Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta tulkitsemisesta. Kyseessä voi olla kääntäminen, jossa välitetään jollain kielellä lausuttujen tai kirjoitettujen sanojen merkitys ihmisille, jotka lukevat tai puhuvat jotain toista kieltä, ja se voidaan tehdä joko suullisesti tai kirjallisesti. Toisaalta tulkitsija voi selittää Raamatun profetioita kertomalla toisille profeetallisten unien, näkyjen ja Jumalalta lähtöisin olevien sanomien merkityksen ja tarkoituksen sekä tekemällä ne ymmärrettäviksi.

Kääntäminen. Ihmisten kielten sekoittaminen Babelin tornin rakentamisen yhteydessä teki ihmissuvusta yhtäkkiä monikielisen. Tämä johti puolestaan uuden ammatin, tulkin eli kääntäjän ammatin, syntymiseen. (1Mo 11:1–9.) Viitisensataa vuotta myöhemmin Joosef käytti tulkkia kääntämään hänen sanansa, kun hän puhui heprealaisille veljilleen egyptin kieltä salatakseen sen, että hän oli heidän veljensä (1Mo 42:23). Tässä raamatunkohdassa ”tulkiksi” on käännetty eräs heprealaisen sanan lits (pilkata, ylenkatsoa) muoto. Tuo sama sana käännetään joskus vastineella ”puolestapuhuja”, kun tarkoitetaan vieraaseen kieleen perehtynyttä lähettilästä, jollaisia olivat ne ”Babylonin ruhtinaiden puolestapuhujat”, jotka lähetettiin keskustelemaan Juudan kuninkaan Hiskian kanssa (2Ai 32:31).

Vierailla kielillä puhumisen lahja oli yksi osoitus siitä, että Jumala vuodatti pyhää henkeään Kristuksen uskollisten opetuslasten päälle vuoden 33 helluntaina. Tämä ei kuitenkaan ollut sen toistoa, mitä oli tapahtunut Sinearin tasangolla 2200 vuotta aikaisemmin. Sen sijaan että noiden opetuslasten alkuperäinen kieli olisi korvattu uudella, he säilyttivät äidinkielensä ja heille annettiin samaan aikaan taito puhua vieraskielisten ryhmien kielillä Jumalan suurenmoisuuksista. (Ap 2:1–11.) Sen lisäksi että varhaiskristillisen seurakunnan jäsenet saivat kyvyn puhua eri kielillä, he saivat muitakin hengen ihmelahjoja, mm. taidon kääntää kielestä toiseen. Kristityille annettiin myös ohjeita tämän lahjan oikeasta käytöstä. (1Ko 12:4–10, 27–30; 14:5, 13–28.)

Huomattavin esimerkki kielestä toiseen kääntämisestä on Raamatun kääntäminen monille, monille kielille, suunnaton työ, joka on kestänyt satoja vuosia. Nykyään tämä Kirja on ilmestynyt kokonaan tai osittain yli 3000 kielellä. Mikään noista käännöksistä tai kukaan niiden kääntäjistä ei kuitenkaan ole ollut henkeytetty. Tuon käännöstyön historia ulottuu 200-luvulle eaa., jolloin aloitettiin kreikkalaisen Septuagintan  valmistaminen, mikä merkitsi Pyhän Raamatun henkeytettyjen heprealaisten ja aramealaisten kirjoitusten 39 kirjan (nykyisen laskutavan mukaan) kääntämistä yleiskreikaksi eli koineekreikaksi, joka oli tuohon aikaan kansainvälinen kieli.

Ne raamatunkirjoittajat, jotka laativat Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset, Raamatun kaanonin täydentäneet 27 kirjaa, lainasivat usein Heprealaisia kirjoituksia. Ilmeisesti he käyttivät joskus kreikkalaista Septuagintaa sen sijaan, että olisivat itse kääntäneet Raamatun heprealaista tekstiä (vrt. Ps 40:6:ta [39:7, LXX] Hpr 10:5:een). He tekivät kuitenkin myös joitakin omia, melko vapaita käännöksiään, kuten voidaan nähdä vertaamalla Hoosean 2:23:a Roomalaiskirjeen 9:25:een. Esimerkki siitä, että he käyttivät kirjaimellisen käännöksen sijasta mukaelmaa, voidaan nähdä vertaamalla 5. Mooseksen kirjan 30:11–14:ää Roomalaiskirjeen 10:6–8:aan.

