Raamatussa mainitaan ja kuvaillaankin jonkin verran erilaisia vaatekappaleita, mutta muuten heprealaisten vaatteista on vähän historiallista tietoa, paljon vähemmän kuin egyptiläisten ja assyrialaisten vaatteista. Tämä johtuu siitä, että Israelin kansakunta ei pystyttänyt muistomerkkejä eikä laatinut piirtokirjoituksia, joissa olisi ylistetty heidän sotilaallisia voittojaan ja kuvattu heitä itseään ja joiden perusteella voisimme saada jonkinlaisen käsityksen heidän pukeutumistyylistään. Lukuisissa egyptiläisten, assyrialaisten ja muiden kansakuntien matalissa reliefeissä kuvataan niiden omien kansojen pukeutumista, ja useissa reliefeissä näkyy eri kansallisuuksiin kuuluvia vankeja. Joidenkuiden noista kuvatuista otaksutaan olevan heprealaisia, mutta sitä ei voida todistaa. Tuntuu kuitenkin järkevältä, että jotkin Raamatun maissa nykyään käytettävistä vaatteista olisivat suurin piirtein samanlaisia kuin ne vaatteet, joita käytettiin satoja vuosia sitten, koska niiden tarkoitus on yhä sama ja koska jotkin tavat ovat säilyneet muuttumattomina läpi vuosisatojen. Toisaalta arkeologisten todisteiden perusteella vaikuttaa siltä, että heprealaiset käyttivät värikkäämpiä vaatteita kuin nykyiset beduiinit. Lisäksi nykyisten juutalaisten ja muiden noissa maissa asuvien kansojen vaatetus on usein saanut paljon vaikutteita uskonnosta sekä kreikkalaisista, roomalaisista ja länsimaisista tavoista, joten vaatetustyylejä vertailemalla voimme parhaassakin tapauksessa saada vain yleisluonteisen käsityksen.

Materiaalit. Viikunanlehti oli aivan ensimmäinen vaatetukseen käytetty materiaali: Aadam ja Eeva ompelivat viikunanlehtiä yhteen lanneverhoiksi (1Mo 3:7). Myöhemmin Jehova teki heille pitkät vaatteet nahasta (1Mo 3:21). Elia ja Elisa käyttivät ”karvaista vaatetta” profeetan toimensa ”virkavaatteena”. Elia käytti lisäksi nahkavyötä. Johannes Kastaja pukeutui samaan tapaan. (2Ku 1:8; 2:13; Hpr 11:37; Mt 3:4.) Surevat pukeutuivat säkkikankaaseen (Est 4:1; Ps 69:10, 11; Il 11:3), joka oli tehty tavallisesti karvoista (Il 6:12). Kankaat olivat pääasiassa pellava- ja villakankaita (3Mo 13:47–59; San 31:13). Köyhien karkeahkot kankaat valmistettiin vuohen- ja kamelinkarvoista, mutta villaakin käytettiin. Pellava oli kalliimpi materiaali. Myös puuvillaa  on saatettu käyttää. Ainoa varma Raamatun maininta silkistä esitetään siinä yhteydessä, kun luetellaan Suuren Babylonin kauppatavaroita (Il 18:12). Vaatteet olivat monivärisiä, kirjavia ja raidallisia, ja jotkin olivat kirjailtuja (Tu 5:30). Oli erilaisia kudontamalleja. Ylimmäisen papin valkoinen pellavaihokas kudottiin ”ruutukuvioiseksi” (2Mo 28:39). Ne israelilaiset, jotka eivät olleet pappeja, saattoivat käyttää pellavavaatetta ja lisäksi villavaatetta, mutta Jumalan laki kielsi heitä käyttämästä kahdenlaisista, yhteen sekoitetuista langoista tehtyä vaatetta (3Mo 19:19; 5Mo 22:11). (Ks. KANGAS; VÄRIAINEET, VÄRJÄYS.)

Vaatekappaleet. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa vaatteesta käytetään useimmiten yleissanaa beʹged. Muitakin sanoja käytettiin joskus yleismerkityksessä, mutta ne esiintyvät myös kohdissa, joissa niillä tarkoitetaan joitakin nimenomaisia vaatekappaleita.

