Pyhittämistä, pyhäksi julistamista; pyhäksi ylistämistä; Jumalalle esitetty pyyntö hänen suosionsa saamiseksi; suosio; hyvyyden suomista; kirkastamista; hyvän puhumista jostakusta; suojelemista ja varjelemista pahalta; onnellisuuden tuottamista.

Niiden heprealaisten sanojen eri muotoja, jotka yleensä käännetään ilmauksilla ”siunata” tai ”siunaus”, käytetään Raamatussa n. 400 kertaa. Verbin ba·rakʹ vastineena käytetään tavallisesti verbiä ”siunata”. Joissakin raamatunkohdissa tämä sana on käännetty ilmauksilla ”toivottaa hyvää” (1Sa 25:14), ”onnitella” (1Ai 18:10) tai ”tervehtiä” (2Ku 4:29). Tämän heprealaisen sanan substantiivimuoto esiintyy Berakan (merk. ’siunaus’) alatasangon nimessä, sillä siellä Josafat ja hänen kansansa siunasivat Jehovaa (2Ai 20:26). Eräs toinen samanmuotoinen verbi käännetään vastineilla ”laskeutua polvilleen” tai ”polvistua” (1Mo 24:11; 2Ai 6:13; Ps 95:6).

Juutalaiset kirjurit eli soferit korjasivat monissa raamatunkohdissa sanan ”kirota” tilalle sanan ”siunata” (1Ku 21:10, 13; Job 1:5, 11; 2:5, 9), koska heidän mielestään pelkästään sen mainitseminen, että joku kirosi Jumalaa, oli rienausta (ks. Rbi8, liite 2B).

Kreikan kielen verbi eu·lo·geʹō merkitsee kirjaimellisesti ’puhua hyvää’. Sanaa eu·lo·giʹa (kirjm. ’siunaus’) käytetään Roomalaiskirjeen 16:18:ssa epäsuotuisassa merkityksessä ihmisen sydämen viettelemiseen tarkoitetuista ”mairittelevista puheista”.

Raamatussa käytettyjä sanoja ”siunata” ja ”siunaus” voidaan tarkastella ainakin neljältä näkökannalta: 1) Jehova siunaa ihmisiä, 2) ihmiset siunaavat Jehovaa, 3) ihmiset siunaavat Kristusta ja 4) ihmiset siunaavat toisia ihmisiä.

Jehova siunaa ihmisiä. ”Jehovan siunaus rikkaaksi tekee, eikä hän lisää siihen mitään tuskaa.” (San 10:22.) Jehova siunaa niitä, jotka hän hyväksyy, suojelemalla, olemalla suosiollinen, opastamalla, antamalla menestystä ja tyydyttämällä heidän tarpeensa, niin että lopputulos hyödyttää heitä.

Jehova ilmaisi hyväntahtoisuutensa maallisia luomuksiaan kohtaan luomisen yhteydessä. Viidentenä päivänä luoduille eläinlajeille Jumalan siunaus oli hänen niitä koskevan tarkoituksensa julistaminen (1Mo 1:22). Aadam ja Eeva olisivat Jumalalta kuudennen päivän lopussa saamansa siunauksen ansiosta voineet jatkuvasti pysyä hänen suosiossaan, jos he vain olisivat olleet tottelevaisia, sillä hän huolehti heidän kaikkien hengellisten ja aineellisten tarpeitten täyttämisestä (1Mo 1:28; 2:9; 5:2).

Kun Jehova oli päättänyt kuutena luomispäivänä maan päällä tekemänsä luomistyön, hänen luomakunnallaan oli kaikki, mitä se tarvitsi voidakseen hyvin (1Mo 1:31). Sitten Jumala ryhtyi lepäämään eli lakkasi tekemästä tätä työtä, siunasi seitsemännen päivän ja julisti sen pyhäksi. Ihmisluomusten eteen asetettiin odote onnellisuudesta ja loputtomista siunauksista. (1Mo 2:3; 2Mo 20:11.)

Kun Nooa ja hänen perheensä tulivat ulos arkista, Jehova katsoi heihin suosiollisesti, siunasi heidät ja ilmoitti heille heitä koskevan tahtonsa. Tekemällä Jehovan tahdon he menestyisivät hänen suosiossaan ja suojeluksessaan. (1Mo 9:1.)

