Ajatus täydellisyydestä ilmaistaan heprealaisilla sanoilla, jotka on johdettu verbeistä ka·lalʹ (tehdä täydelliseksi [vrt. Hes 27:4]), ša·lamʹ (tulla valmiiksi [vrt. Ne 6:15]) ja ta·mamʹ (saada valmiiksi, saada vähitellen päätökseen [vrt. 1Ku 6:22; 1Ku 7:22]). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa taas käytetään sanoja teʹlei·os (adjektiivi), te·lei·oʹtēs (substantiivi) ja te·lei·oʹō (verbi) ilmaisemaan valmiiksi eli täyteen mittaan saattamista (Lu 8:14; 2Ko 12:9; Ja 1:4), täysikasvuisuutta, aikuisuutta tai kypsyyttä (1Ko 14:20; Hpr 5:14), sopivan tai määrätyn tarkoituksen, päämäärän tai tavoitteen saavuttamista (Joh 19:28; Fil 3:12).

Oikea näkemys on tärkeä. Jotta Raamattua ymmärrettäisiin oikein, ei tulisi tehdä sitä yleistä virhettä, että ajatellaan kaiken, mitä sanotaan ”täydelliseksi”, olevan sellaista ehdottomassa merkityksessä, ts. äärettömän, rajattoman täydellistä. Vain Luoja, Jehova Jumala, on ehdottoman täydellinen. Sen vuoksi Jeesus saattoi sanoa Isästään: ”Kukaan ei ole hyvä paitsi yksi, Jumala.” (Mr 10:18.) Jehovan oivallisuus on vertaansa vailla, hän on kaiken ylistyksen arvoinen, hänen suurenmoiset ominaisuutensa ja kykynsä ovat ylivertaisia, joten ”yksin hänen nimensä on saavuttamattoman korkea” (Ps 148:1–13; Job 36:3, 4, 26; 37:16, 23, 24; Ps 145:2–10, 21). Mooses ylisti Jumalan täydellisyyttä sanomalla: ”Sillä minä julistan Jehovan nimeä. Tunnustakaa suuruus Jumalallemme kuuluvaksi! Hän on Kallio, täydellistä on hänen työnsä, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeutta. Uskollisuuden Jumala, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta, vanhurskas ja oikeamielinen hän on.” (5Mo 32:3, 4.) Kaikki Jumalan tiet, sanat ja lait ovat täydellisiä ja puhdistettuja, eikä niissä ole virheitä eikä puutteita (Ps 18:30; 19:7; Ja 1:17, 25). Häntä tai hänen toimintaansa ei voida milloinkaan aiheellisesti vastustaa, arvostella eikä moittia; sen sijaan häntä on aina paikallaan ylistää (Job 36:22–24).

Muu täydellisyys suhteellista. Jonkun tai jonkin muun täydellisyys on siis suhteellista, ei ehdotonta (vrt. Ps 119:96). Jokin on toisin sanoen ”täydellistä” suhteessa siihen, mihin sen suunnittelija tai valmistaja on sen tarkoittanut, tai siihen, mihin sen saaja tai käyttäjä sitä käyttää. Täydellisyyden merkitys sinänsä edellyttää, että joku päättää siitä, milloin ”täydellisyys” on saavutettu, mitkä ovat oivallisuuden mittapuut, mitkä vaatimukset on täytettävä ja mitkä yksityiskohdat ovat tärkeitä. Luoja Jumala on viime kädessä täydellisyyden lopullinen Tuomari, joka asettaa mittapuut omien vanhurskaiden tarkoitustensa ja tavoitteittensa mukaan. (Ro 12:2; ks. JEHOVA: Moraalinormien Jumala.)

Esimerkiksi planeetta Maa oli yksi Jumalan luomistöistä, ja työskenneltyään sen parissa kuusi luomispäivää Jumala sanoi tuloksen olevan ”erittäin hyvää” (1Mo 1:31). Maa täytti hänen korkeat oivallisuuden mittapuunsa, joten se oli täydellinen. Sen jälkeen hän kuitenkin käski ihmisen ’alistaa maan valtaansa’ ilmeisesti siinä merkityksessä, että tämä viljelisi sitä ja tekisi koko planeetasta eikä ainoastaan Eedenistä Jumalan puutarhan (1Mo 1:28; 2:8).

Jumalan käskystä ja hänen antamiensa yksityiskohtaisten ohjeiden mukaan erämaahan rakennettu teltta eli tabernaakkeli oli esikuva ja profeetallinen pienoismalli ”suuremmasta ja täydellisemmästä teltasta”. Tämän kaikkeinpyhin on Jehovan taivaallinen asuinpaikka, johon Kristus Jeesus meni Ylimmäisenä Pappina (Hpr 9:11–14, 23, 24). Maallinen teltta oli täydellinen siinä mielessä, että se täytti Jumalan vaatimukset ja palveli tarkoitustaan. Kun sitten Jumalan tarkoitus sen suhteen oli täyttynyt, sitä lakattiin käyttämästä ja se lakkasi olemasta. Sen edustaman teltan täydellisyys oli paljon parempaa.

