Vihollisesta saadun voiton kunniaksi järjestetty juhlakulkue. Kreikan sana thri·am·beuʹō, joka merkitsee ’johdattaa voittokulkueessa’, esiintyy Raamatussa vain kaksi kertaa ja kummallakin kerralla hieman erilaisen kuvailmauksen yhteydessä (2Ko 2:14; Kol 2:15).

Kansakuntien voittokulkueet. Egypti, Assyria ja muut kansakunnat järjestivät sotilaallisten voittojensa muistoksi voittokulkueita. Rooman tasavallan päivinä suurimpia kunnianosoituksia, mitä senaatti saattoi voitokkaalle sotapäällikölle myöntää, oli se, että hänen sallittiin juhlistaa voittoaan triumfilla, juhlallisella, kalliilla kulkueella, josta ei puuttunut loistoa ja komeutta.

Roomalainen juhlakulkue eteni hitaasti Via Triumphalista pitkin ja nousi kiemurrellen kohti Juppiterin temppeliä, joka sijaitsi Capitoliumin kukkulalla. Etumaisena kulkivat voittolauluja esittävät soittajat ja laulajat, ja heidän jälkeensä tuli nuorukaisia, jotka johdattivat uhrieläimiä. Sitten olivat vuorossa rattaat, joihin oli lastattu sotasaalista, sekä valtavat näytöslavat, joilla kuvattiin taistelukohtauksia tai kaupunkien ja temppelien tuhoamista ja joiden päällä saattoi olla tappion kärsineen sotapäällikön kuva. Sotavangeiksi otettuja kuninkaita, ruhtinaita ja sotapäälliköitä kuljetettiin lapsineen ja palvelijoineen kahleissa ja usein alastomiksi riisuttuina heidän nöyryytyksekseen ja häpeäkseen.

Seuraavaksi tulivat sotapäällikön vaunut, jotka oli koristeltu norsunluulla, kullalla ja laakerinlehvillä ja joita vetivät neljä valkoista hevosta tai toisinaan elefantit, leijonat, tiikerit tai saksanhirvet. Valloittajan lapset istuivat hänen jalkojensa juuressa tai ajoivat omissa vaunuissaan hänen takanaan. Rooman konsulit ja viranomaiset seurasivat jalkaisin, ja sitten tulivat sotatribuunit ja muut upseerit voittoisan armeijan mukana: heillä kaikilla oli laakeriseppeleitä ja lahjoja, ja he lauloivat ylistyslauluja johtajalleen. Kärkijoukossa olivat myös papit ja heidän apulaisensa, jotka kuljettivat mukanaan tärkeintä uhrieläintä: valkoista härkää.

Kulkueen edetessä kaupungin läpi kansa heitti kukkia voittajan vaunujen eteen, ja temppelien alttareilla palava suitsuke levitti tuoksuaan matkan varrelle. Tämä suloinen tuoksu merkitsi voittoisille sotilaille kunnianosoituksia, ylennyksiä, vaurautta ja entistä turvatumpaa elämää, mutta vangeille, joita ei ollut armahdettu, se merkitsi kuolemaa, koska heidät teloitettaisiin riemusaaton päätyttyä. Nämä seikat luovat valoa 2. Korinttilaiskirjeen 2:14–16:ssa olevan Paavalin kuvauksen hengelliseen sovellukseen.

Joidenkin sotapäälliköiden kunniaksi rakennettiin riemukaaria. Roomassa sijaitseva Tituksen riemukaari muistuttaa yhä Jerusalemin tuhosta, joka tapahtui vuonna 70 (kuva, 2. osa, s. 536). Titus juhli Jerusalemista saamaansa voittoa juhlakulkueessa isänsä keisari Vespasianuksen kanssa. Jotkin riemukaaret toimivat kaupungin portteina, mutta useimmat niistä olivat vain monumentteja. Kaarien muoto on saattanut kuvata alistumisen iestä, jonka alta vangit joutuivat kulkemaan.

Kristityt osallistuvat voittokulkueeseen. Paavali käytti näihin esimerkkeihin ja senaikaiseen yleistietoon perustuvaa kielikuvaa kirjoittaessaan korinttilaisille: ”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina johdattaa meitä voittokulkueessa Kristuksen seurassa.” (2Ko 2:14–16.) Tässä Paavali ja hänen kristityt toverinsa kuvataan Jumalan uskollisina alamaisina ”Kristuksen seurassa”. He kulkevat ikään kuin poikina, korkea-arvoisina virkamiehinä ja voittoisina sotilaina Jumalan saattueessa, ja hän johdattaa heitä suuressa voittokulkueessa sulotuoksuista tietä pitkin.

Kolossalaiskirjeen 2:15:ssä on aivan erilainen näkökulma. Saatanan alaisuudessa toimivat  vihamieliset hallitukset ja vallat kuvataan siinä ikään kuin voittokulkueessa oleviksi vangeiksi. Jehova, Valloittaja, riisuu ne paljaiksi ja asettaa ne julkisesti näytteille kukistettuina, voitettuina ”sen välityksellä”, ts. edellisessä jakeessa mainitun ”kidutuspaalun” välityksellä. Kristuksen kuolema kidutuspaalussa antoi perusteen poistaa ”käsin kirjoitetun asiakirjan”, lakiliiton, ja mahdollisti lisäksi sen, että kristityt voivat vapautua saatanallisten pimeyden voimien orjuudesta.

Muita kulkueita. Raamatussa puhutaan myös muista juhlakulkueista, tilaisuuksista, joissa väkijoukot muodostivat kulkueita joidenkin merkittävien tapausten kunniaksi. Daavid kuvaili Siinailta pyhälle temppelialueelle Jerusalemiin kulkevaa Jehovan voittokulkuetta: Jumalan sotavaunuja, vankeja, laulajia ja soittajia sekä kokoontuneita joukkoja siunaamassa Israelin Pyhää (Ps 68:17, 18, 24–26). Kun Jerusalemin muurit saatiin rakennettua uudelleen Nehemian päivinä, vihkiäisjuhlallisuuksiin kuului kulkue (Ne 12:31). Psalmissa 118:27 mainittu ”juhlakulkue” liittyi ilmeisesti vuosittaiseen lehtimajanjuhlaan.