(’[Jumalalta] pyydetty, [Jumalalta] kysytty, tiedusteltu’).

1. Muinaisen Edomin kuudentena mainittu kuningas; Samlan seuraaja ja Baal-Hananin edeltäjä. Saul oli kotoisin ”Rehobotista Virran varrelta”. (1Mo 36:31, 37, 38; 1Ai 1:48, 49.)

2. Simeonin viimeisenä mainittu poika, jonka äiti oli kanaanilaisnainen (1Mo 46:10; 1Ai 4:24). Saul perusti saulilaisten suvun, joka luettiin simeonilaisten joukkoon (2Mo 6:15; 4Mo 26:12, 13).

3. Leeviläinen, Kehatin jälkeläinen (1Ai 6:22–24).

4. Jeielistä (jota todennäköisesti sanottiin myös Abieliksi) Nerin ja Kisin kautta polveutunut benjaminilainen (1Ai 8:29–33; 9:35–39; ks. ABIEL nro 1); ensimmäinen Jumalan valitsema Israelin kuningas (1Sa 9:15, 16; 10:1). Saul oli varakkaasta perheestä. Hän oli komea mies, päätään pitempi kaikkia muita kansaansa kuuluvia ja fyysisesti hyvin voimakas ja nopea. (1Sa 9:1, 2; 2Sa 1:23.) Hänen vaimonsa nimi oli Ahinoam. Saul sai ainakin seitsemän poikaa, jotka olivat Jonatan, Jisvi, Malki-Sua, Abinadab, Is-Boset (Esbaal), Armoni ja Mefiboset sekä kaksi tytärtä nimeltään Merab ja Mikal. Abner, joka oli ilmeisesti kuningas Saulin setä (ks. ABNER), toimi Israelin armeijan päällikkönä. (1Sa 14:49, 50; 2Sa 2:8; 21:8; 1Ai 8:33.)

Nuori Saul eli eräänä Israelin historian levottomana kautena. Filistealaisten sorto oli saattanut kansan sotilaallisesti avuttomaan tilaan (1Sa 9:16; 13:19, 20), ja kuningas Nahasin johtamat ammonilaiset uhkasivat hyökätä sitä vastaan (1Sa 12:12). Samuel oli tuominnut Israelia uskollisesti, mutta hänen poikansa vääristivät oikeutta (1Sa 8:1–3). Koska Israelin vanhimmat katselivat tilannetta inhimilliseltä näkökannalta ja kadottivat siksi näkyvistään Jehovan kyvyn suojella kansaansa, he kääntyivät Samuelin puoleen ja pyysivät, että tämä nimittäisi heille kuninkaan (1Sa 8:4, 5).

Voidellaan kuninkaaksi. Sen jälkeen Jehova ohjasi tapahtumia, niin että Saul voitiin voidella kuninkaaksi. Saul oli yhdessä palvelijansa kanssa etsimässä isänsä kadonneita aasintammoja. Koska etsintä osoittautui tuloksettomaksi, hän päätti palata kotiin. Hänen palvelijansa ehdotti kuitenkin, että he etsisivät apua ”Jumalan mieheltä”, jonka tiedettiin asuvan eräässä lähikaupungissa. Näin Saul tapasi Samuelin. (1Sa 9:3–19.) Keskustellessaan ensimmäisen kerran Samuelin kanssa Saul osoittautui vaatimattomaksi mieheksi (1Sa 9:20, 21). Kun he olivat syöneet yhdessä uhriaterian, Samuel keskusteli jälleen Saulin kanssa. Seuraavana aamuna Samuel voiteli Saulin kuninkaaksi. Sen vahvistamiseksi, että Jumala oli Saulin kanssa, Samuel antoi hänelle kolme profeetallista tunnusmerkkiä, jotka kaikki täyttyivät tuona samana päivänä. (1Sa 9:22–10:16.)

