Erään sellaisen jumalattaren arvonimi, jota luopioisraelilaiset palvoivat Jeremian päivinä (Jer 44:17–19).

Vaikka etupäässä naiset palvoivat ”taivaiden kuningatarta”, niin nähtävästi kokonaiset perheet osallistuivat tuohon palvontaan jollakin tavalla. Naiset leipoivat uhrikakkuja, pojat keräsivät polttopuita ja isät sytyttivät tulen. (Jer 7:18.) Tämän jumalattaren palvonnan voimakasta otetta juutalaisiin kuvastaa se, että käskynhaltija Gedaljan murhan jälkeen Egyptiin paenneet pitivät heitä kohdanneen onnettomuuden syynä sitä, että he olivat laiminlyöneet uhrisavun suitsuttamisen ja juomauhrien vuodattamisen ”taivaiden kuningattarelle”. Profeetta Jeremia osoitti kuitenkin painokkaasti heidän näkemyksensä virheellisyyden. (Jer 44:15–30.)

Raamatussa ei ilmaista suoraan, kuka ”taivaiden kuningatar” oli. Joidenkuiden mukaan tämä jumalatar voidaan samastaa sumerilaiseen hedelmällisyyden jumalattareen Inannaan, babylonialaiseen Ištariin. Nimi Inanna merkitsee kirjaimellisesti ’taivaan kuningatarta’. Vastaavaan babylonialaiseen jumalattareen Ištariin liitettiin akkadilaisissa teksteissä lisänimet ”taivaiden kuningatar” ja ”taivaiden ja tähtien kuningatar”.

Ištarin palvonta levisi nähtävästi muihin maihin. Yhdessä Amarnan kirjeistä Tušratta mainitsee ”Ištarin, taivaan valtiattaren”, kirjoittaessaan Amenofis (Amenhotep) III:lle. ”Astarte [Ištar], taivaan valtiatar”, mainitaan egyptiläisessä kuningas Horemhebin tekstissä (hän hallitsi otaksuttavasti 1300-luvulla eaa.). Memfiksestä löydetyssä Merenptahin hallituskaudelta (tämän Egyptin kuninkaan uskotaan hallinneen 1200-luvulla eaa.) peräisin olevassa steelen kappaleessa esiintyy Astarte sekä kirjoitus ”Astarte, taivaan valtiatar”. Astartesta käytettiin persialaiskaudella Sevenessä eli Syenessä (nyk. Assuan) lisänimeä ”taivaiden kuningatar”.

”Taivaiden kuningattaren” palvontaa harjoitettiin aina 300-luvulle saakka. Vuoden 375 tienoilla Epifanios sanoo tutkielmassaan Panarion (79, 1, 7): ”Jotkut naiset koristelevat eräänlaiset vaunut tai neliskulmaisen penkin, ja levitettyään pellavakankaan sen yli he vuoden tiettynä juhlapäivänä asettavat sen eteen leivän muutamaksi päiväksi ja uhraavat sen Marian nimessä. Sitten kaikki naiset syövät tätä leipää.” Epifanios (79, 8, 1, 2) yhdisti nämä tavat Jeremian kirjassa kuvailtuun ”taivaiden kuningattaren” palvontaan, ja hän lainaa Jeremian 7:18:aa ja 44:25:tä. (Epiphanius, toim. Karl Holl, Leipzig 1933, 3. osa, s. 476, 482, 483.)