Raamatun profetiassa ilmauksella ”viimeiset päivät” tai muilla siihen verrattavilla ilmauksilla, kuten ”päivien loppu”, tarkoitettiin aikaa, jolloin historian tapahtumat huipentuvat (Hes 38:8, 16; Da 10:14). Profetian sisältö määrittää ”päivien lopun” alkamisajankohdan, jolloin ennustetut tapahtumat alkaisivat. Näin ollen niiden, jotka elivät profetian täyttymisen aikaan, voitiin sanoa elävän ”viimeisinä päivinä” tai ”päivien lopulla”. Profetian luonteesta riippuen tämä saattaa olla vain muutaman vuoden tai useiden vuosien pituinen ajanjakso, ja se voi soveltua toisistaan etäällä oleviin ajanjaksoihin.

Jaakobin kuolinvuodeprofetia. Kun Jaakob sanoi pojilleen: ”Kokoontukaa, jotta voin kertoa teille, mitä teille tapahtuu päivien lopulla”, tai ”tulevina aikoina” (KR-92), hän tarkoitti sitä tulevaa aikaa, jolloin hänen sanansa alkaisivat toteutua (1Mo 49:1). Runsaat parisataa vuotta aikaisemmin Jehova oli sanonut Jaakobin isoisälle Abramille (Abrahamille), että tämän jälkeläisiä ahdistettaisiin 400 vuoden ajan (1Mo 15:13). Tässä tapauksessa se tuleva aika, jota Jaakob sanoi ”päivien lopuksi”, saattoi siis alkaa vasta tuon 400 vuotta kestävän ahdistuksen päätyttyä. (Tietoja 1. Mooseksen kirjan 49. luvun yksityiskohdista on Jaakobin poikia käsittelevissä artikkeleissa, jotka on nimetty heidän mukaansa.) Tuon profetian voitiin odottaa soveltuvan myöhemmin myös hengelliseen ”Jumalan Israeliin” (Ga 6:16; Ro 9:6).

Bileamin profetia. Ennen kuin israelilaiset menivät Luvattuun maahan profeetta Bileam sanoi Moabin kuninkaalle Balakille: ”Tule toki, salli minun neuvoen ilmoittaa sinulle, mitä tämä kansa [Israel] tekee sinun kansallesi myöhemmin päivien lopulla. – – Jaakobista on astuva esiin tähti, ja Israelista on nouseva valtikka. Ja hän on murskaava rikki Moabin ohimot ja kallon kaikilta sotamelskeen pojilta.” (4Mo 24:14–17.) Tämän profetian ensimmäisessä täyttymyksessä tuo ”tähti” oli kuningas Daavid, joka alisti moabilaiset (2Sa 8:2). Tämän nimenomaisen profetian tuossa täyttymyksessä ”päivien loppu” alkoi siis selvästikin Daavidin kuninkaaksi tulosta. Koska Daavid esikuvasi Jeesusta messiaanisena Kuninkaana, tuo profetia soveltuu myös Jeesukseen silloin kun hän alistaa vihollisensa. (Jes 9:7; Ps 2:8, 9.)

Jesajan ja Miikan profetiat. Jesajan 2:2:ssa ja Miikan 4:1:ssä sanat ”päivien lopulla” aloittavat profetian ajasta, jolloin kaikkien kansakuntien ihmisiä virtaa ”Jehovan huoneen vuorelle”. Tuon profetian esikuvallisessa täyttymyksessä, vuosina 29–70, juutalaisen asiainjärjestelmän päivien lopulla, Jehovan palvonta korotettiin korkeammalle kuin pakanakansat korottivat omat väärät jumalansa. Kuningas Jeesus Kristus teki ”läpimurron” korottaessaan tosi palvonnan, ja häntä seurasivat ensin Israelin kansakunnan jäännös ja sen jälkeen kaikista kansakunnista tulevat ihmiset. (Jes 2:2; Mi 2:13; Ap 10:34, 35.) Vastakuvallisessa täyttymyksessä tämän asiainjärjestelmän päivien lopulla Jehovan palvonta on korotettu taivaan korkeuksiin. Kuningas Jeesus Kristus on ohjannut hengellisen Israelin jäännöksen puhtaaseen palvontaan, ja sitä on seurannut suuri joukko kaikista kansakunnista (Il 7:9).

