Heprealainen nimi Qo·heʹlet (’kokooja, kokoonkutsuja’) kuvailee sopivasti kuninkaan roolia siinä teokraattisessa hallinnossa, jollainen Israelilla oli (Sr 1:1, 12). Hallitsijan velvollisuus oli pitää Jumalan vihkiytynyt kansa koossa ja uskollisena todelliselle Kuninkaalleen ja Jumalalleen (1Ku 8:1–5, 41–43, 66). Se, oliko kansakunnalla hyvä vai huono kuningas, riippui näin ollen siitä, johtiko hän kansakuntaa Jehovan palvonnassa vai ei (2Ku 16:1–4; 18:1–6). Kokooja, ts. Salomo, oli tehnyt jo paljon israelilaisten ja heidän tovereittensa, tilapäisasukkaiden, kokoamiseksi temppeliin. Tämän kirjan avulla hän pyrki kokoamaan Jumalan kansan pois tämän maailman turhista ja hedelmättömistä teoista tekemään sellaista, mikä oli sen Jumalan arvon mukaista, jolle he kansakuntana olivat vihkiytyneet. Kreikkalaisessa Septuagintassa kirjan nimi Qo·heʹlet on käännetty sanalla Ek·klē·si·a·stēsʹ ’ekklesian (seurakunnan, kansankokouksen) jäsen’. Suomessa tästä kirjasta käytetään kuitenkin perinteisesti nimitystä Saarnaajan kirja.

Kirjoittaja. Vain yksi ”Daavidin poika”, nimittäin Salomo, oli ”Israelin kuningas Jerusalemissa” (Sr 1:1, 12), sillä Salomon jälkeen tulleet kuninkaat eivät hallinneet koko Israelia. Juuri Salomo oli ylivertaisesta viisaudestaan tunnettu kuningas (Sr 1:16; 1Ku 4:29–34). Hän oli rakentaja (Sr 2:4–6; 1Ku 6:1; 7:1–8). Hän sepitti sananlaskuja (Sr 12:9; 1Ku 4:32). Salomo oli kuuluisa varallisuudestaan (Sr 2:4–9; 1Ku 9:17–19; 10:4–10, 14–29). Koska kirjassa mainitaan Salomon rakennusohjelma, se on varmasti kirjoitettu tuon ajan jälkeen mutta ennen kuin hän ”alkoi tehdä sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä” (1Ku 11:6). Kirja kirjoitettiin sen vuoksi ennen vuotta 1000 eaa. Jerusalemissa. Salomo oli erittäin sopiva henkilö kirjoittamaan tämän kirjan, sillä hän oli aikansa rikkain kuningas ja luultavasti myös yksi aikansa valistuneimmista kuninkaista; hänen merimiehensä ja kauppiaansa sekä vierailevat arvohenkilöt kertoivat uutisia ja tietoja muiden maiden ihmisistä (1Ku 9:26–28; 10:23–25, 28, 29).

Oikeaperäisyys. Sekä juutalaiset että kristilliset kirkot pitävät Qo·heʹletia eli Saarnaajan kirjaa kanonisena. Se on sopusoinnussa Raamatun muiden, samoja asioita käsittelevien osuuksien kanssa. Se on yhtäpitävä esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan kanssa todetessaan, että ihmisen ruumis muodostuu maan tomusta ja että ihmisellä on henki eli Jumalan antama elämänvoima ja hengitys, joka ylläpitää sitä (Sr 3:20, 21; 12:7; 1Mo 2:7; 7:22; Jes 42:5). Siinä vahvistetaan se Raamatun opetus, että ihminen luotiin oikeamieliseksi mutta hän päätti tahallaan olla tottelematta Jumalaa (Sr 7:29; 1Mo 1:31; 3:17; 5Mo 32:4, 5). Siinä tunnustetaan Jumala Luojaksi (Sr 12:1; 1Mo 1:1). Sen opetus kuolleiden tilasta on yhdenmukainen muun Raamatun kanssa (Sr 9:5, 10; 1Mo 3:19; Ps 6:5; 115:17; Joh 11:11–14; Ro 6:23). Siinä puolletaan voimakkaasti Jumalan palvontaa ja pelkoa. Kirjassa käytetään 32 kertaa ilmausta ha·ʼElo·himʹ ’tosi Jumala’. Syyrialaisessa Pešittassa ja kirjan juutalaisessa targumissa käytetään Saarnaajan 2:24:ssä nimen Jehova vastinetta. Jotkut väittävät kirjan olevan ristiriitainen, mutta he eivät vain havaitse sitä, että kirjassa asetetaan useasti yleinen näkemys vastakkain jumalallista viisautta heijastavan näkemyksen kanssa (vrt. Sr 1:18; 7:11, 12). Kirjaa lukevan täytyy siksi pyrkiä tajuamaan sen merkitys ja pitää mielessään sen teema.

