Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mitä Jumala on tehnyt ihmiskunnan pelastamiseksi

Mitä Jumala on tehnyt ihmiskunnan pelastamiseksi

Luku 7

Mitä Jumala on tehnyt ihmiskunnan pelastamiseksi

1, 2. a) Miten eräs roomalainen sadanpäämies oppi ymmärtämään, kuka Jumalan Poika on? b) Miksi Jehova antoi Jeesuksen kuolla?

ERÄÄNÄ keväisenä iltapäivänä lähes 2000 vuotta sitten muuan roomalainen sadanpäämies katseli kolmen miehen hidasta ja tuskallista kuolemaa. Tuo sotilas pani erityisesti merkille yhden heistä – Jeesuksen Kristuksen. Tämä oli naulattu puiseen paaluun. Keskipäivän taivas pimeni hänen kuolinhetkensä lähestyessä. Kun hän kuoli, maa järähteli rajusti, ja sotilas huudahti: ”Varmasti tämä ihminen oli Jumalan Poika.” (Markus 15:39.)

2 Jumalan Poika! Tuo sotilas oli oikeassa. Hän oli juuri nähnyt tärkeimmän tapahtuman, mikä tulee koskaan sattumaan maan päällä. Aiemmin Jumala oli itse sanonut Jeesusta rakkaaksi Pojakseen (Matteus 3:17; 17:5). Miksi Jehova oli antanut Poikansa kuolla? Koska se oli Jumalan keino pelastaa ihmiskunta synnistä ja kuolemasta.

VALITTU ERIKOISTARKOITUKSEEN

3. Miksi oli sopivaa, että Jumalan ainosyntyinen Poika valittiin palvelemaan ihmiskuntaa koskevaa erikoistarkoitusta?

3 Kuten olemme oppineet tästä kirjasta aiemmin, Jeesus oli ollut olemassa ennen ihmiseksi tuloaan. Häntä sanotaan Jumalan ”ainosyntyiseksi Pojaksi”, koska Jehova loi hänet suoraan ilman välikäsiä. Sen jälkeen Jumala saattoi kaiken muun olemassaoloon Jeesuksen välityksellä. (Johannes 3:18; Kolossalaisille 1:16.) Jeesus oli erityisen mieltynyt ihmisiin (Sananlaskut 8:30, 31). Ei ihme, että Jehova valitsi ainosyntyisen Poikansa palvelemaan erikoistarkoitusta, kun ihmiskunta joutui kuolemantuomion alaisuuteen!

4, 5. Mitä Raamatussa paljastettiin messiaanisesta Siemenestä, ennen kuin Jeesus tuli maan päälle?

4 Lausuessaan tuomion Aadamille, Eevalle ja Saatanalle Eedenin puutarhassa Jumala puhui tulevasta Pelastajasta ”siemenenä”. Tämä Siemen eli jälkeläinen tekisi tyhjäksi ne hirvittävät vaikeudet, jotka Saatana Panettelija, ”se alkuperäinen käärme”, oli aiheuttanut. Itse asiassa luvattu Siemen murskaisi Saatanan ja kaikki hänen seuraajansa. (1. Mooseksen kirja 3:15; 1. Johanneksen kirje 3:8; Ilmestys 12:9.)

5 Vuosisatojen kuluessa Jumala paljasti vähitellen lisää Siemenestä, jota sanottiin myös Messiaaksi. Kuten sivun 37 taulukosta ilmenee, lukuisissa ennustuksissa esitettiin yksityiskohtia hänen maanpäällisen elämänsä monista piirteistä. Hänen piti esimerkiksi kestää hirvittävää kohtelua täyttääkseen Jumalan tarkoituksen mukaisen osansa (Jesaja 53:3–5).

MIKSI MESSIAAN PITI KUOLLA?

6. Mitä Messias saisi Danielin 9:24–26:n mukaan aikaan ja miten?

6 Danielin 9:24–26:n ennustuksessa kerrottiin, että Messias – Jumalan Voideltu – täyttäisi suuren tarkoituksen. Hän tulisi maan päälle ”rikkomuksen lakkauttamiseksi ja synnin lopettamiseksi ja erheen sovittamiseksi ja vanhurskauden tuomiseksi” ikuisiksi ajoiksi. Messias poistaisi kuolemantuomion uskolliselta ihmiskunnalta. Mutta miten hän tekisi tämän? Ennustuksessa selitetään, että hänet ”raivataan pois” eli surmataan.

