Ylin hallitusvalta, ylivertaisuus, ylivoimaisuus; kuninkaan, keisarin tms. herruus tai hallitusvalta; valtion korkein valta.

Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa sana ʼAdo·najʹ esiintyy usein ja ilmaus ʼAdo·najʹ Jehwihʹ 285 kertaa. ʼAdo·najʹ on monikko sanasta ʼa·dōnʹ, jonka merkitys on ’herra, isäntä’. Monikkomuotoa ʼado·nimʹ voidaan käyttää yksinkertaisesti monikkomuotona ihmisistä, jotka ovat ”herroja” tai ”isäntiä”. Mutta sanaa ʼAdo·najʹ ilman jälkiliitettä käytetään Raamatussa aina Jumalasta, ja silloin tämä monikko osoittaa ylhäisyyttä tai majesteettiutta. Se käännetään useimmiten vastineella ”Herra”. Kun tuo ilmaus esiintyy Jumalan nimen yhteydessä (ʼAdo·najʹ Jehwihʹ), kuten psalmissa 73:28, se käännetään vastineilla ”Herra, Herra” (KR-38), ”Herra, Jumalani” (KR-92), ”Herra JUMALA” (AT, KJ, RS), ”Herra Jehova” (Yg) ja ”Suvereeni Herra Jehova” (UM). Moffatt käyttää sanaa ”suvereeni” psalmeissa 47:9, 138:5 ja 150:2, mutta se ei ole niissä sanan ʼAdo·najʹ vastine.

Kreikkalainen sana de·spoʹtēs merkitsee sellaista, jolla on ylin valta tai jolla on ehdoton omistusoikeus ja rajoittamaton valta (Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words, 1981, 3. osa, s. 18, 46). Se on käännetty vastineilla ”herra”, ”isäntä” tai ”omistaja”, ja kun sitä käytetään puhuttaessa suoraan Jumalalle, se on käännetty ilmauksilla ”Herra” tai ”Valtias” (mm. KR-92, KR-38), ”kaiken Hallitsija” (Kx) tai ”Suvereeni Herra” (UM) Luukkaan 2:29:ssä, Apostolien tekojen 4:24:ssä ja Ilmestyksen 6:10:ssä. Viimeksi mainitussa raamatunkohdassa Knox, The New English Bible, Moffatt ja Revised Standard Version käyttävät ilmausta ”Suvereeni Herra”.

Vaikka heprealaisessa ja kreikkalaisessa Raamatun tekstissä ei siis olekaan erillistä laatusanaa, joka voitaisiin kääntää vastineella ”suvereeni”, niin tuo sävy on sanoissa ʼAdo·najʹ ja de·spoʹtēs, kun niitä käytetään Jehova Jumalasta, jolloin tuo laatusana ilmaisee hänen herrautensa ylhäisyyttä.

Jehovan suvereenius. Jehova Jumala on kaikkeuden Suvereeni (”maailman suvereeni”, Ps 47:9, Mo), koska hän on Luoja, Jumala ja Kaikkivaltiaana ylivertainen (1Mo 17:1; 2Mo 6:3; Il 16:14). Hän on kaiken Omistaja sekä kaiken vallan ja voiman Lähde, Korkein Hallitsija (Ps 24:1; Jes 40:21–23; Il 4:11; 11:15). Psalmista lauloi hänestä: ”Jehova itse on lujasti vahvistanut valtaistuimensa taivaissa, ja hänen kuninkuutensa on hallinnut kaikkea.” (Ps 103:19; 145:13.) Jeesuksen opetuslapset sanoivat rukouksessaan Jumalalle: ”Suvereeni Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan.” (Ap 4:24, UM; Mo.) Israelin kansakunnan suhteen Jumalalla itsellään oli kaikki vallan  kolmijaon osat: tuomiovalta, lainsäädäntävalta ja toimeenpanovalta. Profeetta Jesaja sanoi: ”Jehova on Tuomarimme, Jehova on Lainantajamme, Jehova on Kuninkaamme, hän meidät pelastaa.” (Jes 33:22.) Mooses esittää huomattavan kuvauksen Jumalasta Suvereenina 5. Mooseksen kirjan 10:17:ssä.