Aluspukineet. Lannevaatetta tai kenties housuja on ilmeisesti käytetty alusvaatteena ihoa vasten, sillä täydellisen alastomuuden paljastaminen oli häpeällistä. Pappeja vaadittiin häveliäisyyssyistä käyttämään pellavaisia alushousuja (hepr. mik·na·saʹjim), kun he olivat alttaripalveluksessa. Pakanapapit palvelivat toisinaan alastomina, mikä oli Jehovasta inhottavaa. (2Mo 28:42, 43.)

Sa·dinʹ (hepr.) oli sekä miesten että naisten käyttämä alusvaate (Jes 3:23). Jotkut arvelevat, että yksi tämän alusasun muoto oli jonkinlainen kietaisuvaate. Esimerkiksi peltotyöläisillä, kalastajilla, puusepillä, puunhakkaajilla ja vedenkantajilla ei ollut sen päällä muita vaatteita. Päällyspukineiden alla pidettäessä se on saattanut olla paitamainen, polviin tai polvien alapuolelle ulottuva vaate, jossa oli hihat ja jota käytettiin joko vyön kanssa tai ilman vyötä. Se oli villaa tai pellavaa.

Heprean sana kut·toʹnet, eräänlainen pitkä vaate, näyttää vastaavan kreikan sanaa khi·tōnʹ. Molempia sanoja käytetään pääasiassa tunikasta tai paidankaltaisesta vaatekappaleesta, joka oli pitkä- tai lyhythihainen ja ulottui polviin tai nilkkoihin. Se oli sisävaate, jota käytettiin kotioloissa ja tutussa pihapiirissä. Toisinaan kut·toʹnet eli khi·tōnʹ on saattanut olla malliltaan sellainen, että valkoinen tai kirjava kangas laskostettiin toiselle olkapäälle ja toinen olkapää jätettiin paljaaksi. Pitemmässä mallissa kävelyväljyyttä antoivat ehkä n. 30 cm:n pituiset sivuhalkiot. Jotkin puvut olivat pellavaisia, mutta luultavasti useimmiten ne – varsinkin köyhien puvut – olivat villaisia. Tätäkin vaatetta käyttivät sekä miehet että naiset, mutta naisen puku oli todennäköisesti pitempi.

Sanaa kut·toʹnet käytetään ylimmäisen papin ja alipappien ihokkaasta (2Mo 28:39, 40). Tuota sanaa käytetään myös Joosefin pitkästä raidallisesta paidankaltaisesta  vaatteesta (1Mo 37:3) sekä Tamarin raidallisesta pitkästä vaatteesta, jonka hän repäisi murheellisena ja nöyryytettynä (2Sa 13:18). Jeesuksen aluspukine (khi·tōnʹ), josta sotilaat heittivät arpaa, oli saumaton yhdeksi kappaleeksi kudottu vaate (Joh 19:23, 24). Tätä vaatetta (kut·toʹnet eli khi·tōnʹ) voitiin käyttää joko vyön kanssa, kuten papit käyttivät sitä, tai ilman vyötä; todennäköisesti useimmiten vyötä kuitenkin käytettiin. Käytössä oli luultavasti erimallisia pukuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Työskenneltäessä tai liikuttaessa tarvittiin enemmän liikkumisväljyyttä, ja siksi oli järkevää käyttää lyhyempää vaatetta. Juudaan 23. jakeen kuvaus on osuva, sillä khi·tōnʹ oli ihoa vasten.

Päällysvaatteet. Meʽilʹ, usein edestä avoin hihaton vaate, puettiin kut·toʹnetin eli ylimmäisen papin valkoisen pellavaihokkaan päälle (3Mo 8:7). Meʽilʹ ei ollut kuitenkaan ainoastaan pappien vaate, vaan se oli tavallinen pukine. Muiden muassa Samuelin, Saulin, Daavidin sekä Jobin ja hänen kolmen toverinsa kerrotaan käyttäneen hihattomia vaatteita (1Sa 2:19; 15:27; 18:4; 24:4; 1Ai 15:27; Job 1:20; 2:12). Kaikissa näissä tapauksissa tarkoitetaan selvästikin toisen vaatteen päällä käytettävää vaatetta. Septuagintassa käytetään sanan meʽilʹ kreikankielisinä käännösvastineina joskus sanoja sto·lēʹ ja hi·maʹti·on, jotka tarkoittavat päällysvaatetta. Tämä vaatekappale oli usein pitempi kuin kut·toʹnet. Myös sal·mahʹ (hepr.) on saattanut olla eräänlainen päällysvaate.

