Tärkeä ruumiin elin, jonka päätehtävä on pumpata verta, joka kuljettaa ravintoa elimistön soluille (3Mo 17:14).

Sydämellä on huomattava sija Raamatussa, jossa se mainitaan tavalla tai toisella noin tuhat kertaa. Raamatunkirjoittajat käyttävät sanan ”sydän” heprealaisia vastineita (lev, le·vavʹ) ja kreikkalaista vastinetta (kar·diʹa) sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti.

Kirjaimellinen sydän. Raamatunkirjoittajat viittaavat kirjaimelliseen sydämeen elimenä verrattain harvoin. Kun Jeehu ampui Joramia ”hartioiden väliin, – – nuoli tuli ulos hänen sydämestään”. (2Ku 9:24; ks. myös 2Mo 28:30.)

Kuvaannollinen sydän. Useimmiten sanaa ”sydän” käytetään Raamatussa kuvaannollisesti. Sen sanotaan edustavan ”yleensä keskustaa, sisäosaa, siis sisäistä ihmistä, joka ilmenee kaikissa ihmisen eri toimissa, hänen haluissaan, mieltymyksissään, tunteissaan, intohimoissaan, päämäärissään, hänen ajatuksissaan, havainnoissaan, kuvitelmissaan, hänen viisaudessaan, tiedossaan, taidossaan, hänen uskonkäsityksissään ja hänen pohdinnoissaan, hänen muistissaan ja hänen tietoisuudessaan” (Journal of the Society of Biblical Literature and Exegesis, 1882, s. 67).

Kuvaannollinen sydän ei siis Raamatussa tarkoita pelkästään kiintymyksen ja vaikuttimien tyyssijaa, eikä se rajoitu älyyn. ”Seemiläisten keskuudessa – – kaiken ihmiselle ominaisen tunteisiin sekä älyyn ja tahtoon liittyvän katsottiin johtuvan sydämestä.” Se on ”koko sisäinen ihminen vastakohtana lihalle, joka on ulkoinen ja käsinkosketeltava ihminen”. (E. Dhorme, L’emploi métaphorique des noms de parties du corps en hébreu et en akkadien, Pariisi 1963, s. 113, 114, 128.)

Jumalalle, sydänten tutkijalle, ei merkitse mitään pelkkä ulkonäkö vaan se, mitä ihminen todella on sisäisesti (San 17:3; 24:12; Ps 17:3; 1Sa 16:7). Siksi Raamatussa neuvotaankin: ”Ennen kaikkea muuta varjeltavaa varjele sydäntäsi [koko sisäistä ihmistä], sillä siitä kumpuavat elämän lähteet.” (San 4:23.) Kristittyjä vaimoja taas kehotetaan kiinnittämään ensisijaisesti huomiota ulkonaisen kaunistuksen asemesta ”sydämen salaiseen ihmiseen sen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa puvussa, joka on suuriarvoinen Jumalan silmissä” (1Pi 3:3, 4).

Sana ”sydän” esiintyy Raamatussa usein kohdissa, joissa selvästi kiinnitetään huomiota ajattelukykyyn, mutta ei siinä mielessä, että tuo kyky olisi erillään muusta sisäisestä ihmisestä. Mooses kehotti israelilaisia: ”Sinun on jälleen painettava sydämeesi [”on palautettava mieleesi”,  Rbi8, alav.], että Jehova on tosi Jumala.” Ja myöhemmin hän sanoi heille, että ”Jehova ei – – ole antanut teille sydäntä [”mieltä”, Rbi8, alav.] tunteaksenne”. (5Mo 4:39; 29:4.) Sen, että sydämeen sisältyy Raamatun heprealaisissa ja kreikkalaisissa kirjoituksissa toisinaan äly, osoittavat kohdat, joissa se liitetään ’ajattelemiseen’ (Mt 9:4), ’järkeilemiseen’ (Mr 2:6), ’ymmärrykseen’ (1Ku 3:12; Mr 6:52) ja ”tietoon” (San 15:14).

