Hepreaksi zeʹraʽ ja kreikaksi sperʹma. Nämä molemmat sanat käännetään vastineella  ”siemen”, ne esiintyvät useita kertoja Raamatussa ja niiden käyttö liittyy: a) maanviljelyyn ja kasvitieteeseen, b) ihmiselimistöön ja c) kuvaannollisessa merkityksessä ’jälkeläisiin’.

Maanviljely ja kasvitiede. Israelilaisten pääelinkeino oli maanviljely, joten kylvämisestä, istuttamisesta ja sadonkorjuusta kerrotaan paljon ja sana ”siemen” mainitaan usein. Ensimmäisen kerran se esiintyy kertomuksessa maan kolmannesta luomispäivästä. Jehova käski: ”Versokoon maa ruohoa, siementä tekeviä kasveja, hedelmäpuita, jotka maan päällä lajiensa mukaan kantavat hedelmää, jossa niiden siemen on.” (1Mo 1:11, 12, 29.) Luoja paljasti näin tarkoituksensa olevan, että maa verhoiltaisiin kasvillisuudella, joka lisääntyisi siementen kautta, ja että erilaisiksi luodut lajit pysyisivät erillään, niin että jokainen niistä tuottaisi hedelmää ’lajinsa mukaan’, oman siemenensä kautta.

Ihmiselimistö. Hepreankielistä sanaa zeʹraʽ käytetään 3. Mooseksen kirjan 15:16–18:ssa ja 18:20:ssa ihmiselimistöstä, kun siinä puhutaan siemenvuodosta. 3. Mooseksen kirjan 12:2:n kausatiivimuoto verbistä za·raʽʹ (’kylvää’) käännetään suomalaisissa Raamatuissa esim. vastineilla ”hedelmöityä” ja ”tulla raskaaksi”. 4. Mooseksen kirjan 5:28:ssa esiintyy passiivimuoto verbistä za·raʽʹ yhdessä sanan zeʹraʽ kanssa, ja se käännetään esim. ilmauksilla ”tulla siemenestä raskaaksi” (UM), ”tulla hedelmälliseksi” (KR-1776, Väl).

Kuvaannollista käyttöä. Useimmiten sana zeʹraʽ tarkoittaa Raamatussa kuitenkin jälkeläisiä. Eläinten jälkeläisistä tätä ilmausta käytetään 1. Mooseksen kirjan 7:3:ssa. Nooan ihmisjälkeläisistä puhutaan 1. Mooseksen kirjan 9:9:ssä ja naisen, Hagarin, jälkeläisistä 1. Mooseksen kirjan 16:10:ssä. Jumala käski ympärileikata Abramin ja tämän luonnollisen ”siemenen” sen liiton merkiksi, jonka Jumala teki heidän kanssaan (1Mo 17:7–11).

Kreikankielistä sanaa sperʹma käytetään samalla tavalla kuin hepreankielistä sanaa zeʹraʽ (vrt. Mt 13:24; 1Ko 15:38; Hpr 11:11; Joh 7:42). Jeesus Kristus käytti sukulaissanaa spoʹros ’kylvetty’ kuvaamaan Jumalan sanaa (Lu 8:11).

Pyhä salaisuus. Kun Jumala langetti tuomion Aadamille ja Eevalle, hän lausui ennustuksen, joka antoi toivoa heidän jälkeläisilleen. Hän sanoi käärmeelle: ”Minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.” (1Mo 3:15.) Se, kuka tuo luvattu ”siemen” olisi, oli alusta lähtien Jumalan pyhä salaisuus.

Nämä profeetalliset sanat ilmaisivat, että tulisi vapauttaja, joka tuhoaisi sen, jota käärme todellisuudessa edusti, nimittäin suuren käärmeen ja Jumalan vihollisen, Saatana Panettelijan (Il 12:9). Ennustus osoitti myös sen, että Panettelijalla olisi ”siemen”. Näiden kahden siemenen syntymiseen ja niiden välisen vihollisuuden kehittymiseen kuluisi aikaa.