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa mainittu sto·lēʹ oli komea maahan asti ulottuva juhlaviitta. Jeesus arvosteli kirjanoppineita sen vuoksi, että he käyttivät mielellään tällaisia kauhtanoita julkisilla paikoilla herättääkseen huomiota ja tehdäkseen ihmisiin vaikutuksen tärkeydellään (Lu 20:46). Enkelillä oli tämänkaltainen vaate Jeesuksen haudalla (Mr 16:5). Kun tuhlaajapoika palasi, hänet puettiin tällaiseen pitkään vaatteeseen, ”parhaaseen” (Lu 15:22). Marttyyreina kuolleiden Jumalan palvelijoiden päällä on Johanneksen näyssä sto·lēʹ (Il 6:11), niin kuin myös ”suuren joukon” jäsenten yllä (Il 7:9, 13, 14).

E·sthēsʹ (kreik.) tarkoitti tavallisesti koristeltua, loistavaa viittaa tai vaatetta. Enkelit näyttäytyivät sellaisessa asussa (Lu 24:4; ks. myös Ja 2:2, 3). Herodes puki piloillaan Jeesuksen sellaiseen pitkään vaatteeseen (Lu 23:11). Sen jälkeen kun Jeesus oli ruoskittu Pilatuksen käskystä, sotilaat panivat hänen ylleen helakanpunaisen viitan (khla·mysʹ [Mt 27:28, 31] tai hi·maʹti·on [Joh 19:2, 5]). Se oli ilmeisesti viitta tai pitkä vaate, jollaista mm. kuninkaat, oikeusviranomaiset ja upseerit käyttivät.

Sim·lahʹ (hepr.), ”päällysvaippa”, oli useimpien yllä päällimmäisenä. Se oli myös suurin ja painavin vaatekappale, joka oli tehty villasta, pellavasta, vuohenkarvoista ja joissakin tapauksissa ehkäpä lampaan- tai vuohennahasta. Päällysvaippa oli usein se vaatekappale, joka repäistiin murheen ilmaisemiseksi (1Mo 37:34; 44:13; Jos 7:6; ks. REPÄISTÄ VAATTEENSA). Se oli nähtävästi suuri, suorakulmainen kankaanpala, joka asetettiin tavallisesti vasemmalle olkapäälle, kiedottiin takakautta ylös oikean käsivarren alta, vedettiin rinnan yli ja heitettiin taakse taas vasemman olkapään yli, jolloin oikea käsi jäi vapaaksi. Huonolla säällä se kietaistiin tiukemmin vartalon ja molempien käsivarsien ympärille ja jopa pää peitettiin. Joskus se oli suuri, neliskulmainen kankaankappale, jossa oli aukot käsiä varten. Joissakin suhteissa meidän hartiahuiviimme verrattavaa päällysvaippaa voitiin käyttää peitteenä (1Mo 9:23) ja vuodevaatteena (2Mo 22:27; 5Mo 22:17), ja siihen voitiin kietoa tai kääriä tavaroita (2Mo 12:34; Tu 8:25; 1Sa 21:9).

Sim·lahʹ oli sekä miesten että naisten vaate. Naisen asuste erottui miehen asusteesta ehkä koon, värin ja koristelujen, esimerkiksi kirjailujen, perusteella. Jumala kielsi naista pukeutumasta miehen vaatteeseen ja miestä naisen päällysvaippaan; tämä kielto annettiin epäilemättä seksuaalisten väärinkäytösten estämiseksi (5Mo 22:5).

Köyhällä miehellä saattoi olla vain yksi päällysvaippa, mutta varakkailla oli useita (2Mo 22:27; 5Mo 10:18; 1Mo 45:22). Koska viileinä öinä päällysvaippa oli köyhän peittona, lesken vaatetta ei saanut ottaa pantiksi eikä köyhän miehen vaatetta saanut pitää yön yli; tässä tarkoitetaan ennen muuta päällysvaippaa (5Mo 24:13, 17).