Usein nämä raamatunkirjoittajat käänsivät ihmisten nimet, arvonimet, paikannimet ja muut ilmaukset lukijoittensa hyödyksi. He kertoivat mm., mitä merkitsivät nimet Keefas, Barnabas, Tabita, Barjesus ja Melkisedek (Joh 1:42; Ap 4:36; 9:36; 13:6, 8; Hpr 7:1, 2) ja arvonimet Immanuel, Rabbi ja Messias (Mt 1:23; Joh 1:38, 41) sekä paikannimet Golgata, Siloam ja Salem (Mr 15:22; Joh 9:7; Hpr 7:2), ja he käänsivät ilmaukset ”Talita qumi” ja ”Eli, Eli, lama sabaktani?” (Mr 5:41; 15:34).

Hieronymuksen, Eusebios Pamfilin (Kesarealaisen), Origeneen, Irenaeuksen ja Papiaan muinoin antaman todistuksen mukaan Matteus kirjoitti evankeliuminsa ensin hepreaksi. Sitä, kuka käänsi tämän evankeliumin myöhemmin kreikaksi, ei tiedetä. Jos Matteus teki sen itse, kuten jotkut arvelevat, niin se on tiettävästi ainoa henkeytetty Raamatun käännös.

Klassisessa kreikassa sanan her·mē·neuʹō merkitys on usein ’selittää, tulkita’. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa sen merkitys on ’kääntää’ (Joh 1:42; 9:7; Hpr 7:2). Se muistuttaa kreikkalaisen Hermes-jumalan (roomalaisten Mercurius) nimeä, jota jumalaa muinaiset mytologit pitivät sekä jumalien sanansaattajana, lähettinä ja tulkkina että kirjailijoiden, puhujien ja kääntäjien suojelijana. Lystran pakana-asukkaat sanoivat Paavalia ”Hermeeksi, koska hän johti puhumista” (Ap 14:12). Etuliite me·taʹ tarkoittaa ’muutosta’, ja kun se liitetään sanaan her·mē·neuʹō, saadaan sana me·ther·mē·neuʹo·mai, joka myös esiintyy Raamatussa useita kertoja. Sen merkitys on ’muuttaa tai kääntää kielestä toiseen’, ja se on aina passiivissa, esim. muodossa ”käännettynä” (Mt 1:23).

Profetioiden tulkitseminen. Di·er·mē·neuʹō on sanan her·mē·neuʹō vahvistettu eli intensiivimuoto. Sitä käytetään tavallisesti kielten kääntämisestä (Ap 9:36; 1Ko 12:30), mutta sillä on myös merkitys ’selittää täysin, tulkita täysin’. Luukas käyttikin siksi sanaa di·er·mē·neuʹō kertoessaan, miten Jeesus ollessaan kahden opetuslapsensa kanssa Emmaukseen vievällä tiellä alkoi Mooseksen ja profeettojen kirjoituksista ja ”tulkitsi heille kaikista Raamatun kirjoituksista sen, mikä koski häntä”. Myöhemmin nuo kaksi opetuslasta kertoivat toisille siitä, miten Jeesus ”täysin avasi – – Raamatun kirjoitukset” heille. (Lu 24:13–15, 25–32.)

Sanalla dy·ser·mēʹneu·tos on päinvastainen merkitys. Paavali käytti sitä, ja se esiintyy vain Heprealaiskirjeen 5:11:ssä, missä se merkitsee ’vaikeasti tulkittavaa’ eli ’vaikeasti selitettävää’ (ks. Int).

Yksi ”tulkinnaksi” käännetty kreikkalainen sana on myös e·piʹly·sis. Se tulee verbistä, jonka kirjaimellinen merkitys on ’irrottaa tai päästää vapaaksi’, ja yleensä se merkitsee ’selittää’ tai ’ratkaista’. Tosi profetiat eivät ole lähtöisin ihmisten mielipiteistä tai tulkinnoista vaan niiden lähde on Jumala. Pietari kirjoittaakin: ”Yksikään Raamatun profetia ei ole lähtöisin mistään yksityisestä tulkinnasta [e·pi·lyʹse·ōs] – – vaan pyhän hengen johtamina ihmiset puhuivat sen, minkä saivat Jumalalta.” (2Pi 1:20, 21.) Raamatun profetiat eivät siis koskaan olleet tulosta ihmisten omaan inhimillisten tapahtumien tai suuntausten erittelyyn perustuvista terävistä päätelmistä ja ennusteista.

