Tietoisuutta omista rajoituksistaan; siveellistä tai henkilökohtaista puhtautta. Heprealaista verbijuurta tsa·naʽʹ on käytetty vain Miikan 6:8:ssa, jossa se on käännetty ilmauksella ”olla vaatimaton”. Sille sukua oleva adjektiivi tsa·nuʹaʽ (vaatimaton) esiintyy Sananlaskujen 11:2:ssa, jossa se asetetaan julkeuden vastakohdaksi. Jotkut nykytutkijat katsovat tämän sanajuuren merkitsevän ’olla varovainen, huolellinen, järkevä’, mutta monien mielestä se tarkoittaa ’olla vaatimaton’. Esimerkiksi sanakirjassa A Hebrew and English Lexicon of the Old Testament (Brown, Driver ja Briggs, 1980, s. 857) sanotaan, että tuohon sanajuureen liittyy ajatus ihmisestä, joka on pidättyväinen, vaatimaton tai nöyrä.

Kreikkalainen sana ai·dōsʹ on käännetty vastineella ”häveliäs” (1Ti 2:9). Moraalisessa merkityksessä ai·dōsʹ tarkoittaa jumalanpelkoa, kunnioittavaa pelkoa, toisten tunteiden tai mielipiteiden tai oman omantunnon kunnioittamista, ja se ilmaisee siksi häpeän tunnetta, itsekunnioitusta, kunniallisuutta, maltillisuutta ja kohtuullisuutta (H. Liddell ja R. Scott, A Greek-English  Lexicon, tark. H. Jones, Oxford 1968, s. 36). Verratessaan sanaa ai·dōsʹ kreikan kielessä yleisempään ’häpeää’ tarkoittavaan sanaan (ai·skhyʹnē; 1Ko 1:27; Fil 3:19) sanakirjantekijä Richard Trench sanoo, että ai·dōsʹ on ”ylevämpi sana ja viittaa ylevämpään vaikuttimeen: siihen sisältyy luontainen moraalinen vastenmielisyys kunniatonta menettelyä kohtaan; tällaista moraalista vastenmielisyyttä on harvoin, jos koskaan, sanassa – – [ai·skhyʹnē]”. Hän toteaa, että ai·dōsʹ ”estää aina hyvää ihmistä toimimasta sopimattomasti, kun taas – – [ai·skhyʹnē] voi joskus estää pahaa ihmistä”. (Synonyms of the New Testament, Lontoo 1961, s. 64, 65.) Omatunto liittyy siis huomattavalla tavalla sanan ai·dōsʹ sisältämään hillitsevään vaikutukseen.

Jumalan edessä. Raamatussa esitetään runsaasti neuvoja vaatimattomuudesta siinä mielessä, että arvioi itsensä oikein. ”Viisaus on vaatimattomien parissa”, sanotaan sananlaskussa. Tämä johtuu siitä, että vaatimaton ihminen välttyy siltä häpeältä, joka on seurauksena julkeudesta ja kerskailusta. (San 11:2.) Hän toimii Jehovan hyväksymällä tavalla ja on sen tähden viisas (San 3:5, 6; 8:13, 14). Jehova rakastaa sellaista ihmistä ja antaa hänelle viisautta. Jehovan suosion saavuttaminen edellyttää mm. sitä, että on ’vaatimaton vaeltaessaan hänen kanssaan’ (Mi 6:8). Tähän kuuluu se, että arvioi oikein oman asemansa Jumalan edessä ja tunnustaa oman syntisyytensä verrattuna Jehovan suuruuteen, puhtauteen ja pyhyyteen. Se merkitsee myös sitä, että tunnustaa olevansa Jehovan luomus, täysin riippuvainen hänestä ja hänen suvereeniutensa alainen. Eeva ei tunnustanut tätä. Hän päätti olla täysin riippumaton ja määrätä itse omista asioistaan. Vaatimattomuus olisi auttanut häntä karkottamaan mielestään halun olla ’niin kuin Jumala, niin että tietää hyvän ja pahan’ (1Mo 3:4, 5). Apostoli Paavali varoittaa liiallisesta itseluottamuksesta ja julkeudesta: ”Työskennelkää jatkuvasti omaksi pelastukseksenne peläten ja vavisten.” (Fil 2:12.)

