Lepotila, jonka aikana tietoinen toiminta on keskeytyksissä. Nukkuminen on välttämätöntä ihmisen elämälle ja terveydelle. Koska Jeesus Kristus oli täysin selvillä levon tärkeydestä, hän huolehti siitä, että hänen opetuslapsensa ehtivät vähän levähtää (Mr 6:31). Jeesuksen esimerkki osoittaa, että täydellinenkin ihminen tarvitsee lepoa ja unta (vrt. Mr 4:38).

Miellyttävän ja virkistävän unen saamiseen vaikuttavat suuresti kova työ (Sr 5:12), puhdas omatunto (vrt. Ps 32:3–5) ja vapaus kohtuuttomista huolista sekä luottamus Jehovaan (Ps 3:5; 4:8; San 3:24–26). Koska Jumalan palvelija tyytyy elämän välttämättömyyksiin (vrt. 1Ti 6:8), hänen ei tarvitse kuluttaa pitkiä aikoja uuvuttavaan uurastukseen siinä määrin, että hän uhraa tarpeellisen unen eikä kuitenkaan saa mitään todellista hyötyä työstään (vrt. Ps 127:1, 2).

On tietenkin aikoja, jolloin Jumalan palvelijat viettävät unettomia öitä. Jos tuo unettomuus ei johdu sairaudesta tai muista vastoinkäymisistä tai koettelevista olosuhteista, sitä voi aiheuttaa huoli uskovista tovereista ja tosi palvonnan edistämisestä (2Ko 6:3–5; 11:23, 27; vrt. Ps 132:3–5, jossa ei tarkoiteta varsinaista unta vaan lepoa, toiminnan keskeytymistä). Heidän ei kuitenkaan tarvitse olla tarpeettomasti huolissaan aineellisesta omaisuudestaan eikä menettää yöuniaan sen takia (Sr 5:12; vrt. Mt 6:25–34). Toisaalta jumalattomat saavat tyydytystä väärintekemisestä. ”He eivät nuku, jolleivät tee pahaa, ja heiltä on riistetty uni, jolleivät saa ketään kompastumaan.” (San 4:16.)

Vaikka nukkuminen onkin tärkeää, ihminen ei saisi ruveta rakastamaan unta (San 20:13). ”Laiskuus vaivuttaa sikeään uneen” eli tekee ihmisen passiiviseksi silloin, kun hänen pitäisi tehdä jotain (San 19:15). Jos ihminen mieluummin nukkuu tai on toimeton, kun hänen pitäisi tehdä työtä, hän valitsee tien, joka johtaa lopulta köyhyyteen (San 6:9–11; 10:5; 24:33, 34).

Jehova Jumala ei tule ihmisten tavoin uneliaaksi eikä tarvitse unta. Hänen palvelijansa voivat siksi olla varmoja siitä, että hän voi auttaa heitä aina, kun se on tarpeen. (Ps 121:3, 4.) Jehovaa verrataan nukkuvaan vain silloin, kun hän omien hyvien syittensä vuoksi lykkää toimintaansa tai pidättyy siitä, esimerkiksi niiden tapauksessa, jotka väittävät kuuluvansa hänen kansaansa mutta osoittautuvat uskottomiksi (Ps 44:23; 78:65).

Hengellinen valveillaolo. Kehottaessaan Rooman kristittyjä, etteivät he nukkuisi eli olisi toimettomia ja laiminlöisi velvollisuuksiaan, apostoli Paavali kirjoitti: ”On jo hetki teidän herätä unesta, sillä nyt meidän pelastuksemme on lähempänä kuin siihen aikaan, jolloin meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle; päivä on tullut lähelle. Pankaamme sen tähden pois pimeyteen kuuluvat teot ja pankaamme yllemme valon aseet. Vaeltakaamme säädyllisesti niin kuin päiväsaikaan, ei mässäilyissä eikä juopottelussa, ei luvattomassa sukupuoliyhteydessä eikä irstaudessa, ei riidassa eikä mustasukkaisuudessa.” (Ro 13:11–13; vrt. Ef 5:6–14; 1Te 5:6–8; Il 16:15.) Ne, jotka noudattavat vääriä tapoja tai välittävät väärää opetusta, ovat unessa vanhurskauteen nähden, ja heidän täytyy herätä, mikäli he aikovat saada Jumalan hyväksynnän.

 Kuolemaa verrataan uneen. Ihmisten unen on todistettu olevan jaksoittaista. Jokaiseen jaksoon kuuluu syvän unen vaihe, jota seuraa kevyemmän unen vaihe. Syvän unen vaiheen aikana ihmistä on hyvin vaikea saada hereille. Hän on täysin tietämätön siitä, missä hän on ja mitä hänen ympärillään tapahtuu. Tietoinen toiminta puuttuu kokonaan. Myöskään kuolleet ”eivät tiedä yhtään mitään” (Sr 9:5, 10; Ps 146:4). Siinä mielessä kuolema, sekä ihmisen että eläimen, on unen kaltaista (Ps 13:3; Joh 11:11–14; Ap 7:60; 1Ko 7:39; 15:51; 1Te 4:13). Psalmista kirjoitti: ”Sinun nuhtelustasi, oi Jaakobin Jumala, sekä vaununajaja että hevonen ovat vaipuneet sikeään uneen.” (Ps 76:6; vrt. Jes 43:17.) Jos Jumalan tarkoitus ei olisi herättää ihmisiä kuoleman unesta, he eivät koskaan enää heräisi (vrt. Job 14:10–15; Jer 51:39, 57; ks. YLÖSNOUSEMUS).

”Kuolema” ja ”uni” voivat kuitenkin olla myös toistensa vastakohtia. Kristus Jeesus sanoi eräästä kuolleesta tytöstä: ”Tyttönen ei ole kuollut, vaan hän nukkuu.” (Mt 9:24; Mr 5:39; Lu 8:52.) Koska Jeesus aikoi herättää tytön kuolleista, hän tarkoitti ehkä sitä, että tyttö ei ollut lakannut ikuisiksi ajoiksi olemasta vaan olisi kuin unesta herätetty. Tätä tyttöä ei ollut myöskään haudattu, eikä hänen ruumiinsa ollut ehtinyt alkaa mädäntyä, kuten Lasaruksen ruumiille oli käynyt (Joh 11:39, 43, 44). Jeesus saattoi sanoa näin Isänsä tavoin, ”joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat”, sen vallan perusteella, jonka hänen Isänsä oli antanut hänelle (Ro 4:17; vrt. Mt 22:32).

On syytä panna merkille, että sanaa ”nukkua” käytetään Raamatussa niistä, jotka kuolevat Aadamilta periytyneen kuoleman vuoksi. Niiden, jotka kokevat ”toisen kuoleman”, ei sanota nukkuvan. Sen sijaan heidän osoitetaan tuhoutuvan täysin, lakkaavan olemasta, tulevan ikään kuin sammumattomalla tulella poltetuiksi. (Il 20:14, 15; vrt. Hpr 10:26–31, jossa asetetaan vastakkain Mooseksen lakia rikkoneiden kuolema ja se paljon ankarampi rangaistus, joka annetaan niille kristityille, jotka kääntyvät tahallaan harjoittamaan syntiä; Hpr 6:4–8.)