Suvereenissa asemassaan Jehovalla on oikeus ja valta jakaa hallitusvastuuta. Daavidista tehtiin Israelin kuningas, ja Raamatussa puhutaan ”Daavidin valtakunnasta” ikään kuin se olisi ollut hänen valtakuntansa. Daavid tunnusti kuitenkin Jehovan suureksi Suvereeniksi Hallitsijaksi, kun hän sanoi: ”Sinun, oi Jehova, on suuruus ja väkevyys ja kauneus ja ylhäisyys ja arvokkuus, sillä sinun on kaikki taivaissa ja maan päällä. Sinun on valtakunta, oi Jehova, joka myös korotat itsesi kaiken pääksi.” (1Ai 29:11.)

Maalliset hallitsijat. Maan kansakuntien hallitsijat käyttävät rajallista hallitusvaltaansa Suvereenin Herran Jehovan sallinnalla ja luvalla. Se, että poliittiset hallitukset eivät saa valtaansa Jumalalta, ts. ne eivät toimi siksi, että hän olisi antanut niille valtaa, osoitetaan Ilmestyksen 13:1, 2:ssa, jossa seitsenpäisen, kymmensarvisen pedon sanotaan saavan ’voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan’ Lohikäärmeeltä, Saatana Panettelijalta (Il 12:9; ks. ELÄIMET, VERTAUSKUVALLISET).

Vaikka Jumala siis onkin antanut erilaisten ihmishallitusten tulla ja mennä, muuan mahtava ihmiskuningas sanoi sen jälkeen, kun hän oli omakohtaisesti saanut kokea Jehovan suvereeniuden todellisuuden: ”Hänen hallitusvaltansa on ajan hämärään asti kestävä hallitusvalta ja hänen valtakuntansa pysyy sukupolvesta sukupolveen. Ja kaikkia maan asukkaita pidetään tyhjän veroisina, ja tahtonsa mukaan hän tekee taivaiden armeijan ja maan asukkaiden keskuudessa. Eikä ole ketään, joka voi pidättää hänen kättään tai joka voi sanoa hänelle: ’Mitä olet tehnyt?’” (Da 4:34, 35.)

Niin kauan kuin Jumala tahtonsa mukaisesti sallii ihmistekoisten hallitusten olla vallassa, kristittyjä sitoo siis apostoli Paavalin heille esittämä velvoite: ”Olkoon jokainen sielu alamainen esivalloille, sillä ei ole valtaa muutoin kuin Jumalalta; olemassa olevat vallat ovat suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina.” Sen jälkeen apostoli osoittaa, että kun nuo hallitukset rankaisevat pahantekijöitä, niin tuollainen ’esivalta’ eli hallitsija (vaikkei se olekaan Jumalan uskollinen palvoja) toimii epäsuorasti Jumalan palvelijana tässä nimenomaisessa suhteessa, ilmaistessaan vihastusta sille, joka harjoittaa pahaa. (Ro 13:1–6.)

Vaikka nuo viranomaiset ovatkin ”suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina”, se ei Raamatun mukaan merkitse sitä, että Jumala olisi muodostanut nuo hallitukset tai että hän tukisi niitä. Sen sijaan hän on ohjaillut niitä tarkoituksensa mukaisesti, sen mukaan mikä on hänen tahtonsa hänen maanpäällisten palvelijoittensa suhteen. Mooses sanoi: ”Kun Korkein antoi kansakunnille perinnön, kun hän erotti Aadamin pojat toisistaan, niin hän ryhtyi määräämään kansojen rajaa Israelin poikien luvun mukaan.” (5Mo 32:8.)