Jerusalemin kaupunkia ja Siioninvuorta sanottiin ”kauneuden täydellisyydeksi” (Va 2:15; Ps 50:2). Tämä ei tarkoita sitä, että kaupunki olisi ulkonäöltään ollut pienintä piirtoa myöten äärimmäisen viehättävä, vaan kaupungin kauneus johtui pikemminkin siitä, että Jumala käytti sitä ja antoi sille loistonsa, kun hän teki siitä voideltujen kuninkaittensa pääkaupungin ja temppelinsä sijaintipaikan (Hes 16:14). Vaurasta Tyroksen kauppakaupunkia kuvaillaan laivaksi, jonka rakentajat – ts. ne jotka työskentelivät kaupungin aineellisen hyödyn hyväksi – olivat ’tehneet sen kauneuden täydelliseksi’ täyttämällä sen monista maista tuoduilla ylellisyystarvikkeilla (Hes 27:3–25).

Kussakin tapauksessa on siis otettava huomioon asiayhteys sen ratkaisemiseksi, missä merkityksessä tai suhteessa täydellisyyttä tarkoitetaan.

Mooseksen lain täydellisyys. Israelilaisille Mooseksen välityksellä annettu Laki sisälsi mm. papiston asettamisen ja erilaiset eläinuhrit. Vaikka Laki tuli Jumalalta ja oli siksi täydellinen, ei se, ei papisto eivätkä uhrit saattaneet Lain alaisuudessa olevia täydellisyyteen, kuten henkeytetty apostoli osoittaa (Hpr 7:11, 19; 10:1). Sen  sijaan että se olisi vapauttanut synnistä ja kuolemasta, se teki synnin entistä ilmeisemmäksi (Ro 3:20; 7:7–13). Kaikki nämä Jumalan järjestelyt palvelivat kuitenkin hänen niille määräämäänsä tarkoitusta; Laki toimi ”kasvattajana”, joka johti ihmisiä Kristukseen, ja muodosti täydellisen ”tulevan hyvän varjon” (Ga 3:19–25; Hpr 10:1). Kun Paavali siis puhuu ”Lain kykenemättömyydestä – –, koska se lihan vuoksi oli heikko” (Ro 8:3), hän viittaa ilmeisesti siihen, että lihallinen juutalainen ylimmäinen pappi (joka Lain mukaan oli vastuussa uhrijärjestelyistä ja joka meni sovituspäivänä kaikkeinpyhimpään mukanaan uhriveri), ei voinut ”täysin pelastaa” niitä, joita hän palveli, kuten selitetään Heprealaiskirjeen 7:11, 18–28:ssa. Vaikka Aaronin huoneen pappien uhraamat uhrit auttoivat kansaa säilyttämään oikean aseman Jumalan edessä, ne eivät ottaneet heiltä kokonaan eli täydellisesti pois tietoisuutta synnistä. Tätä apostoli tarkoittaa sanoessaan, etteivät sovitusuhrit voineet ”tehdä lähestyviä täydellisiksi”, ts. omaltatunnoltaan täydellisiksi (Hpr 10:1–4; vrt. Hpr 9:9). Ylimmäinen pappi ei kyennyt antamaan sitä lunastushintaa, joka olisi todella vapauttanut synnistä. Ainoastaan Kristuksen pysyvä pappispalvelus ja riittävä uhri saavat sen aikaan (Hpr 9:14; 10:12–22).

Laki oli ”pyhä” ja ”hyvä” (Ro 7:12, 16), ja se, joka voisi täysin elää tämän täydellisen Lain mukaan, osoittautuisi täydelliseksi ihmiseksi, arvolliseksi saamaan elämän (3Mo 18:5; Ro 10:5; Ga 3:12). Juuri tästä syystä Laki ei antanut elämää vaan tuomitsi, ei siksi, ettei Laki olisi ollut hyvä, vaan koska sen alaisuudessa olevat olivat epätäydellisiä ja syntisiä (Ro 7:13–16; Ga 3:10–12, 19–22). Täydellinen Laki teki heidän epätäydellisyytensä ja syntisyytensä erityisen ilmeiseksi (Ro 3:19, 20; Ga 3:19, 22). Näin Laki auttoi myös tunnistamaan Jeesuksen Messiaaksi, sillä vain hän kykeni pitämään Lain joka suhteessa ja osoittautumaan täydelliseksi ihmiseksi (Joh 8:46; 2Ko 5:21; Hpr 7:26).

Raamatun täydellisyys. Pyhä Raamattu on täydellinen sanoma Jumalalta, puhdistettu, puhdas ja tosi (Ps 12:6; 119:140, 160; San 30:5; Joh 17:17). Vaikka tuhansia vuosia kestänyt jäljentäminen onkin johtanut joihinkin poikkeamiin alkuperäisistä kirjoituksista, näiden poikkeamien on myönnetty olevan hyvin vähäisiä, joten vaikka nykyiset jäljennöksemme ja raamatunkäännöksemme eivät ehkä olekaan ehdottoman virheettömiä, niin niiden välittämä Jumalan sanoma on virheetön.

