Kantamus; kirjaimellinen tai kuvaannollinen kuorma. Raamatussa käytetään useita heprealaisia ja kreikkalaisia sanoja, jotka merkitsevät ’taakkaa’ tai ’kuormaa’, ja niillä tarkoitetaan joskus konkreettista kannettavaa mutta usein myös jotakin kuvaannollista, kuten vastuuta, syyllisyyttä tai Jumalalta tulevaa sanomaa. Taakkaa pidetään yleensä raskaana kuormana. Niistä heprean eri sanajuurista, jotka liittyvät taakkoihin ja kuormiin, yksi (ka·vedʹ) merkitsee pohjimmiltaan ’olla raskas’ (1Mo 18:20; vrt. 1Sa 4:18; 2Mo 10:14). Verbi na·saʼʹ puolestaan tarkoittaa ’nostaa, viedä, kantaa’ (1Mo 45:19; 47:30), ja se on juurena sanalle mas·saʼʹ, joka on käännetty vastineilla ”taakka, kuorma” (2Ai 35:3; 4Mo 4:15). Verbi sa·valʹ, joka on 1. Mooseksen kirjan 49:15:ssä käännetty ilmauksella ”kantaa taakkoja”, on sukua sanoille sab·balʹ (”taakankantaja” [Ne 4:10]) ja seʹvel (”taakka” [Ne 4:17]; ”pakollinen palvelus” [1Ku 11:28]).

Egyptissä israelilaisille asetettiin pakkotyötä valvovia päälliköitä ”sortamaan heitä, kun he kantoivat taakkojaan”, ja pakottamaan heidät kantamaan ja käyttämään rakennustarvikkeita, esimerkiksi savilaastia ja tiiliä (2Mo 1:11–14; 2:11). Mutta Jehova vei heidät ”pois Egyptin taakkojen alta” (2Mo 6:6; Ps 81:6). Kun tabernaakkelia ja sen esineitä siirrettiin paikasta toiseen, kehatilaisilla, gersonilaisilla ja merarilaisilla leeviläisillä oli omat kuormansa kannettavanaan (4Mo 4). Salomon valtavaan työväkeen kuului lopulta 70000 taakankantajaa (1Ku 5:15; 2Ai 2:18). Taakankantajia tarvittiin myös silloin, kun kuningas Josia korjasi temppeliä (2Ai 34:12, 13), ja vuosia myöhemmin, kun Nehemia valvoi Jerusalemin muurin jälleenrakennustyötä (Ne 4:17). (Ks. PAKOLLINEN PALVELUS.)

Muinoin käytettiin usein eläimiä kantamaan kuormia, ja israelilaisille sanottiin, että jos he näkivät vihamiehensä aasin makaavan kuormansa alla, niin he eivät saaneet jättää sitä siihen, vaan heidän piti ”ehdottomasti päästää se vapaaksi” (2Mo 23:5). Sitä määrää, jonka jokin eläin pystyy kantamaan, sanotaan kuormaksi, esimerkiksi ilmauksessa ”muuliparin kuorma” (2Ku 5:17).

 Kuvaannollista käyttöä. Hepreankielinen sana mas·saʼʹ, jota usein käytetään kirjaimellisesta kuormasta tai taakasta, voi tarkoittaa ”painavaa sanomaa”, jollaisen esimerkiksi kuningas Lemuelin äiti antoi pojalleen oikaisuksi (San 31:1). Se voi tarkoittaa myös julistusta (Jes 13:1; 14:28; Hes 12:10; Na 1:1). Tavallisesti tällainen julistus tuomitsee jumalattomuuden, ja se on siksi ikään kuin raskas tuomion taakka.

Jumalalle uskollinen ihminen voi heittää Jehovalle kuvaannollisen taakkansa eli sen osan, joka hänellä on kannettavanaan esimerkiksi erilaisista koettelemuksista ja huolista. Daavid julistikin sen vuoksi: ”Heitä taakkasi Jehovalle, niin hän itse tukee sinua. Koskaan hän ei salli vanhurskaan horjua.” (Ps 55:22; vrt. 1Pi 5:6, 7.) Lisäksi Daavid huudahti: ”Siunattu olkoon Jehova, joka päivittäin kantaa kuorman puolestamme, pelastuksemme tosi Jumala.” (Ps 68:19.)

”Taakka” voi olla myös Kristuksen määräämä vastuutaakka (Il 2:24). Pyhä henki ja kristillinen hallintoelin näkivät hyväksi olla lisäämättä kristityille muuta ”taakkaa” kuin välttämättömät, ts. ’että he karttavat epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta’ (Ap 15:28, 29).

Paavali käytti sanaa jälleen eri merkityksessä vakuuttaessaan korinttilaisille, ettei hän tulisi heille taakaksi ja ettei hän tavoitellut heidän omaisuuksiaan, vaan ’erittäin mielellään kuluttaisi, mitä hänellä oli, ja tulisi täydelleen kulutetuksi’ heidän sielujensa hyväksi (2Ko 12:14–18). Kristuksen apostolina Paavali olisi voinut perustellusti olla ”kallis taakka” Tessalonikan kristityille. Hän ei kuitenkaan edes syönyt ilmaiseksi kenenkään ruokaa ja saattoi siksi muistuttaa heitä: ”Me työskentelimme vaivaa nähden ja uurastaen yötä päivää ollaksemme sälyttämättä kallista taakkaa kenellekään teistä.” Tämä ei tapahtunut siksi, ettei heillä olisi ollut valtaa siihen, vaan siksi, että he olisivat antaneet heille jäljittelemisen arvoisen esimerkin. (2Te 3:7–10.)