7. Miksi juutalaiset uhrasivat eläinuhreja, ja mistä ne olivat esikuva?

7 Ajatus erheen sovittamisesta oli tuttu muinaisille israelilaisille. Heidän palvontaansa, jota he suorittivat Jumalalta Mooseksen välityksellä saamansa Lain alaisuudessa, kuului eläinuhrien säännöllinen uhraaminen. Nämä muistuttivat israelilaisia siitä, että ihmiset tarvitsevat jotakin sovittamaan eli peittämään heidän syntinsä. Apostoli Paavali tiivisti tämän periaatteen seuraavin sanoin: ”Ellei verta vuodateta, ei anteeksiantoa tapahdu.” (Heprealaisille 9:22.) Mooseksen laki esimerkiksi teurasuhreja koskevine vaatimuksineen ei sido kristittyjä (Roomalaisille 10:4; Kolossalaisille 2:16, 17). Lisäksi nämä tietävät, että eläinuhrit eivät voi tuoda pysyvää ja täydellistä anteeksiantoa synneistä. Sen sijaan nämä uhrilahjat olivat esikuva paljon arvokkaammasta uhrista – Messiaan eli Kristuksen uhrista. (Heprealaisille 10:4, 10; vrt. Galatalaisille 3:24.) Saatat kuitenkin pohtia, pitikö Messiaan todella välttämättä kuolla.

8, 9. Mitä kallisarvoista Aadam ja Eeva menettivät, ja miten heidän tekonsa vaikuttivat heidän jälkeläisiinsä?

8 Messiaan piti tosiaan kuolla, jotta ihmiskunta pelastuisi. Ymmärtääksemme syyn siihen meidän täytyy muistella Eedenin puutarhaa ja yrittää käsittää, miten suunnattoman paljon Aadam ja Eeva menettivät kapinoidessaan Jumalaa vastaan. Heidän eteensä oli asetettu ikuinen elämä! Jumalan lapsina heillä oli myös välitön suhde häneen. Mutta kun he hylkäsivät Jehovan hallitusvallan, he menettivät kaiken sen ja saattoivat ihmissuvun synnin ja kuoleman alaisuuteen (Roomalaisille 5:12).

9 Oli ikään kuin ensimmäiset vanhempamme olisivat tuhlanneet suunnattoman omaisuuden ja velkaantuneet korviaan myöten. Aadam ja Eeva siirsivät tuon velan jälkeläisilleen. Koska me emme ole syntyneet täydellisinä emmekä synnittöminä, jokainen meistä on syntinen ja kuolevainen. Kun sairastumme tai sanomme jotakin loukkaavaa, mitä heti kadumme, koemme perityn velkamme – inhimillisen epätäydellisyyden – vaikutuksia. (Roomalaisille 7:21–25.) Ainoa toivomme on siinä, että saamme takaisin sen, minkä Aadam menetti. Emme voi kuitenkaan ansaita täydellistä ihmiselämää. Koska kaikki epätäydelliset ihmiset tekevät syntiä, me kaikki ansaitsemme kuoleman, emme elämää (Roomalaisille 6:23).

10. Mitä tarvittiin sen ostamiseksi takaisin, minkä Aadam menetti?

10 Mutta voitaisiinko uhrata jotakin sen elämän vastineeksi, jonka Aadam menetti? Jumalan oikeusnormi vaatii tasapainoa, ”sielua sielusta” (2. Mooseksen kirja 21:23). Jonkun elämä piti siksi uhrata sen elämän korvaukseksi, joka oli menetetty. Siihen ei riittäisi kenen tahansa elämä. Psalmissa 49:7, 8 sanotaan epätäydellisistä ihmisistä: ”Ei yksikään voi mitenkään lunastaa edes veljeä eikä antaa hänestä lunnaita Jumalalle (ja heidän sielunsa lunastushinta on niin kallis, että se on jäänyt suorittamatta ajan hämärään asti).” Onko tilanne siis toivoton? Ei todellakaan.

11. a) Mitä sana ”lunnaat” merkitsee heprean kielessä? b) Kuka yksin saattoi lunastaa ihmiskunnan ja miksi?

11 Sana ”lunnaat” merkitsee heprean kielessä vangin lunastamiseksi maksettavaa summaa ja ilmaisee myös vastaavuutta. Vain mies, jolla oli täydellinen ihmiselämä, saattoi uhrata sen, mikä vastasi Aadamin menetystä. Aadamin jälkeen ainoa maan päälle syntynyt täydellinen mies oli Jeesus Kristus. Siksi Raamattu sanoo Jeesusta ”viimeiseksi Aadamiksi” ja vakuuttaa, että Kristus ”antoi itsensä vastaaviksi lunnaiksi kaikkien puolesta” (1. Korinttilaisille 15:45; 1. Timoteukselle 2:5, 6). Siinä missä Aadam jätti lapsilleen kuoleman, Jeesuksen antama perintö on ikuinen elämä. 1. Korinttilaiskirjeen 15:22:ssa selitetään: ”Niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tullaan tekemään eläviksi Kristuksessa.” Jeesusta sanotaankin sopivasti ”Iankaikkiseksi Isäksi” (Jesaja 9:6, 7).

