Sivuvaimolla oli heprealaisten keskuudessa eräänlainen toisen vaimon asema, ja häntä sanottiinkin joskus vaimoksi. Näyttää siltä, että sivuvaimot olivat orjatyttöjä, joita oli kolmenlaisia: 1) heprealainen tyttö, jonka hänen isänsä oli myynyt (2Mo 21:7–9), 2) vierasmaalainen orjatyttö, joka oli ostettu, tai 3) vierasmaalainen tyttö, joka oli otettu vangiksi sodassa (5Mo 21:10–14). Jotkut olivat vapaan vaimon orjattaria tai palvelijattaria, kuten Saaran, Lean ja Raakelin tapauksissa (1Mo 16:3, 4; 30:3–13; Tu 8:31; 9:18).

Sivuvaimoja pidettiin ennen lakiliittoa, ja tämä järjestely tunnustettiin ja sitä säädeltiin Mooseksen laissa, joka suojeli sekä vaimojen että sivuvaimojen oikeuksia (2Mo 21:7–11; 5Mo 21:14–17). Sivuvaimoilla ei ollut huonekunnassa kaikkia varsinaisen vaimon oikeuksia, ja miehellä saattoi olla useita vaimoja sivuvaimojen lisäksi (1Ku 11:3; 2Ai 11:21). Jos vaimo oli hedelmätön, hän antoi joskus palvelijattarensa aviomiehelleen sivuvaimoksi, ja sivuvaimon synnyttämää lasta pidettiin sitten hänen emäntänsä, vapaan vaimon, lapsena (1Mo 16:2; 30:3). Sivuvaimojen pojat olivat aviolapsia, ja he saattoivat olla perillisiä (1Mo 49:16–21; vrt. 1Mo 30:3–12).

Koska kuninkaan vaimoista ja sivuvaimoista saattoi itämaisen tavan mukaan tulla vain hänen laillisen seuraajansa vaimoja, Absalom, joka osoitti erittäin suurta epäkunnioitusta Daavidia kohtaan, pyrki varmistamaan kuninkuuden itselleen myös olemalla suhteissa isänsä Daavidin kymmenen sivuvaimon kanssa (2Sa 16:21, 22). Kun kuningas Salomo oli noussut valtaistuimelle, hänen vanhempi veljensä Adonia, joka oli jo yrittänyt saada kuninkuuden, meni Salomon äidin Batseban luo ja sanoi: ”Sinähän tiedät  hyvin, että kuninkuuden oli määrä tulla minulle”, minkä jälkeen hän pyysi Batsebaa anomaan Salomolta sunemilaista Abisagia, jota nähtävästi pidettiin Daavidin vaimona tai sivuvaimona. Salomo vastasi vihaisesti: ”Pyydä myös kuninkuutta hänelle” ja käski sitten surmata Adonian, mikä osoittaa, että hän tulkitsi Adonian pyynnön tämän yritykseksi saada valtakunta itselleen. (1Ku 1:5–7; 2:13–25.)

Jumala ei nähnyt hyväksi palauttaa alkuperäistä yksiavioisuuden mittapuuta, jonka hän oli asettanut Eedenin puutarhassa, ennen kuin Jeesuksen Kristuksen ilmaantumisen jälkeen, mutta hän suojeli sivuvaimoja laeillaan. Luonnollisesti sivuvaimojen pito sai Israelin väestömäärän kasvamaan nopeammin. (Mt 19:5, 6; 1Ko 7:2; 1Ti 3:2; ks. AVIOLIITTO: Moniavioisuus.)

Kuvaannollista käyttöä. Apostoli Paavali kuvailee Jehovan olevan vapaan vaimon, hengestäsiinneiden kristittyjen ”äidin” eli ”ylhäällä olevan Jerusalemin”, aviomies, niin kuin Abraham oli Saaran aviomies. Hän vertaa Jehovan suhdetta Israelin kansakuntaan, jota sen pääkaupunki Jerusalem edusti, aviomiehen ja sivuvaimon suhteeseen. Jehova oli lakiliiton välityksellä ”naimisissa” Jerusalemin kanssa ikään kuin ”palvelustytön”, ”sivuvaimon”, kanssa, ja se vastaa Abrahamin suhdetta Hagariin, joka oli orjatar ja sivuvaimo. (Ga 4:22–29; vrt. Jes 54:1–6.)