Raamatun lukeminen voi joistakuista tuntua vaikeammalta kuin monien muiden kirjojen lukeminen, se voi olla työläämpää ja vaatia enemmän keskittymistä; siinä voi myös olla paljon sellaista, mitä he eivät ymmärrä. Jotkut kriittiset ihmiset saattavat väittää, että ollakseen täydellinen Raamattu ei saisi sisältää edes pintapuolisia eroja eikä kohtia, jotka heidän mittapuittensa mukaan näyttävät epäjohdonmukaisilta. Mitkään tällaiset seikat eivät kuitenkaan vähennä Pyhän Raamatun täydellisyyttä. Sen täydellisyys mitataan nimittäin varsinaisesti sillä, miten se täyttää Jehova Jumalan asettamat laatuvaatimukset, miten se täyttää sen tavoitteen ja tarkoituksen, jonka hän sen todellisena Kirjoittajana on sille asettanut, ja miten se on totuuden Jumalan julkaistuna Sanana pysynyt vapaana valheesta. Apostoli Paavali osoittaa ”pyhien kirjoitusten” täydellisyyden, kun hän sanoo: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” (2Ti 3:15–17.) Se millainen vaikutus Raamatun heprealaisilla kirjoituksilla oli Israelin kansakuntaan silloin kun se totteli niitä, se millainen vaikutus koko Raamatulla oli kristilliseen seurakuntaan ensimmäisellä vuosisadalla, ja se millainen vaikutus Raamatulla voi olla nykyajan ihmisiin, todistaa vakuuttavasti, että se on ominaisuuksiensa perusteella ihanteellinen väline Jumalan tarkoituksen täyttämiseen (vrt. 1Ko 1:18).

Raamatun – myös Jumalan Pojan opetusten – ydinajatus on se, että Jumalan tarkoitusten ymmärtäminen, hänen tahtonsa tekeminen ja pelastuminen elämään riippuvat ensisijaisesti ihmisen sydämestä (1Sa 16:7; 1Ai 28:9; San 4:23; 21:2; Mt 15:8; Lu 8:5–15; Ro 10:10). Raamatulla on ainutlaatuinen kyky ’havaita sydämen ajatukset ja aikomukset’ ja paljastaa siten, millainen ihminen todellisuudessa on (Hpr 4:12, 13). Raamatusta käy selvästi ilmi, että Jumala ei ole asettanut itseään koskevaa tietoa saatavaksi ilman ponnistelua (vrt. San 2:1–14; 8:32–36; Jes 55:6–11; Mt 7:7, 8). On myös ilmeistä, että Jumala on paljastanut tarkoituksensa nöyrille ja kätkenyt ne ylpeiltä, koska ’hän on nähnyt hyväksi tehdä näin’ (Mt 11:25–27; 13:10–15; 1Ko 2:6–16; Ja 4:6). Se, että ihmiset, joiden sydämessä Raamatun sanoma ei herätä vastakaikua, saattavat löytää Raamatusta asioita, jotka heidän omasta mielestään antavat heille syyn sen sanoman sekä sen  antaman ojennuksen ja kurituksen hylkäämiseen, ei millään tavoin osoita Raamatun olevan epätäydellinen. Sen sijaan se ilmaisee juuri esitettyjen raamatullisten ajatusten pitävän paikkansa ja osoittaa siten Raamatun olevan Kirjoittajansa näkökannalta täydellinen, ja vain Hänen näkemykselläänhän on merkitystä. (Jes 29:13, 14; Joh 9:39; Ap 28:23–27; Ro 1:28.) Jumalan sanaan ja tiehen liittyvät asiat, joita maailmallisesti viisaat pitävät ’tyhminä’ ja ’heikkoina’, ovat ajan kokeessa osoittautuneet viisaammiksi ja voimakkaammiksi kuin sitä väheksyvien ihmisten teoriat, filosofiat ja järkeilyt (1Ko 1:22–25; 1Pi 1:24, 25).

Usko on Jumalan täydellisen sanan ymmärtämisen ja arvostamisen välttämätön edellytys. Joistakuista saattaa tuntua, että Raamatussa pitäisi mainita joitakin yksityiskohtia ja selityksiä, jotka paljastaisivat, miksi Jumala joissakin nimenomaisissa tapauksissa hyväksyi tai paheksui jotain tai miksi hän menetteli jollain nimenomaisella tavalla; lisäksi Raamatussa voi heidän mielestään olla liikaa muita yksityiskohtia. Heidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että jos Raamattu mukautuisi inhimillisiin mittapuihin ja perusteisiin, jollaisia esimerkiksi heidän omat näkemyksensä ovat, se ei osoittautuisi Jumalan kannalta täydelliseksi. Jehova osoittaa tällaisen asenteen virheellisyyden, kun hän julistaa omat ajatuksensa ja tiensä paremmiksi kuin ihmisten ajatukset ja tiet, ja hän vakuuttaa, että hänen sanansa on ”menestyvä” hänen tarkoituksensa toteuttamisessa (Jes 55:8–11; Ps 119:89). Sitähän täydellisyys tarkoittaakin, kuten tämän artikkelin alussa olevat määritelmät osoittavat.

