Sellaisen ruumiin ominaisuus, joka ei voi hajota, rappeutua eikä tuhoutua.

Ainoastaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa on suoranaisia viittauksia turmeltumattomuuteen. Tällä vastineella on käännetty kreikkalainen sana a·fthar·siʹa, joka muodostuu kieltoa ilmaisevasta etuliitteestä a ja sanan ftheiʹrō eräästä muodosta. Jälkimmäisen sanan merkitys on ’turmella’ (2Ko 7:2; 1Ko 15:33) eli saattaa alhaisempaan tai huonompaan tilaan, myös ’surmata’ tai ’tuhota’ (2Pi 2:12). Lisäksi käytetään adjektiivia aʹfthar·tos (turmeltumaton).

Turmeltuminen ja turmeltuvuus. Kun tarkastellaan turmeltumattomuutta, on hyödyllistä aluksi analysoida turmeltumista ja turmeltuvuutta vastaavien kreikan sanojen käyttöä.

Turmeltuminen ja turmeltuvuus voivat kumpikin liittyä sekä aineelliseen että aineettomaan.  Kruunu eli seppele, jota kreikkalaiset urheilijat tavoittelivat, oli turmeltuva, altis lahoamaan, pilaantumaan eli hajoamaan (1Ko 9:25). Jopa kulta (liukenee kuningasveteen) ja hopea ovat turmeltuvia (1Pi 1:18; vrt. Ja 5:3). Laivat voivat ’haaksirikkoutua’ eli kirjaimellisesti ’turmeltua läpeensä’ (intensiivimuodosta di·a·ftheiʹrō), kun niiden rakenteet romahtavat (Il 8:9). Samaa kreikan sanaa käytetään puhuttaessa maan ’turmelemisesta’ (Il 11:18). Ihminen, lihallinen luomus, on turmeltuva (Ro 1:23), ja koska hän on epätäydellinen, hänen ruumiinsa joutuu kärsimään vahingollisista sairauksista, ja lopulta kuolema hajottaa sen, kun ruumis mätänee (Ap 13:36). Aineetonkin voi turmeltua: huono seura voi turmella hyvät tavat (1Ko 15:33); ihmiset voivat turmeltua mieleltään ja kääntyä pois vilpittömyydestä, siveellisestä puhtaudesta ja totuudesta (2Ko 11:3; 1Ti 6:5; 2Ti 3:8), mikä johtaa moraaliseen rappioon, ihmisen persoonallisuuden turmeltumiseen (Ef 4:22; Ju 10).

Täydelliset ihmisruumiitkin ovat turmeltuvia, ts. ne eivät ole rappeutumattomia tai tuhoutumattomia. Tästä syystä apostoli Paavali saattoi sanoa, että sen jälkeen kun Jeesus oli herätetty kuolleista, hänen ei ”ollut enää määrä palata turmeltumiseen” (Ap 13:34) eli palata elämään turmeltuvassa ihmisruumiissa. Ainoastaan Jumala saattoi toiminnallaan estää Poikansa maallista liharuumista näkemästä turmeltumista haudassa (Ap 2:31; 13:35–37). Tuota ruumista ei kuitenkaan säilytetty kuolleista herätetyn Jeesuksen käyttöön, koska apostoli Pietari selittää, että Jeesus ”saatettiin kuolemaan lihassa mutta tehtiin eläväksi hengessä” (1Pi 3:18). Ilmeisesti siis Jumala hävitti tuon ruumiin ihmeen avulla eikä antanut sen nähdä turmiollista mätänemistä. (Ks. RUUMIS: Kristuksen liharuumis.)

Vaikka enkelit ovat henkiluomuksia, heillä on turmeltuva ruumis, koska heidän sanotaan voivan tuhoutua (Mt 25:41; 2Pi 2:4; vrt. Lu 4:33, 34).

Ihminen turmeltuvuuden orjuudessa. Silloinkin kun Aadam oli täydellinen, hänellä oli turmeltuva ruumis, mutta hän joutui ”turmeltuvuuden orjuuteen” vain siksi, että hän kapinoi Jumalaa vastaan, ja hän siirsi tämän tilan kaikille jälkeläisilleen, koko ihmissuvulle (Ro 8:20–22). Turmeluksen orjuus on synnin eli rikkomuksen seuraus (Ro 5:12), ja se saa aikaan ruumiillisen epätäydellisyyden, joka johtaa rappeutumiseen, sairauteen, vanhenemiseen ja kuolemaan. Tämän vuoksi ”se, joka kylvää lihaansa silmällä pitäen, niittää lihastaan turmeluksen”, eikä hän saa ikuista elämää, joka on luvattu niille, jotka kylvävät henkeä silmällä pitäen. (Ga 6:8; vrt. 2Pi 2:12, 18, 19.)