Jumalan Poika Kuninkaana. Kun viimeinen ”Jehovan valtaistuimella” Jerusalemissa istunut kuningas oli kukistunut (1Ai 29:23), profeetta Danielille annettiin näky, jossa kuvailtiin Jumalan oman Pojan nimittämistä Kuninkaaksi tulevaisuudessa. Jehovan asema käy selvästi ilmi, kun hän, Ikiaikainen, antaa hallitusvallan Pojalleen. Raamatussa kerrotaan: ”Minä näin edelleen yön näyissä, ja katso, taivaiden pilvien mukana oli tulossa joku ihmisen pojan kaltainen, ja hän sai pääsyn Ikiaikaisen luo, ja hänet vietiin aivan Hänen eteensä. Ja hänelle annettiin hallitusvalta ja kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat, kansalliset ryhmät ja kielet palvelisivat häntä. Hänen hallitusvaltansa on ajan hämärään asti kestävä hallitusvalta, joka ei häviä, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei tuhoudu.” (Da 7:13, 14.) Kun tätä raamatunkohtaa verrataan Matteuksen 26:63, 64:ään, ei ole epäilystäkään siitä, että Danielin näyssä mainittu ”ihmisen poika” on Jeesus Kristus. Hän pääsee Jehovan läsnäoloon, ja hänelle annetaan hallitusvalta. (Vrt. Ps 2:8, 9; Mt 28:18.)

Jehovan suvereenius asetetaan kyseenalaiseksi. Pahuutta on ollut olemassa lähes kaikki ne vuodet, jotka ihminen on Raamatun ajanlaskun mukaan ollut maan päällä. Kaikki ihmiset ovat kuolleet, ja synnit ja rikkomukset Jumalaa vastaan ovat lisääntyneet. (Ro 5:12, 15, 16.) Koska Raamatussa osoitetaan, että Jumala antoi ihmiselle täydellisen alun, on herännyt kysymyksiä: Miten synti, epätäydellisyys ja pahuus saivat alkunsa? Ja miksi Kaikkivaltias Jumala on sallinut niiden olla olemassa satojen vuosien ajan? Vastaukset sisältyvät haasteeseen, joka koski Jumalan suvereeniutta ja joka toi esiin tärkeän ihmiskuntaa koskevan kiistakysymyksen.

 Mitä Jumala haluaa niiltä, jotka palvelevat häntä. Jehova Jumala on vuosisatojen ajan osoittanut sanoin ja teoin, että hän on rakkauden ja ansaitsemattoman hyvyyden Jumala, joka on täysin oikeudenmukainen tuomitessaan ja osoittaa armoa niitä kohtaan, jotka pyrkivät palvelemaan häntä (2Mo 34:6, 7; Ps 89:14; ks. ARMO; VANHURSKAUS). Hän on ilmaissut huomaavaisuutta jopa kiittämättömiä ja pahoja kohtaan (Mt 5:45; Lu 6:35; Ro 5:8). Hän saa iloa siitä, että hän käyttää suvereeniuttaan rakkaudellisesti (Jer 9:24).

Niinpä hän haluaakin kaikkeuteensa sellaisia ihmisiä, jotka palvelevat häntä rakkaudesta häntä ja hänen suurenmoisia ominaisuuksiaan kohtaan. Heidän täytyy rakastaa ensiksikin Jumalaa ja toiseksi lähimmäistään (Mt 22:37–39). Heidän on rakastettava Jehovan suvereeniutta, heidän täytyy haluta sitä ja pitää sitä parempana kuin mitään muuta suvereeniutta (Ps 84:10). Heidän täytyy olla sellaisia, jotka valitsisivat Jehovan suvereeniuden siinäkin tapauksessa, että he voisivat tulla riippumattomiksi hänestä, koska he tietävät, että hänen hallitusvaltansa on paljon viisaampi, vanhurskaampi ja parempi kuin mikään muu (Jes 55:8–11; Jer 10:23; Ro 7:18). Sellaiset ihmiset eivät palvele Jumalaa pelkästään hänen kaikkivaltiutensa pelosta eivätkä itsekkäistä syistä vaan siksi, että he rakastavat hänen vanhurskauttaan, oikeudenmukaisuuttaan ja viisauttaan ja heillä on tietoa Jehovan suuruudesta ja rakkaudellisesta huomaavaisuudesta (Ps 97:10; 119:104, 128, 163). He huudahtavat apostoli Paavalin tavoin: ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovatkaan hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Sillä ’kuka on tullut tuntemaan Jehovan mielen, tai kenestä on tullut hänen neuvonantajansa’? Tai: ’Kuka on ensin antanut hänelle, niin että se täytyisi maksaa hänelle takaisin?’ Sillä hänestä ja hänen kauttaan ja häntä varten on kaikki. Hänelle olkoon kunnia ikuisesti. Aamen.” (Ro 11:33–36.)

