Jonkin erottaminen tai asettaminen erilleen pyhään tarkoitukseen. Jonkin rakennuksen, järjestelyn tai paikan käyttöönotto juhlallisin seremonioin. (Avioliittoon vihkimisestä ks. AVIOLIITTO.)

Ihmiset. Ihmisistä puhuttaessa käytetään heprean kielen verbiä na·zarʹ (vihkiä), jonka perusmerkitys on ’pitää erillään, pysytellä erillään, erottautua, luopua’ (3Mo 15:31; 22:2; Hes 14:7; vrt. Ho 9:10, Rbi8, alav.). Sen hepreankielinen sukulaissana neʹzer tarkoittaa sitä pyhän vihkimisen tunnusmerkkiä eli vertauskuvaa, joka oli ylimmäisen papin pyhitetyssä päässä tai voidellun kuninkaan päässä; se voi tarkoittaa myös nasiiriutta (4Mo 6:4–6; vrt. 1Mo 49:26, Rbi8, alav.).

Kun Aaron asetettiin ylimmäisen papin virkaan, hänen päähänsä pantiin hienosta pellavasta tehty turbaani. Sen etupuolelle kiinnitettiin sinisestä langasta tehdyllä nauhalla kaikkien nähtäväksi pyhä ”vihkimisen tunnusmerkki [neʹzer]”, puhtaasta kullasta valmistettu kiiltävä levy, johon oli kirjoitettu sinettikaiverruksin hepreaksi sanat ”Pyhyys kuuluu Jehovalle”. Sen jälkeen virkaanasetusmenoihin kuului pyhän voiteluöljyn vuodattaminen ylimmäisen papin päähän. (2Mo 29:6, 7; 39:30, 31, Rbi8, alav.; 3Mo 8:9, 12.) Tämän mukaisesti ylimmäisen papin piti huolellisesti varoa tekemästä mitään, mikä olisi häpäissyt pyhäkön, ’sillä hänessä oli vihkimisen tunnusmerkki, hänen Jumalansa voiteluöljy’ (3Mo 21:12).

Sana neʹzer tarkoitti myös ’diadeemia’, sitä virallista päänkoristetta, jota Israelin voidellut kuninkaat käyttivät pyhän virkansa tunnuksena (2Sa 1:10; 2Ku 11:12; 2Ai 23:11; Ps 89:39; 132:18; San 27:24).

Kun joku teki nasiirilupauksen Jehovalle, hän ei saanut leikata hiuksiaan eikä ajaa partaansa niin kauan kuin hänen lupauksensa oli voimassa. Hänen pitkät hiuksensa olivat siis kruunun tavoin merkkinä hänen nasiiriudestaan (neʹzer). (4Mo 6:4–21.) Personoidessaan Jerusalemin  naiseksi, joka oli rikkonut pyhät, juhlalliset lupauksensa pysyä pyhänä Jehovan edessä, profeetta Jeremia huudahti: ”Keritse leikkaamaton tukkasi [tai ”vihitty tukkasi”; niz·rekʹ, eräs neʹzer-sanan muoto] ja heitä se menemään.” (Jer 7:29.) Erään toisen profeetan kautta Jehova kuvailee, miten omapäiset israelilaiset ”menivät Peorin Baalin luo, ja he alkoivat vihkiytyä [waj·jin·na·zeruʹ, eräs na·zarʹ-verbin muoto] tuolle häpeälliselle” (Ho 9:10).

Muissa yhteyksissä. Järjestelyistä, rakennuksista ja esineistä puhuttaessa sana ”vihkiä” on käännös heprealaisesta verbistä ḥa·nakʹ (substantiivimuoto: ḥanuk·kahʹ), kun se tarkoittaa ’ottaa käyttöön juhlallisin seremonioin’, ja kreikkalaisesta verbistä en·kai·niʹzō, jonka päämerkitys on ’tehdä uudeksi eli uudistaa’ esimerkiksi vihkimällä.

Kun Mooseksen välittämä lakiliitto astui voimaan, sen alkua juhlistettiin sopivin seremonioin, joihin kuuluivat eläinuhrit ja veren vihmominen alttarin, kirjan ja kansan päälle. Apostoli Paavali viittasi tähän tapahtumaan tuon liiton vihkimisenä. (2Mo 24:4–8; Hpr 9:18–20.)