Käärmeen siemen. Kun Raamatussa puhutaan ”siemenestä” kuvaannollisessa merkityksessä, siinä ei tarkoiteta kirjaimellisia lapsia eli jälkeläisiä vaan niitä, jotka jäljittelevät kuvaannollista ”isäänsä” ja joilla on sama henki eli asenne kuin hänellä. Aadamin ja Eevan ensimmäinen poika Kain on yksi esimerkki Käärmeen jälkeläisistä. Apostoli Johannes kirjoittaa tästä valaisevasti: ”Jumalan lapset ja Panettelijan lapset käyvät ilmi tästä: kukaan, joka ei harjoita vanhurskautta, ei ole Jumalasta, eikä sekään, joka ei rakasta veljeään. Sillä tämä on se sanoma, jonka olette kuulleet alusta asti, että meidän tulee rakastaa toisiamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli paholaisesta ja tappoi veljensä. Ja minkä takia hän tappoi hänet? Koska hänen omat tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.” (1Jo 3:10–12; vrt. Joh 8:44.)

Käärmeen siemen muodostui siis vuosisatojen aikana niistä, jotka ilmensivät Panettelijan henkeä, jotka vihasivat Jumalaa ja taistelivat Jumalan kansaa vastaan, ja ennen kaikkea siihen kuuluivat ne uskonnolliset ihmiset, jotka väittivät palvelevansa Jumalaa, mutta jotka todellisuudessa olivat valheellisia ja ulkokullattuja. Jeesus ilmaisi, että hänen aikansa juutalaisten uskonnolliset johtajat olivat osa Käärmeen siementä, kun hän sanoi heille: ”Käärmeet, kyykäärmeiden jälkeläiset [kreik. gen·nēʹma·ta ’tuottamat’], kuinka te pakenisitte Gehennan tuomiota?” (Mt 23:33, Int.)

Luvattua naisen ”siementä” koskevan Jumalan salaisuuden piirteitä paljastettiin vähitellen. Vastausta vailla olivat kysymykset: Olisiko siemen taivaasta vai maasta? Jos se olisi henki eli tulisi taivaasta, eläisikö se silti maan päällä? Olisiko siemeniä yksi vai monta? Miten se murskaisi Käärmeen ja vapauttaisi ihmiskunnan?

Kuten jo osoitettiin, käärme, jolle Jehova lausui 1. Mooseksen kirjan 3:15:een muistiin merkityt sanansa, ei ollut maassa mateleva eläin.  Eläin ei olisi mitenkään voinut ymmärtää sitä kiistakysymystä, jonka Jehovan suvereeniuden kyseenalaistaminen herätti. Myöhemmät tapahtumat osoittivatkin, että Jumala puhui älylliselle persoonalle, päävastustajalleen Saatana Panettelijalle. Tätä asiaa valottaa Jobin kirja, jossa kerrotaan, miten Saatana esittää Jehovalle Jobin nuhteettomuutta koskevan syytteen hakiessaan tukea Jumalan suvereeniuden kyseenalaistamiselle (Job 1:6–12; 2:1–5). Käärmeen siemenen ”isä” ei siis ollut kirjaimellinen käärme vaan enkeli, henkiluomus eli Saatana Panettelija.

’Naisen siemen’ on henkipersoona. Riippumatta siitä, mitä muinaiset uskon miehet ovat ehkä ajatelleet, Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten valossa on selvää, että luvattu ’naisen siemen’ ei voinut olla vain ihminen, koska ihminen ei olisi pystynyt murskaamaan tuon henkiluomusvihollisen, enkelipersoonan eli Panettelijan päätä. ”Siemenen” täytyi olla mahtava henkipersoona. Miten hänet tuotettaisiin ja kuka olisi hänen äitinsä, ”nainen”?