Juutalaisen asiainjärjestelmän viimeiset päivät. Vajaat kolme ja puoli vuotta ennen kuin ei-juutalaisista tuli osa kristillistä seurakuntaa, Jumalan henki vuodatettiin Jeesuksen Kristuksen uskollisten juutalaisten opetuslasten päälle. Tuolloin Pietari selitti sen täyttävän Joelin profetian, jossa sanottiin: ”’Ja viimeisinä päivinä’, sanoo Jumala, ’minä vuodatan henkeäni kaikenlaisen lihan päälle – –. Ja minä olen antava ennusmerkkejä ylhäällä taivaalla ja tunnusmerkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savu-usvaa; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin Jehovan suuri ja loistava päivä saapuu.’” (Ap 2:16–20.) Tässä tapauksessa ”viimeiset päivät” edelsivät ”Jehovan suurta ja loistavaa päivää”, joka ilmeisesti päätti nuo ”viimeiset päivät” (vrt. Sef 1:14–18; Mal 4:5; Mt 11:13, 14; ks. JEHOVAN PÄIVÄ). Pietari puhui luonnollisille juutalaisille ja juutalaiskäännynnäisille, joten hänen sanojensa on täytynyt liittyä erityisesti heihin, ja ne osoittivat selvästi, että he elivät silloisen Jerusalemia palvontakeskuksenaan pitävän juutalaisen asiainjärjestelmän ”viimeisiä päiviä”. Kristus Jeesus oli itse aiemmin ennustanut Jerusalemin ja sen temppelin tuhon (Lu 19:41–44; 21:5, 6), joka tapahtui vuonna 70.

Juutalaisen asiainjärjestelmän loppuun viitattiin varmasti myös silloin, kun Kristuksen Jeesuksen sanottiin ilmaantuvan ja suorittavan palvelustaan  ”aikojen lopussa” tai ”näiden päivien lopussa” (1Pi 1:20, 21; Hpr 1:1, 2). Tämän vahvistavat Heprealaiskirjeen 9:26:n sanat: ”Mutta nyt hän [Jeesus] on tehnyt itsensä ilmeiseksi kerran kaikiksi ajoiksi asiainjärjestelmien päättymisessä pannakseen synnin pois uhraamalla itsensä.”

Luopumukseen liittyvät viimeiset päivät. Joskus sanoja ”viimeiset päivät” tai niihin verrattavia ilmauksia käytetään sen luopumuksen yhteydessä, jonka oli määrä ilmetä kristillisessä seurakunnassa. Apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Henkeytetty ilmaus sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmauksiin ja demonien opetuksiin.” (1Ti 4:1; vrt. Ap 20:29, 30.) Paavali käsitteli tätä seikkaa ja puhui tulevista ”viimeisistä päivistä” myös myöhemmin Timoteukselle kirjoittamassaan kirjeessä. Koska ihmiset tuolloin hylkäisivät oikean käytöksen, ne olisivat ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”, tai kirjaimellisemmin ’raivoisia määräaikoja’ (Int). Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti tuolloin elävien ihmisten uppiniskaista elämäntapaa ja heidän vääristyneitä asenteitaan Paavali jatkoi: ”Näistä nousevat ne miehet, jotka tunkeutuvat viekkaasti huonekuntiin ja ottavat vangeikseen syntien kuormittamia, monenlaisten halujen johdattamia heikkoja naisia, jotka aina ovat oppimassa eivätkä silti milloinkaan kykene tulemaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen.” (2Ti 3:1–7.) Sitten Paavali asetti noiden turmeltuneiden ihmisten vastakohdaksi Timoteuksen, joka oli läheisesti seurannut apostolin opetusta, ja kannusti häntä ’pysymään siinä, minkä hän oli oppinut ja mihin uskomisesta hän oli tullut vakuuttuneeksi’ (2Ti 3:8–17; ks. myös 2Ti 4:3–5). Tekstiyhteydestä käy siis ilmi, että apostoli kertoi Timoteukselle kauan etukäteen siitä, mitä kristityiksi tunnustautuvien keskuudessa tulisi tapahtumaan, ja kuvaili, mitä tuosta luopumuksesta lopulta seuraisi.