Täydellisyys ja tahdonvapaus. Edellä esitetty tieto auttaa ymmärtämään, kuinka Jumalan täydelliset luomukset saattoivat tulla tottelemattomiksi. Jos sen katsotaan olevan ristiriidassa täydellisyyden kanssa, jätetään huomioon ottamatta tämän sanan merkitys ja asetetaan tilalle oma, tosiasioiden vastainen näkemys. Jumalan älyllisille luomuksille on annettu moraalinen toimintavapaus, etu ja vastuu ratkaista itse, miten he toimivat (5Mo 30:19, 20; Jos 24:15). On selvää, että tämä piti paikkansa myös ensimmäisestä ihmisparista, joten heidän antaumuksensa Jumalaa kohtaan voitiin panna koetukselle (1Mo 2:15–17; 3:2, 3). Heidän Tekijänään Jehova tiesi, mitä hän halusi heiltä, ja Raamattu esittää selvästi, ettei hän halunnut automaattista, mekaanista tottelevaisuutta vaan palvontaa ja palvelusta, joka oli lähtöisin aidon rakkauden motivoimasta sydämestä ja mielestä (vrt. 5Mo 30:15, 16; 1Ai 28:9; 29:17; Joh 4:23, 24). Jos Aadamilla ja hänen vaimollaan ei olisi ollut kykyä tehdä valintaa tässä asiassa, he eivät olisi täyttäneet Jumalan vaatimuksia; he eivät olisi olleet täydellisiä hänen mittapuittensa mukaan.

On syytä muistaa, että inhimillinen täydellisyys on suhteellista ja rajoittuu ihmisen elämänpiiriin. Vaikka Aadam oli luotu täydelliseksi, hän ei voinut ylittää Jumalan hänelle asettamia rajoja; hän ei voinut syödä multaa, soraa tai puuta joutumatta kokemaan huonoja seurauksia, ja jos hän yrittäisi hengittää ilman sijasta vettä, hän hukkuisi. Samoin jos hän ravitsisi mieltään ja sydäntään väärillä ajatuksilla, se johtaisi väärien halujen vaalimiseen ja tuottaisi lopulta synnin ja kuoleman (Ja 1:14, 15; vrt. 1Mo 1:29; Mt 4:4).

Voidaan selvästi havaita, että luomuksen oma tahto ja valinnanvapaus ovat ratkaisevan tärkeitä. Jos väitettäisiin, ettei täydellinen ihminen voisi moraaliin liittyvissä asioissa menetellä väärin, eikö silloin johdonmukaisesti väitettäisi myös, että epätäydellinen ihminen ei voisi menetellä moraaliin liittyvissä asioissa oikein? Kuitenkin jotkut epätäydelliset ihmiset valitsevat oikean menettelyn moraalikysymyksissä, jotka liittyvät Jumalan tottelemiseen, ja he ovat valmiit jopa kärsimään vainoa sen sijaan että muuttaisivat menettelyään, kun taas toiset tekevät tahallaan sellaista, minkä he tietävät olevan väärin. Kaikkea väärää menettelyä ei siis voida puolustella ihmisen epätäydellisyydellä. Yksilön tahto ja valinta ratkaisevat. Inhimillinen täydellisyys ei myöskään sinänsä taannut sitä, että ensimmäinen ihminen olisi menetellyt oikein, vaan hänen piti käyttää omaa tahtoaan ja valinnanvapauttaan vaikuttimenaan rakkaus Jumalaansa kohtaan ja sitä kohtaan, mikä on oikein (San 4:23).

Ensimmäinen synnintekijä ja Tyroksen kuningas. Ennen kuin ihminen teki syntiä ja tuli epätäydelliseksi, synti ja epätäydellisyys ilmaantuivat henkimaailmaan, kuten käy ilmi Jeesuksen sanoista Johanneksen 8:44:ssä sekä 1. Mooseksen kirjan 3. luvusta. Hesekielin 28:12–19:n surulaulu on tosin suunnattu maan päällä eläneelle ”Tyroksen kuninkaalle”, mutta ilmeisesti se vastaa myös sen Jumalan henkipojan menettelyä, joka ensiksi teki syntiä. Se, että ”Tyroksen kuningas” on ylpeä, että hän tekee itsensä ’jumalaksi’ ja että häntä sanotaan ”kerubiksi”, sekä ”Eedenin, Jumalan puutarhan”, mainitseminen, vastaavat tosiaankin Raamatun  tietoja Saatana Panettelijasta, joka pöyhistyi ylpeydestä, joka yhdistetään Eedenin käärmeeseen ja jota sanotaan ”tämän asiainjärjestelmän jumalaksi” (1Ti 3:6; 1Mo 3:1–5, 14, 15; Il 12:9; 2Ko 4:4).

