Ontelo, jonka Jumala on suunnitellut ottamaan vastaan ravinnon ja muokkaamaan sen vatsaa varten; ihmisillä suu tuottaa myös puhetta. Kaiken puheen pitäisi koitua Jumalan ylistykseksi (Ps 34:1; 51:15; 71:8; 145:21). Psalmista julisti, että kaikki, missä on henki, ylistää Jehovaa; siksi ihmisten täytyy käyttää suutaan sillä tavoin, jos he haluavat elää. Apostoli Paavali selittää, että pelkkä usko Jumalaan ja hänen Poikaansa ei riitä, vaikka se lähtisikin sydämestä. Siihen täytyy liittyä julkinen julistus, jotta se tuottaisi pelastuksen. (Ps 150:6; Ro 10:10.)

Jehova voi tarkoituksensa mukaisesti ja sen oikeuden ja vallan nojalla, joka hänellä Luojana on, panna oikeat sanat palvelijansa suuhun. Hän teki näin profeetoilleen ihmeen välityksellä, henkeyttämällä heidät. (2Mo 4:11, 12, 15; Jer 1:9.) Kerran hän pani jopa mykän eläimen, aasin, puhumaan (4Mo 22:28, 30; 2Pi 2:15, 16). Nykyään Jumalan palvelijoilla voi olla hänen sanansa suussaan, ei henkeytyksestä vaan hänen henkeytetyn kirjoitetun Sanansa välityksellä, joka varustaa heidät täysin kaikkeen hyvään työhön (2Ti 3:16, 17). Heidän ei tarvitse enää odottaa, että Kristus tulisi kertomaan heille hyvän uutisen, eikä heidän tarvitse hakea sitä, mitä he saarnaavat, mistään muualtakaan. Se on aivan heidän edessään valmiina heidän puhuttavakseen, kuten heille sanotaankin: ”Sana on lähellä sinua, omassa suussasi ja omassa sydämessäsi.” (Ro 10:6–9; 5Mo 30:11–14.)

Voi tuottaa elämän tai kuoleman. Näin ollen suun oikea käyttö on elintärkeää, ja sellaista Jehova sanookin sen olevan. Hänen Sanassaan todetaan: ”Vanhurskaan suu on elämän lähde.” (San 10:11.) Sen vuoksi suuta on vartioitava erittäin tarkasti (Ps 141:3; San 13:3; 21:23), sillä sen typerä väärinkäyttö voi johtaa ihmisen turmioon (San 10:14; 18:7). Jumala pitää ihmistä tilivelvollisena siitä, mitä tämä päästää suustaan (Mt 12:36, 37). Ihminen voi puhua hätäisesti, antaa hätiköidyn  lupauksen (Sr 5:4–6). Hän voi imartelullaan aiheuttaa jonkun kukistumisen ja oman tuomionsa (San 26:28). On erityisen tärkeää vartioida suutaan jumalattomien seurassa, koska pienikin poikkeaminen siitä, mitä Jumalan viisaus ohjaa hänen palvelijansa puhumaan, voi tuottaa häpeää Jumalan nimelle ja aiheuttaa puhujan kuoleman (Ps 39:1). Jeesus antoi erinomaisen esimerkin alistumisesta Jumalan tahtoon valittamatta tai herjaamatta jumalattomia vastustajiaan (Jes 53:7; Ap 8:32; 1Pi 2:23).

Kristityn täytyy pysyä jatkuvasti valppaana, sillä hän on epätäydellinen ja siksi hänen on varjeltava sydäntään. Jeesus sanoi, ettei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä tulee suusta ulos, sillä ”sydämen kyllyydestä suu puhuu” (Mt 12:34; 15:11). Siksi on oltava varuillaan, ettei päästä suustaan mitään ajattelemattomasti, ottamatta huomioon sanojensa seurauksia. Tämä vaatii sitä, että ihminen käyttää mieltään Jumalan sanasta oppimiensa hyvien asioiden soveltamiseen. (San 13:3; 21:23.)

