Taito siirtää väriaineiden avulla tiettyjä värisävyjä lankoihin, kankaisiin ja muihin tuotteisiin tunnettiin ja sitä harjoitettiin jo ennen Abrahamin päiviä; se on luultavasti yhtä vanha kuin kudontataito. Israelilaiset käyttivät tabernaakkelin ja pappien vaatteiden valmistamiseen sinistä lankaa, karmosiininpunaista materiaalia ja purppuranpunaiseksi värjättyä villaa (2Mo, luvut 25–28, 35, 38, 39). Värjäyksestä, joka muinoin kuului enimmäkseen kotiaskareisiin, tuli lopulta joissakin paikoissa melkoista kaupallista yritystoimintaa. Muinaiset egyptiläiset tunnettiin erityisen loisteliaasti värjätyistä tuotteistaan (Hes 27:7), ja Egyptin rappeutumisen jälkeen Tyroksesta ja muista foinikialaisista kaupungeista tuli tärkeitä värjäyskeskuksia.

Muinaisia menetelmiä. Värjäysmenetelmät vaihtelivat eri paikoissa. Toisinaan värjättiin langat, toisinaan taas valmis kangas. Näyttää siltä, että langat saivat värikylvyn kahdesti, ja kun ne toisen kerran jälkeen nostettiin sammiosta, niistä väännettiin nestettä pois, niin että arvokas väriaine saatiin talteen. Sen jälkeen langat levitettiin kuivumaan.

Eri materiaalit täytyi käsitellä eri tavoin. Joskus, vaikkakin harvoin, väriaine kiinnittyi värjättävään kuituun luonnostaan. Mutta jos näin ei käynyt, materiaali täytyi ensin käsitellä peittausaineella, joka kiinnittyi sekä kuituun että väriaineeseen. Tällaisen peittausaineen täytyi kiinnittyä ainakin väriaineeseen liukenemattomaksi väriyhdisteeksi. Löydöt osoittavat, että egyptiläiset käyttivät värjäysmenetelmissään peittausaineita. He käyttivät esimerkiksi kolmea väriä, punaista, keltaista ja sinistä, joista sanotaan, että ne eivät olisi voineet kiinnittyä, ellei peittausaineina olisi käytetty arseenin, raudan ja tinan oksideja.

Eläinten nahat ilmeisesti parkittiin ensin ja värjättiin sen jälkeen. Vielä viime aikoinakin on Syyriassa parkittu pässinnahkoja sumakilla, minkä jälkeen ne on värjätty. Värin kuivuttua nahkoihin hierottiin öljyä, ja sitten ne kiillotettiin. Beduiinien kenkiä ja muita heidän käyttämiään nahkatarvikkeita on tällä tavoin värjätty punaiseksi, mikä tuo mieleen tabernaakkelin ”punaiseksi värjätyt pässinnahat” (2Mo 25:5).

Värjättyihin materiaaleihin liittyy eräästä rakennuksesta löytynyt kiinnostava Assyrian kuninkaan Tiglat-Pileser III:n piirtokirjoitus. Kerrottuaan sotaretkistään Palestiinaa ja Syyriaa vastaan hän mainitsee saaneensa pakkoveroa eräältä Tyroksen Hiramilta ja muilta hallitsijoilta. Lueteltuihin tavaroihin kuului ”pellavavaatteita monivärisine koristeineen, siniseksi värjättyä villaa, purppuranväriseksi värjättyä villaa, – – myös purppuranväriseksi värjättyjä karitsanvuotia (ja) luonnonvaraisia lintuja, joiden levitetyt siivet oli värjätty siniseksi” (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 282, 283).