Raamatun mukaan tuo luvattu ”siemen” mainittiin seuraavan kerran yli 2000 vuotta myöhemmin uskolliselle Abrahamille. Abraham kuului Seemin sukuhaaraan, ja Nooa oli eräässä aiemmassa profetiassaan sanonut Jehovan olevan ”Seemin Jumala” (1Mo 9:26). Tämä viittaa siihen, että Seemillä oli Jumalan suosio. Abrahamin aikaan lupauksen ”siemenen” ennustettiin tulevan Abrahamin kautta (1Mo 15:5; 22:15–18). Pappi Melkisedekin Abrahamille antama siunaus vahvisti sen (1Mo 14:18–20). Jumalan Abrahamille lausumat sanat paljastivat, että tämä saisi jälkeläisiä, ja lisäksi niistä kävi ilmi, että profetiassa luvatun vapauttavan ”siemenen” esi-isät tulisivat tosiaan elämään maan päällä.

Yksi persoona ennustettu. Abrahamin ja muiden jälkeläisistä käytetyt heprean- ja kreikankieliset sanat ovat yksikkömuodossa ja viittaavat tavallisesti noihin jälkeläisiin joukkona. Siihen, että Abrahamin jälkeläisistä käytettiin niin usein kollektiivista sanaa zeʹraʽ ’siemen’ eikä monikkomuotoista sanaa ba·nimʹ ’pojat’ (yks. ben), on nähtävästi yksi painava syy. Apostoli Paavali viittaa tähän selittäessään, että kun Jumala puhui Abrahamin siemenen välityksellä tulevista siunauksista, hän tarkoitti ensisijaisesti yhtä persoonaa, nimittäin Kristusta. Paavali sanoo: ”Lupauksethan puhuttiin Abrahamille ja hänen siemenelleen. Ei sanota [tai: ”Hän ei sano”]: ’Ja siemenille [kreik. sperʹma·sin]’, niin kuin monesta, vaan niin kuin yhdestä: ’Ja sinun siemenellesi [kreik. sperʹma·tiʹ]’, joka on Kristus.” (Ga 3:16, Rbi8, alav.)

Jotkut oppineet ovat vastustaneet sitä, mitä Paavali sanoi sanan ”siemen” käytöstä yksikössä ja monikossa. He viittaavat siihen, että heprean kielessä sana ”siemen” (zeʹraʽ) on aina yksikössä tarkoittaessaan jälkeläisiä, mikä muistuttaa suomen sanan ”jälkikasvu” käyttöä. Sen yhteydessä käytetyt verbit ja adjektiivit eivät myöskään sinänsä osoita, tarkoitetaanko ”siemenellä” yksikköä vai monikkoa. Vaikka näin onkin, niin on eräs tekijä, joka ilmaisee Paavalin selityksen olevan sekä kieliopillisesti että opillisesti oikein. M’Clintockin ja Strongin Cyclopædiassa (1894, IX osa, s. 506) sanotaan siitä: ”Pronominien yhteydessä rakenne on täysin erilainen kuin molempien edellä mainittujen [ts. sanan ”siemen” kanssa käytettyjen verbien ja adjektiivien] yhteydessä. Yksikössä oleva pronomini [sanan zeʹraʽ kanssa] tarkoittaa yksilöä, ainoaa tai yhtä monesta; kun taas monikollinen pronomini edustaa kaikkia jälkeläisiä. Sept[uaginta] noudattaa poikkeuksetta tätä sääntöä – –. Pietari ymmärsi tämän rakenteen, sillä puhuessaan ennen Paavalin kääntymystä syntyperäisille juutalaisille Jerusalemissa hän tulkitsi 1. Moos. 22:17, 18:ssa mainitun siemenen yksikkömuotoiseksi (Apt. 3:26) ja noudatti siten Daavidin tuhat vuotta aikaisemmin antamaa esimerkkiä (Ps. 72:17).”

Lisäksi tässä hakuteoksessa sanotaan: ”Paavali ei tässä tehnyt eroa kahden eri siemenen välillä vaan yhden ja monen, ja jos otamme huomioon, että hän lainasi samaa (edellä mainittua) raamatunkohtaa kuin Pietari, niin pronominin ’hänen [ei heidän] vihollistensa’ käyttö tukee selvästi hänen todisteluaan. Siemen, jonka yhteydessä on yksiköllinen pronomini, vastaa täsmällisesti poikaa [suomessa pelkkä ’vihollistensa’; predikaatti osoittaa omistusliitteen merkityksen yksikölliseksi].”