Vaikutin, käytöksemme liikkeellepaneva voima, on myös sisäistä ihmistä edustavan ”sydämen” olennainen osa. Niinpä sanotaan, että ”jokainen jonka sydän häntä kehotti” tuli tuomaan anteja tabernaakkelin rakentamista varten (2Mo 35:21, 26, 29; 36:2). Pahanilkinen Haman ’julkesi’ (kirjm. ’täytti sydämensä’) juonitella juutalaisia vastaan (Est 7:5, Rbi8, alav.; Ap 5:3). Heprealaiskirjeen 4:12:ssa selitetään, että Jumalan lupauksen sana pystyy terävän miekan tavoin ”havaitsemaan sydämen ajatukset ja aikomukset”. Jeesuskin osoitti, että toimimmepa oikein tai väärin, tekojemme vaikutin kumpuaa sydämestä (Mt 15:19; Lu 6:45). Jotta voisimme kehittää oikeita vaikuttimia, Raamatussa varoitetaan, että meidän ei pitäisi antaa itsekkään hyödyn tavoittelun pilata kanssakäymistämme toisten kanssa (Ju 16) eikä sallia rahanrakkauden tai rikkauden tavoittelun määrätä elämäntapaamme (1Ti 6:9, 10; San 23:4, 5). Siinä kannustetaan meitä sen sijaan kehittämään Jumalan palveluksemme perustaksi aitoa rakkautta häntä kohtaan (1Jo 5:3; 5Mo 11:13) ja antamaan uhrautuvan rakkauden ohjata sitä, miten kohtelemme uskonveljiämme (Joh 15:12, 13). Lisäksi meitä kehotetaan ottamaan tavaksemme rakastaa lähimmäisiämme niin kuin itseämme (Lu 10:27–37; Ga 6:10). Näiden vaikuttimien kehittämiseen liittyy ilman muuta ajattelukyvyn käyttö (Ps 119:2, 24, 111).

Kuvaannollisen sydämemme tila heijastuu suhtautumistavastamme, asenteestamme, onpa se sitten ylpeä tai nöyrä (San 16:5; Mt 11:29). Tunteemme ovat myös osa tuota sisäistä ihmistä. Näitä tunteita ovat rakkaus (5Mo 6:5; 1Pi 1:22), ilo (5Mo 28:47; Joh 16:22), tuska ja murhe (Ne 2:2; Ro 9:2) sekä viha (3Mo 19:17). Sydän voi siis olla ’huolestunut’ (Jes 35:4) ja ahdistuksen ’lävistämä’ (Ps 109:22), ja se voi ’raueta’ ahdingon pelosta (5Mo 20:8). Kun Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa mainitaan mieli ja sydän yhdessä, ”mieli” tarkoittaa älyä ja ”sydän” sisäisen ihmisen tunteita ja haluja. Jeesus sanoi esimerkiksi: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi.” (Mt 22:37.) Näin hän osoitti, että ihmisen halujen ja tunteiden täytyy ilmentää hänen rakkauttaan Jumalaa kohtaan mutta tuon rakkauden täytyy näkyä myös siinä, miten hän käyttää henkisiä kykyjään, esimerkiksi hankkiessaan tietoa Jumalasta ja Kristuksesta (Joh 17:3).

Minkään näiden toimintojen, kykyjen, tunteiden ja ominaisuuksien ei katsota johtuvan kirjaimellisesta elimestä vaan kuvaannollisesta sydämestä, joka edustaa koko persoonallisuutta.

Sydän voi olla ”petollinen”. Vaikka Aadam oli täydellinen, hän salli sydämensä tulla vietellyksi; hän hylkäsi totuuden ja kääntyi pois Jumalasta (ks. Ja 1:14, 15). Näin ollen kaikki ihmiset on langenneen Aadamin jälkeläisinä siitetty synnissä ja synnytetty erheisinä (Ps 51:5). Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala sanoi syntisestä ihmiskunnasta yleensä: ”Ihmisen sydämen taipumus on paha hänen nuoruudestaan lähtien.” (1Mo 8:21.)

Jumala sanoi Juudan kapinalliselle kansalle: ”Sydän on kaikkea muuta petollisempi ja toivoton.” (Jer 17:9.) Tämä on vakava varoitus niille, jotka pyrkivät miellyttämään Jumalaa. Heidän tulee kiinnittää huomiota sisäiseen ihmiseen, siihen millaisia he todella ovat, ei pelkästään siihen mitä muut ihmiset näkevät. Joku on voinut olla kristitty monia vuosia, hän voi tuntea hyvin Raamatun ja luottaa siihen, että hän pystyy ilman muuta selviytymään mistä tahansa eteen tulevasta tilanteesta. Mutta vaikka hän tietää aivan hyvin, että jokin teko on väärä ja että Jumalan laki tuomitsee sen selvästi, ajatukset ja halut, joita hän on salaa hautonut, voivat houkutella hänet tekemään syntiä.

