Tällä vastineella käännetään kreikkalaiset sanat he·ka·ton·tarʹkhēs (tai he·ka·tonʹtar·khos) ja ken·ty·riʹōn, ja sillä tarkoitetaan senturiota eli sadanpäämiestä, ts. upseeria, jolla on komennossaan sata miestä. Roomalainen legioona oli koostaan riippumatta aina jaettu 60 senturiaan, joita jokaista johti sadanpäämies. Silloinkin kun legioonan vahvuus laski alle 6000:n, yksi kuudeskymmenesosa oli sadanpäämiehen valvonnassa, vaikkei siihen olisi kuulunutkaan sataa sotilasta. Tribuunit nimittivät nämä upseerit, ja korkeammat hallintoviranomaiset vahvistivat nimitykset. Sadanpäämiehen virka oli korkein arvoasema, johon tavallinen sotilas saattoi päästä; tosin sadanpäämiesten omassakin keskuudessa oli joitakin ylenemismahdollisuuksia.

Sadanpäämiehet olivat avainhenkilöitä ja palvelivat erittäin tärkeissä tehtävissä legioonassa. Vaikka nuo upseerit toimivatkin tribuunien valvonnassa ja olivat vastuussa heidän käskyjensä täyttämisestä, he olivat sotilaiden varsinaisia ja lähimpiä päälliköitä. Sadanpäämies koulutti sotilaita, työskenteli heidän kanssaan, tarkasti heidän aseensa, varusteensa ja muonansa ja ohjasi heidän käytöstään. Hän oli kurinpitäjä, se jolla oli valta rangaista joukkojaan ja joka valvoi ruoskintojen ja kuolemanrangaistusten toimeenpanoa. Rooman armeijan valmius ja tehokkuus riippuivat yleensä enemmän sadanpäämiehistä kuin kenestäkään muusta, ja he olivat ylipäänsä Rooman armeijan kokeneimpia ja arvokkaimpia miehiä. (Ks. ARMEIJA.)

Upseerit mainitaan Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kertomuksissa useita kertoja. Kapernaumilainen upseeri, joka turvautui Jeesuksen parantamisvoimaan orjansa puolesta, sai Herralta kiitosta esimerkillisen uskonsa johdosta (Mt 8:5–13). Juutalaisten toteamus: ”Hän rakastaa kansakuntaamme ja juuri hän rakensi meille synagogan”, sadanpäämiehen tunnustus: ”En ole kelvollinen siihen, että tulisit kattoni alle” ja Jeesuksen sanat: ”En Israelissakaan ole tavannut näin suurta uskoa” osoittavat, että tuo upseeri oli pakana. Mikäli hän oli roomalainen, tapaus oli sitäkin huomattavampi, sillä roomalaiset eivät juuri osoittaneet myötätuntoa orjia kohtaan. (Lu 7:1–9.)

Niitä neljää sotilasta, jotka surmasivat Jeesuksen, johti upseeri (Joh 19:23). Tämä sadanpäämies oli todennäköisesti läsnä, kun Pilatuksen edessä käytiin keskustelu siitä, oliko Jeesus Jumalan Poika (Joh 19:7). Tarkkailtuaan tätä oikeudenkäyntiä ja muita paaluun panemisen  yhteydessä vallinneita olosuhteita sekä Jeesuksen kuolemaan liittyneitä yliluonnollisia piirteitä ”upseeri – – alkoi kirkastaa Jumalaa” sanoen: ”Tämä mies oli todella vanhurskas” ja: ”Varmasti tämä oli Jumalan Poika” (Lu 23:47; Mt 27:54). Epäilemättä Pilatus tiedusteli juuri häneltä, oliko Jeesus kuollut, ennen kuin hänen ruumiinsa luovutettiin haudattavaksi (Mr 15:44, 45).

Kesareassa asuva italialaisen joukko-osaston sadanpäämies Cornelius oli ensimmäinen ympärileikkaamaton pakana, josta tuli kristitty (Ap 10:1–48). Näyttää siltä, että tässä asemassa olleet upseerit saivat asua erillään vakinaisista joukoista, sillä Corneliuksella oli oma talo ja sotilaita palvelijoina. (Ks. CORNELIUS.)

Antonian linnaan sijoitetut upseerit sekä heidän sotilaansa ja sotapäällikkönsä ryntäsivät läheiselle temppelialueelle ja pelastivat Paavalin väkijoukon kynsistä noin vuonna 56 (Ap 21:32). Myöhemmin Paavali säästyi erään sotapäällikön määräämältä ruoskinnalta paljastamalla paikalla olleelle upseerille, että hän oli Rooman kansalainen (Ap 22:25, 26). Saatuaan tietää, että hänen henkeään väijyttiin, Paavali pyysi erästä upseeria viemään hänen sisarenpoikansa sotapäällikön luo ilmoittamaan asiasta. Sen jälkeen kahden upseerin käskettiin järjestää toimintavalmiuteen joukko, johon kuului 470 sotilasta, ratsumiestä ja keihäsmiestä, jotta nämä voisivat turvata Paavalin poistumisen Jerusalemista. (Ap 23:17, 23.)

Keisarilliseen joukko-osastoon kuulunut upseeri Julius (ks. KEISARILLINEN JOUKKO-OSASTO) oli vastuussa siitä, että Paavali pääsi Kesareasta Roomaan. Hän kohteli Paavalia ystävällisesti, vaikkei aluksi ottanutkaan huomioon apostolin neuvoa. Lopulta tämä sadanpäämies kuitenkin oppi kunnioittamaan Paavalin arvostelukykyä, ja hän vaikutti osaltaan apostolin hengen pelastumiseen. (Ap 27:1, 6, 11, 31, 43.)