Mistä voi kerskua. Kerskailu on vaatimattomuuden vastakohta. Ohje kuuluu: ”Ylistäköön sinua vieras eikä oma suusi, vierasmaalainen eivätkä omat huulesi.” (San 27:2.) Jehova itse sanoo: ”Älköön viisas kerskailko viisaudestaan, älköönkä väkevä kerskailko väkevyydestään. Älköön rikas kerskailko rikkaudestaan. Mutta joka kerskailee, kerskailkoon nimenomaan siksi, että hänellä on ymmärtäväisyyttä ja tietoa minusta, että minä olen Jehova, joka noudatan rakkaudellista huomaavaisuutta, oikeutta ja vanhurskautta maassa; sillä näihin minä olen mieltynyt.” (Jer 9:23, 24; vrt. San 12:9; 16:18, 19.)

Miten Jumala suhtautuu vaatimattomiin. Apostoli Paavali osoittaa, miten Jumala suhtautuu vaatimattomiin, ja hän viittaa myös omaan käytökseensä seurakunnassa esimerkkinä vaatimattomuudesta. Hän kirjoitti Korintin kristityille: ”Sillä te näette kutsumisenne, veljet, ettei ole kutsuttu monta lihan mukaan viisasta, ei monta voimallista, ei monta jalosukuista, vaan Jumala valitsi sen, mikä maailmassa on tyhmää, saattaakseen viisaat häpeään, ja Jumala valitsi sen, mikä maailmassa on heikkoa, saattaakseen sen, mikä on voimakasta, häpeään, ja Jumala valitsi sen, mikä maailmassa on halpasyntyistä, ja sen, mitä halveksutaan, sen, mitä ei ole, tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on, jotta mikään liha ei ylpeilisi Jumalan edessä – – niin kuin on kirjoitettu: ’Joka ylpeilee, ylpeilköön Jehovasta.’ Ja niinpä kun minä tulin teidän luoksenne, veljet, en tullut julistamaan teille Jumalan pyhää salaisuutta mennen puheessa tai viisaudessa liiallisuuksiin. Sillä päätin, etten tunne teidän keskuudessanne mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen, ja hänet paaluun pantuna. Ja minä tulin luoksenne heikkoudessa ja pelossa ja kovasti vavisten, enkä esittänyt puhettani enkä sitä, mitä saarnasin, suostuttelevin viisauden sanoin, vaan hengen ja voiman osoituksin, jotta uskonne ei olisi ihmisten viisaudessa, vaan Jumalan voimassa.” (1Ko 1:26–2:5.)

”Älä mene yli sen, mikä on kirjoitettu.” Apostoli Paavali korosti kirjeessään myöhemmin sitä, että kaikkien tulee olla vaatimattomia, niin kuin hän itsekin oli ilmaissut vaatimattomuutta, arvioinut itsensä oikein. Korinttilaiset olivat langenneet siihen ansaan, että he kerskuivat joistakin ihmisistä, esim. Apolloksesta ja jopa Paavalista itsestään. Paavali oikaisi heitä ja totesi, etteivät he niin tehdessään olleet hengellisiä vaan lihallisia. Hän sanoi: ”Veljet, olen soveltanut tämän itseeni ja Apollokseen teidän hyväksenne, jotta oppisitte meistä säännön: ’Älä mene yli sen, mikä on kirjoitettu [ts. älä mene yli niiden rajojen, jotka Raamatussa asetetaan ihmisten suhtautumiselle toisiinsa ja itseensä]’, jottette pöyhistyisi yksilöinä toisen puolesta toista vastaan. Sillä kuka tekee sinut erilaiseksi kuin joku muu? Mitä sinulla tosiaan on, mitä et ole saanut? Mutta jos kerran olet saanut sen, niin miksi ylpeilet, ikään kuin et olisi sitä saanut?” Tämän muistaminen estää tulemasta ylpeäksi ja kerskumasta  omastaan tai jonkun toisen syntyperästä, rodusta, väristä tai kansallisuudesta, kauneudesta, kyvyistä, tiedosta, älykkyydestä jne. (1Ko 4:6, 7.)

