Mitä monet tiedemiehet väittävät? Kaikki elävät solut voidaan jakaa kahteen pääryhmään: tumallisiin ja tumattomiin. Ihmisten, eläinten ja kasvien soluissa on tuma, mutta bakteerien soluissa ei ole. Tumallisia kutsutaan aitotumallisiksi eli eukaryooteiksi, tumattomia puolestaan esitumallisiksi eli prokaryooteiksi. Koska tumattomat solut eivät ole yhtä monimutkaisia kuin tumalliset, monet uskovat, että eläinten ja kasvien solut ovat kehittyneet bakteerien soluista.

Usein opetetaan, että miljoonien vuosien aikana jotkin ”yksinkertaiset” tumattomat  solut ”nielivät” muita soluja mutteivät hajottaneet niitä. Tämän teorian mukaan älyä vailla oleva ”luonto” sen sijaan keksi, miten ”nieltyjen” solujen toimintaa voitaisiin muuttaa radikaalisti, ja vielä lisäksi, miten nämä sopeutuneet solut saataisiin pysymään ”isäntäsolun” sisällä sen kopioituessa. *⁹

Mitä Raamattu sanoo? Raamattu sanoo, että maanpäällisen elämän on tuottanut älykäs mieli. Asia esitetään siinä vastaansanomattoman johdonmukaisesti: ”Jokainen huone on tietenkin jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.” (Heprealaisille 3:4.) Eräässä toisessa kohdassa sanotaan Jumalasta: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi. – – liikkuvaisia [on] lukematon joukko, elollisia, pieniä ja suuria.” (Psalmit 104:24, 25.)

Mitä todisteet osoittavat? Mikrobiologian kehitys on tehnyt mahdolliseksi nähdä yksinkertaisimpien tunnettujen elävien tumattomien solujen hämmästyttäviin sisäosiin. Evoluutioteoreetikot arvelevat, että ensimmäisten elävien solujen on täytynyt näyttää jotakuinkin samanlaisilta kuin ne.¹⁰

Jos evoluutioteoria pitää paikkansa, sen tulisi tarjota uskottava selitys sille, miten ensimmäinen ”yksinkertainen” solu muodostui sattumanvaraisesti. Toisaalta jos elämä on luotu, pienimmissäkin eliöissä tulisi näkyä todisteita nerokkaasta suunnittelusta. Lähdemme nyt kiertokäynnille tumattomaan soluun. Mieti kierroksen aikana, olisiko tällainen solu voinut syntyä sattumalta.

Jotta kiertokäynti tumattomassa solussa onnistuisi, meidän olisi kutistuttava satoja kertoja pienemmäksi kuin tämän virkkeen lopussa oleva piste. Sisäänpääsyn esteenä on solua ympäröivä vahva, joustava kalvo, jota voitaisiin verrata tehdasta ympäröivään tiilimuuriin. Kalvoa olisi laitettava noin 10 000 kerrosta päällekkäin, jotta siitä saisi paperiarkin paksuisen. Se on kuitenkin paljon monimutkaisempi kuin tiilimuuri. Millä tavalla?

Tehdasta kiertävän muurin tavoin kalvon tehtävänä on suojella solun sisäpuolta ympäristön uhkatekijöiltä. Kalvo ei ole kuitenkaan täysin tiivis, vaan se antaa solun ”hengittää”, eli happi ja muut pienet molekyylit pääsevät kulkemaan sen läpi sisään tai ulos. Se kuitenkin estää monimutkaisempia, mahdollisesti haitallisia molekyylejä pääsemästä sisään ilman solun lupaa ja hyödyllisiä molekyylejä poistumasta solusta. Miten tämä kaikki on mahdollista?

Ajatellaanpa taas tehdasta. Tiilimuurissa olevilla porteilla saattaa seistä turvamiehiä valvomassa, mitä tavaraa alueelle  tulee ja mitä sieltä lähtee. Samoin solukalvossa on erikoistuneita proteiinimolekyylejä, jotka toimivat eräänlaisina portteina ja turvamiehinä.

Joissakin näistä proteiineista (1) on keskellä aukko, jonka kautta vain tietyntyyppiset molekyylit pääsevät solun sisään tai siitä ulos. Toisten proteiinien pää on solukalvon toisella puolella auki ja toisella puolella kiinni (2), ja niissä on kiinnityskohta (3), jonka muoto sopii johonkin tiettyyn aineeseen. Kun aine kiinnittyy tuohon kohtaan, proteiinin pää avautuu ja ”rahti” kulkee kalvon läpi (4). Tämä kaikki tapahtuu kaikkein yksinkertaisimpienkin solujen pinnassa.

Kuvitellaanpa, että olemme päässeet ”turvatarkastuksesta” läpi ja olemme nyt solun sisällä. Tumaton solu on täynnä vetistä nestettä, jossa on runsaasti ravinteita, suoloja ja muita aineita. Näistä raaka-aineista solu valmistaa tarvitsemiaan tuotteita. Prosessi ei kuitenkaan ole umpimähkäinen. Aivan kuin tehokkaasti toimiva tehdas solu organisoi tuhansia kemiallisia reaktioita siten, että ne tapahtuvat tietyssä järjestyksessä ja tietyn aikataulun mukaan.

