Jehova Jumala nimitti auringonlaskun ja -nousun välisen pimeän ajan ”yöksi” (1Mo 1:5, 14). Ennen kuin auringonlaskun jälkeen tulee varsinaisesti pimeä, on lyhyt iltahämärän aika, jolloin tähdet alkavat näkyä. Heprealaiset käyttivät tästä ajasta nimitystä neʹšef, ja 2. Mooseksen kirjan 12:6:ssa oleva ilmaus ”kahden illan välillä” tarkoittaa ilmeisesti juuri tätä aikaa. (San 7:9.) Myös yön pimeyden hälvetessä, ennen aamunkoittoa, on aamuhämärän aika, josta käytettiin samaa heprealaista sanaa. Psalmin 119:147 kirjoittaja sanookin: ”Olen ollut ylhäällä varhaisesta aamuhämärästä alkaen.”

Heprealainen jako. Heprealaiset jakoivat yön vartiohetkiin. ”Kun olen muistanut sinut leposijallani, minä mietiskelen sinua yövartioiden kuluessa.” (Ps 63:6.) Koska Tuomarien 7:19:ssä puhutaan ”keskimmäisestä yövartiosta”, muinoin oli ilmeisesti kolme vartiota. Kukin vartio käsitti nähtävästi yhden kolmanneksen auringonlaskun ja auringonnousun välisestä ajasta eli nelisen tuntia sen mukaan, mikä vuodenaika kulloinkin oli. Ensimmäinen vartio oli näin ollen n. klo 18–22. ”Keskimmäinen yövartio” alkoi suurin piirtein klo 22, ja se kesti n. klo 2:een. Tänä strategisena aikana Gideon teki yllätyshyökkäyksensä midianilaisten leiriin. Kolmatta vartiota sanottiin ”aamuvartioksi”, ja se kesti n. klo 2:sta auringonnousuun. Juuri tämän aamuvartion aikana Jehova aiheutti israelilaisia takaa ajaville Egyptin sotajoukoille suuria vaikeuksia, kun ne yrittivät kulkea Punaisenmeren poikki. (2Mo 14:24–28; ks. myös 1Sa 11:11.)

Roomalainen jako. Viimeistään Rooman hallinnon aikana juutalaiset omaksuivat kreikkalaisen ja roomalaisen tavan jakaa yö neljään vartioon. Jeesus viittasi ilmeisesti näihin neljään jaksoon, kun hän sanoi: ”Pysykää siis valveilla, sillä ette tiedä, milloin talon isäntä tulee, myöhään päivälläkö vai keskiyöllä vai kukon kiekuessa vai varhain aamulla.” (Mr 13:35.) Vartio, joka oli ’myöhään päivällä’, kesti auringonlaskusta n. klo 21:een. Toinen vartio, jota sanottiin ”keskiyöksi”, alkoi n. klo 21 ja päättyi keskiyöllä (Lu 12:38). Vartiojakso, jota tarkoitettiin sanonnalla ”kukon kiekuessa”, kesti keskiyöstä n. klo 3:een. Luultavasti juuri tuohon aikaan kuultiin Markuksen 14:30:ssä mainitut kukon kiekaisut. (Ks. KUKON KIEUNTA.) Klo 3:sta auringonnousuun oli vielä neljäs vartio, ”varhain aamulla” (Mt 14:25; Mr 6:48).

Erään kerran mainitaan yksi 12-tuntisen yöajan nimenomainen tunti. Apostolien tekojen 23:23:ssa kerrotaan sotapäällikön määränneen sotilaat viemään Paavalin Jerusalemista Kesareaan ”kolmannella tunnilla” eli n. klo 21.

Juutalaisten uusi päivä alkoi auringonlaskusta, kun taas roomalaisen käytännön mukaan keskiyö oli se määrähetki, jolloin päivä päättyi ja uusi alkoi. Tällä tavalla vältettiin se ongelmallinen tilanne, joka johtui päivän valoisan ajan pitenemisestä ja lyhenemisestä vuodenaikojen vaihtuessa (näin kävi, kun päivä alkoi auringonlaskusta), ja voitiin kaikkina vuodenaikoina jakaa päivä kahteen yhtä pitkään 12-tuntiseen jaksoon. Tällainen tapa on useimmissa maissa nykyäänkin.

 Kuvaannollista käyttöä. Sanaa ”yö” käytetään toisinaan Raamatussa kuvaannollisessa eli symbolisessa merkityksessä. Johanneksen 9:4:ssä Jeesus sanoi, että tulisi ”yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä”. Jeesus tarkoitti tällä aikaa, jolloin hänet tuomittaisiin, pantaisiin paaluun ja hän kuolisi eikä voisi osallistua isänsä tekojen tekemiseen (ks. Sr 9:10; Job 10:21, 22).

Roomalaiskirjeen 13:11, 12:ssa ”yö” tarkoittaa selvästikin Jumalan Vastustajan aiheuttamaa pimeyden aikakautta, josta Kristuksen Jeesuksen ja hänen hallituksensa on määrä tehdä loppu (ks. Ef 6:12, 13; Kol 1:13, 14). Jumalan palvelijat, jotka on valistettu hänen totuudellaan, asetetaan 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:1–11:ssä niiden maailmallisten ihmisten vastakohdaksi, jotka eivät ole saaneet tuota valistusta. Jumalan palvelijoiden elämäntapa ilmaisee, että he ovat ’valon poikia ja päivän poikia. He eivät kuulu yöhön eivätkä pimeyteen.’ (Ks. Joh 8:12; 12:36, 46; 1Pi 2:9; 2Ko 6:14.) Samaan tapaan Miikan 3:6:ssa profeetta sanoo niille, jotka hylkäävät tosi Jumalan ohjauksen: ”Sen tähden teillä tulee olemaan yö, niin ettei ole näkyä, ja pimeys tulee teillä olemaan, niin ettei voi ennustella. Ja aurinko laskee varmasti näiltä profeetoilta, ja päivän täytyy heiltä pimentyä.” (Vrt. Joh 3:19–21.)

Yötä käytetään yleensä kuvaamaan myös vastoinkäymisten aikaa, koska juuri synkkään ja pimeään yöaikaan villieläimet vaeltelevat, armeijat ryhtyvät yllätyshyökkäyksiin, varkaat hiipivät sisään ja tehdään muuta pahaa (Ps 91:5, 6; 104:20, 21; Jes 21:4, 8, 9; Da 5:25–31; Ob 5). Juuri tällaisella kuvaannollisella tavalla meidän on ymmärrettävä Ilmestyksen 21:2, 25 ja 22:5, joissa vakuutetaan, että ”Uudessa Jerusalemissa” ’ei tule enää olemaan yötä’.