Jeesuksen Kristuksen esimerkki. Jeesus Kristus on paras esimerkki vaatimattomuudesta. Hän sanoi opetuslapsilleen, että hän ei voinut tehdä yhtään mitään omasta aloitteestaan, vaan ainoastaan sen, minkä hän näki Isänsä tekevän, ja että hänen Isänsä on häntä suurempi (Joh 5:19, 30; 14:28). Jeesus kielsi nimittämästä itseään hänelle kuulumattomilla arvonimillä. Kun eräs hallitusmies sanoi Jeesusta ”Hyväksi Opettajaksi”, hän vastasi: ”Miksi kutsut minua hyväksi? Kukaan ei ole hyvä paitsi yksi, Jumala.” (Lu 18:18, 19.) Hän sanoi myös opetuslapsilleen, ettei heidän tulisi Jehovan orjina pöyhistyä sen vuoksi, mitä he saisivat aikaan Jumalan palveluksessa, eikä sen arvon tähden, joka heillä oli Jumalan silmissä. Tehtyään kaiken, mitä heidän oli määrä tehdä, heillä tulisi sen sijaan olla seuraavanlainen asenne: ”Me olemme kelvottomia orjia. Se, mitä olemme tehneet, meidän olisi pitänytkin tehdä.” (Lu 17:10.)

Lisäksi Herra Jeesus Kristus oli täydellisenä ihmisenä maan päällä paljon epätäydellisten opetuslastensa yläpuolella, ja hän oli myös saanut Isältään suuren vallan. Siitä huolimatta hän suhtautui huomaavaisesti opetuslastensa rajoituksiin. Hän valmensi heitä hienotunteisesti ja puhui heille tahdikkaasti. Hän ei pannut heidän kannettavakseen suurempia taakkoja kuin he kulloinkin jaksoivat kantaa. (Joh 16:12; vrt. Mt 11:28–30; 26:40, 41.)

Vaatteet ja muu omaisuus. Kun Paavali neuvoi valvoja Timoteusta pitämään silmällä, että seurakunnassa käyttäydyttiin sopivalla tavalla, hän sanoi: ”Haluan naisten kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti, ei palmikoiduin hiuslaittein eikä kullalla tai helmillä tai hyvin kalliilla vaatetuksella, vaan hyvillä teoilla, mikä sopii naisille, jotka tunnustavat kunnioittavansa Jumalaa.” (1Ti 2:9, 10.) Paavali ei tässä vastusta siisteyttä ja hyvää, miellyttävää ulkoasua, sillä hänhän suosittelee ”huoliteltua pukua”. Hän osoittaa sen sijaan, että on sopimatonta pukeutua turhamaisesti ja silmiinpistävästi, siten että kiinnittää huomiota itseensä tai varallisuuteensa. Tähän liittyy myös häveliäisyys eli toisten tunteiden huomioon ottaminen, itsekunnioitus ja kunniallisuus. Kristityn pukeutumistavan ei tulisi loukata säädyllisyyttä eikä seurakunnan herkkää moraalitajua, niin että jotkut voisivat loukkaantua. Tämä pukeutumista koskeva neuvo valaisee myös Jehovan näkemystä siitä, miten kristityn tulee suhtautua muuhun aineelliseen omaisuuteensa ja käyttää sitä. (Ks. NÖYRYYS.)