Abrahamia ja hänen Siementään koskeva siunaus on erittäin tärkeä koko ihmiskunnalle (1Mo 12:3; 18:18; 22:18). Jehova siunasi Abrahamia ja Saaraa uudistamalla ihmeen avulla heidän lisääntymiskykynsä, niin että he saattoivat saada pojan vanhoilla päivillään (1Mo 17:16; 21:2). Hän oli suosiollinen Abrahamille ja käytti häntä esikuvana ennustaessaan suurempia asioita (Ga 4:21–26). Se että Jumala siunasi Abrahamia antamalla hänelle siemenen, on siis erittäin tärkeää, sillä oli luvattu, että kaikkien kansakuntien ihmiset tultaisiin siunaamaan vastakuvallisen Iisakin, Jeesuksen Kristuksen, välityksellä (Ga 3:8, 14; Ap 3:25, 26; Hpr 6:13–20).

Jehovan yksilölle tai kansalle antama siunaus riippuu tottelevaisuudesta häntä kohtaan (2Mo 23:25). 5. Mooseksen kirjan luvuissa 27 ja 28 kuvaillut jyrkät vastakohdat osoittavat selvästi, että ankaraan rangaistukseen johtava Jehovan kirous on tottelemattomien yllä ja että hänen  siunauksensa lepää tottelevaisten yllä, saa aikaan hengellisen hyvinvoinnin, täyttää heidän aineelliset tarpeensa ja on selvästi havaittavissa heidän kodissaan, maassaan, jälkeläisissään, eläimissään, ravinnon saannissaan, matkustamisessaan ja kaikissa heidän toimissaan. ”Siunaukset ovat vanhurskaan päätä varten.” (San 10:6, 7.) Kun Jehovan kansa pysyy uskollisesti tottelevaisena, hän avaa mielellään ’taivaiden sulkuportit ja todella vuodattaa siunauksen, kunnes puutetta ei enää ole’ (Mal 3:10).

Ihmiset siunaavat Jehovaa. Ihmiset siunaavat Jehovaa ensisijaisesti ylistämällä häntä. Kiitollisuuden ilmaukset, hänen tunnustamisensa ainoaksi siunausten lähteeksi, hyvän puhuminen hänestä aina tilaisuuden tullen, palvontateot sekä hänelle suoritettu palvelus ovat myös tapoja siunata Jehovaa. (Ps 26:12.) Lisäksi hyvän uutisen saarnaaminen on yksi tapa siunata Jehovaa, koska se tuo ylistystä hänen nimelleen ja tarkoituksilleen (Mt 24:14; Hpr 13:15).

Ihmiset ovat siunanneet Jehovaa monesta syystä: siksi että hän on vapauttanut kansansa sorrosta (2Mo 18:9, 10); siksi että hän on huolehtinut siihen kuuluvien tarpeiden täyttämisestä (5Mo 8:10); sen arvokkuuden, väkevyyden, hallitusvallan ja kauneuden vuoksi, joka Hänellä on kaiken Päänä (1Ai 29:10–12, 20); siksi että hän on saanut kansansa tukemaan hänen palvontaansa (2Ai 31:8); häntä on siunattu tunnustusrukouksessa siksi, että hän pitää liittonsa ja on armollinen (Ne 9:5, 31, 32); häntä on siunattu siksi, että hän antaa viisautta ja väkevyyttä (Da 2:19–23), ja siksi, että hän suojelee palvelijoitaan ja osoittaa suvereeniutensa (Da 3:28; 4:34). Psalmien kirjassa Jehovaa siunataan kaiken aikaa ja kehotetaan kaikkia taivaassa ja maan päällä ylistämään hänen nimeään hänen monien suurenmoisten ominaisuuksiensa vuoksi. Vielä yksi syy siihen, että ihmiset siunaavat Jehovaa, on se, että hän on lahjoittanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen. (Ps 16:7; 103:1, 20–22; 145:2, 10; Joh 3:16; vrt. Ap 2:8–11; Il 7:11, 12; 14:6, 7.)

Ihmiset siunaavat Kristusta. Kaikkien tulee siunata myös Jeesusta itseään. Elisabet siunasi Jeesuksen äitiä Mariaa ja hänen kohtunsa vielä syntymätöntä hedelmää (Lu 1:42). Jeesuksen taivaallinen alkuperä, se että hän tulee Jehovan nimessä hänen Poikanaan, hänen palveluksensa, uhrinsa, pappeutensa, kuninkuutensa ja hänen ansaitsematon hyvyytensä tekevät kaikki varsin aiheelliseksi sen, että häntä tervehditään siunattuna (Joh 12:13; 2Ko 8:9; Hpr 1:2; 7:24–26). Psalmin 118:26 täyttymykseksi ihmisjoukko otti hänet tervetulleena vastaan ja piti häntä Jehovan siunaamana, kun hän saapui riemukulkueessa Jerusalemiin (Mt 21:9). Sekä enkelien että ihmisten tulee siunata häntä (Il 5:12, 13).