Kun Saul myöhemmin valittiin Mispassa arvalla kuninkaaksi (1Sa 10:20, 21, KR-92, JB, NE), hän kätkeytyi ujostellen kuormastoon. Kun hänet löydettiin, hänet esiteltiin kuninkaana, ja kansa huusi hyväksyvästi: ”Eläköön kuningas!” Saul palasi urhoollisten miesten saattamana Gibeaan. Vaikka kelvottomat miehet puhuivat Saulista väheksyvästi ja halveksivat häntä, hän pysyi vaiti. (1Sa 10:17–27.)

Ensimmäiset voitot. Noin kuukautta myöhemmin (sen 1Sa 11:1:n lukutavan mukaan, joka on kreikkalaisessa Septuagintassa ja Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvassa 4QSam^a:ssa) ammonilaisten kuningas Nahas vaati Gileadin Jabesia antautumaan (ks. NAHAS nro 1). Kun sanansaattajat toivat tästä tiedon Saulille, Jumalan henki alkoi vaikuttaa hänessä. Hän kutsui nopeasti koolle 330000 miestä käsittävän armeijan ja johti sen voittoon. Sen vuoksi Saulin asema kuninkaana vahvistui, ja kansa vaati jopa niiden surmaamista, jotka olivat puhuneet häntä vastaan. Mutta Saul ei suostunut siihen, koska hän ymmärsi, että voitto oli tullut Jehovalta. Sitten Saulin kuninkuus vahvistettiin uudelleen Gilgalissa. (1Sa 11:1–15.)

 Seuraavaksi Saul ryhtyi toimiin murskatakseen filistealaisten vallan israelilaisiin nähden. Hän valitsi 3000 israelilaista, joista hän otti itselleen 2000 ja asetti loput poikansa Jonatanin alaisuuteen. Ilmeisesti isänsä ohjauksessa Jonatan ”löi filistealaisten varuskunnan, joka oli Gebassa”. Filistealaiset kokosivat kostoksi valtaisan sotajoukon ja alkoivat leiriytyä Mikmasiin. (1Sa 13:3, 5.)

Tekee julkeasti syntiä. Sillä välin Saul oli vetäytynyt Mikmasista Gilgaliin Jordaninlaaksoon. Siellä hän odotti Samuelia seitsemän päivää. Samuel ei kuitenkaan tullut määräaikaan. Koska Saul pelkäsi, että vihollinen kävisi hänen kimppuunsa, ennen kuin hän ennättäisi varmistaa Jehovan avun, ja että hän menettäisi armeijansa, jos hän vielä viivyttelisi, hän ’pakottautui’ uhraamaan polttoteurasuhrin. Saavuttuaan paikalle Samuel tuomitsi Saulin ’tyhmän menettelyn’ synniksi. Saul oli ilmeisesti tehnyt syntiä siinä, että hän oli ryhtynyt julkeasti uhraamaan eikä ollut totellut Jehovan käskyä (jonka Jehova oli antanut edustajansa Samuelin välityksellä) odottaa Samuelia, jotta tämä uhraisi teurasuhrin (vrt. 1Sa 10:8). Tämän teon takia Saulin kuninkuus ei tulisi kestämään. (1Sa 13:1–14.)

Filistealaisia vastaan kohdistetun hyökkäyksen edetessä Saul julisti kirotuksi jokaisen, joka söisi ruokaa, ennen kuin viholliselle olisi kostettu. Tällä hätiköidyllä valalla oli vahingolliset seuraukset. Israelilaiset väsyivät eikä heidän filistealaisista saamansa voitto ollut niin suuri kuin se olisi voinut olla. Nälkiintyneinä he eivät malttaneet vuodattaa verta myöhemmin teurastamistaan eläimistä, ja näin he rikkoivat veren pyhyyttä koskevaa Jumalan lakia. Koska Jonatan ei ollut kuullut isänsä valaa, hän söi hunajaa. Sen vuoksi Saul julisti hänelle kuolemantuomion. Mutta kansa lunasti Jonatanin, sillä hän oli auttanut Israelin voittoon. (1Sa 14:1–45.)

