Valtava vesialue, joka erottaa Euroopan Afrikasta ja jonka itäpuolella on Aasia. Heprealaiset sanoivat sitä Suureksimereksi, mutta nykyään siitä käytetään tavallisesti nimeä Välimeri, sillä se jää lähes kokonaan mantereiden väliin. Tämä ja meren yli Saharan aavikolta puhaltavat kuumat tuulet saavat aikaan tavallista suuremman haihtumisen, mikä puolestaan lisää veden ominaispainoa. Sen vuoksi Atlantilta virtaa Gibraltarinsalmen kautta Välimereen kevyempää vettä lähellä pintaa ja painavampaa Välimeren vettä virtaa Atlanttiin lähellä pohjaa. Valtamerilaivat pääsevät tähän sisämereen ja siitä pois vain kapeiden väylien kautta: Gibraltarinsalmen kautta länteen, Dardanellien ja Bosporinsalmen kautta koilliseen sekä 1800-luvulta lähtien Suezin kanavan kautta kaakkoon.

Ei ole nykyäänkään väärin sanoa Välimerta Suureksimereksi, kuten muinaiset kansat Mooseksen ajasta alkaen sanoivat, sillä se tosiaan täyttää kaikki tuon nimen vaatimukset (4Mo 34:6, 7). Lukuun ottamatta Välimeren useita lahtia, jotka luokitellaan itsenäisiksi meriksi, se on n. 3700 km pitkä, leveimmillään yli 970 km, ja sen pinta-ala on n. 2510000 km². Sen syvin kohta on n. 5100 m.

Italian ja Kreikan niemimaat, jotka työntyvät Välimereen pohjoisesta, muodostavat Tyrrhenanmeren, Joonianmeren, Adrianmeren ja Egeanmeren, ja tekevät sen siten muodoltaan vieläkin epäsäännöllisemmäksi sekä pidentävät huomattavasti sen rantaviivaa. Itä-länsisuunnan puolivälin tienoilla meri kapenee Sisilian ja Pohjois-Afrikan välissä n. 150 km:n levyiseksi, ja vesi on siellä myös verrattain matalaa.

Hesekielin profetiassa sanotaan Suuressameressä olevan ”hyvin paljon” kaloja (Hes 47:10). Näissä vesissä on kauniita koralleja ja runsaasti sienieläimiä sekä yli 400 kalalajia.

Raamatunkirjoittajat eivät käyttäneet pelkästään nimitystä ”Suurimeri” (Jos 1:4; 9:1, 2; 15:12, 47; 23:4; Hes 47:15, 19, 20; 48:28), vaan he käyttivät siitä myös muita kuvailevia ilmauksia. Tämä vesialue oli heille ”läntinen meri”, sillä se muodosti Jumalan heille antaman maan länsirajan (5Mo 11:24; 34:1, 2). Jerusalemista katsottuna se oli ”läntinen meri”, jonka vastakohta oli ”itäinen meri” eli Kuollutmeri (Jl 2:20; Sak 14:8).  Sitä sanottiin myös ”filistealaisten mereksi” (2Mo 23:31) tai yksinkertaisesti ”Mereksi” (4Mo 34:5).

Ikimuistoisista ajoista alkaen foinikialaiset ja muut rohkeat merenkävijäkansat kulkivat Suurtamerta ristiin rastiin, löysivät monia sen saaria ja kävivät kauppaa sen lukuisten satamakaupunkien kanssa. Noista saarista Raamatussa mainitaan Arvad, Kauda, Khios, Kos, Kreeta, Kypros, Malta, Patmos, Rodos, Samos ja Samothrake. Raamatussa mainitaan myös joitakin näiden saarten ja Suurenmeren itäpuolella olevan mantereen rannikkokaupungeista ja muista paikoista, nimittäin Adramyttion, Akko (Ptolemais), Aksib, Aleksandria, Amfipolis, Askelon, Attalia, Dor, Foiniks, Gebal, Hyvätsatamat, Knidos, Lasaia, Patara, Puteoli, Regium, Salamis, Salmone ja Syrakusa.

Jeesus Kristus kävi Tyroksen ja Sidonin satamakaupunkien seuduilla (Mr 7:24, 31), Pietari oli Joppessa ja Kesareassa (Ap 10:5, 6, 24) ja Paavali kävi Pafoksessa, Troaksessa, Neapoliissa, Kenkreassa, Efesoksessa, Assoksessa, Mitylenessä ja Miletoksessa (Ap 13:13; 16:11; 18:18, 19; 20:14, 15). Suurimeri on kuuluisa rajumyrskyistään, joissa lukuisat laivat ovat haaksirikkoutuneet ja monet ihmiset menettäneet henkensä. Jotkut ovat olleet onnekkaampia, kuten Paavalin kanssa pelastuneet (Ap 27:14, 15, 39–44).