Naimisissa oleva nainen. Heprean kielessä sana ʼiš·šahʹ tarkoittaa ’naista’ (kirjm. ’miehetär’) tai ’vaimoa’; vaimoa pidettiin ”aviomiehen omistamana” (Jes 62:4, Rbi8, alav.). Kreikan kielessä sana gy·nēʹ voi merkitä ’vaimoa’ tai se voi merkitä ’naista’, joko naimisissa olevaa tai naimatonta. Jehova Jumala antoi ensimmäiselle miehelle Aadamille vaimon ottamalla häneltä kylkiluun ja rakentamalla siitä naisen. Naisesta tuli siten luu hänen luistaan ja liha hänen lihastaan. Hän oli Aadamin vastine, ja hänet luotiin Aadamille auttajaksi. (1Mo 2:18, 20–23.) Jumala puhui suoraan Aadamille, ja Aadam puolestaan välitti Jumalan käskyt vaimolleen. Koska Aadam oli tehty ensin ja luotu Jumalan kuvaksi, hänellä oli etusija vaimonsa päänä ja hän toimi Jumalan edustajana vaimolleen. Hänen piti käyttää johtoasemaansa rakkaudellisesti, ja naisen tuli auttajana olla yhteistoiminnassa ihmisparille  annetun lisääntymiskäskyn täyttämisessä (1Mo 1:28). (Ks. NAINEN.)

Syntiinlankeemuksen jälkeen – ensin syntiä teki Eeva, joka ei osoittautunutkaan miehensä auttajaksi vaan viettelijättäreksi, ja sitten hänen miehensä Aadam, joka syyllistyi rikkomukseen hänen jälkeensä – Jumala julisti tuomion naiselle sanoen: ”Minä lisään suuresti raskautesi vaivaa; kivulla sinä synnytät lapsia, ja mieheesi on sinun halusi, ja hän hallitsee sinua.” (1Mo 3:16.) Siitä lähtien monien maapallon kansojen keskuudessa mies on todella hallinnut naista usein hyvin ankarasti ja häntä on monesti kohdeltu kuin palvelijaa eikä kuin ystävää ja auttajaa.

Muinaisten heprealaisten keskuudessa. Muinaisten heprealaisten keskuudessa mies oli huonekunnan pää ja vaimonsa omistaja (hepr. baʹʽal) ja nainen oli se, joka omistettiin (beʽu·lahʹ). Jumalan palvelijoiden parissa vaimolla oli arvostettu ja kunnioitettu asema. Yritteliäillä ja pystyvillä jumalisilla naisilla oli paljon liikkumis- ja toimintavapautta aviomiehensä johtoaseman alaisuudessa, ja he olivat onnellisia omassa paikassaan; heitä siunattiin siten, että Jehova Jumala käytti heitä suorittamaan erikoispalveluksia hänelle. Raamatussa mainitaan monia uskollisia vaimoja, esim. Saara, Rebekka, Debora, Ruut, Ester ja Jeesuksen äiti Maria.

Laki suojeli vaimoa. Vaikka miehellä oli ylempi asema avioliittojärjestelyssä, Jumala vaati häntä huolehtimaan perheestään aineellisesti ja hengellisesti. Lisäksi kaikki perheen väärinteot saattoivat hänet huonoon valoon; hänellä oli siis raskas vastuu. Vaikka hänellä oli suurempia etuja kuin vaimolla, Jumalan laki suojeli vaimoa ja soi hänelle joitakin ainutlaatuisia etuja, niin että hän saattoi viettää onnellista, mielekästä elämää.

Laki sisälsi mm. seuraavankaltaisia vaimoa koskevia säädöksiä: Sekä miestä että vaimoa voitiin rangaista aviorikoksesta kuolemalla. Jos mies epäili vaimonsa olleen salaa uskoton, hän saattoi viedä hänet papin luo Jehova Jumalan tuomittavaksi. Jos nainen oli syyllinen, hänen sukupuolielimensä näivettyivät; jos hän taas oli syytön, hänen aviomiehensä oli saatettava hänet raskaaksi ja näin tunnustettava julkisesti hänen viattomuutensa. (4Mo 5:12–31.) Mies saattoi erota vaimostaan, jos hän havaitsi hänessä jotain sopimatonta, jos hän esim. käyttäytyi erittäin epäkunnioittavasti miestään kohtaan tai tuotti häpeää miehen tai tämän isän huonekunnalle. Vaimoa suojeltiin kuitenkin siten, että miehen oli kirjoitettava hänelle erokirja. Sen jälkeen nainen oli vapaa menemään naimisiin toisen miehen kanssa. (5Mo 24:1, 2.) Jos vaimo teki juhlallisen lupauksen, joka oli hänen aviomiehensä mielestä epäviisas tai vahingoksi perheen hyvinvoinnille, mies saattoi mitätöidä sen (4Mo 30:10–15). Tämä suojeli kuitenkin vaimoa ja esti häntä ryhtymästä hätäiseen toimintaan, jonka vuoksi hän olisi voinut joutua vaikeuksiin.

