Synnyttämiseen liittyvät kivut. Kun ensimmäinen nainen, Eeva, oli tehnyt syntiä, Jumala kertoi hänelle, miten se vaikuttaisi lasten synnyttämiseen. Jos hän olisi totellut, Jumala olisi jatkuvasti siunannut häntä ja synnyttäminen olisi ollut pelkkää iloa, sillä ”Jehovan siunaus rikkaaksi tekee, eikä hän lisää siihen mitään tuskaa” (San 10:22). Mutta nyt elimistön epätäydellinen toiminta aiheuttaisi yleensä kipua. Jumala sanoikin (sillä usein hänen sanotaan tekevän sitä, minkä hän sallii): ”Minä lisään suuresti raskautesi vaivaa; kivulla sinä synnytät lapsia.” (1Mo 3:16.)

Tässä raamatunkohdassa käytetty heprealainen ilmaus on kirjaimellisesti ”vaivaasi ja raskauttasi”, ja joissakin käännöksissä se on käännetty vastineella ”suruasi ja sikiämistäsi” (KJ, Yg). Tässä on kuitenkin käytetty kieliopillista muotoa, jonka nimi on hendiadys ja jossa kaksi ja-sanan yhdistämää substantiivia tarkoittaa yhtä asiaa. Nykykielisissä käännöksissä tuo ilmaus on käännetty sen mukaisesti (KR-92, Mo, RS). Tässä ei siis sanota, että sikiäminen lisääntyisi vaan että vaivat lisääntyisivät.

Raskauden ja synnytyksen aiheuttamia vaivoja voidaan tosin lievittää lääketieteellisin keinoin, ja niitä voidaan jopa jossain määrin ehkäistä hoito- ja ennakkotoimenpiteillä. Yleensä synnyttäminen kuitenkin on fyysisesti tuskallinen kokemus (1Mo 35:16–20; Jes 26:17).

Kuvaannollista käyttöä. Vaikka synnytykseen liittyy kipuja, lapsen syntymä tuottaa iloa. Kun Jeesus Kristus puhui vain lähimmille apostoleilleen kuolemaansa edeltävänä iltana,  hän käytti tätä tilannetta kuvauksessaan. Hän selitti heille, että hän lähtisi heidän luotaan, ja sanoi sitten: ”Totta totisesti minä sanon teille: te tulette itkemään ja valittamaan, mutta maailma tulee iloitsemaan; te tulette olemaan murheellisia, mutta murheenne muuttuu iloksi. Kun nainen synnyttää, hänellä on murhe, koska hänen hetkensä on tullut, mutta kun hän on saanut lapsukaisensa, hän ei enää muista ahdistustaan sen ilon takia, että ihminen on syntynyt maailmaan. Teilläkin on sen tähden tosin nyt murhe, mutta minä tulen näkemään teidät jälleen, ja teidän sydämenne tulee iloitsemaan, eikä kukaan vie teiltä iloanne.” (Joh 16:20–22.)

Tämä tuskallinen aika tuli heille osiksi kolmesta päivästä, ja epäilemättä he silloin itkivät ja ’vaivasivat sieluaan’ paastoamalla (Lu 5:35; vrt. Ps 35:13). Mutta varhain kolmannen päivän aamuna, 16. nisankuuta, ja 40 päivän ajan sen jälkeen kuolleista herätetty Jeesus näyttäytyi joillekin opetuslapsille. Kuvittele heidän iloaan! Helluntaina, 50. päivänä Jeesuksen ylösnousemuksesta, heidän päälleen vuodatettiin Jumalan pyhää henkeä ja heistä tuli Jeesuksen ylösnousemuksen iloisia todistajia ensin Jerusalemissa ja myöhemmin maan äärissä asti (Ap 1:3, 8). Eikä kukaan voinut viedä heiltä heidän iloaan (Joh 16:22).

Psalmista kuvaili, kuinka kuninkaat kokoontuessaan näkivät Jumalan pyhän kaupungin, Siionin, sekä sen vahvojen tornien ja vallien loiston ja valtasuuruuden. Hän sanoo: ”He itse näkivät, ja niin he hämmästyivät. He järkyttyivät, lähtivät juoksemaan pakokauhun vallassa. Vavistus valtasi heidät siellä, synnytyskivut kuin synnyttävän naisen kivut.” (Ps 48:1–6.) Psalmissa kuvaillaan ilmeisesti todellista tapahtumaa, jolloin viholliskuninkaat joutuivat pakokauhun valtaan aiottuaan hyökätä Jerusalemiin.

