Erimielisyys, kiista, kina, rettelö, sanaharkka. Muuan heprean verbi, joka käännetään ilmauksella ”ryhtyä riitelemään”, käännetään myös vastineilla ”lietsoa” ja ”nousta (vastaan)”. Riita-asiaa voidaan puida myös oikeusteitse (5Mo 17:8; Jer 11:20; 25:31).

Raamatussa mainittuja riidan aiheuttajia ovat mm. viha (San 10:12), raivo (San 15:18; 29:22), juonittelu (San 16:28), pilkka (San 22:10), juopottelu (San 23:29, 30), panettelu (San 26:20), kopeus tai ylpeys sekä vääränlainen opetus (San 28:25; 1Ti 6:3, 4). Riitely riistää rauhan ja onnellisuuden. Sananlaskujen kirjassa tähdennetään toistuvasti sen epämiellyttävää ja luotaantyöntävää vaikutusta (San 19:13; 21:9, 19; 25:24; 27:15). Riidat sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat aikoinaan iloinneet veljellisestä suhteesta, voivat muodostaa lähes ylipääsemättömän esteen sovinnon tiellä. ”Veli, jota vastaan on rikottu, on enemmän kuin vahva kaupunki, ja on riitoja, jotka ovat kuin asuintornin salpa.” (San 18:19.)

Raamattu neuvoo, ettei tulisi syyttä sekaantua riitoihin tai kiistoihin (San 3:30). Sananlasku sanoo: ”Kuin se, joka tarttuu koiraa korvista, on ohikulkija, joka vimmastuu riidasta, joka ei hänelle kuulu.” (San 26:17.) Typerien puhe aiheuttaa helposti riitoja, eivätkä tyhmät pysty hillitsemään itseään karttaakseen riitelemistä (San 18:6; 20:3). Koska ”suuttumuksen pusertaminen” johtaa riitelyyn (San 30:33), niin sillä, että on ”hidas vihastumaan”, on päinvastainen vaikutus (San 15:18).

Riitely rikkoo rauhallisen tunnelman (San 17:1), ja se voi saada jopa erittäin sävyisän ihmisen menettämään malttinsa. Esimerkiksi israelilaisten riitely siitä, ettei Kadesissa ollut vettä, sai Mooseksen ja Aaronin toimimaan harkitsemattomasti, minkä vuoksi he menettivät mahdollisuuden päästä Luvattuun maahan. Israelin aiheeton riitely Jehovan edustajien kanssa merkitsi todellisuudessa riitaa Jehovan kanssa. (4Mo 20:2, 3, 10–13; 27:14; Ps 106:32.) Ne jotka tällä  tavalla joutuvat riitoihin tai kiivaisiin kiistoihin Jumalan palvelijoiden kanssa, ovat hyvin vaarallisessa tilanteessa, tilanteessa joka voi johtaa kuolemaan (vrt. Jes 41:8, 11, 12; 54:17).

Riitelyn vahingollisen vaikutuksen vuoksi sananlasku kehottaa: ”Lähde – – pois, ennen kuin riitely on puhjennut.” (San 17:14.) Abram (Abraham) antoi hyvän esimerkin tästä. Koska hän ei halunnut, että hänen paimentensa ja hänen veljenpoikansa Lootin paimenten välillä olisi kiistoja, hän ehdotti, että he eroaisivat. Hän antoi epäitsekkäästi Lootin valita alueen, missä tämä laiduntaisi eläimiään. (1Mo 13:7–11.) Toisaalta Jesajan ajan uskottomat israelilaiset eivät toimineet esi-isänsä Abrahamin tavoin. Heistä sanotaan: ”Riidelläksenne ja kamppaillaksenne te paastositte.” Paastotessaankin he riitelivät. (Jes 58:4.)

Mooseksen laissa oli säädöksiä ruumiinvammoihin johtavien riitojen varalta. Laki määräsi maksamaan loukkaantuneelle osapuolelle korvauksen menetetystä työajasta. (2Mo 21:18, 19.)

Riita ja kinastelu sisältyvät lihan tekoihin, joita Jehova vihaa (Ga 5:19, 20; vrt. San 6:19; Ro 1:28, 29, 32; Ja 3:14–16), joten niillä ei ole mitään sijaa kristillisessä seurakunnassa (Ro 13:13; 1Ko 3:3; 2Ko 12:20; Fil 2:3; Tit 3:9). Kristityn valvojan pätevyysvaatimuksiin kuuluu se, ettei hän ole riidanhaluinen (1Ti 3:1, 3). Riitaisat ihmiset saavat sen tähden Jumalalta epäsuotuisan tuomion (Ro 2:6, 8).

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Paavali joutui pitämään puoliaan riidanhaluisia ihmisiä vastaan. Jotkut julistivat hyvää uutista riidanhalusta; heidän tarkoituksensa oli luultavasti pyrkiä itse esille ja jäytää Paavalin auktoriteettia ja vaikutusvaltaa. Paavali ei kuitenkaan antanut tämän riistää häneltä iloa, jota hän tunsi nähdessään, että Kristusta julistettiin. (Fil 1:15–18.)

Nurina. Nuriseminen on masentavaa ja repivää. Vähän Egyptistä lähdön jälkeen israelilaiset nurisivat Jehovaa vastaan arvostelemalla sitä johtoa, jonka hän oli järjestänyt palvelijoittensa Mooseksen ja Aaronin kautta (2Mo 16:2, 7). Myöhemmin heidän valituksensa lannistivat Mooseksen siinä määrin, että hän pyysi saada kuolla (4Mo 11:13–15). Nurisija voi joutua nurinansa takia hengenvaaraan. Jehova katsoi sen, mitä nurisijat olivat sanoneet Mooseksesta, olevan todellisuudessa kapinallista valitusta Hänen jumalallista johtoaan kohtaan (4Mo 14:26–30). Kriittisyys maksoi monille heidän henkensä.

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa esitetään sen vuoksi varoittavia esimerkkejä menneiltä ajoilta nurisemisen ja valittamisen tuhoisista vaikutuksista (1Ko 10:10, 11). Juudas puhuu niistä, jotka ”hylkäävät herrauden ja herjaavat kunniakkaita”, ja kuvailee heitä ”nurisijoiksi, jotka valittavat osaansa elämässä, jotka menettelevät omien halujensa mukaan, ja heidän suunsa puhuu mahtipontisesti, samalla kun he ihailevat persoonallisuuksia oman hyötynsä takia” (Ju 8, 16).

Jeesus tuomitsi kriittisen asenteen, kun hän sanoi: ”Lakatkaa tuomitsemasta, jottei teitä tuomittaisi – –. Miksi sitten katsot kortta, joka on veljesi silmässä, mutta et ota huomioon hirttä, joka on omassa silmässäsi? – – Ulkokullattu! Ota ensin hirsi pois omasta silmästäsi, niin sitten näet selvästi ottaa pois korren veljesi silmästä.” (Mt 7:1, 3–5; vrt. Ro 2:1.)