Jumalan hylkäämänä. Koko Saulin hallitusajan käytiin toistuvasti taisteluja filistealaisia ja muita kansoja, mm. moabilaisia, ammonilaisia, edomilaisia ja amalekilaisia, vastaan (1Sa 14:47, 48, 52). Amalekilaisia vastaan käydyssä sodassa Saul rikkoi Jehovan käskyä säästämällä heidän katraansa ja nautakarjansa parhaat sekä heidän kuninkaansa Agagin. Kun Saulilta kysyttiin, miksi hän ei ollut totellut Jehovan ääntä, hän kielsi syyllisyytensä ja vieritti syyn kansan niskoille. Vasta kun Samuel oli korostanut synnin vakavuutta ja sanonut, että tämän rikkomuksen tähden Jehova ottaisi kuninkuuden pois Saulilta, tämä myönsi tehneensä virheen, koska hän pelkäsi kansaa. Sen jälkeen kun Saul oli hartaasti pyytänyt Samuelia kunnioittamaan häntä tulemalla hänen kanssaan vanhinten eteen ja Israelin eteen, Samuel tuli hänen kanssaan heidän eteensä. Sen jälkeen Samuel itse surmasi Agagin. Sitten Samuel erosi Saulista eivätkä he enää olleet tekemisissä toistensa kanssa. (1Sa 15:1–35.)

Näiden tapahtumien jälkeen ja sen jälkeen, kun Daavid oli voideltu Israelin tulevaksi kuninkaaksi, Jehovan henki poistui Saulista. Siitä lähtien ”huono henki Jehovalta piti häntä kauhun vallassa”. Koska Jehova oli ottanut henkensä pois Saulilta, hän antoi pahalle hengelle mahdollisuuden vallata Saul, riistää häneltä mielenrauha sekä johtaa hänen tunteitaan, ajatuksiaan ja mielikuvitustaan väärään suuntaan. Saulin tottelemattomuus Jehovaa kohtaan ilmaisi huonoa mielen- ja sydämentilaa, joita vastaan Jumalan henki ei suonut hänelle suojaa eikä vastustuskykyä. Koska Jehova oli kuitenkin sallinut ”huonon hengen” tulla hänen henkensä tilalle pitämään Saulia kauhun vallassa, sitä voitiin sanoa ’Jehovalta tulleeksi huonoksi hengeksi’ ja Saulin palvelijat saattoivat nimittää sitä ”Jumalan huonoksi hengeksi”. Erään palvelijansa suosituksesta Saul pyysi Daavidia hovimuusikokseen rauhoittamaan häntä, silloin kun tuo ”huono henki” vaivasi häntä. (1Sa 16:14–23; 17:15.)

Suhteet Daavidiin. Sen jälkeen filistealaiset uhkasivat Israelin turvallisuutta. Heidän ollessaan leiriytyneinä Elan alatasangon toisella puolella ja kuningas Saulin joukkojen ollessa leiriytyneinä sen vastakkaisella puolella tuli Goljat 40 päivän ajan aamuin illoin filistealaisten leiristä vaatimaan israelilaisia asettamaan miehen kaksintaisteluun hänen kanssaan. Kuningas Saul lupasi, että se israelilainen, joka löisi Goljatin, tehtäisiin rikkaaksi ja hän saisi vaimokseen kuninkaan tyttären. Myös voittajan isän huone luvattiin ’tehdä vapaaksi’, todennäköisesti veroista ja pakollisesta palveluksesta (vrt. 1Sa 8:11–17). Daavidin tultua paikalle mukanaan ruokatarvikkeita veljilleen ja joitakin annoksia tuhannenpäällikölle (todennäköisesti päällikölle, jonka alaisuudessa hänen veljensä palvelivat) hänen tekemänsä kysymykset ilmeisesti paljastivat, että hän oli halukas ottamaan haasteen vastaan. Niinpä hänet vietiin Saulin luo, ja pian sen jälkeen hän voitti Goljatin. (1Sa 17:1–58.)