Kreikan sana hi·maʹti·on ’päällysvaippa’ vastaa luultavasti suurin piirtein Raamatun heprealaisten kirjoitusten päällysvaippaa (sim·lahʹ). Joissakin tapauksissa se on ilmeisesti ollut väljä, pitkä vaate, mutta useimmiten se on ollut suorakulmainen kankaanpala. Se oli helppo pukea ja riisua. Tavallisesti se otettiin pois päältä ja pantiin sivuun, kun tehtiin työtä. (Mt 24:18; Mr 10:50; Joh 13:4; Ap 7:58.) Jeesus puhui tästä vaatekappaleesta, kun hän sanoi: ”Siltä, joka ottaa pois päällysvaippasi [hi·maʹti·on], älä kiellä aluspukinettakaan [khi·tōʹna].” (Lu 6:29.) Hän tarkoittaa  tässä ehkä väkivaltaista tai laitonta vaatteiden riisumista, jolloin päällysvaippa vedetään luonnollisesti ensimmäisenä pois. Matteuksen 5:40:ssä hän vaihtaa järjestystä. Tässä kohdassa hän käsittelee laillista toimenpidettä, jonka yhteydessä tuomarit voisivat määrätä asianosaiselle ensin vähäarvoisemman aluspukineen (khi·tōnʹ).

Sanoja hi·maʹti·on ja khi·tōnʹ on voitu käyttää toisinaan synonyymeinä merkitsemään ’vaatetta’, kuten käy ilmi Jeesuksen oikeudenkäyntiä kuvailevista Matteuksen ja Markuksen kertomuksista. Ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ilmaistakseen voimakkaasti, että hän muka tunsi hurskasta kauhua ja närkästystä. Matteus käyttää tässä sanaa hi·maʹti·on, kun taas Markus käyttää sanaa khi·tōnʹ (Mt 26:65; Mr 14:63). On myös mahdollista, että hän kiihdyksissään repäisi ensin toisen vaatteensa ja sitten toisen.

Fe·loʹnēs (kreik.), jonka Paavali pyysi Timoteusta tuomaan hänelle vankilaan, oli todennäköisesti matkaviitta, joka suojasi kylmältä tai myrskysäältä. Se ei ollut uskonnollinen vaate tai papinpuku. (2Ti 4:13.)

ʼAd·deʹret (hepr.) oli esimerkiksi profeetan tai kuninkaan virkavaate (2Ku 2:8; Jn 3:6). Profeetan virkavaate oli tehty todennäköisesti kamelin- tai vuohenkarvoista (2Ku 1:8; Mt 3:4; Mr 1:6; vrt. 1Mo 25:25). Elia määräsi Elisan seuraajakseen heittämällä virkavaatteensa hänen päälleen, ja Elisa otti tämän vaatteen itselleen Elian noustua myrskytuulessa kohti taivasta (1Ku 19:19; 2Ku 2:13). Aakan otti sinearilaisen virkavaatteen tuhon omaksi ”vihitystä” Jerikon kaupungista ja rikkoi näin Jehovan käskyä (Jos 7:1, 21). (Ks. VIRKAVAATE.)

Kreikkalaista sanaa enʹdy·ma käytetään häävaatteesta (Mt 22:11, 12), Jeesuksen haudalla olleen enkelin vaatteista (Mt 28:3), Johannes Kastajan kamelinkarvavaatteista sekä vaatteista yleensä (Mt 3:4; 6:25, 28; Lu 12:23).

Huntu. Naisen ”päähine” eli ”huntu”, josta apostoli Paavali puhuu käsitellessään sitä, mikä kuvaa naisen alistumista johtoasemaan, on pe·ri·boʹlai·on (kreik.), jotakin mikä heilautetaan ympärille, huivi (1Ko 11:15). Se on erilainen kuin se verho, jolla Mooses peitti kasvonsa, kun ne loistivat niin, etteivät israelilaiset voineet katsoa niitä (2Mo 34:33–35; 2Ko 3:13). Kun Rebekka kohtasi Iisakin, jolle hänet naitettiin, hän verhoutui päähuiviin alamaisuuden osoitukseksi (1Mo 24:65). Tässä käytetty heprealainen sana tsa·ʽifʹ käännetään 1. Mooseksen kirjan 38:14, 19:ssä ”hartiahuiviksi” (UM) tai ”hunnuksi” (KR-92, KR-38, Väl, AT, RS).

