Väline, jolla painettiin (tavallisesti saveen tai vahaan) omistusoikeutta, aitoutta tai sopimusta osoittava merkki; myös itse merkki. Entisaikain sinetit oli valmistettu kovasta materiaalista (kivestä, norsunluusta tai puusta) ja kirjaimet tai kuviot oli kaiverrettu niihin peilikuvana. Sinettejä oli eri mallisia, mm. kartion, kuution, lieriön, skarabeen ja jonkin eläimen pään muotoisia. (Sinettisormuksia käsitellään artikkelissa RENGAS, SORMUS.) Lieriön muotoiset sinetit olivat tavallisesti 2–4 cm:n pituisia. Kun lieriötä, jonka kaarevaan pintaan oli kaiverrettu jotakin, kieritettiin kosteaa savea vasten, syntyi yhtäjaksoinen kohokuvio. Lieriösinetteihin oli usein lävistetty pituussuunnassa reikä, jotta ne voitiin ripustaa nauhaan.

Egyptiläisissä ja mesopotamialaisissa sineteissä on kuvattu mm. uskonnollisia vertauskuvia sekä kasveja, eläimiä ja yksinkertaisia  maisemia. Babylonialaisessa ”Kiusaussinetissä” (British Museumissa) on puu, jonka toisella puolella istuu mies ja toisella puolella nainen, ja naisen takana on pystyssä käärme. Usein sinetissä mainittiin sen omistajan nimi ja asema. Esimerkiksi eräässä Palestiinasta löydetyssä sinetissä lukee: ”Kuuluu Semalle, Jerobeamin palvelijalle.” (The Biblical World, toim. C. Pfeiffer, 1966, s. 515.)

Sinetit saattoivat ilmaista omistusoikeutta tai aitoutta, ja niillä voitiin estää sinetöityjen asiakirjojen väärentäminen tai esineiden ja paikkojen, esim. kukkaroiden, ovien ja hautojen, luvaton avaaminen (Job 14:17; Da 6:17; Mt 27:66). Kun profeetta Jeremia osti pellon, todistajien allekirjoittama kauppakirja sinetöitiin mutta toinen kappale jätettiin auki. Sinetöiminen tehtiin ehkä taittamalla kauppakirja umpinaiseksi, sitomalla se nauhalla ja kiinnittämällä nauhaan vahakokkare tai jotain muuta pehmeää ainetta, johon sitten painettiin sinetin jälki. Jos avoimen kappaleen suhteen heräisi myöhemmin jokin kysymys, voitiin ottaa esille todistajien läsnä ollessa sinetöity asiakirja. (Jer 32:10–14, 44.) Henkilö, jolle oli uskottu kuninkaan sinetti, saattoi julkaista virallisia säädöksiä, sillä sinetti teki noista säädöksistä laillisesti päteviä (1Ku 21:8; Est 3:10, 12; 8:2, 8, 10). Kun joku painoi sinettinsä johonkin asiakirjaan, se saattoi merkitä sitä, että hän hyväksyi sen sisältämät ehdot (Ne 9:38; 10:1). On löydetty monia vanhoja ruukunkahvoja, joihin on painettu sinetti. Joistakin noista sineteistä ilmeni, kenelle ruukku kuului ja mitä se sisälsi; joissakin kerrottiin sisällön määrä tai laatu.

Kuvaannollista käyttöä. Monet Raamatussa käytetyt kuvaukset perustuvat sinettien käyttötarkoituksiin. Messiaasta ennustettiin, että hän ’sinetöisi näyn ja profeetan’. Se merkitsi sitä, että täyttämällä profetiat Messias todistaisi ne oikeiksi ja Jumalan henkeyttämiksi. (Da 9:24; vrt. Joh 3:33.) Koska sinetit ilmaisivat omistusoikeutta, Abraham sai ympärileikkauksen vanhurskautensa ”sinetiksi” (Ro 4:11). Apostoli Paavali oli auttanut monia Korintin kristittyjä tulemaan uskoviksi, joten he olivat ikään kuin sinetti, joka vahvisti hänen apostoliutensa aitouden (1Ko 9:1, 2). Ensimmäisen vuosisadan kristityistä sanotaan, että heidät ”sinetöitiin” pyhällä hengellä, mikä on ennakkovakuus heidän taivaallisesta perinnöstään (Ef 1:13, 14; 4:30). Sinetti ilmaisee heidän olevan Jumalan omaisuutta (2Ko 1:21, 22) ja osoittaa, että heillä on todellinen mahdollisuus päästä taivaalliseen elämään. Ilmestyskirja osoittaa sinetöityjen lopullisen lukumäärän olevan 144000 (Il 7:2–4; 9:4).

Jotakin suljettua, kätkettyä tai salaista sanotaan Raamatussa sinetöidyksi. Profeetalliset sanomat olivat ”sinetöityjä” sellaisena aikana, jolloin niitä ei ymmärretty. (Da 12:4, 9; Il 5:1; 22:10; vrt. Jes 8:16; 29:11.) Ja Jehovasta sanotaan, että ”tähtien ympärille hän panee sinetin”, mikä ilmeisesti tarkoittaa sitä, että hän kätkee ne pilvillä pois näkyvistä (Job 9:7).