Sellaiset oppivat tuntemaan Jumalan, ja se, että todella tuntee hänet, merkitsee sitä, että rakastaa häntä ja kannattaa uskollisesti hänen suvereeniuttaan. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Kukaan hänen yhteydessään pysyvä ei harjoita syntiä; yksikään syntiä harjoittava ei ole nähnyt häntä eikä tullut tuntemaan häntä.” Ja: ”Joka ei rakasta, ei ole tullut tuntemaan Jumalaa, koska Jumala on rakkaus.” (1Jo 3:6; 4:8.) Jeesus tunsi Isänsä paremmin kuin kukaan muu. Hän sanoi: ”Isäni on luovuttanut minulle kaiken, eikä kukaan muu tunne täysin Poikaa kuin Isä, eikä kukaan muu tunne täysin Isää kuin Poika ja jokainen, jolle Poika haluaa hänet ilmaista.” (Mt 11:27.)

Epäonnistuminen rakkauden ja arvostuksen kehittämisessä. Kun Jehovan suvereenius siis asetettiin kyseenalaiseksi, sen takana oli sellainen, joka nautti Jumalan suvereeniuden eduista mutta ei arvostanut Jumalan tuntemusta eikä laajentanut sitä ja sillä tavoin syventänyt rakkauttaan häntä kohtaan. Tämä oli eräs Jumalan henkiluomus, enkeli. Kun ihmispari Aadam ja Eeva pantiin maan päälle, hän näki tilaisuutensa tulleen ja ryhtyi hyökkäykseen Jumalan suvereeniutta vastaan. Ensin hän yritti kääntää (ja onnistuikin kääntämään) Eevan ja sitten Aadamin pois Jumalan suvereeniuden alaisuudesta. Hän halusi perustaa kilpailevan suvereeniuden.

Eeva, jota lähestyttiin ensin, ei tosiaankaan ollut arvostanut Luojaansa ja Jumalaansa, eikä hän ollut käyttänyt hyväkseen tilaisuutta oppia tuntemaan hänet. Hän kuunteli alemman, näennäisesti käärmeen mutta todellisuudessa kapinallisen enkelin, ääntä. Raamatussa ei mainita, että hän olisi ollut mitenkään yllättynyt kuullessaan käärmeen puhuvan. Siinä sanotaan kuitenkin, että käärme oli ”varovaisin kaikista kedon villieläimistä, jotka Jehova Jumala oli tehnyt” (1Mo 3:1). Ei kerrota, söikö se kiellettyä ”hyvän ja pahan tiedon puun” hedelmää ja näyttikö se siten tulevan viisaaksi, puhekykyiseksi. Kapinallinen enkeli, joka käytti käärmettä Eevalle puhumiseen, tarjosi (niin kuin Eeva luuli) tilaisuutta tulla riippumattomaksi, ’olla niin kuin Jumala, niin että tietää hyvän ja pahan’, ja hän onnistui saamaan Eevan vakuuttuneeksi siitä, ettei tämä kuolisi. (1Mo 2:17; 3:4, 5; 2Ko 11:3.)