Vaikka kristitty siis tuntee totuuden ja voi pitää itseään kypsänä, hänen täytyy muistaa, että hänen sydämensä voi osoittautua petolliseksi, ja näin ollen hänen tulee varoa erittäin huolellisesti saattamasta itseään kiusauksen tielle (Mt 6:13; 1Ko 10:8–12).

Palveleminen ”ehyin sydämin”. Kirjaimellisen sydämen täytyy olla kokonainen, jotta se toimisi normaalisti, mutta kuvaannollinen sydän voi olla jakautunut. Daavid rukoili: ”Eheytä sydämeni pelkäämään nimeäsi”, mikä viittaa siihen, että ihmisen kiintymyksen ja pelon kohteet voivat jakaa hänen sydämensä (Ps 86:11). Hän voi olla ’puolisydäminen’, palvella Jumalaa haaleasti (Ps 119:113; Il 3:16). Ihminen voi myös toimia ”kaksin sydämin” (kirjm. ”sydämellä ja sydämellä”), yrittää palvella kahta isäntää tai puhua  petollisesti yhtä samalla kun ajattelee toista (1Ai 12:33; Ps 12:2, Rbi8, alav.). Jeesus tuomitsi voimakkaasti sellaisen kaksisydämisen ulkokultaisuuden (Mt 15:7, 8).

Ihminen, joka pyrkii miellyttämään Jumalaa, ei saa olla puolisydäminen eikä kaksisydäminen, vaan hänen täytyy palvella Jumalaa ehyin sydämin (1Ai 28:9). Se vaatii tunnollista ponnistelua, koska sydän on toivoton ja taipuvainen pahaan (Jer 17:9, 10; 1Mo 8:21). Sydämen säilyttämisessä ehyenä ovat avuksi sydämestä lähtevä rukous (Ps 119:145; Va 3:41), Jumalan sanan säännöllinen tutkiminen (Esr 7:10; San 15:28), hyvän uutisen innokas saarnaaminen (vrt. Jer 20:9) ja toisten sellaisten seura, joiden sydän on ehyt Jehovaa kohtaan (vrt. 2Ku 10:15, 16).

Mitä tarkoittaa se, että joltakulta ”puuttuu sydäntä”?

Raamatussa puhutaan useita kertoja siitä, että joltakulta ”puuttuu sydäntä”. Koehlerin ja Baumgartnerin teoksessa Lexicon in Veteris Testamenti Libros (Leiden 1958, s. 470) sanotaan, että se tarkoittaa jonkun olevan ”vailla älyä”. Wilhelm Geseniuksen teoksessa Hebräisches und aramäisches Handwörterbuch über das Alte Testament (17. painos, v:n 1962 muuttamaton uusintapainos, s. 376) sanotaan, että sellainen ihminen on ”ymmärtämätön”. Ihmiseltä, jolla ei ole hyvää arvostelukykyä tai tarkkanäköisyyttä, ”puuttuu sydäntä”. ’Sydämen puuttuminen’ asetetaan siis ’ymmärtäväisyyden’ (San 10:13) ja ’tarkkanäköisyyden’ (San 11:12; 15:21) vastakohdaksi. Joissakin tapauksissa ihmisen, jolta ”puuttuu sydäntä”, osoitetaan olevan ”kokematon”, ’tyhmä’, sellainen jolta puuttuu viisautta (San 7:7; 9:1–9, 16; 10:21). Sanan ”sydän” käyttö näissä raamatunkohdissa osoittaa, että koko sisäisen ihmisen myönteiset ominaisuudet ovat puutteellisia.

Se että ilmaukseen ”puuttuu sydäntä” liittyy ajatus hyvän arvostelukyvyn tai tarkkanäköisyyden puuttumisesta, käy ilmi siitä tekstiyhteydestä, jossa sitä käytetään Raamatussa. Sananlaskujen 6:32:ssa viisas mies sanoo, että aviorikoksen tekijältä ’puuttuu sydäntä’. Muiden käännösten mukaan hän ”on mieletön” (KR-92, KR-38), ”on järjetön hölmö” (NE), häneltä ”puuttuu arvostelukykyä” (NIV), hänellä ”ei ole järkeä” (RS, JB). Avionrikkoja on ”järjetön hölmö”, koska sukupuolisen moraalittomuuden hedelmät ovat katkeria (San 1:2–4; 6:23–35; 7:7, 21–27). Hän voi ulkonaisesti näyttää hyvämaineiselta ihmiseltä, mutta hänen sisäisen ihmisensä kehityksessä on vakavia puutteita.

