Ihminen, joka vartioi ihmisiä tai omaisuutta mahdollisen vahingon varalta, usein yöllä, ja joka voi vaaran uhatessa antaa hälytyksen. Jotkut vartijat olivat sotapalveluksessa (Jer 51:12, Rbi8, alav.; Ap 12:6; 28:16).

Raamatun esikristillisissä kirjoituksissa substantiivi ”vartija” on usein johdettu heprealaisesta verbistä ša·marʹ ’vartioida, pitää, panna mieleen’ (1Mo 3:24; 17:9; 37:11; 1Sa 26:15). Miehet, jotka rakensivat Nehemian johdolla uudelleen Jerusalemin muuria, olivat myös vartijoina yöllä (Ne 4:22, 23). Kuninkailla oli vaunujensa edellä juoksijoita, jotka toimivat vartijoina. Heitä oli esimerkiksi sekä Absalomilla että Adonialla silloin, kun he yrittivät kaapata Israelin valtaistuimen (2Sa 15:1; 1Ku 1:5). Juoksijat palvelivat kuningas Rehabeamin alaisuudessa vartijoina palatsin ovilla, ja he vartioivat arvokkaita kuparikilpiä (1Ku 14:27, 28). Ylimmäisellä papilla Jehojadalla oli temppelissä karialaisen henkivartioston ohella juoksijoita, jotka suojelivat nuorta kuningas Joasia ja teloittivat Ataljan (2Ku 11:4–21; ks. JUOKSIJAT; KARIALAINEN HENKIVARTIOSTO).

Heprealainen sana tab·baḥʹ, joka on 1. Samuelin kirjan 9:23:ssa käännetty ”keittäjäksi”, merkitsi pohjimmiltaan ’teurastajaa’ ja alkoi myöhemmin merkitä ’teloittajaa’; sitä käytetään muualla Egyptin faraon ja Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin henkivartiostoista (1Mo 37:36; 2Ku 25:8, 11, 20; Da 2:14). Heprealaista sanaa miš·maʹʽat, jonka perusmerkitys on ’kuulijat’ ja joka on Jesajan 11:14:ssä käännetty vastineella ”alamaiset”, käytetään Daavidin henkivartiostosta (2Sa 23:23; 1Ai 11:25) ja Saulin henkivartiostosta, jonka päällikkönä Daavid oli toiminut (1Sa 22:14).

Varkaiden ja vandaalien varalta asetettiin usein ihmisiä vartioimaan kypsyviä viinitarhoja tai eläinlaumoja, ja nuo vartijat saattoivat oleskella varta vasten rakennetuissa majoissa tai korkeissa vartiotorneissa (2Ku 17:9; 2Ai 20:24; Job 27:18; Jes 1:8). Linnoitettuja paikkoja vastaan hyökkäävillä piiritysjoukoilla oli vartijat, jotka antoivat joukkojen komentajille sotilaallisia tietoja (Jer 51:12). Kun kuningas Saul oli leiriytynyt armeijoineen kedolle, hänellä oli myös henkivartijoita, joiden tehtävänä oli pitää huolta kuninkaansa hyvinvoinnista (1Sa 14:16; 26:15, 16).

Usein vartiomiehiä asetettiin kaupungin muureille ja torneihin pitämään silmällä kaupunkia lähestyviä, ennen kuin he pääsivät liian lähelle (2Sa 18:24–27; 2Ku 9:17–20). Joskus vartijat tekivät tarkastuskierroksia myös kaupungin kaduilla (Lal 3:3; 5:7). Pelokkaat ihmiset, jotka olivat hereillä yön vaarallisina tunteina, saattoivat toistuvasti kysellä vartijoilta, oliko kaikki hyvin (Jes 21:11, 12), ja oli vain luonnollista, että vartijat itsekin toivoivat aamun sarastavan (Ps 130:6). Onnellinen oli se kaupunki, jota varjeli vartijoiden lisäksi Jehova (Ps 127:1).

Rooman vankiloissa oli tapana kytkeä vanki ketjuilla vartiosotilaaseen tai turvatoimien maksimoimiseksi kahteen sotilaaseen, kuten tapahtui Pietarille (Ap 12:4, 6). Kun apostoli Paavali oli ensimmäistä kertaa vankina Roomassa, hänen annettiin asua omassa vuokratalossaan ja häntä vartioi yksi sotilas (Ap 28:16, 30). Toisen vankeutensa aikana hänelle epäilemättä asetettiin tiukempia rajoituksia.

Estääkseen ihmisiä saamasta tietoa Jeesuksen ylösnousemuksesta ylipapit lahjoivat roomalaiset vartijat levittämään sellaista valhetta, että Jeesuksen seuraajat olivat varastaneet hänen ruumiinsa (Mt 27:62–66; 28:11–15; ks. SOTILAS).

 Keisari Augustus perusti vuonna 13 eaa. roomalaisen pretoriaanikaartin toimimaan keisarin henkivartiostona (Fil 1:12, 13). Keisari Tiberius määräsi tämän vartioston vakinaiseen leiriin lähelle Rooman muureja ja piti sen avulla kurissa kansan niskoittelun. Tämä teki vartioston päälliköstä varsin merkittävän miehen, sillä hänen joukkoihinsa kuului lopulta noin 10000 miestä. Ajan mittaan pretoriaanikaartista tuli niin mahtava, että se pystyi sekä asettamaan keisareita virkaansa että poistamaan heitä valtaistuimelta.

Papit ja leeviläiset järjestettiin vartioimaan Jerusalemin temppeliä päälliköiden johdolla (ks. TEMPPELIN PÄÄLLIKKÖ).

Kuvaannollista käyttöä. Jehova herätti profeettoja, jotka toimivat Israelin kansan kuvaannollisina vartiomiehinä (Jer 6:17), ja hekin puhuivat joskus vartiomiehistä vertauskuvallisessa mielessä (Jes 21:6, 8; 52:8; 62:6; Ho 9:8). Näiden profeetta-vartiomiesten vastuulla oli varoittaa jumalattomia uhkaavasta tuhosta, ja jos he eivät tehneet niin, heitä pidettiin tilivelvollisina. Jos ihmiset olivat kovakorvaisia eivätkä noudattaneet varoitusta, heidän verensä tuli tietenkin heidän oman päänsä päälle (Hes 3:17–21; 33:1–9). Uskoton profeetta oli kutakuinkin yhtä arvoton kuin sokea vartiomies tai mykkä koira (Jes 56:10).