Samalla tavoin suomen kielessä sana ”jälkeläiseni” voi tarkoittaa joko yhtä tai monta jälkeläistä. Mutta jos jälkeläisestä sen jälkeen käytetään pronominia ”hän”, on ilmiselvää, että sanalla tarkoitettiin yhtä lasta eli jälkeläistä.

Abrahamin ”siemen”, jonka välityksellä kaikki maan suvut Abrahamille annetun lupauksen mukaan siunaisivat itsensä, ei voinut sisältää kaikkia hänen jälkeläisiään, sillä hänen poikansa  Ismaelin jälkeläisiä ja Keturan hänelle synnyttämien poikien jälkeläisiä ei käytetty ihmiskunnan siunaamiseen. Siunauksen siemen tuli Iisakin kautta. ”Iisakin välityksellä tulee se, mitä kutsutaan sinun siemeneksesi”, sanoi Jehova. (1Mo 21:12; Hpr 11:18.) Tätä lupausta rajoitettiin myöhemmin vielä tarkemmin, kun Iisakin kahdesta pojasta, Esausta ja Jaakobista, siunattiin erityisesti Jaakobia (1Mo 25:23, 31–34; 27:18–29, 37; 28:14). Jaakob rajoitti lupausta edelleen osoittaessaan, että kansat kokoontuisivat Juudan heimoon kuuluvan Silon (’hän jonka se on’; ’hän jolle se kuuluu’) luo (1Mo 49:10). Sen jälkeen tuo tuleva siemen rajoitettiin koko Juudan heimosta vain Daavidin sukuhaaraan (2Sa 7:12–16). Ensimmäisellä vuosisadalla eläneet juutalaiset olivat tietoisia tästä edistyvästä rajoittamisesta, ja he odottivat vain yhtä henkilöä, joka ilmaantuisi Messiaana eli Kristuksena, vapauttajana (Joh 1:25; 7:41, 42), vaikka he samalla ajattelivatkin olevansa Abrahamin jälkeläisinä eli siemenenä suosittu kansa ja niin ollen Jumalan lapsia (Joh 8:39–41).

Lisäys. Kun Jehovan enkeli oli estänyt Abrahamia kirjaimellisesti uhraamasta poikaansa Iisakia, enkeli huusi Abrahamille: ”’Vannon totisesti itseni kautta’, lausuu Jehova: ’Koska olet tehnyt tämän etkä ole kieltäytynyt antamasta ainokaista poikaasi, minä siunaamalla siunaan sinua ja lisäämällä lisään siemenesi, niin että se on kuin taivaiden tähdet ja kuin hiekkajyväset, jotka ovat meren rannalla, ja sinun siemenesi ottaa haltuunsa vihollistensa portin. Ja sinun siemenesi välityksellä kaikki maan kansakunnat siunaavat itsensä.’” (1Mo 22:16–18.)

Jos tämä Jumalan lupaus täyttyisi hengellisessä siemenessä, niin se merkitsisi sitä, että yhteen alkuperäiseen siemeneen lisättäisiin muitakin. Ja apostoli Paavali vahvistaa tämän todeksi. Hän todistelee, että Abraham sai perinnön lupauksen kautta eikä lain mukaan. Laki vain lisättiin tekemään rikkomukset ilmeisiksi, ”kunnes saapuisi se siemen” (Ga 3:19). Sen mukaan lupaus oli siis varma hänen koko siemenelleen, ”ei vain sille, joka pitää kiinni Laista, vaan myös sille, joka pitää kiinni Abrahamin uskosta” (Ro 4:16). Kun Jeesus Kristus sanoi häntä vastustaville juutalaisille: ”Jos olette Abrahamin lapsia, niin tehkää Abrahamin tekoja”, hän osoitti, ettei Jumala lue Abrahamin siemeneen kuuluvaksi niitä, jotka polveutuvat hänestä lihan mukaan, vaan ne, joilla on Abrahamin usko (Joh 8:39). Apostoli Paavali tekee tämän hyvin selväksi sanoessaan: ”Sitä paitsi jos te kuulutte Kristukselle, niin olette todella Abrahamin siementä, perillisiä lupauksen kannalta katsoen.” (Ga 3:29; Ro 9:7, 8.)