Eräässä sananlaskussa sanotaan: ”Ihminen, jolta puuttuu sydäntä [joka on ”mieletön”, KR-92], lyö kättä [ele, jolla vahvistettiin sopimus], menee täyteen takuuseen toverinsa puolesta.” (San 17:18.) Tuo ihminen tekee ehkä tunteittensa ohjaamana sopimuksen, joka voi hyvinkin johtaa hänet rahan menetykseen ja vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Vaikka hänellä voikin olla hyvä tarkoitus tai jalot vaikuttimet, hän osoittaa joka tapauksessa hyvän arvostelukyvyn puutetta.

Sellaisen ihmisen vastakohtana, jolta ”puuttuu sydäntä”, Sananlaskujen kirjassa puhutaan myös ihmisestä, joka ’hankkii sydäntä’. Sananlaskujen 19:8:ssa sanotaan: ”Joka sydäntä hankkii, rakastaa omaa sieluaan. Joka varjelee tarkkanäköisyyttä, tulee löytämään hyvää.” Sellainen ihminen kiinnittää vakavaa huomiota siihen, millainen hän todella on syvällä sisimmässään. Hän käyttää mieltään hankkiakseen täsmällistä tietoa Jumalasta ja hänen teistään, hän miettii näitä asioita ja pyrkii soveltamaan niitä. Hän muovaa tarkoin halunsa, mieltymyksensä, tunteensa ja elämänsä päämäärät sen mukaiseksi, minkä hän ymmärtää Jumalan hyväksyvän. Näin hän hyötyy itse ja osoittaa, että hän ”rakastaa omaa sieluaan”. Rakentamalla tällä tavoin sisäistä ihmistä hän ”varjelee tarkkanäköisyyttä”, koska hän vahvistaa terveellä tavalla kaikkea sitä, mikä vaikuttaa voimakkaasti hänen omaan kykyynsä ajatella selkeästi ja toimia viisaasti.

Jumalan sydän. Jehova paljastaa, että hänellä on mieltymyksiä ja tunteita, ja Raamatun mukaan hänellä on ”sydän”. Vedenpaisumuksen aikaan ”hän oli pahoillaan sydämessään” ja tunsi mielipahaa siitä, että ihmiset olivat hylänneet hänen vanhurskaan hallintonsa, jolloin hänen täytyi lakata olemasta heidän hyväntekijänsä ja tulla heidän tuhoojakseen (1Mo 6:6). Sitä vastoin Jumalan ’sydän ilahtuu’, kun hänen palvelijansa ovat uskollisia (San 27:11). Ihmisten julma uhraaminen polttouhreina, mitä jotkut luopuneet israelilaiset harjoittivat, ei ollut koskaan noussut Jumalan sydämeen, ja tämä osoittaa myös sen, ettei hän voi olla ikuisen kidutuksen Jumala (Jer 7:31; 19:5).

Jonkin keskus tai keskiosa. Koska kirjaimellinen sydän on ruumiin keskeinen elin, sanaa ”sydän” käytetään toisinaan jonkin keskiosassa  tai jonkin sisällä olemisesta, esimerkiksi ilmauksissa ”maan sydämessä” (Mt 12:40), ”meren sydämessä” (2Mo 15:8; Jn 2:3) ja ”suuren puun sydämessä” (2Sa 18:14). 5. Mooseksen kirjan 4:11:n ilmaus ”keskitaivaalle” tarkoittaa kirjaimellisesti ’taivaiden sydämeen’ (ks. Rbi8, alav.).

Profetiassa. Vertauskuvallista ”sydäntä” käytetään profeetallisessa merkityksessä Danielin 7:4:ssä, jossa kerrotaan, miten Babylonian valtakuntaa edustava leijonan kaltainen peto pantiin seisomaan kahdelle jalalle ja sille annettiin ”ihmisen sydän”, ts. sillä ei enää ollut rohkeaa ”leijonan sydäntä” (2Sa 17:10). Sen kukisti sitten vertauskuvallinen ”karhu”, Meedo-Persia (Da 7:5). (Ks. ELÄIMET, VERTAUSKUVALLISET.)