Vyö. Alus- tai päällyspukineiden päällä käytettiin usein vyötä. Kun joku ryhtyi johonkin fyysiseen toimintaan tai työhön, hänellä oli tapana ’vyöttää kupeensa’ kangasvyöllä eli nostaa vaatteensa liepeet jalkojen välistä ja työntää ne vyön alle, niin että hän saattoi liikkua vapaasti (1Ku 18:46; 2Ku 4:29; 9:1). Ylimmäisellä papilla oli pellavaihokkaansa päällä kudottu kangasvyö, ja kun hän käytti efodia, esiliinaa muistuttavan efodin etu- ja takaosa kiinnitettiin tiukasti vyötärölle vyön avulla, joka oli tehty samasta materiaalista kuin efodi (2Mo 28:4, 8, 39; 39:29). Monet käyttivät vyötä, koska siihen voitiin näppärästi kiinnittää esimerkiksi tupellisia tikareita tai miekkoja, rahaa tai sihteerin mustesarvi (Tu 3:16; 2Sa 20:8; Hes 9:3).

Koska jonkin askareen parissa työskentelevät sekä palvelijat ja orjat käyttivät vyötä, siitä tuli palveluksen tai toisia palvelevan symboli. Jeesuksen käyttämä ilmaus ”olkoot kupeenne vyötetyt” kuvaa Jumalan palvelijoiden alttiutta hengelliseen toimintaan (Lu 12:35). Jeesus pani päällysvaippansa syrjään ja vyötti itsensä pyyhkeellä. Sitten hän palveli apostoleita pesemällä heidän jalkansa ja opetti näin omalla esimerkillään heitä palvelemaan veljiään. Johannes näki näyssä enkeleitä, joilla oli kultaiset vyöt, mikä oli merkkinä erittäin kallisarvoisesta palveluksesta. (Joh 13:1–16; Il 15:6.)

Elialla oli nahkainen vyö (hepr. ʼe·zōrʹ) ”kupeilleen vyötettynä” niin kuin Johannes Kastajallakin (Johanneksen vyöstä käytettiin kreikan sanaa zōʹnē) (2Ku 1:8; Mt 3:4).

Reunukset ja tupsut. Jumala käski israelilaisten tehdä vaatteittensa liepeisiin ripsureunat, joiden yläpuolella kulki sininen nauha. Nähtävästi tämä oli israelilaisten vaatetuksen erityispiirre ja näkyvä muistutus siitä, että heidät oli asetettu erilleen Jehovan pyhänä kansana. Se piti heidän silmiensä edessä sen, että heidän tuli totella Jehovan käskyjä. (4Mo 15:38–41.) Lisäksi heidän piti panna tupsut vaatteittensa neljään kulmaan; mahdollisesti tällä tarkoitettiin päällysvaipan neljää kulmaa (5Mo 22:12). Ylimmäisen papin sinisen hihattoman vaatteen helmaa reunustivat vuorotellen kultatiu’ut ja kankaiset granaattiomenat (2Mo 28:33, 34).

Kiinnitysneulat. Heprealaiset ovat saattaneet käyttää vaatteen tai vyön kiinnittämiseen eräänlaista neulaa. Lähi-idästä löydettyjen puikkojen toinen pää oli teroitettu ja niiden keskellä  oli neulansilmää muistuttava reikä, johon solmittiin nauha. Vaate kiinnitettiin siten, että puikko työnnettiin kankaaseen ja sitten nauhaa kierrettiin puikon esiin työntyvien päiden ympärille. Vaikuttaa siltä, että suunnilleen 900-luvulla eaa. muinaisessa Israelissa otettiin käyttöön jonkin verran nykyistä hakaneulaamme muistuttava eräänlainen lukkoneula.

