Ihminen, joka on vangittuna, vartioituna tai pakkosiirtolaisena tai joka on otettu kiinni ja viety pois sodassa (4Mo 21:1). Sotasaaliiseen kuuluivat muinoin usein karjan lisäksi valloitettujen kaupunkien ja alueiden asukkaat (1Ai 5:21; 2Ai 14:14, 15; Am 4:10). Kerran vietiin sotasaaliiksi liiton arkku, mistä koitui hirvittävät seuraukset sen filistealaisille kaappaajille (1Sa 4:11–5:12). Viittauksia vankeihin on jo patriarkkojen ajalta; ensimmäinen Raamatussa mainittu vanki on Loot, jonka Abraham pelasti Kedorlaomerin joukkojen kynsistä (1Mo 14:14; 31:26; 34:25–29). Vaikka Job ei ollutkaan sotavanki, hän oli eräänlaisessa ”vankeustilassa”, kunnes Jehova pelasti hänet hänen kurjuudestaan (Job 42:10).

Kun israelilaiset ryhtyivät ottamaan haltuunsa Luvattua maata, jotkin kaupungit vihittiin kaikkine asukkaineen tuhon omiksi, esimerkiksi Jeriko, valloituksen ensi hedelmä (Jos 6:17, 21). Kun israelilaiset valtasivat kaupunkeja, joita ei ollut vihitty tuhon omiksi, he eivät saaneet raiskata kaupungin naisia, niin kuin pakanakansat tekivät. Jos he halusivat jonkun vangiksi otetun vaimokseen, oli täytettävä tietyt vaatimukset. (Va 5:11; 4Mo 31:9–19, 26, 27; 5Mo 21:10–14.)

Joskus kun viholliskansat hyökkäsivät Israelia vastaan, Jehova antoi niiden viedä hänen kansansa vangiksi, koska se oli ollut uskoton häntä kohtaan (2Ai 21:16, 17; 28:5, 17; 29:9). Huomattavimpia esimerkkejä tästä olivat ne kerrat, jolloin Assyrian ja Babylonian maailmanvallat veivät 700- ja 600-luvulla eaa. tuhansia israelilaisia vankeina pakkosiirtolaisuuteen. (Ks. VANKEUS.) Ahia ja Jeremia ennustivat tämän kansaa kohtaavan onnettomuuden (1Ku 14:15; Jer 15:2). Mooses oli myös varoittanut, että israelilaisten pojat ja tyttäret ’menisivät vankeuteen’ rangaistukseksi tottelemattomuudestaan Jehovaa kohtaan, mutta hän lisäsi, että jos nuo vangit katuisivat, he pääsisivät aikanaan palaamaan (5Mo 28:41; 30:3). Salomo näki ennalta uskottomuuden johtavan vankeuteen, ja hän rukoili, että Jehova vapauttaisi nuo vangit, jos he katuisivat (1Ku 8:46–52; 2Ai 6:36–39; ks. myös 2Ai 30:9; Esr 9:7).

Vankien kohtelu vaihteli suuresti olosuhteiden mukaan. Joskus heidän annettiin jäädä omaan maahansa sillä ehdolla, että he maksoivat pakkoveroa eivätkä kapinoineet uutta herraansa vastaan (1Mo 14:1–4; 2Sa 8:5, 6; 2Ku 17:1–4). Valloitetun alueen kuninkaan sallittiin joskus jäädä hallitsemaan vasallikuninkaana, tai hänen tilalleen saatettiin asettaa joku toinen hallitsija (2Ku 23:34; 24:1, 17). Joskus suuri joukko vankeja surmattiin, kuten ne 10000, jotka heitettiin alas kalliolta, niin että ”he kaikki murskautuivat” (2Ai 25:12). Jotkut valloittajat kohtelivat vankejaan hyvin julmasti ja epäinhimillisesti panemalla heidät ”riippumaan kädestään” (Va 5:12), leikkaamalla irti heidän nenänsä ja korvansa (Hes 23:25), sokaisemalla heidät hehkuvan kuumalla raudalla tai puhkaisemalla heidän silmänsä keihäällä tai tikarilla (Tu 16:21; 1Sa 11:2; Jer 52:11) tai ’viiltämällä auki’ valloitetun kaupungin raskaana olevat naiset (Am 1:13). Sadistiset assyrialaiset olivat kuuluisia äärimmäisestä julmuudestaan, ja heidän kuvataan muistomerkeissä sitoneen vankinsa ja nylkeneen heidät sitten elävältä.

Vangit vietiin usein pakkotyöhön (2Sa 12:29–31; 1Ai 20:3), otettiin orjiksi itselle tai myytiin orjiksi toisille (1Sa 30:1, 2; 2Ku 5:2; Jes 14:3, 4). Usein valloittajat huvikseen köyttivät vangit toisiinsa näiden kaulasta tai päästä (vrt. Jes 52:2) tai sitoivat heidät kahleisiin (2Ku 25:7) ja johdattivat heitä ”alastomina sekä avojaloin ja takamukset paljaina” nöyryyttääkseen ja häväistäkseen heitä (Jes 20:4).

Monien profetioiden iloinen teema oli juutalaisvankien vapauttaminen ja paluu (Jes 49:24, 25; Jer 29:14; 46:27; Hes 39:28; Ho 6:11; Jl 3:1; Am 9:14; Sef 3:20). Psalmistakin odotti aikaa, jolloin ”Jehova kokoaa takaisin kansansa vangit” (Ps 14:7; 53:6; 85:1; 126:1, 4). Monilla näistä profetioista oli pienoistäyttymyksensä vuodesta 537 eaa. lähtien, kun niiden vankien jäännös, jotka olivat päätyneet Persian alaisuuteen, alkoi virrata takaisin Jerusalemiin rakentamaan uudelleen kaupunkia ja sen suurta temppeliä (Esr 2:1; 3:8; 8:35; Ne 1:2, 3; 7:6; 8:17). Joidenkin Jehovan kansan vihollisten, esimerkiksi Babylonin (Jes 46:1, 2; Jer 50:1, 2), Egyptin (Jer 43:11, 12; Hes  30:17, 18) ja Moabin (Jer 48:46) kansakuntien, sanottiin suoraan joutuvan itse vankeuteen.

Jeesus lainaa Jesajan 61:1, 2:ta ja sanoo sen soveltuvan häneen itseensä, koska Jehova on lähettänyt hänet ”saarnaamaan vangeille vapautusta ja sokeille näön palautusta” (Lu 4:16–21). Apostoli Paavali viittaa kuvauksissaan valloittajien ikivanhaan tapaan ottaa vankeja (Ef 4:8; 2Ko 10:5). Raamatun viimeisessä kirjassa esitetään periaate: ”Jos joku on tarkoitettu vankeuteen, hän menee vankeuteen.” (Il 13:10.)