Kun Jeremia profetoi mahtavan Babylonin kukistumisesta, hän kertoi pohjoisesta tulevasta kansasta, josta kuultuaan Babylonin kuningas joutuisi ankariin tuskiin kuin synnyttävä nainen. Tämä täyttyi, kun Kyyros tuli Babylonia vastaan ja varsinkin kun salaperäinen kirjoitus ilmestyi seinälle Babylonin kuninkaan Belsassarin juhlissa. Profeetta Daniel tulkitsi tämän Belsassarille siten, että se kuvasi Babylonin välitöntä kukistumista meedialaisten ja persialaisten edessä. (Jer 50:41–43; Da 5:5, 6, 28.)

Apostoli Paavali sanoi, että ”Jehovan päivä” tulisi, kun esitettäisiin huuto: ”Rauha ja turvallisuus!” Silloin ”äkillinen tuho samassa kohtaa heidät niin kuin ahdingon tuska raskaana olevan naisen, eivätkä he missään tapauksessa pääse pakoon”. (1Te 5:2, 3.) Synnytyspoltot alkavat yhtäkkiä, eikä niiden tarkkaa päivää ja hetkeä tiedetä etukäteen. Aluksi poltot tulevat 15–20 minuutin välein, minkä jälkeen niiden väliaika lyhenee synnytyksen edetessä. Useimmissa tapauksissa synnytys kestää suhteellisen lyhyen ajan, varsinkin sen toinen vaihe, mutta synnytyspolttojen alettua nainen tietää, että synnytys lähestyy ja että hänen on kestettävä siihen liittyvät tuskat. Hän ei ”pääse pakoon”.

Apostoli Johannes näki Ilmestyskirjaan kirjoitetussa näyssään taivaassa olevan naisen, joka huusi ”kivuissaan ja synnytystuskissaan”. Hän synnytti ”pojan, poikalapsen, jonka on määrä paimentaa kaikkia kansakuntia rautasauvalla”. Vaikka lohikäärme yritti nielaista naisen lapsen, ”hänen lapsensa temmattiin Jumalan luo ja hänen valtaistuimensa luo”. (Il 12:1, 2, 4–6.) Se että Jumala tempasi tuon pojan luokseen, osoitti, että Jumala hyväksyi lapsen omakseen, samoin kuin muinoin oli tapana viedä vastasyntynyt isänsä eteen, jotta tämä hyväksyisi sen (ks. SYNTYMÄ, SYNNYTYS). Näin ollen tuo ”nainen” on Jumalan ”vaimo”, ”ylhäällä oleva Jerusalem”, Kristuksen ja hänen hengellisten veljiensä ”äiti” (Ga 4:26; Hpr 2:11, 12, 17).

Jumalan taivaallinen ”vaimo” oli tietenkin täydellinen, eikä tuohon synnytykseen liittynyt kirjaimellisia kipuja. Synnytyspoltot olivat siksi vertauskuva siitä, että ”nainen” tajusi synnytyksen olevan käsillä, hän odotti sen tapahtuvan pian. (Il 12:2.)

Kuka olisi tuo ”poika, poikalapsi”? Hänen oli määrä ”paimentaa kaikkia kansakuntia rautasauvalla”. Näin ennustettiin psalmissa 2:6–9 Jumalan messiaanisesta Kuninkaasta. Mutta Johannes näki tämän näyn paljon sen jälkeen, kun Kristus oli syntynyt maan päälle ja kuollut ja saanut ylösnousemuksen. Ilmeisesti näky siis viittasi Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen käsissä olevan messiaanisen Valtakunnan syntymään, sillä kun hänet oli herätetty kuolleista, hän ”istui Jumalan oikealle puolelle ja siitä lähtien odottaa, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa alustaksi” (Hpr 10:12, 13; Ps 110:1; Il 12:10).

Tätä tapahtumaa osattiin odottaa, ja kun sen aika läheni, sen odotus kasvoi sekä taivaassa että maan päällä, sillä täyttyneet profetiat olivat varma merkki sen läheisyydestä. Apostoli osoitti kristityille, että samalla tavoin kävisi ”Jehovan  päivän” tullessa: ”Mutta ajoista ja ajanjaksoista, veljet, teille ei tarvitse kirjoittaa mitään.” ”Te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä yllättäisi teidät kuin varkaat.” (1Te 5:1, 4.)