Aadam, joka ei myöskään osoittanut arvostusta ja rakkautta Luojaansa ja Huolenpitäjäänsä kohtaan, kun hänen huonekunnassaan syntyi kapina, ja joka ei uskollisesti puolustanut Jumalaansa joutuessaan koetukseen, antoi periksi Eevan suostuttelulle. Ilmeisesti hän menetti uskonsa Jumalaa ja sitä kohtaan, että Hän pystyi antamaan uskolliselle palvelijalleen kaiken hyvän (vrt. siihen, mitä Jehova sanoi Daavidille 2Sa 12:7–9:ssä sen jälkeen, kun tämä oli tehnyt syntiä Batseban kanssa). Aadam näyttää myös loukkaantuneen Jehovalle, kuten käy ilmi siitä, mitä hän vastasi, kun häneltä kysyttiin hänen väärinteostaan: ”Nainen, jonka annoit  olemaan kanssani, hän antoi minulle hedelmän siitä puusta, ja niin minä söin.” (1Mo 3:12.) Hän ei uskonut Käärmeen valhetta, jonka mukaan hän ei kuolisi, kuten Eeva oli uskonut, mutta sekä Aadam että Eeva lähtivät tahallaan riippumattomuuden tielle, kapinoimaan Jumalaa vastaan (1Ti 2:14).

Aadam ei voinut sanoa: ”Jumala koettelee minua.” Sen sijaan tapahtumat etenivät seuraavan periaatteen mukaisesti: ”Kutakin koetellaan siten, että hänen oma halunsa vetää ja houkuttelee häntä. Kun sitten halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin; kun synti on vuorostaan suoritettu, se tuottaa kuoleman.” (Ja 1:13–15.) Nuo kolme kapinallista – enkeli, Eeva ja Aadam – käyttivät siten tahdonvapauttaan, jonka Jumala oli heille suonut, siihen, että he kääntyivät synnittömyydestä tahalliseen synnin tekemiseen. (Ks. SYNTI; TÄYDELLISYYS.)

Kiistakysymys. Mikä tässä asetettiin kyseenalaiseksi? Ketä häväistiin ja halvennettiin tällä myöhemmin Saatana Panettelijaksi kutsutun enkelin esittämällä haasteella, jota Aadam kapinallisella teollaan kannatti? Oliko kyseessä Jehovan ylimmyys sinänsä, hänen suvereeniutensa olemassaolo? Oliko Jumalan suvereenius vaarassa? Ei, sillä Jehovalla on ylin valta ja voima, eikä kukaan taivaassa tai maan päällä voi ottaa sitä häneltä pois (Ro 9:19). Haasteen on siksi täytynyt koskea sitä, oliko Jumalan suvereenius oikeaa, ansaittua ja vanhurskasta – käyttikö hän suvereeniuttaan oikein, vanhurskaasti ja alamaistensa etujen mukaisesti vai ei. Tähän viittaa se, mitä Eevalle sanottiin: ”Onko tosiaan niin, että Jumala on sanonut: te ette saa syödä jokaisesta puutarhan puusta?” Käärme vihjasi tässä, että sellainen kielto oli uskomaton ja että Jumala oli kohtuuttoman rajoittava ja pidätti ihmisparilta jotain sellaista, mihin sillä olisi ollut oikeus. (1Mo 3:1.)

Mikä oli ”hyvän ja pahan tiedon puu”?

Aadam ja Eeva osoittivat kapinallisuutensa ottamalla ”hyvän ja pahan tiedon puun” hedelmää. Luoja toimi Kaikkeuden Suvereenina täysin oikeutensa mukaisesti säätäessään tuota puuta koskevan lain, sillä Aadam oli luotu ihminen eikä suvereeni, joten hänellä oli rajoituksia ja hänen oli tunnustettava se. Kaikkeuden rauhan ja sopusoinnun vuoksi kaikkien järjellisten luomusten tuli tunnustaa Luojan suvereenius ja kannattaa sitä. Aadam olisi osoittanut tunnustavansa tämän kieltäytymällä syömästä tuon puun hedelmää. Ihmisiä täynnä olevan maan tulevana isänä hänen täytyi osoittautua tottelevaiseksi ja uskolliseksi pienimmissäkin asioissa. Tähän liittyi periaate: ”Vähimmässä uskollinen on paljossakin uskollinen, ja vähimmässä epävanhurskas on paljossakin epävanhurskas.” (Lu 16:10.) Aadamilla oli edellytykset tällaiseen täydelliseen tottelevaisuuteen. Ilmeisesti puun hedelmässä itsessään ei ollut mitään pahaa. (Kielletty hedelmä ei tarkoittanut sukupuolisuhteita, sillä Jumala oli käskenyt ihmisparia ’täyttämään maan’ [1Mo 1:28]. Se oli todellisen puun hedelmä, kuten Raamatussa sanotaan.) Se, mitä tuo puu edusti, on ilmaistu hyvin The Jerusalem Bible -käännöksen (1966) alaviitteessä 1. Mooseksen kirjan 2:17:ään:

