Rinta tarkoittaa maitorauhasta, mutta sanaa käytetään usein myös yleensä kaulan ja vatsan välisestä (miehen tai naisen) vartalon etuosasta. Ihmisen rinnasta käytetään hepreassa kahta sanaa, šad ja šod (Lal 8:1; Job 24:9). Kreikan kielessä rintaa tarkoittavat sanat ma·stosʹ (Lu 11:27) ja stēʹthos (Il 15:6). Ihmisen rinta kuvaa Raamatussa läheistä, luottamuksellista suhdetta ja suosiota (Lal 1:13; Joh 13:25; 21:20), täysi-ikäisyyttä, kypsyyttä (Lal 8:8, 10; Hes 16:7), kauneutta (Lal 4:5; 7:3, 7, 8), sukupuoliyhdyntää (”rintojensa välistä” [Ho 2:2]; ”rintojaan puserrettiin” ja ”povea likistettiin” [Hes 23:3, 21]), hedelmällisyyttä (1Mo 49:25; Ho 9:14), riemua ja hyvinvointia (Jes 60:16; 66:11). ’Rintaansa lyöminen’ tai ’rintojen repiminen’ oli osoitus äärimmäisestä nöyryytyksestä, ahdingosta ja murheesta (Jes 32:12; Hes 23:34; Lu 18:13; 23:48).

Eräs nainen, joka kuuli Jeesuksen puhuvan, huudahti: ”Onnellinen on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja onnelliset ne rinnat, joita olet imenyt!” Tämän juutalaisnaisen huomautus on täysin ymmärrettävä, sillä jokainen nainen halusi saada arvostetun pojan, ja juutalaisnaiset halusivat saada edun olla jonkun profeetan, varsinkin Messiaan, äiti. Jeesuksen vastaus: ”Ei, vaan onnellisia ovat pikemminkin ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja pitävät sen!” osoitti, ettei lihallinen sukulaisuus Jeesuksen kanssa ollut merkittävää, vaan että tärkeää oli hengellismielisyys. Tämä periaate estää Marian uskonnollisen kunnioittamisen Herramme äitinä. (Lu 11:27, 28.)

Koska Jerusalemin tuho ja sen asukkaiden kauhistuttava surmaaminen olivat lähellä, Jeesus sanoi: ”Katso, päivät tulevat, jolloin ihmiset sanovat: ’Onnellisia ovat hedelmättömät naiset ja ne kohdut, jotka eivät ole tuottaneet jälkeläistä, ja ne rinnat, jotka eivät ole imettäneet!’” (Lu 23:29; vrt. Jer 16:1–4.)

Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa tehdään ero ihmisen ja anatomisesti erilaisen eläimen rinnan välillä käyttämällä eri sanoja. Israelilaisten esittämissä yhteysteurasuhreissa uhrieläimen rintaliha (hepr. ḥa·zehʹ) oli papille ravinnoksi kuuluva osa (3Mo 7:29–35; 10:14, 15).

Povi. Tätä sanaa käytetään paljolti samaan tapaan kuin sanaa ”rinta”, tosin se viittaa usein pikemminkin vaatteen yläosan laskokseen kuin varsinaiseen rintaan. Poven alueesta (povesta, sylistä, povilaskoksesta) käytettiin hepreassa sanoja ḥēq (1Ku 1:2) ja ḥoʹtsen (Ne 5:13) sekä sanan dad duaalimuotoa (Hes 23:3) ja kreikassa sanaa kolʹpos (Joh 13:23). Ne joita rakastettiin erityisesti tai joista pidettiin hellää huolta, painettiin povelle (hepr. ḥēq) sillä tavoin kuin Noomi piteli Ruutin lasta Obedia tunnustaessaan sen miesvainajansa Elimelekin lailliseksi perilliseksi (Ru 4:16).