Ihmiset siunaavat toisia ihmisiä. Kun ihminen lausuu siunauksen toiselle ihmiselle, hän ei ehkä kykenekään toteuttamaan sitä, toisin kuin Jehova, joka aina täyttää esittämänsä siunauksen. Raamatussa ihmisten lausumat siunaukset tarkoittavat usein vetoomusta Jumalan siunauksen saamiseksi, vaikkei niitä välttämättä esitetäkään rukouksessa. Vaikka siunauksen kohteena olisikin siis toinen ihminen, niin sen tunnustetaan tulevan Jumalalta. Se, että ihminen siunaa toisia ihmisiä, saattaa myös usein olla kiitollisuuden ilmaus, arvostava tunnustus hyvien ominaisuuksien tai hyvin tehdyn työn johdosta.

Viitatessaan siihen, että jonkun siunauksella on vaikutusta, että jollakulla on Jumalan antamat valtuudet siunata ja voimaa siunauksen toteuttamiseen, Paavali perustelee Melkisedekin pappeuden ylemmyyttä Leevin pappeuteen nähden ja esittää seuraavan periaatteen: ”Mutta aivan kiistatonta on, että suurempi siunaa vähäisemmän.” (Hpr 7:7.) Melkisedek oli Jumalan pappi ja kuningas ja saattoi puhua Jumalan puolesta arvovaltaisesti ja profeetallisesti siunatessaan Abrahamin (1Mo 14:18–20; Hpr 7:1–4).

Kun yksilöt ovat tehneet jotakin, mikä tuottaa ylistystä Jehovalle, toiset ovat pitäneet sopivana lausua heille siunauksen. Mooses siunasi Besalelin ja muut työntekijät näiden saatua tabernaakkelin rakennustyön päätökseen (2Mo 39:43). Pappien ja leeviläisten, Israelin hengellisten johtajien, tehtäväksi annettiin monissa eri tilanteissa kansan siunaaminen (4Mo 6:23–27; 3Mo 9:22, 23; 5Mo 10:8; 21:5; 1Ai 23:13; 2Ai 30:27). Ylimmäinen pappi Eeli siunasi Samuelin vanhemmat näiden lahjoittaessa lapsensa temppelipalvelukseen (1Sa 2:20, 21). Daavid siunasi kansan tuotuaan liiton arkun Jerusalemiin (2Sa 6:18; 1Ai 16:2). Salomo toimi viisaasti samalla tavoin vihkiessään temppelin Jehovalle (1Ku 8:14, 55). Iäkäs Simeon siunasi Jeesuksen vanhempia (Lu 2:34). Jeesus siunasi lapsia, jotka tulivat hänen luokseen (Mr 10:16).

Tilaisuuksia siunauksen esittämiseen. Rukouksessa ihminen siunaa Jumalaa ylistäessään ja kiittäessään häntä, kun taas puhuessaan  niiden puolesta, jotka ovat yksimielisiä uskossa, ja niiden puolesta, jotka etsivät Jumalaa, hän siunaa heitä. Siunauksen esittäminen tai pyytäminen ruoalle ennen ateriaa tehdään yleensä rukouksessa. Sellaisessa rukouksessa Jehovalle annetaan kiitos ja ylistys hänen osoittamastaan hengellisestä ja aineellisesta huolenpidosta ja samalla pyydetään hänen ohjaustaan, jotta ravinto hyödyttäisi sitä nauttivia ja vahvistaisi heitä palvelemaan häntä. (1Sa 9:13; Mt 14:19; Lu 9:16.) Kun leipä ja viini siunataan Herran illallisella, annetaan Jumalalle ylistys ja kiitos ja samalla pyydetään, että kaikki niihin osaa ottavat hyötyisivät hengellisesti siitä, mitä ne kuvaavat, ja pysyisivät yksimielisenä ja nuhteettomana Kristuksen ruumiina (Mt 26:26; 1Ko 10:16).

Patriarkaalisessa yhteiskunnassa oli tavanomaista, että isä siunasi poikansa vähän ennen kuolemaansa. Tätä pidettiin hyvin merkittävänä ja suuresti arvostettuna asiana. Näin ollen Iisak siunasi Jaakobin, koska luuli häntä esikoisekseen Esauksi. Iisak toivotti Jaakobille suosiota ja menestystä ennen tämän veljen Esaun saapumista ja epäilemättä pyysi Jehovaa toteuttamaan tuon siunauksen, sillä Iisak itse oli vanha ja sokea. (1Mo 27:1–4, 23–29; 28:1, 6; Hpr 11:20; 12:16, 17.) Myöhemmin Iisak tieten tahtoen vahvisti siunauksen ja laajensi sitä (1Mo 28:1–4). Myös Jaakob siunasi ennen kuolemaansa ensin Joosefin kaksi poikaa ja sitten omat poikansa (1Mo 48:9, 20; 49:1–28; Hpr 11:21). Samoin Mooses siunasi koko Israelin kansan ennen kuolemaansa (5Mo 33:1). Kaikkien näiden tapausten jälkeiset tapahtumat osoittavat noiden ihmisten puhuneen profeetallisesti. Joskus siunauksen lausuja pani siunatessaan kätensä siunattavan pään päälle (1Mo 48:13, 14).

