Paikka, jossa ihmisiä pidettiin vartioituna, kun he odottivat oikeudenkäyntiä tai kun heidän oli todettu rikkoneen lakia. Niillä monilla alkukielten ilmauksilla, jotka tarkoittavat vankilaa, on seuraavia merkityksiä: ’pyöreyden talo’ (1Mo 39:20; vrt. Rbi8, alav.), ’vesisäiliön talo’ (2Mo 12:29, Rbi8, alav.), ’pidätettyjen talo’ (1Ku 22:27), ’talo, jossa ollaan pidätettynä’ (1Mo 42:19; Jer 52:11), ’vankien tai sidottujen talo’ (Tu 16:21; Sr 4:14), ’jalkapuuhuone’ (2Ai 16:10), ’kahleiden paikka’ (Mt 11:2), ’vartiointipaikka’ (Mt 14:10) ja ’turva- tai tarkkailusäilö’ (Ap 5:18).

Vankeus oli lainmukainen rangaistuskeino useilla muinaisilla kansoilla, mm. egyptiläisillä, filistealaisilla, assyrialaisilla, babylonialaisilla ja persialaisilla (1Mo 39:20; Tu 16:25; 2Ku 17:4; Esr 7:26; Jer 52:31–33). Vangit voitiin panna kahleisiin ja pakottaa tekemään raskasta työtä, esimerkiksi jauhamaan viljaa (Tu 16:21; 2Ku 17:4; Ps 105:17, 18; Jer 52:11). Egyptissä luottovanki (jollainen Joosef oli) saatettiin asettaa toisten vankien valvojaksi ja määrätä palvelemaan sellaisia, jotka olivat olleet huomattavissa asemissa ennen vangiksi joutumistaan (1Mo 39:21–40:4).

Vankiloita on ollut ainakin 1700-luvulta eaa. lähtien, sillä silloin Joosef pantiin väärin perustein vankilaan, joka oli ”henkivartioston päällikön talon” yhteydessä (1Mo 39:20; 40:3; 41:10). Tässä egyptiläisessä vankilassa oli ilmeisesti tyrmä, vesisäiliön muotoinen kuoppa, jossa joitakin vankeja säilytettiin (1Mo 40:15; 41:14; vrt. Jes 24:22).

Mooseksen laissa ei mainittu rangaistuskeinoksi vankiloita. Koska oikeus piti panna täytäntöön nopeasti (Jos 7:20, 22–25), Pentateukissa puhutaan ihmisten pidättämisestä vain niissä tapauksissa, joihin tarvittiin selvennystä Jumalalta (3Mo 24:12; 4Mo 15:34). Lopulta israelilaiset kuitenkin alkoivat käyttää vankiloita. Esimerkiksi profeetta Jeremiaa pidettiin ”kahleiden talossa, sihteeri Jonatanin talossa”. Tässä vartioidussa paikassa oli ”holvihuoneita”, kenties sellejä. Olosuhteet olivat siellä niin huonot, että Jeremia pelkäsi henkensä puolesta. (Jer 37:15–20.) Myöhemmin hänet siirrettiin ”Vartiopihaan”, missä hän sai päivittäisen leipäannoksen, saattoi ottaa vastaan vieraita ja pystyi tekemään kauppoja (Jer 32:2, 8, 12; 37:21; ks. myös 1Ku 22:27; 2Ai 16:10; Hpr 11:36).

Ensimmäisellä vuosisadalla vanginvartijoiden katsottiin roomalaisen tavan mukaan olevan henkilökohtaisesti vastuussa vangeista (Ap 12:19). Niinpä Filippissä toiminut vanginvartija aikoi tehdä itsemurhan, koska hän luuli, että hänen vankinsa olivat karanneet (Ap 16:27). Turvallisuussyistä vankilan oville asetettiin usein vartijoita, ja vangit saatettiin panna jalkapuuhun tai heidän kätensä voitiin sitoa ketjuilla vartijoihin (Ap 5:23; 12:6–10; 16:22–24). Jotkut vangit saivat ottaa vastaan vieraita (Mt 25:36; Ap 23:35; 24:23, 27; 28:16–31). (Ks. SIDE, KAHLE; VANGINVARTIJA.)

Kristuksen Jeesuksen ennustuksen mukaisesti monet hänen seuraajansa joutuivat vankilaan (Lu 21:12; Ap 26:10; Ro 16:7; Kol 4:10; Hpr 10:34; 13:3). Apostoli Johannes, joka oli viety maanpakoon Patmoksen saarelle, kirjoitti, että kristittyjä vainottaisiin jatkuvasti mm. panemalla heitä vankilaan (Il 2:10).

Kuvaannollista käyttöä. Kuvaannollisessa mielessä ”vankila” voi tarkoittaa pakkosiirtolaisuuden maata (jollainen Babylon oli) tai hengellisen orjuuden tai vankeuden tilaa (Jes 42:6, 7; 48:20; 49:5, 8, 9; 61:1; Mt 12:15–21; Lu 4:17–21; 2Ko 6:1, 2). Vaikka niillä henkiluomuksilla, jotka olivat tottelemattomia Nooan päivinä, ei olekaan liharuumista, jota aineelliset esteet voisivat pidättää, niiden toimintaa on rajoitettu ja ne ovat Jehova Jumalaan nähden sakean pimeyden tilassa, ikään kuin vankilassa (1Pi 3:19; Ju 6; ks. TARTAROS). Myös se syvyys, johon Saatana suljetaan tuhanneksi vuodeksi, on ”vankila”, kuoleman kaltainen rajoitettu, vartioitu paikka (Il 20:1–3, 7).