Voiteisiin liittyvät heprealaiset sanat voivat tarkoittaa paitsi voidemaisia valmisteita, jotka notkistuvat, kun niitä hierotaan ihoon, myös öljypohjaisia valmisteita, jotka pysyvät juoksevina normaaleissa lämpötiloissa (2Mo 30:25; Ps 133:2).

Kuten nykyään niin menneisyydessäkin voiteita käytettiin pääasiassa kosmeettisina ja lääkitsevinä valmisteina, joiden vaikutus perustuu pääasiassa niiden sisältämään öljyyn. Koska rasvat ja öljyt pystyvät imemään ja sitomaan hajuja, voiteentekijä saattoi valmistaa hyvänhajuisia tuotteita, joita arvostettiin suuresti niiden tuoksun takia (Lal 1:3). Öljyn puhdistavien ja ihoa pehmentävien ominaisuuksien sekä lisäaineiden tuoksun vuoksi sellaiset voiteet olivat mitä mainioimpia estämään ihon hiertymistä ja ärsyyntymistä sekä peittämään hienhajua kuumissa maissa, missä vettä oli usein hyvin vähän. Tällaisen valmisteen tarjoaminen vieraille heidän saapuessaan jonkun taloon oli varmasti vieraanvarainen ele, kuten voidaan havaita siitä, mitä Jeesus sanoi, kun eräs nainen siveli hänen jalkoihinsa hyvänhajuista öljyä (Lu 7:37–46).

Kun erikoisvalmisteisia tuoksuvoiteita käytettiin valmisteltaessa ruumista hautaamista varten, ne epäilemättä toimivat ennen kaikkea desinfiointi- ja hajunpoistoaineina (2Ai 16:14; Lu 23:56). Tämä käyttötarkoitus mielessään Jeesus selitti, että hänen voitelemisensa spitaalisen Simonin talossa, jolloin erittäin kallisarvoisen hyvänhajuisen öljyn tuoksu täytti koko talon, oli kuvaannollisessa mielessä hänen ’valmistamistaan hautaamista varten’ (Mt 26:6–12; Joh 12:3). Kalliita hajusteita, kuten tässä tilanteessa käytettyä nardusta, säilytettiin tavallisesti kauniissa, tiiviisti suljetuissa alabasteriastioissa tai -pulloissa (Mr 14:3; ks. ALABASTERI).

Pyhä voiteluöljy ja suitsuke. Ensimmäinen Raamatussa mainittu voide oli pyhä voiteluöljy, jota käytettiin tabernaakkelille vihittyjen esineiden ja papiston pyhittämiseen (2Mo 30:25–30). Tuon erikoisvoiteen käyttö yksityistarkoituksiin oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Tämä laki osoittaa, miten pyhinä tabernaakkelia ja siellä palvelevia pidettiin. (2Mo 30:31–33.)

Jehova antoi Moosekselle pyhän voiteluöljyn valmistusohjeen. Siihen piti käyttää tarkat määrät vain ”parhaita hajusteita”: mirhaa, hyväntuoksuista kanelia, hyväntuoksuista kalmojuurta, kassiaa ja puhtainta oliiviöljyä. (2Mo 30:22–24.) Lisäksi Jehova antoi pyhän suitsukkeen valmistusohjeen. Se ei ollut vain jotain kytevää ja savuavaa ainetta, vaan erikoista hyvänhajuista suitsuketta. (2Mo 30:7; 40:27; 3Mo 16:12; 2Ai 2:4; 13:10, 11.) Sen valmistamiseen käytettiin tietty määrä hajupihkapisaroita, suitsutuskynttä, hyvänhajuista galbaanihartsia ja puhdasta suitsutuspihkaa, ja Jumala sanoi sen olevan ”tuoksuseosta, voiteentekijän työnä [tehtyä], suolattua, puhdasta, pyhää”. Osa suitsukkeesta jauhettiin hienoksi ja luultavasti seulottiin, jotta saatiin erikoiskäyttöön sopivaa tasalaatuista jauhetta. Yksityiskäytöstä seurasi kuolemanrangaistus. (2Mo 30:34–38.)

Sekä voiteluöljyn että pyhän suitsukkeen valmistuksessa käytettiin tuoksuvaa palsamiöljyä (2Mo 25:6; 35:8, 28). Pyhää voiteluöljyä valmistettaessa tuoksuaineet otaksuttavasti jauhettiin ja niitä keitettiin sitten öljyssä (vrt. Job 41:31), minkä jälkeen seoksen annettiin selkeytyä, ennen kuin öljy valutettiin ja suodatettiin pois.

Voiteluöljyn ja hyvänhajuisen suitsukkeen valmistustapa ei muotoutunut yrityksen ja erehdyksen kautta, sillä Jehova sanoi heti alkajaisiksi: ”Jokaisen sydämeltään viisaan sydämeen minä panen viisautta, jotta he tekisivät – – voiteluöljyn ja hyvänhajuisen suitsukkeen pyhäkköä varten.” (2Mo 31:6–11; 35:10–15; 37:29; 39:33, 38.) Sen jälkeen voiteiden valmistus annettiin tiettyjen pappien tehtäväksi, jotka sekoittivat näitä aineita ja lisäksi valvoivat niiden varastoja (1Ai 9:30; 4Mo 4:16). Kun Israel oli luopunut puhtaasta palvonnasta, Jehova ei enää saanut mielihyvää näiden erikoisvoiteiden ja -suitsukkeiden valmistuksesta eikä käytöstä (Jes 1:13).

 Voiteiden ja hajusteiden taloudellinen merkitys. Voiteita, hajusteita ja suitsuketta käytettiin muuallakin kuin pyhäkön pyhissä tuotteissa. Salomon päivinä oli saatavilla ”kaikenlaisia hajusteita” ja tuoksujauheita, joilla voitiin hajustaa taloja, vaatteita ja vuoteita ja joita kuninkaalliset ja muut, joilla oli siihen varaa, sivelivät iholleen (Est 2:12; Ps 45:8; San 7:17; Lal 3:6, 7; 4:10). Näiden tuotteiden valmistus ei ollut leeviläisten pappien yksinoikeus. Taitavien voiteentekijöiden joukossa oli silloin tällöin naisiakin, ja Nehemian aikana oli olemassa voiteensekoittajien ammattikunta (1Sa 8:13; Ne 3:8).

Yleinen kiinnostus hajuaineita kohtaan vilkastutti muinoin elinkeinoelämää, ja kauppaa käytiin paitsi näillä kulutushyödykkeillä myös niiden valmistuksessa tarvittavilla raaka-aineilla. Etenkin voiteisiin käytettävän mirhan ja suitsukkeeseen tarvittavan suitsutuspihkan lisäksi muitakin aineita, mm. nardusta, sahramia, tuoksuruokoa, kanelia, aaloeta, kassiaa sekä erilaisia mausteita, hartseja ja aromaattisia kasveja, kuljetettiin usein pitkiä matkoja ennen kuin ne päätyivät voiteentekijöiden patoihin ja hajusteiden valmistuspaikkoihin. (Lal 4:14; Il 18:11, 13.)