Erityinen ”päivä” eli ajanjakso, jolloin Jumala vaatii tilille jotkin ryhmät, kansakunnat tai ihmiskunnan yleensä. Se voi olla aika, jolloin pannaan täytäntöön niiden tuomio, jotka on jo tuomittu kuoleman ansaitseviksi, tai tuomioon saattaa sisältyä tilaisuus joidenkuiden vapauttamiseen – jopa ikuiseen elämään. Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa viittasivat tulevaan ”tuomiopäivään”, joka ei koskisi vain eläviä vaan myös menneisyydessä kuolleita (Mt 10:15; 11:21–24; 12:41, 42; 2Ti 4:1, 2).

Menneitä tuomioaikoja. Eri aikoina menneisyydessä Jehova vaati kansoja ja kansakuntia tilille toiminnastaan ja pani tuomionsa täytäntöön tuhoamalla ne. Tällaiset tuomion täytäntöönpanot eivät olleet mielivaltaisia raa’an voiman tai musertavan vallan ilmauksia. Joissakin tapauksissa heprealainen sana, joka on käännetty vastineella ”tuomio” (miš·patʹ), käännetään myös sanoilla ”oikeus” ja ”se, mikä on oikein” (Esr 7:10; 1Mo 18:25). Raamattu korostaa sitä, että Jehova ”rakastaa vanhurskautta ja oikeutta”, joten nuo molemmat ominaisuudet sisältyvät hänen tuomioittensa täytäntöönpanoon (Ps 33:5).

Joskus tuomioiden täytäntöönpano johtui ihmisten väärästä käytöksestä jokapäiväisessä elämässä. Sodoma ja Gomorra ovat esimerkki tästä. Jehova tarkasti noita kaupunkeja ja totesi, että niiden asukkaiden synti oli hyvin raskas; hän päätti hävittää nuo kaupungit. (1Mo 18:20, 21; 19:14.) Myöhemmin Juudas kirjoitti, että nuo kaupungit kärsivät ”ikuisen tulen rangaistustuomiota [kreik. diʹkēn; ”tuomiota”, Väl, Da; ”oikeutta”, Yg; ”rankaisevaa oikeutta”, ED ]” (Ju 7). Nuo kaupungit kokivat siis tuomion ”päivän”.

Jehova kävi oikeutta muinaista Babylonia, Jumalan ja hänen kansansa pitkäaikaista vihollista, vastaan. Koska Babylon oli kohdellut juutalaisia tarpeettoman julmasti eikä aikonut vapauttaa heitä 70-vuotisen pakkosiirtolaisuuden jälkeen ja koska se laski Jumalan kansasta saamansa voiton Mardukin ansioksi, sitä odotti sille langetetun tuomion täytäntöönpano. (Jer 51:36; Jes 14:3–6, 17; Da 5:1–4.) Tämä kohtasi Babylonia 539 eaa., jolloin meedialaiset ja persialaiset kukistivat sen. Koska täytäntöön pantava tuomio oli Jehovan, tuota aikaa voitiin sanoa ”Jehovan päiväksi” (Jes 13:1, 6, 9).

Vastaavasti Jeremia profetoi, että Jumala ’kävisi oikeutta’ mm. Edomin kanssa (Jer 25:17–31). Näin tuo kansakunta, joka oli osoittanut vihaavansa Jehovaa ja hänen kansaansa, sai osakseen tuhotuomion ”Jehovan päivänä” (Ob 1, 15, 16).

Kun Juuda ja Jerusalem tulivat uskottomiksi ja ansaitsivat Jumalan paheksunnan, hän lupasi ’panna sen [Jerusalemin] keskuudessa täytäntöön oikeudellisia päätöksiä’ (Hes 5:8). ”Jehovan vimman päivä” koitti 607 eaa., kun hänen tuhotuomionsa pantiin täytäntöön (Hes 7:19). Jerusalemille ennustettiin kuitenkin vielä toinen tuomion ”päivä” eli aika. Joel profetoi, että ennen ”Jehovan suurta ja pelottavaa päivää” tapahtuisi hengen vuodattaminen (Jl 2:28–31). Pietari selitti henkeytettynä vuoden 33 helluntaipäivänä, että silloin koettiin tuon profetian täyttymys (Ap 2:16–20). ’Jehovan päivä’ koitti vuonna 70, jolloin Rooman sotajoukot panivat täytäntöön Jumalan tuomion juutalaisille. Kuten Jeesus oli ennustanut, ne olivat ”oikeuden jakamisen päiviä” (Lu 21:22). (Ks. TUHO.)