Raamatun aikoina israelilaisten käyttämien vaatteiden povilaskos oli melko tilava, joten sen poimuihin saattoi pistää kätensä, siinä saattoi säilyttää rahaa tai muita tarvikkeita ja kantaa jopa lasta tai pientä karitsaa (2Mo 4:6, 7; 4Mo 11:12; 2Sa 12:3). Jehova sanoo, että hän kantaa karitsoitaan povellaan, mikä kuvaa hänen hellää rakkauttaan niitä kohtaan ja hänen huolenpitoaan niistä (Jes 40:11). Joissakin käännöksissä (KJ, Ro, RS, AT) käytetty ilmaus jonkun ”poven vaimo” voidaan kääntää selvemmin ”vaimo, joka on sylissäsi” (KR-38), tai ”vaalimasi vaimo” (UM) (5Mo 13:6; 28:54). Joskus ”sylillä” viitataan yhdyntään (1Mo 16:5; 2Sa 12:8).

Ilmaukset ’palkan antaminen omaan poveen’ ja ’palkan mittaaminen omaan poveen’ ovat selviä, kun ymmärrämme, että vaatteiden taskut eivät olleet liepeissä eivätkä vaatteen alaosassa, kuten nykyään (Jes 65:6, 7; Ps 79:12; Jer 32:18). Myös ilmaukset ’häväistyksen kantaminen povessaan’, ’tulen kokoaminen poveensa’, ’lahjuksen ottaminen povesta’ ja ”povessa oleva lahjus” viittaavat vaatteen yläosan laskosten käyttöön (Ps 89:50; San 6:27; 17:23; 21:14).

”Poven edessä”. Eräässä kuvauksessa Jeesus puhui Lasarus-nimisestä kerjäläisestä, joka kuoltuaan vietiin ”Abrahamin poven eteen”, ja  Johannes sanoo Jeesuksen olevan ”Isän poven edessä” (Lu 16:22, 23; Joh 1:18). Ilmaus ”poven edessä” tarkoittaa, että joku on aterialla pitkällään jonkun toisen edessä samalla lepovuoteella.

Vieraat olivat pitkällään vasemmalla kyljellään tyynyn tukiessa heidän vasenta kyynärpäätään, ja näin ollen oikea käsi jäi vapaaksi. Yhdellä lepovuoteella oli tavallisesti kolme ihmistä, mutta heitä saattoi olla jopa viisi. Jokaisen pää oli ikään kuin hänen takanaan lepäävän rinnalla eli povella tai lähellä sitä. Sen, jonka takana ei ollut ketään, katsottiin olevan korkeimmassa asemassa ja hänestä seuraavan toiseksi arvostetuimmalla paikalla. Koska vieraat olivat hyvin lähellä toisiaan, oli tapana panna ystävykset vierekkäin, minkä vuoksi oli jokseenkin helppoa keskustella luottamuksellisesti, jos haluttiin. Jonkun poven eteen pääseminen pidoissa merkitsi todella erityisen suosittuun asemaan pääsemistä. Niinpä apostoli Johannes, jota Jeesus suuresti rakasti, ’oli pitkällään Jeesuksen poven edessä’, ja tuolta paikalta hän ”nojautui taaksepäin Jeesuksen rintaa vasten” ja esitti hänelle yksityisesti erään kysymyksen vietettäessä viimeistä pesahia (Joh 13:23, 25; 21:20).

Kun Johannes siis kuvaili Jeesuksen erityisen suosittua asemaa, hän sanoi tämän olevan Isänsä Jehovan ”poven edessä”, ts. Jehovalle läheinen, se, joka pystyi selittämään Jumalan täydemmin ja perusteellisemmin kuin kukaan muu. Lasaruskin vietiin Jeesuksen kuvauksessa Abrahamin ”poven eteen” sen osoittamiseksi, että tuo kerjäläinen pääsi lopulta itseään ylemmän erityissuosioon. (Ks. ATERIA.)