 Vihamielisyys Daavidia kohtaan. Sen jälkeen Saul asetti Daavidin sotilaiden johtoon. Se johti lopulta siihen, että Daavidia juhlittiin lauluin enemmän kuin itse kuningasta. Siksi Saul alkoi suhtautua Daavidiin epäluuloisesti ja kateellisen vihamielisesti. Erään kerran Daavidin soittaessa harppua Saul alkoi ’käyttäytyä profeetan tavoin’. Tämä ei tarkoittanut sitä, että Saul olisi alkanut profetoida, vaan hän joutui ilmeisesti samankaltaisen poikkeuksellisen mielentilan valtaan ja samalla tavalla fyysisesti kiihdyksiin kuin profeetta juuri ennen profetoimistaan tai sen aikana. Ollessaan tässä epätavallisen kiihtyneessä tilassa Saul heitti kahdesti keihään Daavidia kohti. Koska Saulin yritykset naulita Daavid seinään epäonnistuivat, hän suostui myöhemmin antamaan tyttärensä Mikalin Daavidille vaimoksi sataa filistealaisten esinahkaa vastaan. Saul pyrki tällä tarjouksellaan siihen, että Daavid saisi surmansa filistealaisten käsissä. Juoni epäonnistui, sillä Daavid toi 100:n filistealaisten esinahan sijasta 200 tullakseen Saulin vävyksi. Sen tähden kuninkaan pelko ja viha Daavidia kohtaan vain kasvoi. Saul puhui pojalleen Jonatanille ja kaikille palvelijoilleen halustaan surmata Daavid. Kun Jonatan puhui Daavidin puolesta, Saul lupasi olla surmaamatta tätä. Saulin heittäessä kolmannen kerran keihään Daavidia kohti tämän oli kuitenkin pakko paeta henkensä edestä. Saul pani jopa sanansaattajat vartioimaan Daavidin taloa ja käski surmata hänet aamulla. (1Sa 18:1–19:11.)

Sinä yönä Daavid pakeni talonsa ikkunasta ja riensi Ramaan, jossa Samuel asui. Yhdessä Samuelin kanssa hän asettui sitten asumaan Najotiin. Kun Saul sai kuulla tästä, hän lähetti sanansaattajia ottamaan Daavidin kiinni. Mutta kun nämä tulivat paikalle, he ”alkoivat käyttäytyä profeettojen tavoin”. Jumalan henki toimi heissä ilmeisesti sillä tavalla, että he unohtivat kokonaan, miksi heidät oli lähetetty. Kun näin kävi myös kahdelle muulle Saulin lähettämien sanansaattajien joukolle, hän meni itse Ramaan. Mutta myös hän joutui Jumalan hengen valtaan jopa pitkähköksi aikaa, minkä vuoksi Daavid ehti paeta. (1Sa 19:12–20:1; ks. PROFEETTA: Nimittäminen ja henkeyttäminen.)

Daavid säästää Saulin, Jumalan voidellun, hengen. Näiden Daavidin henkeä uhanneiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen Jonatan puhui Daavidin puolesta toisen kerran. Mutta Saul raivostui niin, että heitti keihään kohti omaa poikaansa. (1Sa 20:1–33.) Siitä lähtien Saul ajoi säälimättä takaa Daavidia. Saatuaan kuulla, että ylimmäinen pappi Ahimelek oli avustanut Daavidia, Saul määräsi hänet ja hänen kanssaan olleet papit teloitettavaksi (1Sa 22:6–19). Myöhemmin hän suunnitteli hyökkäystä Keila-nimiseen Juudan kaupunkiin, koska Daavid asui siellä, mutta hän hylkäsi suunnitelman Daavidin paettua sieltä. Saul jatkoi hänen takaa-ajoaan erämaaseuduilla. Filistealaisten hyökkäys keskeytti kuitenkin tilapäisesti takaa-ajon ja soi Daavidille tilaisuuden etsiä turvapaikkaa En-Gedin erämaasta. Saul joutui sen jälkeen kaksi kertaa tilanteeseen, jossa Daavid olisi voinut surmata hänet. Daavid ei kuitenkaan halunnut ojentaa kättään Jehovan voideltua vastaan. Toisella kerralla kun Saul sai tietää, että Daavid oli pidättynyt koskemasta häneen, hän jopa lupasi olla vahingoittamatta Daavidia. Mutta tämä lupaus ei ollut vilpitön, sillä vasta saatuaan kuulla Daavidin paenneen filistealaiseen Gatin kaupunkiin hän luopui takaa-ajosta. (1Sa 23:10–24:22; 26:1–27:1, 4.)