Jumalan lupauksella: ”Minä – – lisäämällä lisään siemenesi, niin että se on kuin taivaiden tähdet ja kuin hiekkajyväset, jotka ovat meren rannalla”, on siis hengellinen täyttymys, ja se merkitsee sitä, että Abrahamin siemeneen lisätään muitakin, jotka ’kuuluvat Kristukselle’ (1Mo 22:17; Mr 9:41; 1Ko 15:23). Jumala ei ilmaissut tarkkaa lukumäärää, vaan jätti sen ihmisille yhtä määrittelemättömäksi kuin tähtien ja hiekkajyvästen määrä. Vasta noin vuonna 96 hän paljasti apostoli Johannekselle annetussa Ilmestyksessä, että hengelliseen Israeliin kuuluisi 144000 henkeä, jotka ’sinetöitäisiin’ Jumalan hengellä merkiksi taivaallisesta perinnöstään (Ef 1:13, 14; Il 7:4–8; 2Ko 1:22; 5:5).

Näiden 144000:n kuvaillaan seisovan Karitsan kanssa Siioninvuorella. ”Nämä ostettiin ihmisistä ensi hedelmäksi Jumalalle ja Karitsalle.” (Il 14:1, 4.) Jeesus Kristus antoi elämänsä heidän puolestaan ja ”auttaa Abrahamin siementä” heidän suurena ylimmäisenä pappinaan (Hpr 2:14–18). Jumala, Isä, antaa huomaavaisesti Pojalleen tämän seurakunnan eli ”morsiamen” (Joh 10:27–29; 2Ko 11:2; Ef 5:21–32; Il 19:7, 8; 21:2, 12). Siihen kuuluvista tulee kuninkaita ja pappeja, ja Jeesus jakaa heidän kanssaan kunnian ja Valtakunnan, jonka Isä on hänelle antanut (Lu 22:28–30; Il 20:4–6). Siementä koskeva pyhä salaisuus on oikeastaan vain yksi piirre siitä suurenmoisesta pyhästä salaisuudesta, joka koskee Messiaan hallitsemaa Jumalan Valtakuntaa (Ef 1:9, 10; ks. PYHÄ SALAISUUS).

Paavali kuvaa tätä Jumalan toimintaa Abrahamilla, tämän vapaalla vaimolla (Saaralla) ja Iisakilla, lupauksen pojalla. Hän vertaa Saaraa ”ylhäällä olevaan Jerusalemiin”, ”äitiimme [ts. hengestä siinneiden kristittyjen äitiin]”. Iisakia verrataan niihin kristittyihin, jotka ovat tämän ”äidin” jälkeläisiä eli poikia. (Ga 4:22–31.)

”Siemenen” saapuminen. Kuten on jo osoitettu, Jeesus on ensisijainen ”siemen”. Hän ei kuitenkaan ollut naisen (ts. ”ylhäällä olevan Jerusalemin”) siemen syntyessään ihmiseksi. Tosin hän kuului äitinsä Marian kautta Abrahamin luonnolliseen siemeneen, hän oli Juudan heimoa ja kuului Daavidin sukuhaaraan sekä luonnollista tietä äitinsä Marian kautta että lain  mukaan kasvatusisänsä Joosefin kautta (Mt 1:1, 16; Lu 3:23, 31, 33, 34). Jeesus täytti siis profeetallisen lupauksen mukaiset ehdot.

Jeesuksesta tuli kuitenkin naisen siemen eli jälkeläinen ja Siemen, jonka oli määrä siunata kaikki kansakunnat, vasta kun hänet oli siitetty Jumalan pyhällä hengellä. Tämä tapahtui silloin kun Johannes kastoi hänet Jordanissa vuonna 29. Jeesus oli tuolloin noin 30-vuotias. Johannes näki pyhän hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle kyyhkysen muodossa, ja samanaikaisesti Jumala itse vahvisti sen, että Jeesus oli hänen Poikansa. (Mt 3:13–17; Lu 3:21–23; Joh 3:3.)