Tulevia tuomion täytäntöönpanon aikoja. Heprealaisten kirjoitusten profetioiden lisäksi Raamatussa mainitaan selvästi joitakin tulevia tuomiopäiviä, joihin sisältyy tuomion täytäntöönpano. Ilmestyskirjassa kerrotaan ajasta,  jolloin ”Suuri Babylon” poltetaan kokonaan tulella. Tämä rangaistustuomio johtuu siitä, että se on harjoittanut haureutta kansakuntien kanssa ja juopunut Jeesuksen todistajien verestä. (Il 17:1–6; 18:8, 20; 19:1, 2.) Mainitessaan erään tuomion täytäntöönpanon Pietari viittasi siihen, mitä tapahtui Nooan päivinä, ja ennusti ”jumalattomien ihmisten tuomion ja tuhon päivän” (2Pi 3:7). Ilmestyskirjassa sanotaan tämän tuhon täytäntöönpanijan olevan ”Jumalan Sana”, joka lyö kansoja pitkällä miekalla (Il 19:11–16; vrt. Ju 14, 15). Myös Panettelijalle oli langetettu tuomio jo ensimmäisellä vuosisadalla, ja hänen johtamansa demonit tiesivät, että heidät pantaisiin syvyyteen kuten Saatanakin (1Ti 3:6; Lu 8:31; Il 20:1–3). Näin ollen heitä odottava tuomio on pelkästään sen tuomion täytäntöönpano, joka on jo langetettu (Ju 6; 2Pi 2:4; 1Ko 6:3).

Voi olla langettava tai vapauttava. Useimmiten sana ”tuomio” (kreik. kriʹsis ja kriʹma) sisältää Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa selvästi ajatuksen langettavasta eli epäsuotuisasta tuomiosta. Johanneksen 5:24, 29:ssä ”tuomio” esitetään ”elämän” ja ”ikuisen elämän” vastakohtana, ja se viittaa yksiselitteisesti langettavaan tuomioon, joka merkitsee lopullista elämän menetystä – kuolemaa (2Pi 2:9; 3:7; Joh 3:18, 19). Kaikki epäsuotuisat tuomiot eivät kuitenkaan johda väistämättä tuhoon. Tätä valaisevat Herran illallisen viettoa koskevat Paavalin sanat 1. Korinttilaiskirjeen 11:27–32:ssa. Jos joku ei ollut täysin perillä siitä, mitä hän teki, hän saattoi syödä tai juoda ”tuomion itseään vastaan”. Sitten Paavali lisää: ”Kun meitä tuomitaan, niin Jehova kurittaa meitä, jotta meille ei langetettaisi tuomiota maailman kanssa.” Näin ollen joku voisi saada epäsuotuisan tuomion, mutta koska hän katuu, häntä ei tuhottaisi iäksi.

Mahdollisuus saada vapauttava tuomio käy puolestaan ilmi 2. Korinttilaiskirjeen 5:10:stä. Siinä sanotaan niistä, jotka tulevat ilmeisiksi tuomarinistuimen edessä: ”Kukin – – [saa] palkkansa – – sen mukaan mitä hän on harjoittanut, olkoonpa se hyvää tai pahaa.” Ilmestyksen 20:13:ssa mainitun tuominnan tulos on ilmeisesti monille suotuisa. Tuomittavana olevista kuolleista ne, jotka saavat epäsuotuisan tuomion, heitetään ”tulijärveen”. Muut kuitenkin säilyvät tässä tuominnassa, koska heidät on ”todettu elämän kirjaan kirjoitetuksi”. (Il 20:15.)

Henkilökohtaisen tilinteon tuomiopäivä. Ajatus siitä, että Jumala piti ihmisiä henkilökohtaisesti tilivelvollisina käytöksestään, ei ollut vieras esikristillisen ajan heprealaisille (Sr 11:9; 12:14). Kreikkalaiset kirjoitukset selittävät, että tulevaisuudessa koittaa erityinen aikakausi eli ”päivä”, jolloin sekä elävät että aiemmin kuolleet ihmiskunnan jäsenet tuomitaan yksitellen (2Ti 4:1, 2).

Tuomarien henkilöllisyys. Heprealaisissa kirjoituksissa Jehovan sanotaan olevan ”kaiken maan Tuomari” (1Mo 18:25). Kreikkalaisissa kirjoituksissa häntä sanotaan ”kaikkien Tuomariksi” (Hpr 12:23). Hän on kuitenkin valtuuttanut Poikansa tuomitsemaan hänen puolestaan (Joh 5:22). Raamattu kertoo, että Jeesus on ’määrätty’ tuomitsemaan ja hänen ”on määrä” tuomita (Ap 10:42; 17:31; 2Ti 4:1). Se että Jumala on antanut Jeesukselle tällaisen valtuutuksen, selittää kaiken näennäisen ristiriidan niiden raamatunkohtien välillä, joissa sanotaan, että yksilöt tulevat ”seisomaan Jumalan tuomarinistuimen edessä” ja että he tulevat ”ilmeisiksi Kristuksen tuomarinistuimen edessä” (Ro 14:10; 2Ko 5:10).