Suuri osa solun ajasta menee proteiinien valmistamiseen. Ensimmäiseksi tuotetaan niiden perusrakenneosia – noin 20:tä erilaista aminohappoa. Nämä rakenneosat kuljetetaan ribosomien (5) luo, jotka eräänlaisina automaattikoneina yhdistävät niitä tietyssä järjestyksessä tietyksi proteiiniksi. Tehtaassa toimintaa saattaa ohjata jokin tietokoneohjelma, ja samoin monia solun toimintoja ohjaa ”tietokoneohjelma”, koodi, joka tunnetaan nimellä DNA (6). Ribosomi saa DNA:lta kopion yksityiskohtaisista ohjeista, jotka kertovat, mitä proteiinia on valmistettava ja millä tavalla (7).

Proteiinien valmistaminen on todella hämmästyttävä prosessi. Kukin niistä taipuu sille ominaiseen kolmiulotteiseen muotoon (8). Juuri tämä muoto määrää proteiinin erityistehtävän. * Kuvitellaanpa tuotantolinjaa, jossa kootaan koneenosia. Jokainen osa on rakennettava tarkasti, mikäli koneen halutaan toimivan. Vastaavasti  jos proteiinia ei koota tarkasti eikä taivuteta täsmälleen oikeaan muotoon, se ei pysty hoitamaan tehtäväänsä oikein vaan voi jopa vahingoittaa solua.

Miten proteiini löytää tiensä valmistuspaikalta sinne, missä sitä tarvitaan? Kullakin on sisäinen ”osoitelappu”, joka ohjaa sen varmasti oikeaan määränpäähän. Vaikka joka minuutti valmistuu tuhansia proteiineja, jokainen niistä saapuu perille juuri oikeaan paikkaan.

Miksi näillä asioilla on merkitystä? Yksinkertaisimmankaan eliön monimutkaiset molekyylit eivät voi lisääntyä itsestään. Solun ulkopuolella ne hajoavat ja sisäpuolella ne eivät pysty lisääntymään ilman toisten monimutkaisten molekyylien apua. Esimerkiksi entsyymejä tarvitaan runsasenergiaisen yhdisteen adenosiinitrifosfaatin (ATP) valmistamiseen, mutta ATP:n energiaa taas tarvitaan entsyymien valmistamiseen. Samoin entsyymien rakentamiseen tarvitaan DNA:ta (jota tarkastellaan 3. jaksossa), mutta DNA:n rakentamiseen puolestaan tarvitaan entsyymejä. Lisäksi vain solu pystyy valmistamaan proteiineja, mutta solun  itsensä valmistamisessa tarvitaan välttämättä proteiineja. *

Mikrobiologi Radu Popa, joka ei usko Raamatun luomiskertomukseen, esitti vuonna 2004 kysymyksen: ”Miten luonto voi tuottaa elämää, jos me olemme epäonnistuneet siinä, vaikka kaikki kokeet on tehty valvotuissa olosuhteissa?”¹³ Hän jatkoi: ”Elävän solun toiminnan vaatimat mekanismit ovat niin monimutkaisia, että niiden samanaikainen ilmaantuminen sattumalta vaikuttaa mahdottomalta.”¹⁴

Mitä sinä ajattelet? Evoluutioteoria yrittää selittää maapallon elämän alkuperän ilman jumalallista vaikutusta. Mutta mitä enemmän tutkijat oppivat ymmärtämään elämää, sitä epätodennäköisemmältä näyttää, että se olisi ilmaantunut sattumalta. Väistääkseen tämän ongelman jotkut evoluution kannattajat haluaisivat erottaa evoluutioteorian elämän alkuperää koskevasta kysymyksestä. Kuulostaako se sinusta järkevältä?

Evoluutioteorian perustana on sellainen ajatus, että pitkä ketju onnekkaita sattumia tuotti ensin elämää. Sitten toinen sattumien sarja olisi tuottanut elolliset olennot kaikessa hämmästyttävässä moninaisuudessaan ja monimutkaisuudessaan. Mutta jos teorialta puuttuu perustus, mitä tapahtuu kaikille muille teorioille, jotka rakentuvat sen pohjalle? Aivan kuten pilvenpiirtäjä romahtaisi ilman kunnon perustusta, evoluutioteoria, joka ei pysty selittämään elämän alkuperää, romahtaa.

Kun nyt olemme tarkastelleet lyhyesti ”yksinkertaisen” solun rakennetta ja toimintaa, näetkö todisteita lukemattomista sattumista vai nerokkaasta suunnittelusta? Jos olet vielä kahden vaiheilla, luo tarkempi silmäys ”pääohjelmaan”, joka ohjaa kaikkien solujen toimintaa.