MITEN LUNNAAT MAKSETTIIN?

12. Milloin Jeesuksesta tuli Messias, ja millaista elämää hän vietti sen jälkeen?

12 Syksyllä vuonna 29 Jeesus meni sukulaisensa Johanneksen luo kastettavaksi ja tarjoutui siten toteuttamaan Jumalan tahdon. Tuossa tilaisuudessa Jehova voiteli Jeesuksen pyhällä hengellä. Näin Jeesuksesta tuli Messias eli Kristus, Jumalan voideltu. (Matteus 3:16, 17.) Sitten Jeesus aloitti kolme ja puoli vuotta kestävän palveluksensa. Hän matkusti joka puolella kotimaataan, saarnasi Jumalan valtakuntaa ja kokosi uskollisia seuraajia. Mutta, kuten oli ennustettu, häntä alettiin pian vastustaa (Psalmit 118:22; Apostolien teot 4:8–11).

13. Mitkä tapahtumat johtivat siihen, että Jeesus kuoli nuhteettomuuden säilyttäjänä?

13 Jeesus paljasti rohkeasti uskonnollisten johtajien ulkokultaisuuden, ja nämä hankkivat hänelle kuolemaa. Lopulta he keksivät inhottavan salajuonen, johon sisältyi kavallus, laiton pidätys, lainvastainen oikeudenkäynti ja kapinan lietsontaa koskeva väärä syyte. Jeesusta lyötiin, hänen päälleen syljettiin, häntä pilkattiin ja piestiin ruoskalla, joka oli suunniteltu repimään hänen lihaansa. Sitten roomalainen käskynhaltija Pontius Pilatus tuomitsi hänet kuolemaan kidutuspaalussa. Hänet naulattiin puiseen paaluun ja nostettiin siinä pystyyn. Jokainen hengenveto oli sietämättömän tuskallinen, ja kesti tuntikausia ennen kuin hän kuoli. Koko tuon koettelemuksen ajan Jeesus pysyi täydellisen nuhteettomana Jumalan edessä.

14. Miksi Jumala antoi Poikansa kärsiä ja kuolla?

14 Nisankuun 14. päivänä vuonna 33 Jeesus siis antoi elämänsä ”lunnaiksi vastaamaan monia” (Markus 10:45; 1. Timoteukselle 2:5, 6). Jehova saattoi nähdä taivaasta, miten hänen rakas Poikansa kärsi ja kuoli. Miksi Jumala antoi tapahtua jotakin näin hirvittävää? Hän teki sen siksi, että hän rakasti ihmiskuntaa. Jeesus sanoi: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Johannes 3:16.) Jeesuksen kuolema opettaa meille myös sen, että Jehova on täydellisen oikeudenmukainen Jumala (5. Mooseksen kirja 32:4). Jotkut saattaisivat pohtia, miksi Jumala ei luopunut oikeudenmukaisuuden periaatteistaan, jotka vaativat sielua sielusta, ja ollut välittämättä siitä hinnasta, joka piti maksaa Aadamin syntisen menettelyn vuoksi. Syy on se, että Jehova toimii aina lakiensa mukaisesti ja pitää ne voimassa, vaikka se maksaisi hänelle paljon.

15. Mitä Jehova teki, koska olisi ollut epäoikeudenmukaista antaa Jeesuksen olemassaolon loppua ainiaaksi?

15 Jehovan oikeudenmukaisuus vaati myös sitä, että Jeesuksen kuolema johtaa hyvään lopputulokseen. Olisiko nyt ollut oikeudenmukaista antaa uskollisen Jeesuksen nukkua kuolemassa ikuisesti? Ei tietenkään! Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa oli ennustettu, että tämä Jumalan uskollinen palvelija ei jäisi hautaan (Psalmit 16:10; Apostolien teot 13:35). Hän nukkui kuolemassa osia kolmesta päivästä, ja sitten Jehova Jumala herätti hänet eloon mahtavana henkiolentona (1. Pietarin kirje 3:18).