Jeesus kertoi myös apostoleilleen, että kun hän istuutuisi valtaistuimelleen ”uudelleen luomisessa”, he tulisivat ”istumaan kahdellatoista valtaistuimella” tuomitsemassa (Mt 19:28; Lu 22:28–30). Paavali osoitti, että kristityt, jotka oli ”kutsuttu olemaan pyhiä”, tulevat tuomitsemaan maailman (1Ko 1:2; 6:2). Lisäksi apostoli Johannes näki näyssä ajan, jolloin jotkut saivat ”tuomiovallan” (Il 20:4). Edellä esitettyjen raamatunkohtien valossa tähän sisältyvät ilmeisesti apostolit ja muut pyhät. Tätä päätelmää tukee jakeen loppuosan maininta niistä, jotka hallitsevat Kristuksen kanssa tuhatvuotiskauden ajan. Nämä toimivat siis kuninkaallisina tuomareina Jeesuksen kanssa.

Tuomiopäivänä tapahtuva tuominta on varmasti korkeatasoista, sillä Jehovan ”tuomiot ovat todet ja vanhurskaat” (Il 19:1, 2). Myös hänen valtuutuksellaan tapahtuva tuominta on vanhurskasta ja totuudenmukaista (Joh 5:30; 8:16; Il 1:1; 2:23). Oikeutta ei vääristellä eikä tosiasioita piilotella.

Ylösnousemus liittyy tuomintaan.  Käyttäessään ilmausta ”tuomiopäivä” Jeesus liitti kuvaan mukaan kuolleiden ylösnousemuksen. Hän mainitsi, että jokin kaupunki saattaisi olla vastaanottamatta apostoleita ja heidän sanomaansa, ja sanoi: ”Sodoman ja Gomorran maalla on tuomiopäivänä helpompaa kuin sillä kaupungilla.” (Mt 10:15.) Vaikka hän ilmeisesti käyttikin hyperbolaa (koska Sodomaa ja Gomorraa oli kohdannut  ikuinen tuho), niin hänen sanansa viittasivat tulevaan tuomioon, joka koskisi ainakin joitakuita tuollaisen ensimmäisen vuosisadan juutalaisen kaupungin asukkaita (vrt. Mt 11:22–24; Lu 10:13–15; Ju 7). Vielä selkeämpi on Jeesuksen lausunto, jonka mukaan ”etelän kuningatar herätetään tuomiolle” (Mt 12:41, 42; Lu 11:31, 32). Niitä Raamatun mainintoja, joiden mukaan Jeesus tuomitsee ”elävät ja kuolleet”, voidaan tarkastella sen valossa, että tuomiopäivään sisältyy ylösnousemus (Ap 10:42; 2Ti 4:1).

Ilmestyksen 20:12, 13:ssa esitetyt tiedot antavat lopullisen vahvistuksen sille, että monet tuomiopäivänä tutkittavista ovat kuolleista herätettyjä. Yksilöt nähdään ”seisomassa valtaistuimen edessä”. Kuolleet mainitaan samoin kuin se, että kuolema ja Haades antoivat niissä olevat kuolleet. Nämä tuomitaan.

Tuomiopäivän aika. Johanneksen 12:48:ssa Kristus yhdisti ihmisten tuominnan ”viimeiseen päivään”. Ilmestyksen 11:17, 18:ssa kuolleiden tuominta sijoitetaan tapahtuvaksi sen jälkeen, kun Jumala ottaa suuren valtansa ja alkaa hallita kuninkaana erikoismerkityksessä. Tätä asiaa valaistaan edelleen tapahtumasarjalla, joka on kirjoitettu muistiin Ilmestyksen lukuihin 19 ja 20. Siinä kerrotaan sodasta, jossa ”kuninkaiden Kuningas” surmaa ”maan kuninkaat ja heidän armeijansa”. (Aiemmin Ilmestyksessä [16:14] käytetään siitä nimitystä ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sota”.) Sen jälkeen Saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi. Noiden tuhannen vuoden aikana kuninkaalliset tuomarit palvelevat Kristuksen kanssa. Samassa yhteydessä mainitaan kuolleiden ylösnousemus ja tuominta. Tämä osoittaa siis ajan, jolloin tuomiopäivä koittaa. Raamatun valossa ei myöskään ole mahdotonta, että tuhannen vuoden ajanjaksoa sanotaan ”päiväksi”, sillä tällainen rinnastus esitetään Raamatussa (2Pi 3:8; Ps 90:4).

Tuomion perusteet. Ilmestyksen 20:12:n kuvauksessa siitä, mitä maan päällä tapahtuu tuominnan aikana, sanotaan, että silloin ylösnousemuksen saaneet kuolleet ’tuomitaan sen perusteella, mitä kirjakääröihin on kirjoitettu, tekojensa mukaan’. Kuolleista herätettyjä ei tuomita niiden tekojen mukaan, joita he tekivät aiemmin elämässään, sillä Roomalaiskirjeen 6:7:ssä esitetään sääntö: ”Se, joka on kuollut, on vapautunut synnistään.”

Jeesus sanoi kuitenkin, että joidenkuiden olisi vaikea selviytyä tuomiopäivästä, koska he eivät halunneet kiinnittää huomiota hänen voimatekoihinsa eivätkä katuneet eivätkä olleet kiinnostuneita Jumalan sanomasta (Mt 10:14, 15; 11:21–24).