Metallien erottamista ja epäpuhtauksien poistamista. Halutusta metallista poistettiin kuona ja epäpuhtaudet sulattamalla sitä toistuvasti savesta valmistetuissa puhdistustusastioissa eli upokkaissa. (Ps 12:6; San 17:3; 27:21.) Kuonakasojen jäännöksiä on löydetty muinaisen Sukkotin ympäristöstä, missä sijaitsi osa Salomon kaivoksista ja sulatoista. Toisinaan epäpuhtaudet poltettiin pois, toisinaan taas käytettiin lipeää (ks. PESIJÄ) kuona-aineiden sitomisessa, minkä jälkeen ne voitiin kuoria pinnalta (Jes 1:25; Mal 3:2). Sulattaja istui sulatusuuninsa edessä ja lietsoi hehkuvaa hiillosta palkeiden avulla (Jer 6:29; Mal 3:3).

Kullan seassa on usein jonkin verran hopeaa. Ei tiedetä, kuinka ne erotettiin toisistaan Raamatun aikoina, mutta niiden käsittelymenetelmien välinen ero käy ilmi Sananlaskujen 17:3:sta ja 27:21:stä: ”Puhdistusastia on hopeaa varten ja sulatusuuni kultaa varten.” Typpihappo löydettiin ilmeisesti vasta 800-luvulla, joten kulta puhdistettiin aiemmin jollakin muulla tavalla. Jos kullassa oli esimerkiksi lyijyä, voitiin epäpuhtaudet siirtää kuonaan, kun taas lyijy sitoi kullan. Kun lyijy sitten hitaasti kiehutettiin pois (menetelmää sanotaan kapelloimiseksi), jäi jäljelle puhdas kulta. Tämä menetelmä vaatii melkoista taitoa, sillä jos lämpötila on liian korkea tai kiehuminen liian nopeaa, lyijy vie kullan mennessään. Sulattaja oppii arvioimaan ja valvomaan puhdistusprosessia sulan metallin värin perusteella. (Vrt. Ps 12:6; Jer 6:28–30; Hes 22:18–22.) Raamattu viittaa siihen, että hopean puhdistamisessa käytettiin lipeää (Mal 3:2, 3).

Jos kuparimalmi oli oksidia tai karbonaattia, niin murskatun malmin ja puuhiilen seosta polttamalla saatiin metallinen kupari vapautumaan. Mutta jos kuparimalmi oli sulfidia, se täytyi ensin pasuttaa, jolloin rikki paloi rikkidioksidiksi ja kuparisulfidi muuttui samalla kuparioksidiksi. Tämä voitiin sitten pelkistää puuhiilellä vapaaksi metalliksi.

Raudan erottaminen oli vaikeampaa, koska siihen tarvittiin hyvin korkeaa lämpötilaa. Raudan sulamispiste on 1535 °C. Vanhalla ajalla rakennetuissa sulatusuuneissa oli kuitenkin palkeet, joilla tuleen saatiin suunnattua voimakas ilmavirta kuten puhaltimilla nykyaikaisissakin masuuneissa (5Mo 4:20; Jer 6:29; Hes 22:20–22). Heprealaisista raudansulatusuuneista ei ole olemassa yksityiskohtaisia tietoja, mutta ne ovat saattaneet muistuttaa muinaisesta Intiasta löydettyjä sulatusuuneja. Ne olivat savesta tehtyjä, päärynänmuotoisia, pohjasta noin 1,2 m ja ylhäältä 30 cm halkaisijaltaan, ja niissä oli vuohennahkapalkeet, jotka syöttivät ilmaa sulatusuunin alaosaan saviputkiin kiinnitettyjen suuttimien kautta. Sytytetyn puuhiilikerroksen päälle asetettiin malmi, ja sen päälle lisättiin toinen kerros puuhiiliä. Korkeaa lämpötilaa pidettiin sitten yllä kolme neljä tuntia, ja kun sulaminen oli päättynyt, uunin etuosa rikottiin, ja jähmettynyt metalli otettiin pois.

Lyijyn erottaminen yleisestä malmistaan, lyijyhohteesta eli lyijysulfidista, on yksinkertaista. Ensin malmi pasutetaan kuumentamalla sitä ilmavirrassa, jolloin lyijysulfidi muuttuu lyijyoksidiksi ja sulfidin rikki yhtyy happeen ja muodostaa rikkidioksidikaasua. Sitten lyijyoksidi ja puuhiili sekoitetaan ja seoksella täytetään sulatusuuni, jossa oksidi poistuu hiilidioksidina ja jäljelle jää nestemäinen lyijy.

Kuvaannollista käyttöä. Jehovaa itseään kuvaillaan sulattajaksi ja puhdistajaksi. Hänen  Sanansa on läpikotaisin puhdistettua. (2Sa 22:31; Ps 18:30; 119:140; San 30:5.) Tämä koeteltu Sana on yksi keino, jolla Jumala puhdistaa kansaansa kaiken synnillisen epäpuhtauden kuonan poistamiseksi (Ps 17:3; 26:2; 105:19; Da 12:9, 10; Mal 3:3). Tuliset koettelemuksetkin puhdistavat uskollisia (Jes 48:10; Da 11:35; Sak 13:9; vrt. 1Pi 1:6, 7). Toisaalta jumalattomat tuomitaan pelkäksi kuonaksi, joka kelpaa vain arvottomaan kuonakasaan (Ps 119:119; San 25:4, 5; Hes 22:18–20).