Muita ”siemeneen” kuuluvia, kristillistä seurakuntaa, alettiin koota, kun pyhä henki vuodatettiin vuoden 33 helluntaipäivänä. Jeesus oli noussut ylös taivaaseen, Isänsä läsnäoloon, ja lähettänyt pyhän hengen näille ensimmäisille seuraajilleen, joihin kuuluivat myös 12 apostolia. (Ap 2:1–4, 32, 33.) Koska hän toimi ylimmäisenä pappina Melkisedekin tavan mukaan, hän ’auttoi’ suuresti Abrahamin toissijaista siementä (Hpr 2:16).

Vihollisuus kahden siemenen välillä. Kuten Raamatussa selvästi osoitetaan, suuri käärme, Saatana Panettelija, on tuottanut ”siemenen”, joka on ilmaissut erittäin katkeraa vihamielisyyttä niitä kohtaan, jotka ovat palvelleet Jumalaa osoittaen samanlaista uskoa kuin Abraham. Saatana on yrittänyt estää tai tukahduttaa tuon siemenen kehittymisen (vrt. Mt 13:24–30). Tämä vihollisuus saavutti kuitenkin huippunsa hengellisen siemenen, varsinkin Jeesuksen Kristuksen, vainoamisessa (Ap 3:13–15). Paavali valaisee asiaa profeetallisella näytelmällä: ”Niin kuin silloin lihallisella tavalla syntynyt [Ismael] alkoi vainota hengellisellä tavalla syntynyttä [Iisakia], niin nytkin.” (Ga 4:29.) Ja eräässä myöhemmässä kertomuksessa, joka on oikeastaan ennustus, kuvaillaan Valtakunnan perustaminen taivaassa ja Panettelijan heittäminen alas taivaasta maahan, jossa hänelle jää vain vähän aikaa ilmaista vihollisuuttaan. Kertomus päättyy seuraavasti: ”Ja lohikäärme vihastui naiseen ja lähti käymään sotaa hänen siemenensä jäljellä olevia vastaan, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ.” (Il 12:7–13, 17.) Tämä sota naisen siemenen jäännökseen kuuluvia vastaan päättyy, kun Saatana ’murskataan heidän jalkojensa alle’ (Ro 16:20).

Kaikki maan suvut siunataan. Jeesus Kristus, Siemen, on siunannut vilpitönsydämisiä ihmisiä runsaasti jo nyt opetustensa kautta ja sen ohjauksen välityksellä, jota hän on antanut seurakunnalleen helluntaista lähtien. Mutta hänen tuhatvuotisen hallituskautensa alkaessa hänen hengelliset ”veljensä”, jotka on herätetty kuolleista ja jotka osallistuvat hänen kanssaan Valtakunnan hallintoon, ovat myös alipappeja hänen ohellaan (Il 20:4–6). Kun ”kuolleet, suuret ja pienet”, seisovat valtaistuimen edessä tuomittavina, ne jotka uskovat ja tottelevat, ”siunaavat itsensä” siten, että ottavat vastaan elämän Abrahamin siemenen välityksellä (Il 20:11–13; 1Mo 22:18). Tämä merkitsee heille ikuista elämää ja onnellisuutta (Joh 17:3; vrt. Il 21:1–4).

”Siemenen” kuolleista herättäminen. Selittäessään Siemenen, Jeesuksen Kristuksen, kuolleista herättämistä apostoli Pietari kirjoittaa, että hänet ”saatettiin kuolemaan lihassa mutta tehtiin eläväksi hengessä” (1Pi 3:18). Kun hänen apostolitoverinsa Paavali käsittelee Kristuksen yhteydessä olevien ylösnousemusta, hän valaisee sitä maanviljelyyn liittyvällä kuvauksella: ”Sitä, minkä sinä kylvät, ei tehdä eläväksi, ellei se ensin kuole, ja mitä tulee siihen, mitä kylvät, niin et kylvä sitä vartta, joka sitten kehittyy, vaan paljaan jyvän, kenties vehnän tai minkä muun tahansa, mutta Jumala antaa sille varren, niin kuin hän on tahtonut, ja kullekin siemenistä sen oman varren. – – Sellainen on myös kuolleiden ylösnousemus. Kylvetään turmeltuvuudessa, herätetään turmeltumattomuudessa. Kylvetään kunniattomuudessa, herätetään kirkkaudessa. – – Kylvetään aineellinen ruumis, herätetään hengellinen ruumis.” (1Ko 15:36–44.) ’Naisen siemeneen’, ”Abrahamin siemeneen”, kuuluvat siis kuolevat ja luovuttavat turmeltuvaa lihaa olevat maalliset ruumiinsa, ja heidät herätetään kuolleista kirkkauteen turmeltumattomissa ruumiissa.