”Tämä tieto on etuoikeus, jonka Jumala pidättää itsellään ja jota ihminen tavoittelee tekemällä syntiä; 3:5, 22. Se ei siis tarkoita kaikkitietävyyttä, jota langenneella ihmisellä ei ole, eikä se ole myöskään moraalista arvostelukykyä, sillä ihmisellä oli sitä jo ennen lankeemustaan eikä Jumala voinut kieltää sitä järjelliseltä luomukselta. Se on valta päättää itse, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja toimia sen mukaisesti, täydellisen moraalisen riippumattomuuden vaatimus, jolla ihminen kieltäytyy tunnustamasta omaa asemaansa luomuksena. Ensimmäinen synti oli hyökkäys Jumalan suvereeniutta vastaan, ylpeyden synti.”

Jumalan palvelijoita syytetään itsekkyydestä. Tämä kiistakysymys esitetään myöhemmin siinä, mitä Saatana sanoi Jumalalle tämän uskollisesta palvelijasta Jobista: ”Suottako Job on pelännyt Jumalaa? Etkö ole itse pannut suoja-aidan hänen ja hänen talonsa sekä kaiken hänellä olevan ympärille? Hänen kättensä työn olet siunannut, ja hänen karjansakin on levinnyt laajalle maassa. Mutta ojennapa vaihteeksi kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on, ja katso, eikö hän kiroa sinua vasten kasvojasi.” Hän väitti myös: ”Nahka nahasta, ja kaiken, mitä ihmisellä on, hän antaa sielunsa puolesta.” (Job 1:9–11; 2:4.) Näin Saatana väitti, ettei Job ollut sydämestään sopusoinnussa Jumalan kanssa vaan että hän palveli Jumalaa tottelevaisesti vain itsekkäistä syistä, hyödyn vuoksi. Tällä tavoin Saatana panetteli Jumalaa hänen suvereeniutensa suhteen ja Jumalan palvelijoita heidän tuota suvereeniutta kohtaan osoittamansa nuhteettomuuden suhteen. Hän sanoi todellisuudessa,  ettei maan päälle voitaisi panna ainuttakaan ihmistä, joka pysyisi nuhteettomana Jehovan suvereeniutta kohtaan, jos hänen, Saatanan, annettaisiin panna hänet koetukselle.

Jehova antoi tilaisuuden tuon kiistakysymyksen käsittelyyn. Ei kuitenkaan siksi, että hän olisi ollut epävarma oman suvereeniutensa vanhurskaudesta. Hänelle itselleen ei tarvinnut todistaa mitään. Nimenomaan rakkaudesta älyllisiä luomuksiaan kohtaan hän soi aikaa tuon asian koettelemiseen. Hän antoi Saatanan panna ihmiset kokeeseen koko kaikkeuden edessä. Ja hän soi luomuksilleen edun osoittaa Panettelija valehtelijaksi ja todistaa vääräksi ei pelkästään Jumalan nimen vaan myös oman nimensä panettelu. Saatana itsekkäine asenteineen ’jätettiin mielentilaan, jota ei hyväksytty’. Puhutellessaan Eevaa hän oli selvästikin puhunut omaa järkeilyään vastaan. (Ro 1:28.) Hän nimittäin syytti Jumalaa epäoikeudenmukaisesta, epävanhurskaasta suvereeniuden käytöstä ja ilmeisesti luotti kuitenkin samalla Jumalan oikeudenmukaisuuteen: hän tuntui ajattelevan, että Jumala katsoisi velvollisuudekseen jättää hänet eloon, jos hän todistaisi oikeaksi syytöksensä, joka koski Jumalan luomusten uskottomuutta.