Tyroksen nimeltä mainitsematon kuningas asui kaupungissa, joka väitti olevansa ”täydellinen kauneudessa”, ja hän oli itse ”täynnä viisautta ja täydellinen [adjektiivi, joka on sukua hepr. sanalle ka·lalʹ] kauneudessa” sekä ”moitteeton [hepr. ta·mimʹ]” teillään luomisestaan lähtien, kunnes hänestä löytyi epävanhurskautta (Hes 27:3; 28:12, 15). Hesekielin surulaulu saattaa ensisijaisesti ja suoranaisesti soveltua Tyroksen hallitsijasukuun – ei niinkään johonkin tiettyyn kuninkaaseen (vrt. profetiaan, joka kohdistettiin nimetöntä ”Babylonin kuningasta” vastaan Jesajan 14:4–20:ssä). Siinä tapauksessa tässä tarkoitettaneen sitä, että Tyroksen hallitsijat olivat aluksi ystävällisiä ja yhteistoiminnallisia kuningas Daavidin ja Salomon aikoina, jolloin Tyros jopa auttoi Jehovan temppelin rakentamisessa Morianvuorelle. Tyroksen virallisessa suhtautumisessa Jehovan kansaan Israeliin ei siis aluksi ollut mitään moittimista. (1Ku 5:1–18; 9:10, 11, 14; 2Ai 2:3–16.) Myöhemmin hallinneet kuninkaat kuitenkin poikkesivat tästä ”moitteettomasta” menettelystä, ja Jumalan profeetat Joel, Aamos ja Hesekiel tuomitsivat Tyroksen (Jl 3:4–8; Am 1:9, 10). Sen lisäksi, että profetiassa esitetään selvästi ”Tyroksen kuninkaan” menetelleen samalla tavalla kuin Jumalan Päävastustaja, siinä kuvataan myös sitä, miten sanoja ”täydellisyys” ja ”moitteettomuus” voidaan käyttää rajallisessa merkityksessä.

Miten epätäydellisten Jumalan palvelijoiden voitiin sanoa olevan ’moitteettomia’?

Vanhurskas Nooa osoittautui ”moitteettomaksi aikalaistensa keskuudessa” (1Mo 6:9). Job oli ”moitteeton ja oikeamielinen” (Job 1:8). Samaa sanottiin muistakin Jumalan palvelijoista. Koska he kaikki olivat syntisen Aadamin jälkeläisiä ja siksi syntisiä, on selvää, että he olivat ’moitteettomia’ siinä merkityksessä, että he täyttivät täysin Jumalan heitä koskevat vaatimukset, jotka ottivat huomioon heidän epätäydellisyytensä ja puutteensa (vrt. Mi 6:8). Savenvalaja ei odota samanlaista tulosta muovaillessaan maljakkoa tavallisesta savesta kuin muotoillessaan maljakkoa erityisen puhtaasta savesta, ja Jumalakin ottaa vaatimuksissaan huomioon epätäydellisten ihmisten heikkouden (Ps 103:10–14; Jes 64:8). Vaikka nuo uskolliset miehet tekivätkin virheitä ja toimivat väärin lihansa epätäydellisyyden vuoksi, heillä oli kuitenkin ”ehyt [hepr. ša·lemʹ] sydän” Jehovaa kohtaan (1Ku 11:4; 15:14; 2Ku 20:3; 2Ai 16:9). Näin ollen heidän antaumuksensa oli heidän mahdollisuuksiensa rajoissa täydellinen, virheetön, ja täytti Jumalan heille asettamat vaatimukset. Koska Jumala Tuomarina oli tyytyväinen heidän palvontaansa, ei kukaan ihminen eikä henkiluomus voinut löytää perusteltua vikaa heidän Hänelle suorittamastaan palveluksesta. (Vrt. Lu 1:6; Hpr 11:4–16; Ro 14:4; ks. JEHOVA: Miksi hän voi olla tekemisissä epätäydellisten ihmisten kanssa.)

Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset tunnustavat Aadamista polveutuneiden ihmisten perityn epätäydellisyyden. Jaakobin 3:2:ssa osoitetaan, että jos joku kykenisi pitämään kielensä kurissa eikä kompastuisi sanassa, hän olisi ”täydellinen mies” ja kykenisi ”pitämään kurissa myös koko ruumiinsa”, mutta tässä ”me kaikki kompastumme monta kertaa” (vrt. Ja 3:8). Syntisten ihmisten tavoitteeksi asetetaan kuitenkin täydellisyys joissakin suhteissa, joissa he voivat sen saavuttaa. Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Teidän on siis oltava täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Mt 5:48.) Hän puhui tässä rakkaudesta ja anteliaisuudesta. Hän osoitti, että vain ’niiden rakastaminen, jotka rakastavat teitä’, oli epätäydellistä ja puutteellista rakkautta; näin ollen hänen seuraajiensa tulee tehdä rakkaudestaan täydellistä eli ilmentää sitä täysin määrin rakastamalla myös vihollisiaan, jolloin he noudattavat Jumalan antamaa esimerkkiä (Mt 5:43–47). Myös sille nuorelle miehelle, joka kysyi Jeesukselta, miten hän voisi saada ikuisen elämän, osoitettiin, että hänen palvontansa, joka jo käsitti Lain käskyjen noudattamisen, oli kuitenkin eräissä tärkeissä piirteissä puutteellista. Jos hän ’tahtoi olla täydellinen’, hänen piti kehittää palvontansa täysimittaiseksi (vrt. Lu 8:14; Jes 18:5) täyttämällä nuo piirteet. (Mt 19:21; vrt. Ro 12:2.)