Myös apostoli Pietari antoi kristityille tovereilleen etukäteen tietoja seurakunnan sisäpuolelta tulevista paineista: ”Teidänkin keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti, ja tuottavat siten itselleen pikaisen tuhon. Lisäksi monet tulevat seuraamaan heidän irstauden tekojaan.” (2Pi 2:1, 2.) Sama varoitus toistuu Juudan sanoissa, kun hän kehottaa kristittyjä ”ryhtymään ankaraan taisteluun – – uskon puolesta”: ”Mutta te, rakkaat, muistakaa ne sanat, jotka Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat aikaisemmin puhuneet, kuinka heidän tapanaan oli sanoa teille: ’Viimeisenä aikana tulee olemaan pilkkaajia, jotka menettelevät omien jumalattomiin asioihin tuntemiensa halujen mukaan.’” (Ju 3, 17, 18.) Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella luopioainesten olemassaolo oli selvästi nähtävissä. Meidän päivinämme tuon luopumuksen hedelmät ovat ilmiselvät; Paavalin mainitsemat ”viimeiset päivät” ovat koittaneet.

”Asiainjärjestelmän päättyminen”. Kuten Jeesus Kristus oli ennustanut, luopumus ei kuitenkaan vienyt mukanaan kaikkia kristittyjä; uskolliset tosi kristityt olivat kuin ”rikkakasvien” seassa olevaa ”vehnää”. Niiden välinen ero ja raja kävisivät ilmiselväksi, kun Kristuksen läsnäolo näkymättömänä henkenä alkaisi ja koittaisi silloin olemassaolevan asiainjärjestelmän päättymisen aika. ”Rikkakasvit”, ”paholaisen pojat”, oli määrä ’kerätä Ihmisen Pojan valtakunnasta’. Tämä tosi kristillisen seurakunnan puhdistaminen jättäisi jälkeensä puhtaan vehnän pellon; valekristityt jäisivät todellisen kristillisen seurakunnan ulkopuolelle. Rikkakasvien kaltaiset heitettäisiin lopulta ”tuliseen pätsiin”, kun taas vehnän kaltaiset ’loistaisivat kirkkaasti kuin aurinko Isänsä valtakunnassa’. (Mt 13:24–30, 37–43.) Tämä viittasi selvästikin Saatanan jumalattoman hallinnon alaisuudessa olevan asiainjärjestelmän loppuosaan ja edelsi sen tuhoa.

Lisäksi kuvauksessa annettiin ymmärtää, että luopumuksen jumalaton hedelmä saavuttaisi täyden kypsyytensä Saatanan vallassa olevan asiainjärjestelmän päättymisen aikana. Sen vuoksi on johdonmukaista, että ne olosuhteet, joiden Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat kuvailevat olevan ”viimeisten päivien” merkkinä, olisivat tuolloin laajalti näkyvissä itseään kristityiksi kutsuvien keskuudessa. Laittomuus ja tottelemattomuus vanhempia kohtaan lisääntyisivät. Ihmiset olisivat ”nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia”; ’heillä olisi jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuisivat pettymykseksi sen voimaan nähden’. (2Ti 3:2–5.) Lisäksi tulisi ”pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka kulkevat omien halujensa mukaan ja sanovat: ’Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jona esi-isämme nukahtivat pois, kaikki pysynyt juuri sellaisena kuin luomakunnan alusta asti.’” (2Pi 3:3, 4.)

Jeesuksen profeetallisesta kuvauksesta ilmeni myös, että täytyi kulua aikaa, ennen kuin  rikkakasvien kaltaiset tulisivat täysin ilmeisiksi ja ennen kuin heidät lopulta tuhottaisiin. Apostolit tiesivät tämän, joten se, että he käyttivät luopumuksen yhteydessä ilmausta ”viimeiset päivät” tai muita samankaltaisia ilmauksia, ei merkinnyt sitä, että he olisivat odottaneet Jeesuksen läsnäolon ja sitä seuraavan jumalattomien tuhon alkavan tuota pikaa. Paavali sanoikin tessalonikalaisille: ”Pyydämme teitä kuitenkin, veljet, mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen läsnäoloon ja meidän kokoamiseemme hänen luokseen, ettette nopeasti järky pois tolaltanne ettekä minkään henkeytetyn ilmauksen tai suullisen sanoman tai muka meiltä olevan kirjeen välityksellä innostu ajattelemaan, että Jehovan päivä on tullut. Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika.” (2Te 2:1–3.)

”Viimeinen päivä”. Raamatussa puhutaan myös ”viimeisestä päivästä”, jonka aikana tapahtuu kuolleiden ylösnousemus (Joh 6:39, 40, 44; 11:24; vrt. Da 12:13). Johanneksen 12:48:ssa tämä ”viimeinen päivä” yhdistetään tuomion aikaan. Se viittaa sen vuoksi selvästikin paljon apostolien aikakauden loppua myöhäisempään aikaan (vrt. 1Te 4:15–17; 2Te 2:1–3; Il 20:4–6, 12).