Joidenkin profetioiden merkitys oli selvä, eikä niitä siksi tarvinnut selittää. Esimerkki tästä on profeetan ennustus siitä, että Juudan asukkaat ’menisivät Babylonin kuninkaan vangeiksi seitsemäksikymmeneksi vuodeksi’ tai että Babylonista tulisi ”autio”. Täyttymyksen aikaa ei tosin aina tiedetty, mutta joissakin tapauksissa sekin ilmaistiin selkeästi. Monet profetiat tai profetioiden nimenomaiset piirteet ymmärrettiin kuitenkin vain osittain silloin kun ne saatiin, ja niiden ymmärtäminen tai tulkitseminen täysin sai odottaa Jumalan niiden selvittämiselle asettamaa määräaikaa. Tällaisia olivat jotkin Danielin  profetiat ja jotkin Messiaaseen ja häntä koskevaan pyhään salaisuuteen liittyvät profetiat (Da 12:4, 8–10; 1Pi 1:10–12).

Kaikki Egyptin taikuutta harjoittavat papit ja viisaat olivat avuttomia, kun heidän olisi pitänyt selittää faraon Jumalalta saamat unet. ”Ei ollut ketään, joka olisi selittänyt ne faraolle.” (1Mo 41:1–8.) Silloin faraon huomio kiinnitettiin siihen, että Joosef oli osannut selittää faraon ylijuomanlaskijan ja ylileipurin unet (1Mo 40:5–22; 41:9–13). Joosef ei ollut kuitenkaan tuolloin ottanut kunniaa itselleen vaan oli kiinnittänyt heidän huomionsa Jehovaan, unien Selittäjään, sanoen: ”Eivätkö selitykset kuulu Jumalalle?” (1Mo 40:8.) Kun Joosef siis kutsuttiin faraon eteen selittämään kuninkaan unta, hän julisti: ”Minua ei tarvitse ottaa huomioon! Jumala ilmoittaa faraolle hyvää.” (1Mo 41:14–16.) Kuultuaan selityksen faraokin tunnusti, että Joosef oli ”mies, jossa on Jumalan henki”, sillä ”Jumala on antanut sinun [Joosefin] tietää tämän kaiken” (1Mo 41:38, 39).

Jumala käytti samalla tavoin Danielia ilmoittamaan Nebukadnessarin unien selityksen. Sen jälkeen kun Daniel oli rukoillut ensin Jumalalta salaisuuden ymmärtämistä ja saanut yöllisessä näyssä vastauksen, hänet vietiin kuninkaan eteen sekä kertomaan unohtunut uni että antamaan sille sitten selitys. (Da 2:14–26.) Aluksi Daniel muistutti kuningasta siitä, etteivät ketkään tämän viisaat miehet, manaajat, taikuutta harjoittavat papit ja tähdistäennustajat olleet pystyneet selittämään unta. Daniel jatkoi: ”Taivaissa on kuitenkin Jumala, joka on salaisuuksien Paljastaja – –. Minulle taas ei tätä salaisuutta paljastettu minkään sellaisen viisauden välityksellä, jota minulla on enemmän kuin muilla elossa olevilla, vaan sitä varten, että selitys ilmoitettaisiin kuninkaalle.” (Da 2:27–30.)

Kun ketkään taikuutta harjoittavat papit, manaajat, kaldealaiset ja tähdistäennustajat eivät erään toisen kerran osanneet selittää kuninkaan unta suuresta puusta, joka hakattiin poikki, Daniel kutsuttiin jälleen ja taas tähdennettiin profetian jumalallista alkuperää. Kuningas myönsi tämän suoranaisesti sanoessaan Danielille: ”Minä hyvin tiedän, että sinussa on pyhien jumalien henki” ja: ”Sinä pystyt, koska sinussa on pyhien jumalien henki.” (Da 4:4–18, 24.)

Vuosia myöhemmin, juuri sinä yönä jona meedialaiset ja persialaiset kukistivat Babylonin, tämä Jehovan iäkäs palvelija, Daniel, kutsuttiin jälleen kerran selittämään Jumalan kuninkaalle lähettämä sanoma. Tällä kertaa salaperäinen käsi oli Belsassarin pitojen aikana kirjoittanut palatsin seinään tekstin MENE, MENE, TEKEL ja PARSIN. Ketkään Babylonin viisaat eivät pystyneet selittämään tuota arvoituksellista kirjoitusta. Silloin kuningataräiti muisti, että Daniel, ”jossa on pyhien jumalien henki” ja ”valistusta ja ymmärtäväisyyttä ja jumalien viisauden kaltaista viisautta”, oli edelleen käytettävissä. Selittäessään kirjoituksen, joka oli oikeastaan profetia, Daniel julisti jälleen kerran Jehovan suuruutta tosi profetioiden Jumalana. (Da 5:1, 5–28.)