Apostoli Johannes osoittaa, että Jumalan rakkaus tulee täydelliseksi niissä kristityissä, jotka pysyvät hänen yhteydessään, noudattavat hänen Poikansa sanaa ja rakastavat toisiaan (1Jo 2:5; 4:11–18). Sellainen täydellinen rakkaus karkottaa pelon, antaa mahdollisuuden ’puhua vapaasti’. Tekstiyhteys osoittaa, että Johannes tarkoittaa  tässä sitä, että ”puhumme Jumalalle vapaasti”, kuten puhumme rukouksessa. (1Jo 3:19–22; vrt. Hpr 4:16; 10:19–22.) Ihminen, jossa Jumalan rakkaus ilmenee täydellisenä, voi lähestyä taivaallista Isäänsä luottavaisena tuntematta sydämessään olevansa tuomittu ulkokultaisena tai hylättynä. Hän tietää noudattavansa Jumalan käskyjä ja tekevänsä sitä, mikä miellyttää hänen Isäänsä, ja hän voi siksi esittää vapaasti asiansa ja anomuksensa Jehovalle. Hänellä ei ole sellaista tunnetta, että Jumala rajoittaisi jotenkin sitä, mitä hän voi sanoa tai pyytää. (Vrt. 4Mo 12:10–15; Job 40:1–5; Va 3:40–44; 1Pi 3:7.) Häntä ei ole estämässä hirveä pelko; hän ei tunne ”tuomiopäivänä” syyllisyyttä mistään häntä vastaan tehdystä ”merkinnästä”, eikä hänellä ole mitään salattavaa (vrt. Hpr 10:27, 31). Lapsi uskaltaa pyytää rakastavilta vanhemmiltaan mitä tahansa, ja samalla tavoin kristitty, jossa rakkaus on tullut täydelliseksi, on vakuuttunut siitä, että ”mitä pyydämmekin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä. Ja jos tiedämme hänen kuulevan meitä siinä, mitä pyydämmekin, niin tiedämme, että meillä tulee olemaan pyydetyt, koska olemme pyytäneet niitä häneltä.” (1Jo 5:14, 15.)

Tämä ”täydellinen rakkaus” ei siis karkota kaikenlaista pelkoa. Se ei poista kunnioittavaa eikä lapsenomaista jumalanpelkoa, joka johtuu syvästä kunnioituksesta Jumalan asemaa, voimaa ja oikeudenmukaisuutta kohtaan (Ps 111:9, 10; Hpr 11:7). Se ei myöskään poista normaalia pelkoa, joka saa ihmisen, jos suinkin mahdollista, välttämään vaaraa ja suojelemaan henkeään, eikä pelkoa, jonka yhtäkkinen pelästyminen voi aiheuttaa (vrt. 1Sa 21:10–15; 2Ko 11:32, 33; Job 37:1–5; Hab 3:16, 18).

Rakkauden ”täydellisen yhdyssiteen” kautta saavutetaan myös täysi ykseys, niin että tosi kristityt voivat olla ”täydellisesti yhdeksi tulleita” (Kol 3:14; Joh 17:23). Ilmeisesti myös tämän ykseyden täydellisyys on suhteellista eikä tarkoita sitä, että kaikki persoonallisuuserot, kuten yksilölliset kyvyt ja tavat ja yksilöllinen omatunto, häviäisivät. Mutta kun täydellinen ykseys on saavutettu, se saa aikaan yksimielisen toiminnan, uskon ja opetukset (Ro 15:5, 6; 1Ko 1:10; Ef 4:3; Fil 1:27).

Kristuksen Jeesuksen täydellisyys. Jeesus syntyi täydellisenä ihmisenä, pyhänä ja synnittömänä (Lu 1:30–35; Hpr 7:26). Hänen ruumiillinen täydellisyytensä ei tietenkään ollut rajatonta vaan rajoittui ihmisen elämänpiiriin; hän koki inhimilliset rajoitukset, tunsi väsymystä, janoa ja nälkää, ja hän oli kuolevainen (Mr 4:36–39; Joh 4:6, 7; Mt 4:2; Mr 15:37, 44, 45). Jehova Jumalan tarkoitus oli käyttää Poikaansa Ylimmäisenä pappinaan ihmiskunnan puolesta. Vaikka Jeesus oli ihmisenä täydellinen, hänet oli ’tehtävä täydelliseksi’ (kreik. te·lei·oʹō) tuohon asemaan, niin että hän täyttäisi täysin Isänsä asettamat vaatimukset ja saavuttaisi tavoitteensa eli päämääränsä. Vaatimuksiin sisältyi se, että hänen oli tultava ”kaikissa suhteissa ’veljiensä’ kaltaiseksi”, kestettävä kärsimyksiä, opittava tottelevaisuutta koetuksissa aivan samoin kuin hänen ”veljiensä” eli hänen askeleitaan seuraavien oli tehtävä. Siten hän voisi ”suhtautua myötätuntoisesti heikkouksiimme – – sellaisena, joka on koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin mekin, mutta ilman syntiä”. (Hpr 2:10–18; 4:15, 16; 5:7–10.) Sen jälkeen kun hän oli kuollut täydellisenä uhrina ja hänet oli herätetty kuolleista, hänen täytyi myös saada kuolematon henkielämä taivaissa, jotta hänet olisi ”täydellistetty iäksi” papin virkaansa (Hpr 7:15–8:4; 9:11–14, 24). Samalla tavoin kaikki ne, jotka palvelevat Kristuksen kanssa alipappeina, ’tehdään täydellisiksi’, ts. heidät saatetaan siihen taivaalliseen tavoitteeseensa, johon he ovat pyrkineet ja johon heidät on kutsuttu (Fil 3:8–14; Hpr 12:22, 23; Il 20:6).