Kiistakysymyksen ratkaiseminen ensiarvoisen tärkeää. Kiistakysymyksen ratkaiseminen oli oikeastaan ensiarvoisen tärkeää kaikille elossa oleville, sillä se koskee heidän suhdettaan Jumalan suvereeniuteen. Kun tuo kiistakysymys olisi kerran ratkaistu, sitä ei tarvitsisi käsitellä enää koskaan. Nähtävästi Jehova halusi, että kaikki tähän kiistaan liittyvät kysymykset tehtäisiin juurta jaksain tunnetuiksi ja ymmärrettäisiin läpikotaisin. Toimet, joihin Jumala ryhtyi, herättävät luottamusta hänen muuttumattomuuttaan kohtaan, ne vahvistavat hänen suvereeniuttaan ja tekevät tuosta suvereeniudesta vielä haluttavampaa ja vakiintuneempaa kaikkien niiden mielessä, jotka valitsevat sen (vrt. Mal 3:6).

Moraalinen kiistakysymys. Kysymys ei siis ole raa’asta voimasta; kiistakysymys on pääosin moraalinen. Mutta koska Jumala on näkymätön ja Saatana on tehnyt kaikkensa sokaistakseen ihmisten mielen, Jehovan voima ja jopa hänen olemassaolonsa on toisinaan asetettu kyseenalaiseksi (1Jo 5:19; Il 12:9). Ihmiset ovat käsittäneet väärin Jumalan kärsivällisyyden ja huomaavaisuuden syyn, ja he ovat tulleet entistä kapinallisemmiksi (Sr 8:11; 2Pi 3:9). Tämän vuoksi Jumalan nuhteeton palveleminen on vaatinut uskoa ja kärsimysten kestämistä (Hpr 11:6, 35–38). Jehovan tarkoitus on kuitenkin tehdä suvereeniutensa ja nimensä kaikille tiettäväksi. Egyptissä hän sanoi faraolle: ”Juuri siitä syystä olen antanut sinun säilyä, että näyttäisin sinulle voimani ja että nimeni tulisi julistetuksi kaikessa maassa.” (2Mo 9:16.) Jumala on myös antanut tälle maailmalle ja sen jumalalle, Saatana Panettelijalle, aikaa olla olemassa ja mennä yhä pitemmälle pahuudessaan, ja Hän on asettanut heidän tuhonsa määräajan (2Ko 4:4; 2Pi 3:7). Psalmistan profeetallinen rukous kuului: ”Jotta ihmiset tietäisivät, että sinä, jonka nimi on Jehova, sinä yksin olet Korkein kaikessa maassa.” (Ps 83:18.) Jehova on itse vannonut: ”Minun edessäni tulee jokainen polvi notkistumaan, jokainen kieli vannomaan sanoen: ’Totisesti Jehovassa on täysi vanhurskaus ja voima.’” (Jes 45:23, 24.)

Miten laajalle kiistakysymys ulottui? Miten laajalti tuo kiistakysymys vaikutti? Koska ihminen oli houkuteltu tekemään syntiä ja koska eräs enkeli oli syyllistynyt syntiin, tuo kysymys vaikutti Jumalan taivaallisiin luomuksiin asti ja koski heitä, jopa Jumalan ainosyntyistä poikaa, joka oli lähinnä Jehova Jumalaa. Hän teki aina sitä, mikä oli mieluista hänen Isälleen, joten hän oli kaikkein innokkain palvelemaan Jehovan suvereeniuden kunniaan saattamiseksi (Joh 8:29; Hpr 1:9). Jumala valitsi hänet tähän tehtävään ja lähetti hänet maan päälle, jossa hän syntyi poikalapseksi neitsyt Marian kautta (Lu 1:35). Hän oli täydellinen, ja hän säilytti tuon täydellisyyden ja moitteettomuuden koko elämänsä ajan, aina häpeälliseen kuolemaansa saakka (Hpr 7:26). Hän sanoi ennen kuolemaansa: ”Nyt on käynnissä tämän maailman tuominta; nyt tämän maailman hallitsija tullaan heittämään ulos.” Ja: ”Maailman hallitsija on tulossa. Ja hänellä ei ole mitään otetta minuun.” (Joh 12:31; 14:30.) Saatana ei saanut Kristuksesta sellaista otetta, että hän olisi pystynyt murtamaan hänen nuhteettomuutensa, ja Saatana tuomittiin epäonnistuneeksi, pois heitettäväksi. Jeesus ’voitti maailman’ (Joh 16:33).

