Kaikki Gramineae-heimon eli heinäkasvien kasvit, joihin kuuluu viljakasveja, niittyjen ja laidunmaiden kasveja, sokeriruoko ja bambuja. Tästä tieteellisestä luokituksesta ei kuitenkaan pidetä käytännössä tiukasti kiinni edes nykyään, joten on epätodennäköistä, että muinaiset heprealaiset olisivat tehneet eron heinien ja ruohojen välillä.

Ruohot luotiin kolmantena luomispäivänä (1Mo 1:11–13), ja sekä ihmiset että eläimet ovat saaneet niistä suoranaisesti tai epäsuorasti ravintoa. Lisäksi niillä on muiden kasvien tavoin tärkeä osa, kun ne auringonpaisteessa puhdistavat ilmaa sitoessaan itseensä riittävästi hiilidioksidia ja luovuttaessaan tarpeeksi happea ihmisten ja eläinten normaalia tarvetta varten. Ruohojen laaja juuriverkosto ehkäisee maaperän eroosiota. Ruohosta on paikallaan puhua Jehovan lahjana, joita ovat myös ruohon kasvun kannalta elintärkeät auringonvalo ja sade (Ps 104:14; 147:8; Sak 10:1; 2Sa 23:3, 4; Job 38:25–27; Mt 5:45).

Ruohon kuihtuminen auringon paahteessa kuivan kauden aikana oli varsin tuttua israelilaisille. Ihmiselämän hetkellisyyttä verrataankin osuvasti ruohon elämään, ja se asetetaan Jehovan ja hänen ’sanansa’ ikuisuuden vastakohdaksi (Ps 90:4–6; 103:15–17; Jes 40:6–8; 51:12; 1Pi 1:24, 25). Myös pahantekijöitä verrataan nopeasti kuihtuvaan ruohoon (Ps 37:1, 2). Siionia vihaavia ja ihmisiä, jotka ovat joutumaisillaan sotilaallisesti kukistetuksi, verrataan lyhytjuuriseen ruohoon, joka kasvaa katoilla ja kuihtuu jopa ennen kuin se nyhdetään irti tai ennen kuin se paahtuu itätuulen jäljiltä (Ps 129:5, 6; 2Ku 19:25, 26; Jes 37:26, 27).

Eräässä ennallistusprofetiassa ennustettiin, että Jumalan palvelijoiden luut ’orastaisivat kuin vihanta ruoho’, ts. elpyisivät saadessaan uutta voimaa (Jes 66:14; vrt. Jes 58:9–11).