Mistä väriaineita saatiin. Väriaineita hankittiin eri lähteistä. Palestiinassa keltaiset värit saatiin mantelipuun lehdistä sekä jauhetuista granaattiomenien kuorista, joskin foinikialaiset käyttivät myös kurkumaa ja safloria. Heprealaiset saivat mustaa väriä granaattiomenapuun kuoresta ja punaista väriä krapin eli värimataran (Rubia tinctorum) juurista. Indigokasveja (Indigofera tinctoria), joita luultavasti tuotiin Palestiinaan Egyptistä ja Syyriasta, saatettiin käyttää sinisen värin valmistukseen. Erääseen menetelmään, jolla villaan saatiin purppuran eri sävyjä, kuului villan liottaminen rypälemehussa yli yön, minkä jälkeen siihen siroteltiin jauhettua krappia.

Karmosiinia ja karmosiininpunaista saatiin vanhimmasta tunnetusta väriainelähteestä, Coccidae-heimoon kuuluvasta loishyönteisestä, kermeskilpikirvasta (Coccus ilicis). Koska elävä naaras, joka on noin kirsikankiven kokoinen, muistuttaa marjaa, kreikkalaiset käyttivät siitä sanaa kokʹkos ’marja’. Tämän hyönteisen arabiankielinen nimi on qirmiz tai kermez, josta juontuu suomalainen sana ”karmosiini”. Tätä hyönteistä esiintyy kaikkialla Lähi-idässä. Vain sen munat sisältävät purppuranpunaiseen vivahtavaa väriainetta, jossa on runsaasti kermeshappoa. Huhtikuun loppupuolella munia täynnä oleva siivetön naaras kiinnittyy imukärsällään kermestammen (Quercus coccifera) oksiin ja joskus lehtiin. Kirvat kootaan ja kuivataan, ja arvokas väriaine saadaan keittämällä niitä vedessä. Tätä punaista väriainetta käytettiin paljon tabernaakkelin tarvikkeisiin ja Israelin ylimmäisen papin vaatteisiin.

Purppuraväriä saatiin esimerkiksi Murex trunculus-  ja Murex brandaris -kotiloista. Niiden vaipassa on pieni rauhanen, jossa on vain pisaran verran nestettä. Aluksi neste on väriltään ja koostumukseltaan kermamaista, mutta se muuttuu ilman ja valon vaikutuksesta vähitellen syvän violetiksi tai purppuranpunaiseksi. Näitä kotiloita tavataan Välimeren rannoilta, ja niistä saadun värin vivahteet vaihtelevat löytöpaikan mukaan. Suuremmat kotilot murrettiin auki yksitellen, ja kallisarvoinen neste poistettiin niistä huolellisesti, kun taas pienemmät kotilot murskattiin huhmareissa. Koska kustakin kotilosta saadun nesteen määrä oli varsin vähäinen, suurehkon määrän kerääminen tiesi melkoisia kustannuksia. Tämä väriaine oli sen vuoksi kallista, ja purppuranpunaisiksi värjätyistä vaatteista tuli varakkaiden tai korkeassa asemassa olevien henkilöiden tunnusmerkki (Est 8:15; Lu 16:19). Eräästä toisesta kotilosta on ehkä saatu sinistä väriä.

Muinainen Tyros oli kuuluisa purppurastaan eli syvän karmosiininpunaisesta väriaineesta, joka tunnettiin Tyroksen purppurana. Tyroksen asukkaiden kerrotaan käyttäneen kaksoisvärjäysmenetelmää, mutta tämän värin valmistusohjetta ei tarkkaan tunneta. Väriaine saatiin ilmeisesti Murex- ja Purpura-kotiloista, sillä Murex trunculusin tyhjiä kuoria on löydetty kasoittain Tyroksen rannikolta ja Sidonin ympäristöstä. Jehova mainitsee, että foinikialaisella Tyroksen kaupungilla oli purppuranpunaiseksi värjättyä villaa ja muita värikkäitä materiaaleja ja että se myös kävi kauppaa näillä artikkeleilla (Hes 27:2, 7, 24). (Ks. VÄRIT.)