Jeesus tuomitsi kirjanoppineet ja fariseukset sanoen: ”He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” (Mt 23:2, 4.) Jeesus viittasi ilmeisesti niihin yksityiskohtaisiin sääntöihin ja rasittaviin perinteisiin, joita nämä miehet asettivat tavallisten ihmisten kannettavaksi haluamatta poistaa pienintäkään säännöstä heidän elämänsä helpottamiseksi (Mt 23:13, 23, 24).

Jeesus taas vapautti ihmisiä hengellisesti noista sortavista perinteistä (Joh 8:31, 32). Hän kehotti niitä, jotka uurastivat ja olivat kuormitettuja, tulemaan hänen luokseen, ottamaan hänen ikeensä päälleen ja ryhtymään hänen opetuslapsikseen, sillä hän oli lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, ja niin he saisivat virvoituksen sielulleen. Hän sanoi: ”Minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Mt 11:28–30.) Kristus ei ollut ankara eikä sortava vaan huomaavainen, ja hänen luokseen tulevia kohdeltiin oikein. Kristuksen ies oli suhteellisen kevyt verrattuna siihen ikeeseen, jonka uskonnollisten perinteiden kannattajat asettivat ihmisten kannettavaksi. Jeesus on saattanut tarkoittaa myös sitä, että synnin ja erheen taakan uuvuttamien pitäisi tulla hänen luokseen saadakseen hengellistä virvoitusta. Jeesuksen keveän ”kuorman” kantamiseen kuului ilmeisesti Jumalan vaatimuksiin perehtyminen ja niiden täyttäminen, minkä Jeesus teki mielellään eläessään ja palvellessaan maan päällä (Joh 17:3; 4:34). Paavali vertasi myöhemmin kristityn elämää kilpajuoksuun ja kannusti uskonveljiään keventämään taakkaansa. Hän käski heitä: ”Pankaamme mekin pois jokainen paino ja meidät helposti kietova synti ja juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu, samalla kun katsomme kiinteästi uskomme Pääedustajaan ja Täydellistäjään, Jeesukseen”. (Hpr 12:1, 2.)

Toisten taakkojen kantaminen. Paavali kirjoitti galatalaisille: ”Kantakaa edelleen toistenne taakkoja ja täyttäkää siten Kristuksen laki.” Tässä apostoli käytti ”taakoista” sanaa baʹrē, joka on monikkomuoto kreikkalaisesta sanasta baʹros ja tarkoittaa aina jotakin rasittavaa tai (kirjm.) raskasta. (Ga 6:2, Rbi8, alav.) Varmastikaan synti ja ihmisen ottamasta ”harha-askeleesta” (johon edellisessä jakeessa viitataan) johtuva taakka ei ole kevyt vaan raskas. Mutta jakeessa 5 apostoli sanoo: ”Sillä kukin joutuu kantamaan oman kuormansa”, ts. vastuukuormansa. Paavali käytti tässä ”kuormasta” kreikkalaista sanaa for·tiʹon, joka merkitsee jotakin, mitä täytyy kantaa, mutta joka ei kerro mitään sen painosta. Hän teki siis näissä jakeissa eron ”taakkojen” ja ”kuorman” välillä. Tämä merkitsi sitä, että jos kristitty joutuisi hengellisiin vaikeuksiin, joita hänen olisi hyvin vaikea kestää, niin hänen uskonveljensä tulisivat hänen avukseen ja auttaisivat siten kantamaan hänen taakkaansa. Sellaiset ihmiset ilmaisisivat rakkautta ja  täyttäisivät siten Kristuksen lain (Joh 13:34, 35). Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Paavali oli juuri edellä, Galatalaiskirjeen 6:1:ssä, sanonut yrityksestä palauttaa ihminen kohdalleen hengellisesti, mikä saattaa olla mahdollista rakkauden, huomaavaisuuden ja rukouksen avulla. (Vrt. Ja 5:13–16.) Mutta kuten apostoli edelleen osoitti, toisten taakkojen kantaminen ei tarkoita sen hengellisen vastuukuorman kantamista, joka heillä on Jumalan edessä. Paavali tekee samassa yhteydessä selväksi myös sen, että jos joku ajattelee olevansa jotakin, vaikka hän ei ole mitään, niin hän pettää omaa mieltään, ja apostoli kehotti kristittyä ’koettelemaan, mitä hänen oma työnsä on’, sillä ”silloin hänellä on syytä riemuun vain itseensä katsoen eikä toiseen verraten” (Ga 6:3, 4; vrt. 2Ko 10:12). Sen jälkeen apostoli huomautti, että ”kukin joutuu kantamaan oman [vastuu]kuormansa” Korkeimman Tuomarin, Jehova Jumalan, edessä.