Vankilan kaltainen alennustila, johon Jumala heitti tottelemattomat enkelit Nooan päivinä.

Tämä sana esiintyy henkeytetyssä Raamatussa vain kerran, 2. Pietarin kirjeen 2:4:ssä. Apostoli kirjoittaa: ”Jumala ei pidättynyt rankaisemasta enkeleitä, jotka tekivät syntiä, vaan heittämällä heidät tartarokseen luovutti heidät sakean pimeyden kuiluihin tuomiota varten säilytettäviksi.” Ilmaus ”heittämällä heidät tartarokseen” on käännös kreikan verbistä tar·ta·roʹō, johon siis sisältyy sana ”tartaros”.

Rinnakkaisteksti tälle on Juudaan 6:ssa: ”Ja ne enkelit, jotka eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa, hän on säilyttänyt iankaikkisin kahlein sakeassa pimeydessä suuren päivän tuomiota varten.” Pietari osoittaa, milloin nuo enkelit ”hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa”, kun hän kirjoittaa ”vankilassa olevista hengistä, jotka olivat kerran olleet tottelemattomia, kun Jumalan kärsivällisyys odotti Nooan päivinä, jolloin rakennettiin arkkia” (1Pi 3:19, 20). Tämä liittää tapahtuman suoranaisesti 1. Mooseksen kirjan 6:1–4:n kertomukseen ”tosi Jumalan pojista”, jotka ennen vedenpaisumusta jättivät asuinpaikkansa taivaassa asuakseen naisten kanssa ja jotka saivat heidän kauttaan lapsia, nefilejä. (Ks. JUMALAN POIKA [POJAT]; NEFILIT.)

Näistä raamatunkohdista ilmenee, että tartaros on tila, ei paikka, sillä Pietari sanoo näiden tottelemattomien henkien olevan myös ”sakean pimeyden kuiluissa”, kun taas Paavali sanoo heidän olevan ”taivaallisissa”, missä he toimivat pimeyden hallitsijoina, pahoina henkivoimina (2Pi 2:4; Ef 6:10–12). Myöskään sakea pimeys ei ole kirjaimellista valottomuutta, vaan johtuu siitä, että heidät on erotettu Jumalalta tulevasta valosta luopioina ja hänen perheestään poistettuina ja että heidän ikuisen kohtalonsa näkymät ovat pelkästään synkät.

Tartaros ei siis ole sama kuin heprean kielen Šeol tai kreikan kielen Haades, jotka kumpikin tarkoittavat ihmiskunnan yhteistä, maallista hautaa. Tämä käy ilmi siitä, että kertoessaan Jeesuksen Kristuksen saarnanneen näille ”vankilassa oleville hengille”, apostoli Pietari osoittaa, ettei Jeesus saarnannut heille niiden kolmen päivän aikana, jotka hän oli haudattuna Haadekseen (Šeoliin), vaan Haadeksesta saamansa ylösnousemuksen jälkeen (1Pi 3:18–20).

Tartaroksen edustamaa alennettua tilaa ei tule myöskään sekoittaa ”syvyyteen”, johon Saatana ja hänen demoninsa lopulta heitetään Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden ajaksi (Il 20:1–3). Tottelemattomat enkelit heitettiin selvästikin tartarokseen ”Nooan päivinä” (1Pi 3:20), mutta noin 2000 vuotta myöhemmin ne pyysivät hartaasti Jeesukselta, ”ettei hän määräisi niitä menemään syvyyteen” (Lu 8:26–31; ks. SYVYYS).

 Sana ”tartaros” esiintyy myös esikristillisen ajan pakanallisessa mytologiassa. Homeroksen Ilias esittää tämän mytologisen Tartaroksen maanalaisena vankilana, joka on yhtä kaukana Haadeksen alapuolella kuin maa on taivaan alapuolella. Siellä olivat vangittuina vähäisemmät jumalat, Kronos ja muut titaanit. Kuten olemme nähneet, Raamatun tartaros ei tarkoita paikkaa vaan tilaa, eikä se siitä syystä ole sama kuin tämä kreikkalaisen mytologian Tartaros. On kuitenkin huomionarvoista, ettei mytologian Tartaroskaan ollut paikka ihmisiä vaan yli-inhimillisiä luomuksia varten. Siinä mielessä ne ovat siis samankaltaisia, koska Raamatun tartaros ei selvästikään ole paikka, jonne eristettäisiin ihmissieluja (vrt. Mt 11:23), vaan se on tarkoitettu ainoastaan niitä pahoja yli-inhimillisiä henkiä varten, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan.

Tartaroksen edustama äärimmäinen alennustila edeltää Saatanan ja hänen demoniensa heittämistä syvyyteen ennen Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden alkamista. Tuhannen vuoden kuluttua seuraa sitten heidän täydellinen tuhonsa ”toisessa kuolemassa”. (Mt 25:41; Il 20:1–3, 7–10, 14.)