Moniavioisuus sallittiin Mooseksen lain alaisuudessa, mutta sitä säädeltiin vaimon suojelemiseksi. Mies ei voinut siirtää esikoisoikeutta vähemmän rakastamansa vaimon pojalta lempivaimonsa pojalle (5Mo 21:15–17). Jos israelilaisisä myi tyttärensä palvelijaksi ja isäntä otti hänet sivuvaimoksi mutta tyttö ei miellyttänytkään häntä, tytön omistaja saattoi lunastuttaa hänet, mutta hän ei voinut myydä häntä vieraalle kansalle (2Mo 21:7, 8). Jos joko isäntä tai hänen poikansa oli ottanut tytön sivuvaimokseen ja sitten hankkinut toisen vaimon, tytölle piti antaa ravinto, vaatetus ja suoja sekä täyttää hänen aviollinen oikeutensa (2Mo 21:9–11).

Jos mies pahanilkisesti syytti vaimoaan siitä, että tämä oli valehdellut naimisiin mennessään olevansa neitsyt, ja miehen syytös osoittautui vääräksi, häntä rangaistiin ja hänen oli maksettava tytön isälle kaksinkertainen morsiamenhinta, joka vaadittiin neitsyistä, eikä hän voinut erota hänestä milloinkaan päiviensä aikana (5Mo 22:13–19). Jos mies vietteli kihlaamattoman neitsyen, hänen piti maksaa tytön isälle morsiamenhinta ja mennä naimisiin tytön kanssa, jos tämän isä suostui siihen, minkä jälkeen mies ei voinut erota hänestä milloinkaan päiviensä aikana (5Mo 22:28, 29; 2Mo 22:16, 17).

Vaikka vaimon asema oli heprealaisessa yhteiskunnassa jossain määrin erilainen kuin nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa, uskollinen heprealaisvaimo iloitsi kuitenkin asemastaan ja työstään. Hän auttoi miestään, kasvatti lapsia, hoiti taloutta ja sai paljon iloa ja tyydytystä voidessaan ilmaista naisellisia ominaisuuksiaan ja taipumuksiaan täysin määrin.

Hyvän vaimon kuvaus. Sananlaskujen 31. luvussa kuvaillaan tunnollisen vaimon toimintaa ja hänen tuntemaansa tyytyväisyyttä. Hänen sanotaan olevan miehelleen arvokkaampi kuin korallit. Mies voi luottaa häneen. Hän on ahkera: hän kutoo, tekee vaatteita perheelleen, ostaa erilaisia tarvikkeita talonväelle, työskentelee viinitarhassa, hoitaa taloutta, valvoo palveluskuntaa, auttaa avuntarvitsijoita,  vaatettaa perheensä viehättävästi, hankkii käsitöillään jopa jonkin verran tuloja, varustaa perheensä hätätilanteiden varalta, ilmaisee puhuessaan viisautta ja rakkaudellista huomaavaisuutta sekä saa Jehovan pelkonsa ja hyvien töittensä takia ylistystä aviomieheltään ja pojiltaan, minkä ansiosta hänen miestään ja perhettään kunnioitetaan koko maassa. Todellakin mies, joka on löytänyt hyvän vaimon, on löytänyt hyvää ja saa osakseen Jehovan hyvän tahdon (San 18:22).

Kristillisessä seurakunnassa. Kristillisessä seurakunnassa miehellä saa olla vain yksi elossa oleva vaimo (1Ko 7:2; 1Ti 3:2). Vaimojen käsketään olla alamaisia miehelleen, onpa mies kristitty uskova tai ei (Ef 5:22–24). Vaimo ei saa kieltäytyä täyttämästä aviovelvollisuuttaan, sillä ei vaimolla niin kuin ei hänen miehelläänkään ”ole valtaa omaan ruumiiseensa” (1Ko 7:3, 4). Vaimoille sanotaan, että heidän ensisijaisen kaunistuksensa tulisi olla sydämen salainen ihminen ja että heidän tulisi tuottaa hengen hedelmää, koska kenties yksinomaan heidän käytöksensä avulla ei-uskova aviomies voidaan voittaa kristillisyyden puolelle (1Pi 3:1–6).

Kuvaannollista käyttöä. Israelin kanssa tekemänsä liiton perusteella Jehova puhui tuosta kansakunnasta kuvaannollisesti vaimonaan (Jes 54:6). Apostoli Paavali sanoo Jehovaa hengellä voideltujen kristittyjen Isäksi ja ”ylhäällä olevaa Jerusalemia” heidän äidikseen, ikään kuin Jehova olisi naimisissa sen kanssa voidakseen tuottaa hengellä voideltuja kristittyjä (Ga 4:6, 7, 26). Kristillistä seurakuntaa sanotaan Jeesuksen Kristuksen morsiameksi tai vaimoksi (Ef 5:23, 25; Il 19:7; 21:2, 9).