 [Tekstiruutu s. 784]

SAARNAAJAN KIRJAN KOHOKOHTIA

Eloisa kuvaus turhista töistä sekä töistä, joiden tekeminen on vaivan arvoista

Kirjan kirjoitti Salomo kuninkuutensa loppupuolella tehtyään kaikkea sitä, mitä hän kuvailee

Turhiin hankkeisiin omistettu elämä on tyhjänveroinen

Lihalliselle ihmiselle kaikki on turhuutta; yksi sukupolvi tulee toisen tilalle, ja luonnon kiertokulutkin ovat samanlaisena toistuvia ja väsyttäviä (1:1–11)

Inhimillisen viisauden lisääntyminen voi johtaa tuskan lisääntymiseen; sitä mikä on tässä järjestelmässä käyrää, ei voida suoristaa (1:12–18)

Omistautuminen nautintojen etsimiseen materialismin avulla on kuin tuulen tavoittelua (2:1–11, 26)

Viisaus on parempaa kuin tyhmyys, mutta sekä viisaat että typerät kuolevat ja heidät unohdetaan (2:12–16)

Se että tekee kovasti työtä koko elämänsä vain jättääkseen kaiken ihmiselle, joka ei ehkä arvosta sitä, tuottaa onnettomuutta (2:17–23)

Maallisessa elämässä asiat toistuvat usein jaksoittain, ja monestikaan ne eivät ole ihmisen hallittavissa (3:1–9)

Nykyisessä järjestelmässä kaikki (sekä ihmiset että eläimet) lopulta kuolevat (3:18–22)

On paljon sortoa, ja inhimilliseltä kannalta katsottuna näköpiirissä ei ole toivoa (4:1–3)

Kova työ ja taitavuus kilpailun takia tai pelkästään varallisuuden kokoamisen vuoksi on turhuutta, ja laiska on typerä (4:4–8)

Hallitsijankin elämä voi olla turhaa (4:13–16)

Rikkauden kokoaminen ei tuo tyydytystä, mutta se saattaa viedä omistajaltaan unet, ja kuollessaan hän jättää sen kaiken jälkeensä (5:9–17)

Vaikka jollakulla on paljon omaisuutta, olosuhteet – kenties sairaus tai täyttymättä jäänyt kaipaus – saattavat estää häntä saamasta tyydytystä (6:1–12)

Nykyisessä järjestelmässä sama lopullinen seuraamus odottaa sekä vanhurskaita että jumalattomia: kaikki kuolevat; jotkut antautuvat siksi tekemään pahaa (9:2, 3)

Viisautta ei aina arvosteta, kun sen esittäjä on köyhä (9:13–18)

Tyhmästi toimiminen tuottaa huonon maineen; se että tällaiset kyvyttömät ovat valta-asemissa, on vaarallista heille itselleen ja tuottaa vaikeuksia muille (10:1–19)

Nuoruus ja elämän kukoistus ovat turhuutta; nuoruuden tarmon kesto on hyvin epävarmaa (11:10)

Jos Luojan alituinen muistaminen ei ole ohjannut ihmisen elämää, kaikki on turhuutta! (12:8)

Asioita jotka ovat vaivannäön arvoisia ja jotka tekevät elämän merkitykselliseksi

Nauti työsi hedelmistä ja pidä niitä Jumalalta tulevana lahjana (2:24, 25; 5:18–20)

Jumalan työt ovat kaikki kauniita; hän on asettanut ihmiskunnan eteen odotteen elää määräämättömään aikaan asti (3:10–13)

Ihmisten elämä yleensä on Jumalan sallinnan tai tarkoituksen mukaista, eikä ihminen voi sitä muuttaa; odota siksi Jumalan toimivan Tuomarina määräaikanaan (3:14–17; 5:8)

Kumppanin kanssa työskentelevä on paremmassa asemassa kuin yksinäinen (4:9–12)

Oikean jumalanpelon tulisi saada meidät kuuntelemaan huolellisesti, mitä Jumala vaatii meiltä, ja täyttämään mikä tahansa hänelle tekemämme juhlallinen lupaus (5:1–7)

Tajua hyvän nimen tärkeys ja se, että nykyinen elämämme, jonka aikana se on hankittava, on lyhyt; oivalla kärsivällisyyden hyöty, viisauden ylivertaisuus ja se, että on syytä alistua nöyrästi kaikkeen, minkä Jumala sallii (7:1–15)

Älä mene äärimmäisyyksiin, vaan anna Jumalan pelon ohjata itseäsi; älä ole liian huolissasi siitä, mitä muut ihmiset sanovat; karta porton ansaa (7:16–29)

Ole lainkuuliainen; vaikka ihmiset hallitsevat toisia heidän vahingokseen ja ihmisten oikeudenkäyttö on leväperäistä, älä anna sen pilata elämästä saamaasi nautintoa; muista, että tosi Jumalaa pelkäävien käy hyvin; älä odota saavasi selville kaikkia syitä, joiden vuoksi Jumala tekee jotakin ja sallii jonkin tapahtua (8:1–17; 10:20)

Vanhurskaat ja viisaat ovat tosi Jumalan kädessä: he eivät menetä palkintoaan; kuolemassa ihminen ei kuitenkaan tiedä mitään eikä voi tehdä mitään, joten elä nyt tavalla, joka miellyttää Jumalaa; nauti elämästä järkevästi niin kauan kuin olet elossa (9:1, 4–12)

Tartu sopiviin tilaisuuksiin osoittaa anteliaisuutta ja tehdä hyvää; älä anna elämän epävarmuustekijöiden tukahduttaa toimintaasi (11:1–8)

Nuori mies, nauti nuoruudestasi, mutta älä unohda, että olet Jumalalle tilivelvollinen toimistasi; muista Suurta Luojaasi ollessasi vielä nuori, ennen kuin tulevat vanhuudenheikkous ja raihnaisuus, ennen kuin elämä päättyy (11:9; 12:1–7)

Kaikkein hyödyllisimpiä kirjoituksia ovat ne, jotka heijastavat ”yhden paimenen”, Jehova Jumalan, viisautta (12:9–12)

Pelkää tosi Jumalaa ja pidä hänen käskynsä; hän näkee kaiken, mitä teemme, ja hän saattaa työmme tuomiolle (12:13, 14)