,4 g, joten sen nykyarvo on 94,50 dollaria. (Ks. DAREIKKI; DRAKHMA.)

Raha Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten aikaan. Kreikkalaisissa kirjoituksissa mainitaan seuraavat kolikot: lepton (juutalainen), quadrans (roomalainen), as tai assarion (Roomassa ja provinsseissa), denaari (roomalainen), drakhma (kreikkalainen), didrakhma (kreikkalainen) ja stateeri (kreikkalainen; monien mielestä sama kuin Antiokian tai Tyroksen tetradrakhma) (Mt 5:26; 10:29; 17:24, 27; 20:10; Mr 12:42; Lu 12:6, 59; 15:8; 21:2, Int; ks. DENAARI; STATEERI). Ne paljon arvokkaammat rahat, joita sanottiin minoiksi ja talenteiksi, eivät olleet kolikoita vaan painoja (Mt 18:24; Lu 19:13–25). Oheinen taulukko osoittaa eri rahayksiköiden keskinäiset arvosuhteet ja esittää niiden likimääräisen nykyarvon.

—

—

Nykyarvo

1 lepton (kuparia tai pronssia)

= ¹/2 quadransia

$0,006

1 quadrans (kuparia tai pronssia)

= 2 leptonia

$0,012

1 as (assarion) (kuparia tai pronssia)

= 4 quadransia

$0,046

1 denaari (hopeaa)

= 16 asia

$0,74

1 drakhma (hopeaa)

=

$0,65

1 didrakhma (hopeaa)

= 2 drakhmaa

$1,31

1 tetradrakhma*

= 4 drakhmaa

$2,62

1 mina (hopeaa)

= 100 drakhmaa

$65,40

1 talentti (hopeaa)

= 60 minaa

$3924,00

1 talentti (kultaa)

=

$228900,00

* Luultavasti sama kuin stateeri (hopeaa)

Ostovoima. Entisaikojen rahojen nykyrahassa ilmoitetut määrät eivät anna todellista kuvaa niiden arvosta. Raamatusta löytyy kuitenkin joitakin viitteitä niiden ostovoimasta, mikä auttaa ymmärtämään niiden muinaista  arvoa. Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikaan maataloustyöntekijälle maksettiin tavallisesti yksi denaari 12-tuntisesta työpäivästä (Mt 20:2). Voidaan olettaa, että Heprealaisten kirjoitusten kuvailemalla aikakaudella palkkataso oli jotakuinkin samanlainen. Näin ollen hopeasekeli vastaisi kolmen päivän palkkaa.

Orjan hinta oli 30 hopeasekeliä (ehkä 90 päivän palkka) (2Mo 21:32; vrt. 3Mo 27:2–7). Profeetta Hoosea osti naisen 15 hopearahalla ja puolellatoista homerilla (15 eefalla) ohria. Tämä maksu oli todennäköisesti orjan kokonaishinta. Siinä tapauksessa eefa (22 l) ohria oli sekelin arvoinen. (Ho 3:2.)

Puutteen aikoina hinnat nousivat jyrkästi. 80 hopearahalla (n. 240 päivän palkalla), joilla yhteen aikaan olisi voinut ostaa kahdeksan homeria (1760 l) ohria, sai piirityksen aikana ainoastaan aasinpään, jossa oli lihaa vain nimeksi; Mooseksen lain mukaan aasi oli ruoaksi kelpaamaton eläin (2Ku 6:25; vrt. Ho 3:2).

Yleisen ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla kaksi varpusta maksoi assarionin (palkka 45 minuutin työstä) ja viisi varpusta kaksi kertaa sen verran (Mt 10:29; Lu 12:6). Se köyhän lesken temppeliä varten antama lahjoitus, jonka Jeesus pani merkille, oli vieläkin vähemmän, vain kaksi leptonia (1 quadrans) eli ¹/64 päivän palkasta. Kristus Jeesus kuitenkin kiitti häntä siitä, että hän antoi enemmän kuin ne, jotka olivat tehneet suuria lahjoituksia, sillä hän ei ollut lahjoittanut liiastaan, vaan antanut ”kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä” (Mr 12:42–44; Lu 21:2–4). Juutalaisten vuosittain maksama temppelivero oli kaksi drakhmaa eli didrakhma (parin päivän palkka) (Mt 17:24). Koska drakhma vastasi suurin piirtein päivän palkkaa, oli järkeenkäypää, että nainen lakaisisi koko talonsa ja etsisi ahkerasti kadonnutta drakhman kolikkoa (Lu 15:8, 9).

Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen 30 hopearahasta – se oli ilmeisesti orjan hinta (Mt 26:14–16, 47–50). Nämä hopearahat olivat epäilemättä joko sekeleitä tai muita samanarvoisia kolikoita. Kolikoiden lajia ei kuitenkaan täsmennetä kertomuksessa, vaan ainoastaan mainitaan niiden olleen hopeaa.

Raha voi olla sekä hyödyllistä että vahingollista. Raha suojaa köyhyydeltä ja sen lieveilmiöiltä ja mahdollistaa sekä välttämättömyyksien että ylellisyyksien hankkimisen (vrt. Sr 7:12; 10:19). Tästä syystä ihminen voi alkaa luottaa rahan tarjoamaan turvaan ja unohtaa Luojansa (vrt. 5Mo 8:10–14). ”Rakkaus rahaan [kirjm. ”kiintymys hopeaan”] on kaikenlaisen pahan juuri, ja tätä rakkautta tavoittelemalla jotkut ovat harhautuneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä joka puolelta monilla tuskilla.” (1Ti 6:10.) Rahan vuoksi jotkut ovat vääristelleet oikeutta, harjoittaneet porttoutta, murhanneet, kavaltaneet toisia ihmisiä ja väärentäneet totuutta (5Mo 16:19; 23:18; 27:25; Hes 22:12; Mt 26:14, 15; 28:11–15).

Toisaalta Jumala hyväksyy rahan oikean käytön (Lu 16:1–9). Tähän sisältyy lahjoitusten antaminen puhtaan palvonnan edistämiseen ja aineellisen avun antaminen puutteessa oleville (vrt. 2Ai 24:4–14; Ro 12:13; 1Jo 3:17, 18; ks. ANTI, AVUSTUS, LAHJOITUS; ARMONLAHJAT). Vaikka rahan avulla voidaan siis tehdä paljon hyvää, kaikkein arvokkaimmat asiat – hengellinen ruoka ja juoma, itse ikuinen elämä – voidaan saada ilman sitä (Jes 55:1, 2; Il 22:17).