Saul turvautuu spiritismiin. Vuotta tai kahta myöhemmin (1Sa 29:3) filistealaiset hyökkäsivät Saulin kimppuun. Koska hänellä ei ollut enää Jehovan henkeä eikä ohjausta ja hänet oli jätetty kelpaamattomaan mielentilaan, hän turvautui spiritismiin, rikkomukseen, josta seurasi kuolemanrangaistus (3Mo 20:6). Saul meni valepuvussa tapaamaan erästä En-Dorissa asuvaa meediota ja pyysi tätä nostattamaan kuolleen Samuelin. Sen perusteella, miten nainen kuvaili näkemäänsä, Saul päätteli hänen nähneen Samuelin. On kuitenkin syytä muistaa, että Jehova ei ollut vastannut Saulin tiedusteluihin, eikä hän varmasti tehnyt siten sellaisen menettelyn välityksellä, jonka hänen lakinsa kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla (3Mo 20:27). Sen vuoksi sen, mitä tuo nainen sanoi, on täytynyt olla demonista alkuperää. Sanoma ei lohduttanut Saulia, vaan täytti hänet pelolla. (1Sa 28:4–25; ks. SPIRITISMI.)

Saulin kuolema. Sen jälkeen Saul haavoittui vaikeasti Gilboanvuorella tapahtuneessa yhteenotossa filistealaisten kanssa, ja kolme hänen poikaansa surmattiin. Kun Saulin aseenkantaja kieltäytyi surmaamasta häntä, hän heittäytyi omaan miekkaansa. (1Sa 31:1–7.) Kolmisen päivää myöhemmin eräs nuori amalekilainen tuli Daavidin luo ja kerskui surmanneensa haavoittuneen kuninkaan. Tämä oli ilmeisesti valhe, jonka avulla hän yritti saada Daavidin suosion.  Daavid käski kuitenkin teloittaa miehen tämän oman väitteen perusteella, koska Saul oli ollut Jehovan voideltu. (2Sa 1:1–15.)

Sillä aikaa filistealaiset olivat kiinnittäneet Saulin ja kolmen hänen poikansa ruumiit Bet-Sanin muurille. Jabes-Gileadin rohkeat miehet noutivat kuitenkin ruumiit pois, polttivat ne ja hautasivat sitten luut. (1Sa 31:8–13.)

Vuosien kuluttua, Daavidin hallituskaudella, verivelka, jonka Saul ja hänen huonekuntansa olivat aiheuttaneet gibeonilaisten tapauksessa, kostettiin surmaamalla seitsemän Saulin jälkeläistä (2Sa 21:1–9).

5. Vähän-Aasian Tarsoksen kaupungista kotoisin ollut benjaminilainen, joka vainosi Kristuksen seuraajia mutta josta myöhemmin tuli Jeesuksen Kristuksen apostoli (Ap 9:1, 4, 17; 11:25; 21:39; Fil 3:5). Kaikissa kirjeissään hän käytti itsestään latinalaista nimeään Paulus, joka on suomalaistettu muotoon Paavali. (Ks. PAAVALI.)