Koska suulla on suuri valta johtaa joko hyvään tai pahaan, saadaan suurenmoisia tuloksia, kun Jehova ohjaa suuta. Hän teki Jesajan suun ”terävän miekan kaltaiseksi” ja Jeremian suussa olevat sanat ”tuleksi”. Jehova tuki voimallaan heidän profeetallisia sanojaan, ja ne toteutuivat. (Jes 49:2; Jer 5:14.) Toisaalta on vaarallista kuunnella mitään, mikä lähtee luopioksi tunnetun suusta, sillä se voi johtaa ihmisen turmioon (San 11:9).

Kuvaannollista käyttöä. Jumala sanoo vertauskuvallisesti, että hänellä on suu. Mitään hänen julistuksiaan ei esitetä turhaan, ilman tarkoitusta; ne täyttyvät pienintä yksityiskohtaa myöten (Jes 55:10, 11). Siksi niiden, jotka haluavat elämää, täytyy elää kaikkien hänen suustaan lähtevien sanojen mukaisesti (5Mo 8:3; Mt 4:4). Ollessaan maan päällä hänen Poikansa Jeesus Kristus mukautti koko elämänsä Isänsä sanoihin, ja nyt hänelle on uskottu koko kaikkeuden valta. Jehovan nimittämänä Kuninkaana hän lyö maata ”suunsa sauvalla” (Jes 11:4). Ilmestyskirjaan kirjoitetussa näyssä hänen osoitetaan lyövän kansakuntia pitkällä miekalla, joka lähtee hänen suustaan (Il 19:15, 21). Tämä kielikuva edustaa ilmeisesti sitä valtaa, jota hän tulee käyttämään kaikkien Jehovan taivaallisten armeijoiden päällikkönä, kun hän ohjaa sodankäyntiä, joka johtaa Jumalan vihollisten teloittamiseen.

”Suuta” käytetään usein puheen tai puhekyvyn synonyymina, kuten joistakin edellä esitetyistä esimerkeistä käy ilmi. Mooseksen lain alaisuudessa jonkin oikeusasian todistamista hallitsi sääntö, jonka mukaan ihminen voitiin todeta syylliseksi vain kahden tai kolmen todistajan ”suulla”, ts. heidän todistuksensa perusteella, ja tätä sääntöä noudatettiin myös kristillisessä seurakunnassa (5Mo 17:6; Mt 18:16; vrt. 2Ko 13:1). Joitakin muita esimerkkejä samanlaisesta käytöstä on Jobin 32:5:ssä, Psalmien 10:7:ssä, 55:21:ssä ja 78:36:ssa, Hesekielin 24:27:ssä ja 29:21:ssä, Luukkaan 21:15:ssä (Rbi8, alav.) ja Roomalaiskirjeen 15:6:ssa.

Lisäksi ”suu” voi viitata jonkin, esim. kaivon (1Mo 29:2), säkin (1Mo 43:12; 44:1, 2) tai luolan (Jos 10:22) sisäänmeno- tai ulostuloaukkoon tai maahan avautuvaan aukkoon (4Mo 16:32 [”kita”]) ja maaperän kykyyn imeä siihen kaadettua nestettä (1Mo 4:11). Šeolilla, ihmiskunnan yhteisellä haudalla, sanotaan olevan laaja suu, niin että se voi ottaa vastaan monia kuolleita (Jes 5:14).

Suulaki. Suulaki on suuontelon katto, joka erottaa suuontelon nenäontelosta; siinä on pehmeä osa, lakipurje eli kitapurje, joka voi sulkea suun ja nenänielun välisen yhteyden. Raamatussa ”suulakea” käytetään joskus ”suun” synonyymina (San 8:7; Ho 8:1, Rbi8, alav.).

Sekä Job että Elihu käyttävät tuota sanaa kuvaannollisesti verratessaan suulaen kykyä erottaa makuja ihmisen kykyyn arvioida, mikä on oikeaa ja viisasta (Job 12:11; 34:3). Suulaki on mukana maistamisessa, vaikka tätä käsitystä onkin joskus väitetty vääräksi. Se voidaan nähdä siitä, mikä osuus suulaella on nielemisessä. Kieli painaa ruoan suulakea vasten ja levittää sen, kun se siirtyy taaksepäin nieluun, suppilomaiseen putkeen, joka johtaa mahalaukkuun ja on yhteydessä myös nenäonteloon. Tämä levittää ruoan tuoksun paremmin nenäonteloon, mikä vaikuttaa suuresti siihen, mitä yleensä sanotaan mauksi.