Rooman valtakunnassa valtion virkamiesten tehtäviin kuului kantaa henkilö- ja maaveroa. Mutta oikeus kantaa veroa vienti- ja tuontitavaroista ja niistä tavaroista, joita kauppiaat kuljettivat maan halki, myytiin huutokaupalla. Näiden verojen perintäoikeuden saivat siis eniten tarjoavat. Kantaessaan veroa he saivat voittoa verotuloista, jotka ylittivät heidän huutokaupassa maksamansa summan. Nämä publikaaneiksi kutsutut miehet antoivat joissakin alueensa osissa veronkanto-oikeutensa vuokralle. Nuo vuokraajat valvoivat sitten puolestaan toisia, jotka varsinaisesti keräsivät veron. Esimerkiksi Sakkeus näyttää olleen Jerikossa ja sen ympäristössä toimineiden veronkantajien päämies (Lu 19:1, 2). Matteus, jonka Jeesus kutsui apostoliksi, taas oli varsinainen veronkantaja, ja hänen veroasemansa sijaitsi ilmeisesti Kapernaumissa tai sen lähistöllä (Mt 10:3; Mr 2:1, 14).

Palestiinassa toimi siis monia juutalaisia veronkantajia.  Heidän maanmiehensä eivät juurikaan arvostaneet heitä, sillä he perivät veroa usein enemmän kuin veromäärä edellytti. (Mt 5:46; Lu 3:12, 13; 19:7, 8.) Toiset juutalaiset eivät yleensä olleet vapaaehtoisesti tekemisissä veronkantajien kanssa, ja he luokittelivat heidät syntisiksi tiedettyjen ihmisten joukkoon, joita olivat esim. portot (Mt 9:11; 11:19; 21:32; Mr 2:15; Lu 5:30; 7:34). Juutalaiset eivät pitäneet veronkantajista myöskään siksi, että nämä olivat vieraan vallan, Rooman, palveluksessa ja läheisesti tekemisissä ”epäpuhtaiden” pakanoiden kanssa. Se, että katumattomaksi väärintekijäksi osoittautunutta ”veljeä” kohdeltiin kuin ”veronkantajaa”, merkitsi siis sitä, ettei hänen kanssaan oltu vapaaehtoisesti tekemisissä (Mt 18:15–17).

Kristus Jeesus ei hyväksynyt veronkantajien keskuudessa vallinnutta turmelusta. Hän halusi kuitenkin auttaa hengellisesti niitä, jotka ilmaisivat haluavansa kuunnella häntä, vaikka häntä arvosteltiinkin sen johdosta. (Mt 9:9–13; Lu 15:1–7.) Eräässä kuvauksessaan Jeesus osoitti, että veronkantaja, joka nöyrästi tunnusti olevansa syntinen ja katui, oli vanhurskaampi kuin fariseus, joka ylpeästi piti itseään vanhurskaana (Lu 18:9–14). Ja nöyrät, katuvat veronkantajat (kuten Matteus ja Sakkeus) saivat mahdollisuuden päästä taivasten valtakunnan jäseniksi (Mt 21:31, 32).