Turmeltumaton tuottava siemen. Apostoli Pietari puhuu hengellisille veljilleen siitä, että heidät synnytettiin ”uudelleen elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen välityksellä, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja kuihtumattomaan perintöön”. Sitten hän lisää: ”Se on varattuna taivaissa teitä varten.” Hän kiinnittää heidän huomionsa siihen, ettei heitä vapautettu millään turmeltuvalla, kuten hopealla ja kullalla, vaan Kristuksen verellä. Tämän jälkeen hän sanoo: ”Sillä teidät  on synnytetty uudelleen, ei turmeltuvasta vaan turmeltumattomasta tuottavasta siemenestä, elävän ja pysyvän Jumalan sanan välityksellä.” Tässä sanalla ”siemen” käännetty kreikkalainen sana on spo·raʹ, ja se merkitsee kylvettyä siementä, joka siis pystyy tuottamaan jotakin. (1Pi 1:3, 4, 18, 19, 23.)

Tällä tavoin Pietari muistuttaa veljiään suhteesta, joka heillä on poikina isäänsä, ei ihmisisään, joka kuolee eikä voi välittää heille turmeltumattomuutta eikä ikuista elämää, vaan ”elävään ja pysyvään Jumalaan”. Se turmeltumaton siemen, jonka välityksellä heidät synnytetään uudelleen, on Jumalan pyhä henki, hänen vaikuttava voimansa, joka toimii sopusoinnussa Jumalan pysyvän sanan kanssa, jonka tämä henki on myös henkeyttänyt. Myös apostoli Johannes sanoo näistä hengestä siinneistä kristityistä: ”Kukaan Jumalasta syntynyt ei jatka synnin tekemistä, koska Hänen tuottava siemenensä pysyy hänessä, eikä hän voi harjoittaa syntiä, koska hän on syntynyt Jumalasta.” (1Jo 3:9.)

Tämä henki saa heissä aikaan uuden syntymän Jumalan pojiksi. Se on puhdistava voima, joka ei tuota lihan turmeltuneita tekoja vaan hengen hedelmää. Se jolla on tämä tuottava siemen itsessään, ei siitä syystä ala harjoittaa lihan tekoja. Apostoli Paavali sanoo tästä: ”Sillä ei Jumala kutsunut meitä sallien epäpuhtautta, vaan pyhityksen yhteydessä. Niinpä siis se, joka osoittaa piittaamattomuutta, ei ole piittaamaton ihmistä kohtaan, vaan Jumalaa kohtaan, joka panee pyhän henkensä teihin.” (1Te 4:7, 8.)

Sellainen hengestä siinnyt, joka jatkuvasti vastustaa henkeä tai ’murehduttaa’ eli ’pahoittaa’ sen, saa lopulta Jumalan vetämään henkensä pois (Ef 4:30; vrt. Jes 63:10). Joku voisi mennä jopa niin pitkälle, että hän rienaisi henkeä, mikä olisi hänelle tuhoisaa (Mt 12:31, 32; Lu 12:10). Sen vuoksi Pietari ja Johannes tähdentävät sitä, että kristityn tulee säilyttää pyhyytensä ja rakkautensa Jumalaan, rakastaa veljiään sydämestään ja alistua Jumalan hengen ohjaukseen, jolloin hän osoittautuu aidoksi, uskolliseksi Jumalan pojaksi (1Pi 1:14–16, 22; 1Jo 2:18, 19; 3:10, 14).