Heprealainen ’viikkoa’ merkitsevä sana (ša·vuʹaʽ) viittaa kirjaimellisesti yksikköön tai ajanjaksoon, johon kuuluu seitsemän. Kreikkalainen sana sabʹba·ton on vuorostaan johdettu heprealaisesta ’sapattia’ merkitsevästä sanasta (šab·batʹ).

Päivät on jo varhain ihmisen historiassa jaoteltu seitsemän ryhmiin. Jehova Jumala antoi esimerkin tällaisesta ajan ryhmittämisestä jakaessaan luomistyönsä ajan kuuteen päivään eli ajanjaksoon ja kruunatessaan sen seitsemännellä päivällä eli lepopäivällä (1Mo 2:2, 3). Seuraavan kerran seitsemän päivän jakso mainitaan Nooan yhteydessä vedenpaisumuksen aikaan, mutta silloin ei puhuta mitään siitä, että seitsemäs päivä olisi ollut lepopäivä (1Mo 7:4, 10; 8:10, 12). Paddan-Aramissa ja Filisteassa vietettiin häitä seitsemän päivää (1Mo 29:27, 28; Tu 14:12, 17). Jaakobin hautajaiset kestivät niin ikään seitsemän päivää (1Mo 50:10). Raamatusta ei  kuitenkaan ilmene, että nämä seitsemän päivän jaksot olisivat vastanneet seitsenpäiväistä viikkoa, joka olisi alkanut aina samana päivänä ja jota olisivat seuranneet samanlaiset seitsemän päivän jaksot. Joillakin muinaisilla kansoilla seitsemän päivän jaksoja hallitsivat kuun neljä eri vaihetta, ja ne alkoivat aina uudestakuusta. Koska kuukuukauteen kuuluu joko 29 tai 30 päivää, se ei voinut muodostua pelkästään täydet seitsemän päivää sisältävistä perättäisistä jaksoista.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 24:55:ssä viitataan kymmenen päivän jaksoon. Muinaisilla egyptiläisillä aika oli jaettu kymmenpäiväisiin jaksoihin (joita mahtui kolme kuukauteen), ja israelilaiset ilmeisesti tutustuivat tähän jaotteluun pitkän Egyptissä oleskelunsa aikana.

Lain alaisuudessa. Jumala antoi ensimmäisen säädöksensä seitsemän päivän pituisesta juhla-ajasta vasta pesahin viettoa koskevien ohjeiden yhteydessä. Tästä ajanjaksosta tuli vuotuinen happamattomien leipien juhla, jota israelilaiset siitä lähtien viettivät pesahin jälkeen. Sekä sen ensimmäisen että seitsemännen eli viimeisen päivän oli oltava lepopäiviä. (2Mo 12:14–20; 13:6–10.)

Sapattipäivän asettaminen. Tämän erikoisviikon asettamisen jälkeen kului kuitenkin noin kuukausi, jonka aikana israelilaiset matkasivat pois Egyptistä, eikä heidän kerrota sen kuluessa jakaneen aikaa viikkoihin, jotka olisivat päättyneet 7. päivänä vietettyyn lepopäivään. Toisen kuukauden 15. päivän jälkeen siitä, kun he olivat lähteneet Egyptistä, Jehova alkoi antaa heille mannaa, ja silloin heitä neuvottiin ensimmäisen kerran viettämään säännöllisesti sapattia joka 7. päivä. (2Mo 16:1, 4, 5, 22–30.) Tämä sapatin vietto johti väistämättä päivien ryhmittämiseen perättäisiksi viikoiksi, jotka eivät olleet sidoksissa kuukauden jaksoihin. Myöhemmin Jumala vahvisti sapatin oikeudelliseksi säädökseksi lakiliittoon, joka annettiin Israelin kansalle Mooseksen välityksellä (2Mo 20:8–11; 5Mo 5:12–15).

Juhla-ajat. Laissa oli toki säädetty joitakin seitsemän päivää kestäviä juhla-aikoja, jotka eivät välttämättä alkaneet ja päättyneet samoina päivinä kuin tavanomainen sapattiin päättynyt viikko. Ne alkoivat määrättynä kuukauden päivänä, ja siksi niiden alkamispäivä osui eri vuosina eri viikonpäiville. Tällaisia juhlia olivat esim. happamattomien leipien juhla, jota vietettiin pesahin jälkeen 15.–21. nisankuuta, ja lehtimajanjuhla 15.–21. etanimkuuta. Viikkojuhlan eli helluntain alkamisajankohtaan laskettiin seitsemän viikkoa ja yksi päivä, mutta noita seitsemää viikkoa alettiin laskea nisankuun 16. päivästä lähtien, joten ne eivät aina olleet tavanomaisiin sapattipäiviin päättyviä tavallisia viikkoja. (2Mo 12:2, 6, 14–20; 3Mo 23:5–7, 15, 16; 5Mo 16:9, 10, 13.)

Seitsemättä eli ”sapattipäivää” lukuun ottamatta viikonpäivillä ei ollut nimiä, vaan niistä käytettiin järjestysnumeroita (2Mo 20:8). Näin oli myös Jeesuksen ja hänen apostoliensa aikaan, joskin sapatin aattoa alettiin kutsua ”valmistuspäiväksi” (Mt 28:1; Ap 20:7; Mr 15:42; Joh 19:31).

Seitsemän päivän ja seitsemän vuoden jaksot. Koska sapatilla eli seitsemännellä päivällä oli lakiliitossa suuri merkitys, sanaa ”sapatti” käytettiin yleisesti myös koko seitsenpäiväisestä viikosta (3Mo 23:15, 16). Sitä käytettiin myös seitsemännestä vuodesta, joka oli maalle lepo- eli sapattivuosi. Lisäksi se edusti koko sitä seitsemän vuoden jaksoa eli vuosiviikkoa, joka päättyi sapattivuoteen. (3Mo 25:2–8.) Juutalaisessa Mišnassa käytetään toistuvasti ilmausta ”vuosiviikko” (Ševiʽit 4:7–9; Sanhedrin 5:1; ks. SEITSEMÄNKYMMENTÄ VIIKKOA: Messiaaninen profetia).