16. Mitä Jeesus teki palattuaan taivaaseen?

16 Kuollessaan Jeesus luovutti ihmiselämänsä kaikiksi ajoiksi. Kun hänet herätettiin elämään taivaassa, hänestä tuli elämää antava henki. Lisäksi kun Jeesus nousi kaikkeuden pyhimpään paikkaan, hän pääsi taas rakkaan Isänsä luo ja esitti Hänelle muodollisesti täydellisen ihmiselämänsä arvon. (Heprealaisille 9:23–28.) Tuon kallisarvoisen elämän arvoa voitiin sitten soveltaa tottelevaisen ihmiskunnan hyväksi. Mitä se merkitsee sinulle?

KRISTUKSEN LUNNAAT JA SINÄ

17. Miten voimme saada itsellemme anteeksiannon Kristuksen lunastusuhrin perusteella?

17 Ajattelehan kolmea tapaa, joilla Kristuksen lunastusuhri hyödyttää sinua jo nyt. Ensinnäkin sen ansiosta voi saada synnit anteeksi. Kun uskomme Jeesuksen vuodatettuun vereen, meillä on ”vapautus lunnaiden perusteella”, niin, ”hairahdustemme anteeksianto” (Efesolaisille 1:7). Vaikka siis olisimme tehneet jonkin vakavan synnin, voimme pyytää Jumalalta anteeksi Jeesuksen nimessä. Jos todella kadumme, Jehova soveltaa meihin Poikansa lunastusuhrin arvoa. Jumala antaa meille anteeksi ja siunaa meitä hyvällä omallatunnolla, sen sijaan että hän vaatisi panemaan toimeen sen kuolemanrangaistuksen, jonka alaisuuteen saatamme itsemme tekemällä syntiä. (Apostolien teot 3:19; 1. Pietarin kirje 3:21.)

18. Millä tavoin Jeesuksen uhri antaa meille toivoa?

18 Toiseksi Kristuksen lunastusuhri antaa perustan tulevaisuudentoivollemme. Apostoli Johannes näki näyssä, että ”suuri joukko, jota kukaan ei kyennyt laskemaan”, säilyisi elossa tämän asiainjärjestelmän tulevasta mullistavasta lopusta. Miksi he säilyvät elossa, kun Jumala tuhoaa niin monia muita? Enkeli kertoi Johannekselle, että suureen joukkoon kuuluvat olivat ”pesseet pitkät vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan [Jeesuksen Kristuksen] veressä”. (Ilmestys 7:9, 14.) Niin kauan kuin uskomme Jeesuksen Kristuksen vuodatettuun vereen ja elämme Jumalan vaatimusten mukaisesti, olemme puhtaita Jumalan silmissä ja meillä on ikuisen elämän toivo.

19. Miten Kristuksen uhri todistaa, että hän ja hänen Isänsä rakastavat sinua?

19 Kolmanneksi lunastusuhri on ylivertainen todiste Jehovan rakkaudesta. Kristuksen kuolemassa ilmeni kaikkeuden historian kaksi suurinta rakkauden tekoa: 1) Jumalan rakkaus siinä, että hän lähetti Poikansa kuolemaan puolestamme, ja 2) Jeesuksen rakkaus siinä, että hän uhrasi halukkaasti itsensä lunnaina (Johannes 15:13; Roomalaisille 5:8). Jos todella uskomme, tämä rakkaus soveltuu meihin jokaiseen. Apostoli Paavali sanoi: ”Jumalan Poika – – rakasti minua ja luovutti itsensä minun puolestani.” (Galatalaisille 2:20; Heprealaisille 2:9; 1. Johanneksen kirje 4:9, 10.)

20. Miksi meidän tulisi uskoa Jeesuksen lunastusuhriin?

20 Osoittakaamme siksi kiitollisuutemme Jumalan ja Kristuksen ilmaisemaa rakkautta kohtaan uskomalla Jeesuksen lunastusuhriin. Se johtaa ikuiseen elämään. (Johannes 3:36.) Meidän pelastuksemme ei kuitenkaan ole tärkein syy, jonka vuoksi Jeesus eli ja kuoli maan päällä. Ei, vaan hän oli ensisijaisesti kiinnostunut eräästä vielä tärkeämmästä asiasta, kiistakysymyksestä, joka koskee koko kaikkeutta. Kuten näemme seuraavasta luvusta, tuo kiistakysymys koskee meitä kaikkia, sillä se osoittaa, miksi Jumala on sallinut pahuuden ja kärsimyksen jatkua tässä maailmassa niin pitkään.

TESTAA TIETOJASI

Miksi Jeesuksen piti kuolla ihmiskunnan pelastamiseksi?

Miten lunnaat maksettiin?

Millä tavoin sinä hyödyt lunnaista?

[Tutkistelukysymykset]

[Kokosivun kuva s. 67]