Jeesus Kristus puolustaa Jehovan suvereeniuden oikeellisuutta. Näin Jeesus Kristus todisti täydellisesti Panettelijan valehtelijaksi ja ratkaisi täysin kysymyksen siitä, pysyykö kukaan ihminen uskollisena Jumalalle, aiheutettiinpa hänelle minkälaisia koettelemuksia tahansa. Tämän vuoksi Suvereeni Jumala nimitti Jeesuksen tarkoitustensa Toimeenpanijaksi, jota käytettäisiin pahuuden, myös Panettelijan, hävittämiseen kaikkeudesta.  Hän käyttää tätä valtaa, ja ’jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa avoimesti Jeesuksen Kristuksen olevan Herra Jumalan, Isän, kunniaksi’. (Fil 2:5–11; Hpr 2:14; 1Jo 3:8.)

Poika hallitsee hänelle annetulla valta-alueella Isänsä nimessä ja ’tekee tyhjäksi’ kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman, joka on Jehovan suvereeniuden tiellä. Apostoli Paavali paljastaa, että Jeesus Kristus esittää sen jälkeen suurimman tunnustuksen Jehovan suvereeniudelle, sillä ”kun kaikki on alistettu hänen alaisuuteensa, sitten Poika itsekin alistuu hänen alaisuuteensa, joka alisti hänen alaisuuteensa kaiken, jotta Jumala olisi kaikki jokaiselle”. (1Ko 15:24–28.)

Ilmestyskirjassa osoitetaan, että kun Kristus on tuhatvuotisen hallituskautensa aikana kukistanut kaiken vallan, joka yrittää kilpailla Jehovan suvereeniuden kanssa, Panettelija päästetään irti vähäksi aikaa. Hän yrittää herättää kiistakysymyksen uudelleen, mutta sille, mikä on jo ratkaistu, ei anneta enää pitkää aikaa. Saatana ja hänen seuraajansa tuhotaan täysin. (Il 20:7–10.)

Muita, jotka kannattavat Jehovan valtaa. Vaikka Kristuksen uskollisuus todisti perusteellisesti Jumalan olevan oikeassa tässä kiistakysymyksessä, toistenkin annetaan osallistua sen todistamiseen (San 27:11). Apostoli Paavali osoittaa, miten Kristuksen nuhteettomana pysyminen, johon sisältyi hänen uhrikuolemansa, vaikutti: ”Yhdestä vanhurskautusteosta on kaikenlaisille ihmisille seurauksena heidän julistamisensa vanhurskaiksi elämään.” (Ro 5:18.) Kristuksesta on tehty seurakunnan, ”ruumiin”, Pää (Kol 1:18), ja sen jäsenet kuolevat hänen tavallaan nuhteettomina, ja hän iloitsee siitä, että he ovat hänen perijätovereitaan ja hallitsevat hänen kanssaan kuninkaina hänen Valtakunta-hallituksessaan (Lu 22:28–30; Ro 6:3–5; 8:17; Il 20:4, 6). Muinaisajan uskolliset, jotka odottivat innokkaasti Jumalan järjestelyjä, pysyivät nuhteettomina, vaikka he olivatkin ruumiiltaan epätäydellisiä (Hpr 11:13–16). Ja ne lukuisat muut, jotka lopulta notkistavat polvensa tunnustaessaan Kristuksen, tekevät niin myös tunnustaessaan sydämestään Jumalan vanhurskaan, oikean suvereeniuden. Psalmista lauloikin profeetallisesti: ”Jokainen hengittävä ylistäköön Jahia. Ylistäkää Jahia!” (Ps 150:6.)