”Uskomme Täydellistäjä”. Jeesusta sanotaan ”uskomme Pääedustajaksi [Edelläkävijäksi] ja Täydellistäjäksi” (Hpr 12:2). Tosin jo kauan ennen Jeesuksen Kristuksen saapumista Abrahamin usko ”täydellistyi” hänen uskon ja tottelevaisuuden tekojensa välityksellä, niin että hän sai Jumalan hyväksynnän ja hänestä tuli Jumalan kanssa tehdyn, valalla vahvistetun liiton osapuoli (Ja 2:21–23; 1Mo 22:15–18). Kaikkien ennen Jeesuksen maallista palvelusta eläneiden uskon miesten usko oli kuitenkin epätäydellinen siinä mielessä, etteivät he ymmärtäneet silloin vielä täyttymättömiä profetioita, jotka koskivat häntä Jumalan Siemenenä ja Messiaana (1Pi 1:10–12). Nämä profetiat täyttyivät hänen syntymänsä, palveluksensa, kuolemansa ja taivaalliseen elämään saamansa ylösnousemuksen yhteydessä, ja usko Kristukseen sai vahvistetun perustan, jonka historia oli täydentänyt. Usko ’saapui’ siis tässä täydellistetyssä merkityksessä Kristuksen Jeesuksen välityksellä (Ga 3:24, 25), joka siten osoittautui uskomme ”johtajaksi” (AT), ”tienraivaajaksi” (Mo) eli Pääedustajaksi. Taivaallisesta asemastaan käsin hän toimi  edelleen seuraajiensa uskon Täydellistäjänä vuodattamalla heille pyhän hengen helluntaina ja antamalla ilmestyksiä, jotka edistyvästi täydensivät ja kehittivät heidän uskoaan (Ap 2:32, 33; Hpr 2:4; Il 1:1, 2; 22:16; Ro 10:17).

”Ei tehtäisi täydellisiksi ilman meitä.” Kerrottuaan esikristillisen ajan uskollisista miehistä Abelista lähtien apostoli sanoo, ettei kukaan heistä saanut ”lupauksen täyttymystä, koska Jumala näki ennalta meille jotakin parempaa, jotta heitä ei tehtäisi täydellisiksi ilman meitä” (Hpr 11:39, 40). Sana ”meitä” tarkoittaa tässä selvästikin voideltuja kristittyjä (Hpr 1:2; 2:1–4), jotka olivat ”taivaallisesta kutsumisesta osalliset” (Hpr 3:1) ja joita varten Kristus ”vihki – – uuden ja elävän tien” Jumalan taivaallisen läsnäolon pyhään paikkaan (Hpr 10:19, 20). Tähän taivaalliseen kutsumukseen sisältyy palveleminen Jumalan ja Kristuksen pappeina taivaassa Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden aikana. Heille annetaan myös ”tuomiovalta” (Il 20:4–6). Taivaallinen elämä ja edut, jotka nämä kutsutut saavat, ovat siis johdonmukaisesti ajatellen sitä ”jotakin parempaa”, minkä Jumala näki ennalta näille voidelluille kristityille (Hpr 11:40). Heidän ilmi tulemisensa, kun he ryhtyvät toimimaan taivaasta Kristuksen kanssa tuhotakseen jumalattoman järjestelmän, saa kuitenkin aikaan vapautuksen turmeluksen orjuudesta niille luomakuntaan kuuluville, jotka pyrkivät ”Jumalan lasten loistoisaan vapauteen” (Ro 8:19–22). Heprealaiskirjeen 11:35:ssä osoitetaan, että esikristillisen ajan uskolliset säilyttivät nuhteettomuutensa kärsimyksissä, ”jotta he saisivat paremman ylösnousemuksen”, ilmeisesti paremman kuin ne ”kuolleet”, jotka mainitaan jakeen alussa, ts. ihmiset, jotka oli herätetty kuolleista, mutta jotka kuolisivat uudelleen (vrt. 1Ku 17:17–23; 2Ku 4:17–20, 32–37). Näiden esikristillisten aikojen uskollisten ihmisten ’täydelliseksi tekemisen’ täytyy siis liittyä heidän ylösnousemukseensa eli palauttamiseensa elämään sekä siihen, että heidät sen jälkeen ”vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta” Kristuksen Jeesuksen ja hänen alipappiensa papillisten palvelusten välityksellä tuhatvuotisen hallituksen aikana.