Kristityt saavuttavat turmeltumattomuuden. Kuten edellä todettiin, Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ei mainita suoranaisesti turmeltumattomuutta, vaan niissä tähdennetään toistuvasti ihmissielun kuolevaisuutta. Apostoli sanookin Kristuksesta Jeesuksesta, että hän ”on luonut valoa elämään ja turmeltumattomuuteen hyvällä uutisella” (2Ti 1:10). Jeesuksen välityksellä Jumala paljasti sen tarkoitustaan koskevan pyhän salaisuuden, että hän suo voidelluille kristityille edun hallita hänen Poikansa kanssa taivaissa (Lu 12:32; Joh 14:2, 3; vrt. Ef 1:9–11). Herättämällä näiden kristittyjen Pelastajan, Jeesuksen Kristuksen, kuolleista Jumala on antanut heille elävän toivon ”turmeltumattomasta ja saastumattomasta ja kuihtumattomasta perinnöstä – – [joka] on varattuna taivaissa” (1Pi 1:3, 4, 18, 19; vrt. 1Ko 9:25). Ollessaan vielä lihassa he ovat syntyneet uudelleen, ts. saaneet Jumalan pojan aseman, syntyneet ”turmeltumattomasta tuottavasta siemenestä, elävän ja pysyvän Jumalan sanan välityksellä” (1Pi 1:23; vrt. 1Jo 3:1, 9).

Vaikka Jumala kohtelee näitä taivaalliseen Valtakuntaan kutsuttuja kristittyjä poikinaan ja vaikka heille on luvattu turmeltumaton perintö, he eivät ole kuolemattomia eivätkä turmeltumattomia niin kauan kuin he ovat maan päällä lihassa. Tämä havaitaan siitä, että he ”kestämällä hyvässä työssä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja turmeltumattomuutta” (Ro 2:6, 7). ”Turmeltumattomuus”, jota he etsivät, ei ilmeisestikään tarkoita pelkästään vapautusta moraalisesta turmeluksesta. Seuraamalla Kristuksen esimerkkiä ja uskomalla hänen lunastusuhriinsa nämä kristityt ovat jo päässeet ”pakoon sitä turmelusta, joka maailmassa on himon vuoksi” (2Pi 1:3, 4). He ”rakastavat Herraa Jeesusta Kristusta turmeltumattomuudessa” ja ’ilmaisevat turmeltumattomuutta opetuksessaan’ (Ef 6:24; Tit 2:7, 8). Turmeltumattomuus (yhdessä kirkkauden ja kunnian kanssa), jota he etsivät kestämällä uskollisina, liittyy heidän kirkastamiseensa silloin kun heidät herätetään kuolleista todellisiksi Jumalan henkipojiksi. Tämä käy selvästi ilmi Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille.

Ylösnousemus kuolemattomuuteen ja turmeltumattomuuteen. Kristus Jeesus saavutti kuolemattomuuden, kun hänet herätettiin  kuolleista, minkä jälkeen hän sai ”häviämättömän elämän” (1Ti 6:15, 16; Hpr 7:15–17). Koska kuolleista herätetty Jeesus on Isänsä, turmeltumattoman Jumalan, ”olemuksen tarkka kuva” (Hpr 1:3; 1Ti 1:17), Jeesuskin on turmeltumaton.

Myös Jeesuksen perijätoverit, jotka yhdistetään Jeesukseen hänen ylösnousemuksensa kaltaisuudessa, herätetään paitsi ikuiseen elämään henkiluomuksina myös kuolemattomuuteen ja turmeltumattomuuteen. He ovat eläneet, palvelleet uskollisesti ja kuolleet turmeltuvassa ihmisruumiissa, ja he saavat nyt turmeltumattoman henkiruumiin, kuten Paavali toteaa selvästi 1. Korinttilaiskirjeen 15:42–54:ssä. Kuolemattomuus viittaa siksi ilmeisesti sen elämän laatuun, joka heillä on, sen loputtomuuteen ja häviämättömyyteen, kun taas turmeltumattomuus liittyy nähtävästi Jumalan heille antamaan elimistöön eli ruumiiseen, joka on luonnostaan hajoamaton, rappeutumaton eli tuhoutumaton. Näin ollen Jumala antaa heille ilmeisesti kyvyn pitää yllä itse itseään, niin etteivät he ole riippuvaisia ulkopuolisista energialähteistä, niin kuin hänen muut lihalliset ja henkiluomuksensa ovat. Tämä on sykähdyttävä todiste Jumalan luottamuksesta heitä kohtaan. Vaikka he ovat tällä tavalla riippumattomia ja häviämättömiä, he ovat kuitenkin Jumalan valvonnassa ja alistuvat jatkuvasti Isänsä tahtoon ja ohjaukseen Päänsä Kristuksen Jeesuksen tavoin (1Ko 15:23–28). (Ks. KUOLEMATTOMUUS; SIELU.)