Siunauksen esittäminen tervehdittäessä merkitsi hyvinvoinnin toivottamista toiselle. Kun Jaakob tuotiin faraon eteen, hän siunasi tätä. (1Mo 47:7; ks. myös 1Sa 13:10; 25:14; 1Ku 1:47; 2Ku 10:15.) Siunauksia saatettiin esittää myös erottaessa. Esimerkiksi Rebekan omaiset siunasivat hänet hänen lähtiessään kotoaan mennäkseen naimisiin Iisakin kanssa. (1Mo 24:60; ks. myös 1Mo 28:1; 2Sa 19:39; 1Ku 8:66.)

Siunauksiin liittyi myös lahjan antaminen (1Mo 33:11; Jos 14:13; 15:18, 19). Niinpä on ymmärrettävää, että toisinaan itse lahjaa saatettiin sanoa siunaukseksi, ”siunauslahjaksi”. Lahjoja saatettiin antaa myös hyväntahtoisuuden osoitukseksi läheiselle ihmiselle tai jonkun hyväksymyksen saamiseksi tai kiitollisuuden osoitukseksi. (1Sa 25:27; 30:26.)

Siunaukset voidaan esittää myös lausumalla kunnioittavia ajatuksia. Boas siunasi Ruutia tämän rakkaudellisen huomaavaisuuden vuoksi (Ru 3:10). Tarkkailijat siunasivat miehiä, jotka vapaaehtoisesti toimivat Jehovan palvonnan puolesta (Ne 11:2). Vanhemmilla on oikeus saada lastensa siunaus (San 30:11).

Siunaus voi olla suosiollista tai rakentavaa puhetta. Jeesus kehotti kuulijoitaan ’siunaamaan niitä, jotka kiroavat heitä’. (Lu 6:28.) ”Siunatkaa jatkuvasti niitä, jotka vainoavat; siunatkaa älkääkä kirotko.” (Ro 12:14.) Tämä ei tarkoita sitä, että vastustajia pitäisi ylistää, mutta hyvä käytös heitä kohtaan ja ystävällinen, huomaavainen ja totuudellinen puhe, jonka mukaan toimimisesta olisi heille hyötyä, voivat johtaa siihen, että saa osakseen heidän hyväntahtoisuutensa (1Ko 4:12; 1Pi 3:9). Myös puhetapa tulee ottaa huomioon (San 27:14). Jonkun kääntäminen pois pahoista teoista on todellinen siunaus ja koituu hänen parhaakseen sekä Jehovan ylistykseksi (Ap 3:26).

Miten voimme olla siunaukseksi toisillemme. Ihminen voi olla siunaus lähimmäiselleen, jos hän on tottelevainen Jumalalle. Niiden seura, joita Jehova siunaa, tuo siunauksia myös muille. Labania siunattiin, koska Jaakob huolehti hänen laumoistaan (1Mo 30:27, 30). Potifarin huonekunta ja pellot menestyivät Joosefin valvonnan ansiosta (1Mo 39:5). Jos Sodomassa olisi ollut kymmenen vanhurskasta asukasta, Jehova olisi säästänyt sen (1Mo 18:32). Jumala voi suhtautua suosiollisesti myös hänelle vihkiytyneen palvelijan ei-uskovaan puolisoon ja heidän pieniin lapsiinsa (1Ko 7:14). Jeesus sanoi, että suurimman maailmaa koskaan kohtaavan ahdistuksen aikana ”valittujen vuoksi nuo päivät lyhennetään”, sillä muutoin ”ei mikään liha pelastuisi” (Mt 24:21, 22; vrt. Jes 65:8). Jumalan siunaamien antaman esimerkin jäljitteleminen tuo vielä suurempia siunauksia (Ga 3:9; Hpr 13:7; 1Ko 11:1; 2Te 3:7). Hyvän tekeminen Kristuksen veljille, Jumalan ”valituille”, tuo ”lampaille” Jehovan siunauksia, ja heidät palkitaan ikuisella elämällä (Mt 25:31–34, 40, 46).