Sanoessaan, että ”ei entistäkään liittoa vihitty [eräs kreikk. sanan en·kai·niʹzō muoto] ilman verta” (Hpr 9:18), Paavali osoittaa, että uusi liitto saatettiin voimaan samalla tavoin: vihittiin Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseennousemisen välityksellä; taivaassa Jeesus esitti ihmiselämänsä arvon, ja sieltä hän sitten vuodatti pyhän hengen opetuslastensa päälle. Koska Jeesus Kristus herätettiin kuolleista hengeksi, hän pystyi suoranaisesti menemään todelliseen ”pyhään paikkaan”, Jehovan läsnäolon taivaisiin, ja tekemään lunastusuhrillaan mahdolliseksi sen, että myös hänen voidellut seuraajansa saattoivat mennä taivaaseen. Voitaisiin siis sanoa, että hän aloitti, pani alulle eli vihki tien taivaisiin, minkä jälkeen tätä mahdollisuutta käyttäisivät muutkin. (Hpr 10:19, 20.)

Voimme lukea myös juhlallisista seremonioista, joihin kuuluivat heimojen johtomiesten erämaassa tabernaakkelin alttarin vihkiäisissä esittämät uhrilahjat (4Mo 7:10, 11, 84–88). Salomon temppelin ja sen suuren uhrialttarin vihkiäisiä varten järjestettiin erikoiskokous (1Ku 8:63; 2Ai 7:5, 9).

Kun temppeli rakennettiin uudelleen Serubbabelin johdolla Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen, juhlallisissa vihkiäisseremonioissa uhrattiin satoja eläimiä (Esr 6:16, 17). Uudelleen rakennettua Jerusalemia ympäröivät muurit kunnostettiin myöhemmin Nehemian johdolla ennalleen, ja jälleen pidettiin huolellisesti suunnitellut vihkiäisjuhlat, joissa kaksi suurta kiitoskuoroa osallistui Jehovan ylistämiseen (Ne 12:27–43).

Näiden vaikuttavien kansallisten vihkiäisseremonioiden lisäksi kerrotaan, että joku mies saattoi vihkiä eli ottaa käyttöön talonsa (5Mo 20:5), ja Daavidin kirjoittamaksi mainitun psalmin 30 päällekirjoituksessa sanotaan sen olevan ”Talon vihkiäislaulu”.

Kun Nebukadnessar sai pystytettyä valtavan kultaisen kuvapatsaan Duran tasangolle, hän kutsui kaikki satraapit, prefektit, käskynhaltijat, neuvonantajat, rahastonhoitajat, tuomarit, poliisiviranomaiset ja kaikki hallintoalueiden hallintomiehet vaikuttaviin vihkimisseremonioihin. Nebukadnessar toivoi siten yhdistävänsä kaikki alamaisensa palvonnassa. Kolme tässä tilaisuudessa läsnä ollutta heprealaisnuorta kieltäytyivät tinkimästä Jehovan palvonnastaan siten, että he olisivat osallistuneet tämän kansallisen uskonnon menoihin. (Da 3:1–30.)

Vielä nykyäänkin juutalaiset viettävät vuosittain joulukuussa juhlaa, jota he sanovat hanukaksi. Sitä vietetään niiden vihkiäisten (hepr. ḥanuk·kahʹ) muistoksi, jotka järjestettiin Juudas Makkabin puhdistettua temppelin vuonna 165 eaa., sen jälkeen kun Antiokhos IV Epifanes oli saastuttanut sen. Tämä juhla mainitaan Johanneksen 10:22:ssa, missä siitä käytetään kreikkalaista sanaa en·kaiʹni·a (ks. VIHKIMISJUHLA). Tämä sana tulee samasta kantasanasta kuin en·kai·niʹzō, joka on Heprealaiskirjeen 9:18:ssa ja 10:20:ssä käännetty useimmiten sanalla ”vihkiä” (KR-38, Sa, UM).

Jeesus kiinnitti huomiota siihen, mitä fariseukset perinteittensä mukaisesti opettivat ”korbanista”, Jumalalle vihitystä eli omistetusta lahjasta (Mr 7:11; Mt 15:5; ks. KORBAN). Jeesus varoitti myös siitä, että oli tulossa aika, jolloin Herodeksen temppeli ja sen ”hienot kivet ja sille omistetut [vihityt] esineet [a·na·thēʹma·sin]” hajotettaisiin maan tasalle (Lu 21:5, 6).