Suhteellisen tasainen maa, kukkula- tai vuorimaan vastakohta. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa käytetään varsin täsmällisesti eri sanoja erilaisista maastotyypeistä.

Heprealaista sanaa ʽara·vahʹ käytetään sekä nimenomaisesta alueesta että tietystä maastotyypistä (ks. ARABA). Kun sana ʽara·vahʹ on ilman määräistä artikkelia, se tarkoittaa sellaista  aavikkotasankoa tai aroa, jollaisia Moabin ja Jerikon aavikkotasangot olivat (4Mo 22:1; 35:1; Jos 5:10; 13:32; Jer 52:8). Tuollaisella seudulla saattoi olla jokia, joista saatiin jonkin verran vettä, mutta yleensä ʽara·vahʹ korostaa sitä, että tasanko on kuiva. Näin ollen olisi melkoinen muutos, jos hedelmällisestä, runsasvetisestä Saaronin tasangosta tulisi aavikkotasangon kaltainen (Jes 33:9) tai jos aavikkotasangolle puhkeaisi puroja (Jes 35:1, 6; 51:3).

Sanalla biq·ʽahʹ tarkoitettiin laajaa, vuorten ympäröimää tasankoa. Se tulee verbistä, jonka merkitys on ’halkaista’, ja se voidaan kääntää täsmällisesti vastineella ”laaksotasanko”. Vielä nykyäänkin Anti-Libanonin vuorijonon ja Libanonvuorten välistä leveää laaksotasankoa kutsutaan nimellä Bekaa (Jos 11:17). Biq·ʽahʹ eli ”laaksotasanko” asetetaan Raamatussa usein vuoriston tai kukkuloiden (5Mo 8:7; 11:11; Ps 104:8; Jes 41:18) tai kuoppaisen tai epätasaisen maan (Jes 40:4) vastakohdaksi. Danielin 3:1:ssä käytetty samansukuinen aramealainen sana käännetään usein pelkäksi ”tasangoksi”, ja se kuvailee paikkaa, johon Nebukadnessar pystytti kultaisen kuvapatsaan.

Pitkää alatasankoa kuvattiin hepreassa sanalla ʽeʹmeq. Tuo sana tarkoittaa ”rinnakkaisten vuorijonojen välissä olevaa pitkää, leveää kaistaletta, joka on pienempi kuin edellisen sanan [biq·ʽahʹ] tarkoittama alue, – – [ʽeʹmeq] sisältää ajatuksen alavuudesta ja leveydestä eikä niinkään jyrkkyydestä tai rajoittumisesta” (M’Clintock ja Strong, Cyclopædia, 1881, X osa, s. 703). Tätä heprealaista sanaa käytetään monista eri paikoista, mm. ”Akorin alatasangosta”, ”Aijalonin alatasangosta” ja ”Refaimin alatasangosta” (Jos 7:24; 10:12; 1Ai 11:15).