Heprealainen sana ruʹaḥ, joka usein käännetään vastineella ”henki”, voi tarkoittaa myös liikkuvaa ilmaa, tuulta (Sr 1:6). Muita heprealaisia sanoja ja ilmauksia voidaan kääntää vastineilla ”myrskytuuli” (Ho 8:7; Ps 148:8; 2Ku 2:11), ”myrsky” ja ”pyörremyrsky” (Jer 25:32; 23:19). Vaikka pneuʹma (joka tavallisesti käännetään ”hengeksi”) tarkoittaakin Johanneksen 3:8:ssa ’tuulta’, tuulesta käytetään useammin kreikkalaista sanaa aʹne·mos (Mt 7:25, 27; 11:7; Joh 6:18). ”Päivän tuulinen aika [hepr. ruʹaḥ]” tarkoitti ilmeisesti iltapäivän viimeisiä auringonlaskua edeltäviä tunteja, jolloin virvoittavat viileät tuulenpuuskat tavallisesti nousevat alueella, jossa Eedenin puutarhan arvellaan sijainneen (1Mo 3:8). (Ks. HENKI.)

Jehova Jumala on tuulen Luoja (Am 4:13). Vaikka Jumala ei olekaan kirjaimellisesti tuulessa (1Ku 19:11; vrt. Job 38:1; 40:6; Ps 104:3), hän voi hallita tuulta ja käyttää sitä tarkoitustensa toteuttamiseen, kuten hän teki pannessaan sen avulla vedenpaisumuksen vedet laskeutumaan (1Mo 8:1; 2Mo 14:21; 4Mo 11:31; Ps 78:26; 107:25, 29; 135:7; 147:18; Jer 10:13; Jn 1:4). Myös hänen Poikansa osoitti maan päällä ollessaan, että hänellä oli voimaa hallita tuulia, kun hän pani ne laantumaan (Mt 8:23–27; 14:24–32; Mr 4:36–41; 6:48, 51; Lu 8:22–25). Ilmeisesti Saatana pystyi vain Jehovan sallinnalla synnyttämään sen ”rajun tuulen”, joka aiheutti Jobin lasten kuoleman, tai ohjaamaan sitä (Job 1:11, 12, 18, 19).

Tavallisesti tuulet nimettiin sen suunnan mukaan, josta ne tulivat, siten että ”itätuuli” puhalsi idästä länteen päin (2Mo 10:13, 19; Ps 78:26; Lal 4:16). Ilmaukseen taivaan tai maan ”neljä tuulta” sisältyvät kaikki neljä pääilmansuuntaa, pohjoinen, etelä, itä ja länsi (Jer 49:36; Hes 37:9; Da 8:8; Mt 24:31). Ilmestyksen 7:1:ssä kuvaillaan ”neljän enkelin seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän tiukasti kiinni maan neljää tuulta”. Koska nuo ”enkelit” seisovat ’kulmissa’, he päästävät tuulet irti viistosti eri suunnista, joten mikään maan kolkka ei säästy noiden tuulten tuhoisalta vaikutukselta.

Pohjoistuulet olivat viileitä ja toivat mukanaan rankkasateita (Job 37:9; San 25:23). Etelätuuli puhalsi Palestiinaan kuumien aavikkoalueiden poikki, ja siksi se saattoi synnyttää helleaallon (Lu 12:55); myös myrskytuulet saattoivat tulla etelästä (Jes 21:1; Sak 9:14). Kuivan kauden aikaan Egyptiin ja Palestiinaan päin liikkuva itätuuli ylitti laajoja aavikkoalueita, joten se oli kuuma ja kuiva ja paahtoi kasvillisuutta tai kuivatti sen (1Mo 41:6, 23, 27; Hes 17:7–10; vrt. Ho 13:15; Jn 4:8). Sadekauden aikana länsituulet kuljettivat Palestiinaan kosteutta Välimereltä ja toivat maahan sadetta (1Ku 18:42–45). Kun sikäläiset ihmiset näkivät pilven nousevan lännestä, he osasivat odottaa myrskyä (Lu 12:54). Välimereltä tulevat päivittäiset tuulenpuuskat tekivät kesän kuivuuden siedettävämmäksi. (Ks. EUROAKVILO; PILVI.)

Kuvaannollista käyttöä. Tuulet voivat laantua yhtä nopeasti kuin ne nousevatkin, joten ne edustavat sopivasti ihmiselämän lyhytaikaisuutta (Job 7:7). Koska tuulessa ei ole mitään kiinteää, se voi kuvata turhaa tietoa ja työtä, tyhjiä sanoja ja toiveita (Job 15:1, 2; 16:3; Sr 5:16; Ho 12:1) sekä olemattomuutta (Jes 26:18; 41:29; Jer 5:13). Turhat työt ovat hyödyttömiä, joten niiden tekeminen on kuin ”tuulen tavoittelua” (Sr 1:14; 2:11). Ja ihminen, joka saattaa huonekuntansa eristyksiin, ”saa tuulta haltuunsa”. Hän ei saa mitään kannattavaa eikä todella arvokasta (San 11:29).

Tuulet riepottelevat esineitä, ja niinpä ’kaikkiin tuuliin hajottaminen’ tai ’neljää tuulta kohti jakautuminen’ merkitsee täydellistä hajaantumista tai jakautumista (Jer 49:36; Hes 5:10; 12:14; 17:21; Da 11:4). Tuulessa heittelehtivällä aluksella ei ole kiinteää kurssia, ja samalla tavoin ihmiset, joilla ei ole kristillistä kypsyyttä, voivat tulla sellaisiksi, ”joita jokainen opetuksen tuuli kuljettaa sinne tänne ihmisten juonitellessa ja viekkaasti keksiessä erheitä” (Ef 4:13, 14).