Oikea ja väärä näkemys vaatetuksesta. Jehovan kansaan kuuluvia neuvotaan, etteivät he olisi liiaksi huolissaan tarvittavan vaatetuksen hankkimisesta (Mt 6:25–32). Kristittyä naista varoitetaan, ettei hän mieltyisi kalliisiin, komeileviin vaatteisiin tai tyylisuuntiin vaan että hän pyrkisi pikemminkin pukeutumaan häveliäästi mutta silti huolitellusti ja tervemielisesti. Hänen tulisi siksi kiinnittää huomiota vaatetukseensa mutta keskittyä ensisijaisesti hiljaisen ja lempeän hengen pukuun. (1Ti 2:9; 1Pi 3:3–5.) Sananlaskujen kirjan viisas kirjoittaja sanoo hyvän vaimon huolehtivan kuitenkin siitä, että hänen perheensä on hyvin vaatetettu, ja tekevän ahkerasti vaatteita omin käsin (San 31:13, 21, 24).

Toisaalta monet Raamatun ajan naiset yrittivät vaatteittensa avulla saavuttaa omia itsekkäitä tavoitteitaan. Kun vihollinen aikoi valloittaa pakanakaupunkeja, sikäläisillä naisilla oli tapana pukeutua parhaimpiinsa viehättääkseen sotilaita, jotka saattoivat ottaa heidät vaimoksi. Israelilaissotilaan vangitsemaa naista vaadittiin kuitenkin hylkäämään asusteensa, joista jotkin saattoivat liittyä pakanauskontoon, ennen kuin mies voi mennä naimisiin hänen kanssaan (5Mo 21:10–13).

Israelin langettua moniin epäjumalanpalvelukseen ja moraalittomuuteen liittyviin tapoihin Jehova tuomitsi ne kansakuntaan kuuluvat naiset, jotka pukeutuivat ja kaunistautuivat pöyhkeästi vetääkseen puoleensa miehiä – jopa muihin kansakuntiin kuuluvia miehiä – ja jotka somistautuivat väärään uskontoon liittyvin koristein (Jes 3:16–23; vrt. San 7:10).

Kuvaannollista käyttöä. Jehova kuvaa Jerusalemin sellaiseksi, jonka hän aikoinaan kuvaannollisesti puki kauniisiin vaatteisiin. Se luotti kuitenkin kauneuteensa, seurusteli pakanakansojen kanssa ja somisti itsensä puoleensavetäväksi porton tavoin. (Hes 16:10–14; ks. myös Hes 23:26, 27; Jer 4:30, 31.)

Pukeutumisesta puhutaan monissa raamatunjakeissa symbolisesti. Jehova sanoo pukeutuneensa arvokkuuteen, loistoon, ylevyyteen, valoon, vanhurskauteen, palavaan intoon ja kostoon (Ps 93:1; 104:1, 2; Jes 59:17). Hänen kuvaillaan pukevan kansansa vanhurskauden ja pelastuksen vaatteisiin (Ps 132:9; Jes 61:10). Hänen vihollisensa puetaan häpeällä ja nöyryytyksellä (Ps 35:26). Paavali käskee kristittyjä riisumaan pois vanhan persoonallisuuden ja pukeutumaan uuteen persoonallisuuteen, johon kuuluvia piirteitä ovat mm. sääliväisyyden hellä kiintymys, huomaavaisuus, nöyrämielisyys, pitkämielisyys ja ennen kaikkea rakkaus (Kol 3:9–14).

Monissa muissakin raamatunkohdissa puhutaan vaatteista kuvaannollisessa merkityksessä. Niin kuin univormu tai jokin erityinen asu ilmaisee ihmisen kuuluvan johonkin tiettyyn järjestöön tai tukevan jotakin tiettyä liikettä, Raamatussa mainitut kuvaannolliset vaatteet ilmaisevat ihmisen omaksuman kannan ja sen mukaisen toiminnan, kuten kävi ilmi Jeesuksen häävaatekuvauksessa (Mt 22:11, 12). (Ks. PÄÄHINE; SANDAALI.) Ilmestyksen 16:14, 15:ssä Herra Jeesus Kristus varoittaa hengellisestä nukahtamisesta ja siitä, että ihmiseltä voidaan riisua pois se, mistä hänet tunnistetaan tosi Jumalan uskolliseksi todistajaksi. Tämä voisi olla tuhoisaa ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodan” kynnyksellä.