Ihmiskunnan paluu täydellisyyteen maan päällä. Sen rukouksen mukaisesti, joka kuuluu: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”, Jumalan tarkoitukset tullaan panemaan täytäntöön täydellä teholla tällä planeetalla (Mt 6:10). Saatanan valvonnassa oleva jumalaton järjestelmä tuhotaan. Kaikki jatkuvasti uskoa osoittavien tottelevaisten elossa säilyvien virheet ja puutteet poistetaan, niin että se mikä jää jäljelle, täyttää Jumalan asettamat oivallisuuden, täydellisyyden ja virheettömyyden mittapuut. Siihen sisältyy maanpäällisten olosuhteiden ja ihmisluomusten täydellisyys, mikä käy ilmi Ilmestyksen 5:9, 10:stä. Siinä mainitaan, että ’Jumalalle ostetut’ ihmiset (vrt. Il 14:1, 3) tehdään ”valtakunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme, ja heidän on määrä hallita kuninkaina maata”. Lakiliiton alaisuudessa ei pappien ainoana velvollisuutena ollut edustaa ihmisiä Jumalan edessä uhraamalla uhreja, vaan heidän vastuunaan oli myös varjella kansakunnan fyysistä terveyttä, toimittaa niiden puhdistaminen, jotka olivat saastuneet, ja ratkaista, milloin spitaalinen oli parantunut. (3Mo, luvut 13–15.) Papiston tehtävänä oli lisäksi auttaa kansaa kohottamaan henkistä ja hengellistä tasoaan sekä terveyttään (5Mo 17:8–13; Mal 2:7). Koska Laissa oli ”tulevan hyvän varjo”, on odotettavissa, että taivaallinen papisto, joka työskentelee Kristuksen Jeesuksen alaisuudessa hänen tuhatvuotisen hallituskautensa aikana (Il 20:4–6), tulee suorittamaan samanlaisia tehtäviä (Hpr 10:1).

Ilmestyksen 21:1–5:ssä esitetty profeetallinen kuva takaa sen, että lunastetulta ihmiskunnalta poistetaan kyyneleet, suru, valitus, kipu ja kuolema. Synti ja siitä johtuva kärsimys ja kuolema tulivat ihmiskunnalle Aadamin kautta (Ro 5:12), ja ne kuuluvat varmasti niihin ”entisiin”, jotka katoavat. Kuolema on synnin palkka, ja ”viimeisenä vihollisena tehdään tyhjäksi kuolema” Kristuksen Valtakunnan hallinnon kautta (Ro 6:23; 1Ko 15:25, 26, 56). Tottelevaisille ihmisille se merkitsee paluuta siihen täydelliseen tilaan, josta ihminen sai nauttia historiansa alussa Eedenissä. Siten ihmiset voivat nauttia uskon ja rakkauden täydellisyyden lisäksi myös täydellisestä synnittömyydestä ja täyttää täysin ja moitteettomasti Jumalan ihmisille asettamat vanhurskaat mittapuut. Ilmestyksen 21:1–5:ssä esitetty profetia liittyy myös Kristuksen tuhatvuotiseen hallintoon, sillä ”Uuden Jerusalemin”, jonka ’tuleminen alas taivaasta’ liittyy ihmiskunnan kärsimysten poistamiseen, osoitetaan olevan Kristuksen ”morsian” eli kirkastettu seurakunta, ts. ne, jotka muodostavat Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden aikana kuninkaallisen papiston (Il 21:9, 10; Ef 5:25–32; 1Pi 2:9; Il 20:4–6).

Ihmisten täydellisyys on oleva suhteellista, ihmisen elämänpiiriin rajoittunutta. Se suo kuitenkin  niille, jotka sen saavat, tilaisuuden nauttia maanpäällisestä elämästä mahdollisimman täydessä määrin. ”Yltäkylläisesti [täysin määrin] iloa on kasvojesi [Jehovan kasvojen] edessä”, ja se, että Jumalan ”teltta on ihmisten luona”, osoittaa, että tässä tarkoitetaan tottelevaista ihmiskuntaa, jonka puoleen Jehova kääntää hyväksyen kasvonsa (Ps 16:11; Il 21:3; vrt. Ps 15:1–3; 27:4, 5; 61:4; Jes 66:23). Täydellisyys ei kuitenkaan merkitse vaihtelun loppumista, niin kuin usein ajatellaan. Eläinkunnassa, joka on Jehovan ’täydellisen työn’ tuote (1Mo 1:20–24; 5Mo 32:4), on suunnattomasti vaihtelua. Täydellisestä planeetta Maasta ei myöskään puutu moninaisuutta, vaihtelua eikä vastakohtia; siihen mahtuu yksinkertaista ja monimutkaista, korutonta ja koristeellista, hapanta ja makeaa, karkeaa ja sileää, niittyjä ja metsiä, vuoria ja laaksoja. Siihen kuuluu varhaiskevään piristävä raikkaus, kesän lämpö ja sinitaivas, syksyn väriloisto ja vastasataneen lumen puhdas kauneus (1Mo 8:22). Täydelliset ihmiset eivät siis tule olemaan kaavamaisen yhdenmukaisia ihmisiä, joilla on samanlainen persoonallisuus ja samat kyvyt ja taidot. Kuten alussa esitetyt määritelmät osoittavat, täydellisyyden ei tarvitse merkitä sitä.